torstai 5. marraskuuta 2020

Portinvartija

Olen murhanhimoinen tappajakuningatar joka ui neitsyiden veressä ja palvoo itseään eli Saatanaa. Tavoitteeni elämässä on ylevöittää maallinen kuoreni ja kristallisoida sieluni jonka myötä syntyä uuden universumin oikeamieliseksi ja rakastavaksi eläväksi Jumalattareksi. Asuisin viheriällä paratiisiplaneetalla Amatsonien korkeakulttuurin inspiroimana. Kenenkään ei tarvitsisi koskaan pukea ylleen vaatteita ja jokainen saisi valita muotonsa. Päivät kuluvat musiikin, tanssin ja ambrosian parissa. Olen nähnyt ja tulkinnut lukuisia näkemiäni profeettisia unia oikein. Niiden myötä olen perehtynyt syvään magiaan ja valinnut oman reittini kohti suuruutta jonkalaista moni ei uskaltaisi edes mielikuvituksellaan koskettaa. Olen antanut itseni korkeammalle minälleni joka näkee ajan ja avaruuden läpi johdattaakseen minut luokseen.

Uudessa maailmanjärjestyksessäni on kaikki muumit laaksossa. 

Voimani kumpuaa alkuaallosta ja olen sinetti joka yhdistää lopun alkuun. Kun armageddonin koittaessa täydellisen auringonpimennyksen aikaan otan lopullisen hahmoni, nousen ystävieni edessä kohti avaruuden rajaa ja toteutan metamorfoosin. Paljastuu että olen helvetin iso lohikäärme jonka suomut kiiltävät auringossa sateenkaaren väreissä ja silmäni kuin opaalit. Ihan törkeen badass.

Vastaanotan viimeiset kansat tuonpuoleisessa, kaikki alkaa tyhjästä pimeästä tilasta. Kukaan ei näe eteensä eikä yletä toisiinsa vaikka tuntevat kurkottelevansa valtavassa ruuhkaisessa huoneessa hämmästyneiden huokausten perusteella. Samassa heidän yläpuolellaan syttyy valo joka kehystää jotain mikä näyttää vaatimattomalta lavalta jolla seisoo yksinäinen mikrofoni. Kaikki kuulevat hetken kevyitä askeleita ja valon reunasta piirtyy pieni siluetti joka lähestyy mikrofonia ja kopauttaa sitä sormellaan  kysyen "kuuleehan kaikki?" eikä kukaan sano mitään. Valtaosa ei tunnu ymmärtävän mitä tapahtuu ja samassa hahmo aloittaa herkän laulun luonnonlapsesta ilman säestystä. Jokainen kuuntelee laulua hartaan hämmentyneenä katsoen herpaantumatta ylöspäin ja laulun loppuessa hahmo puhuu mikrofoniin: "se oli Nat King Colen 'Nature boy' minulla oli tapana laulaa se aina keikan lopuksi" eikä kukaan yleisöstä päästä ääntäkään. Sitten hahmo nojaa kasvonsa valoon paljastaen piirteensä, ne ovat aivan tavallisen nuoren naisen ja hän hymyilee vienosti. "Osa teistä on varmaankin jo arvannut. Tämä on kuolema ja olen saattajanne, sen sanominen ei ole helppoa mutta teen parhaani. Mietitte varmaan mitä seuraavaksi?", allaoleva sielumassa alkaa kuhista ja nainen ennättää sanoa nopeasti: "Tosiaan, ei mitään hätää. Onko kenelläkään biisitoiveita?" valot syttyvät ja kaikki istuvat suuressa salongissa ykköset päällä. Viikatenainen seisoo hohtavassa leningissä luurankobändinsä edessä ja aloittaa tunnelmallisen esityksen jonka aikana vieraille tarjoillaan erilaisia virvokkeita.

"Miks MÄ joudun helvettiin?" koska et pyytänyt ikinä anteeksi "Eiks sun pitänyt olla rakastava ja armollinen" sä oot poikkeus "Mitä vittua! Sä oot hullu et sä voi tällee mielivaltaisesti lähettää jengiä helvettiin!!" sulla on yhä aikaa pyytää anteeksi, tällä hissillä kestää jonkun verran mennä alas "Mistä mä muka pyytäisin sulta anteeksi, elät ite jossain kuvitelmissa ja okei oon pahoillani jos oot saanu musta kusipäisen käsityksen" tuo ei ole anteeksipyyntö "Vittu mä tiesin että oot oikeesti paha, mä  pelkäsin sua ihan syystä, tajuuks ite nyt ollenka miks mä olin sulle mimmone mä olin" ... "Mä en oo ikinä rakastanut sua, mä en oo ikinä omistanut sua kohtaan mitään tunteita koita jo uskoo" ...... "Sä halusit tulla hyväkskäytetyksi, sä itse halusit sitä!" ....... "Mä vaan yritin jeesata sua etkösä tajuu, sä ite lähettelit mulle jotain outoja uhkailuja, mä olisin voinut viedä ne kytille koska vaan!" ......... "Sä oot hei spesiaali oikeesti, sä oot special, ei oo muita niinku sä ja mä tarkoitan sitä!" ............... "Sano jotain saatana!!" alkaa tuleen lämmin "Mitä vittua sä haluut multa!? Luuleksä että tää tekee susta jotenki kiinnostavamman!!?"

Hissin koppi osuu pölyiseen lattiaan ja vedän ristikko-oven auki. Pimeä autio käytävä tuntuu jatkuvan ikuisuuteen ja alan kävelemään sitä pitkin. Jätän sinut seisomaan hissiin kunnes päätät kävellä perässä. Kävelet pari askelta takanani ja näytät huomaavan ettemme ole siellä minne luulit alkuun menevämme. Käytävä muistuttaa korkeaa luolaa ja lyhyen matkan päässä saavumme koristeelliselle ovelle jonka edessä on kynnysmatto jonka alta nostan avaimen. Käännän avainta lukossa ja ovi avautuu valoisaan kodikkaaseen huoneeseen joka sopisi pienelle prinsessalle. Pehmeällä nojatuolilla kierähtää vastaherännyt valkoinen kissa joka kääntää haukotellen kylkeään. Ojennan sinua kädellä istumaan sohvalle ja alan keittämään kahvipannullista. Jos sinun on nälkä niin jääkaapissa on eilisen tähteitä. Et sano mitään ja on pitkään hiljaista.

Kaadan sinulle kupillisen, puen aamutakkini ja istahdan sohvapöydän toiselle puolelle nojatuoliin ristien jalkani kahvimuki kädessä.

Toivoin hyvin pitkään että vika olisi ollut minussa. Se olisi ollut helpompi korjata. Yksinkertaisempaa. En kenties vain halunnut myöntää että olin jälleen päätynyt samaan tilanteeseen, laskin päässäni että mikä todennäköisyys olisi että taas kerran näin. Sellainen kaavamaisuus olisi vain oma häpeäni. Näin ajattelin pitkään enkä ole koskaan ollut niin ankara itselleni. Tein arviointivirheen, en oikeasti sen vakavampaa. Virheistään voi onneksi oppia häpeämisen sijaan. 

Minua pelotti puhua siitä kaikesta ääneen, pelkäsin että menettäisin mahdollisuuteni toteuttaa ja elää haavettani. Tuntui että kaikki oli pelissä. Annoin sinulle valtavasti merkitystä sen kannalta etkä väittänyt vastaan. Pelkäsin että sinuun sattuisi jos yrittäisin ottaa asioiden oikeasta luonteesta selvää enkä kestänyt ajatusta siitä. Sinun satuttamisesta tai oikeaa luonnettasi. Kun sitten aloit uskottelemaan minusta pahantahtoista en tunnistanut itseäni alkuunkaan. Olin ollut sopimaton mutten koskaan paha. Kuulin äänessäsi raivoa ja halveksuntaa. Kun taas toisena hetkenä katsoit minua herpaantumatta ja sanoit pehmeästi nimeni. Ja aina kun pääsin lähellesi kuuntelin hakkaako sydämesi tavallista lujempaa. Voisivatko nekin valehdella minulle; silmäsi, sydämesi. En saata tietää.

Olin pitkään vihainen. Ja pettynyt. Ja surullinen. Lähdit perääni ja luulin sen tarkoittavan jotain. Istuin sinua vastapäätä kun haukuit minua vaikka todellisuudessa haukuit itseäsi. Sanoin sinulle etten ole peilisi. Tajusin silloin kuinka huonossa tilanteessa olin ja päätin paeta. Kun astuin iltajunaan, mietin kotimatkalla että odotan pari viikkoa ja häviän kaikessa hiljaisuudessa. Särjit sydämeni tavoilla etten tiennyt sen olevan mahdollista.

En ole lähettämässä sinua helvettiin. Tämä on kotini, olet vieraani. Kaikesta huolimatta olet aina ollut suojeluksessani. En sallisi että sinulle koituu mitään pahaa miltään taholta, mutta se ei tapahdu enää itseni kustannuksella. Ovi josta astuimme sisälle johtaa minne ikinä haluat. Määränpääsi on täysin riippuvainen omasta valinnastasi enkä vaikuta siihen enempää kuin kertomalla sen. Voit lähteä koska haluat.

Katsot minuun räpäyttämättä. Nouset ylös sohvaltani koskematta kahvikuppiisi ja kävelet suoraan ovelle. Avaat sen ja astut ulos sanomatta sanaakaan.

There was a boy
A very strange, enchanted boy
They say he wandered very far

Very far, over land and sea
A little shy and sad of eye
But very wise was he

And then one day
One magic day he passed my way
While we spoke of many things
Fools and Kings
This he said to me:

The greatest thing you'll ever learn
Is just to love and be loved in return

- Nat King Cole 'Nature Boy' -

SHARE:

keskiviikko 14. lokakuuta 2020

Sésame, ouvre-toi

Näin viime yönä että ostin oman unelmataloni 400 000 euron hintaan. maksu tapahtui suoralla tilisiirrolla ja maksoi niinkin paljon johtuen ihanteellisesta sijainnista. Talo itsessään oli idyllinen vaaleanpunainen puutalo isolla pihalla ja potentiaalia vaikuttavalle englantilaistyyliselle puutarhalle täynnä ruusuja. Aloin suunnittelemaan oitis kutsuja.

Unen merkitys nopealla haulla tuli suurella skaalalla. Se saattoi viitata suuriin muutoksiin ja mikäli talonhankinta oli iloinen tapahtuma niin se kertoi tulevasta taloudellisesta tasapainosta. Se myös saattoi viitata unennäkijän kuolemaan. Itse tulkitsin, että näin pelkojeni sijaan unta haaveistani. Kaupankäynti oli sujuvaa ja kaikki tarpeellinen löytyi huushollista ennalta ja sisustusta myöten tuntui että olin kotonani. Talo oli kuitenkin suurehko yksinäiselle ihmiselle ja siinä vilahti ajatus perheestä jolla täyttää tila. Unesta huokui kaipuu tasapainoiseen arkeen ja hyvin tavalliseen elämään jossa vaalittiin yhteisiä perinteitä. Ehkä näin oman taivaani.

Ihmiset ovat kiitelleet Janin ja minun duettoa, se on saanut eniten kuuluvuutta kuin mikään aiempi julkaisuni ja sainkin nauttia sen ensi-illasta ilman minkäänlaista stressiä siihen liittyen. Se tuntui olevan erityisen tarpeellista. Vaikka panostukseni kappaleeseen oli vähin mahdollinen, on tuntunut hyvältä odottaa jotain tulevaksi omalla nimellä ja kasvoilla. Musiikkivideo kursittiin etänä kasaan lyhyessä ajassa ja siitä tuli herttaisempi kuin olisin osannut odottaa. Ehkä juurikin stressin vähyys aiheuttaa tunteen oman osallistumisen puutteellisuudesta. Se sujui ilman että vuodatin yhtäkään talvista kylmää kyyneltä.

Lempeä askellus itseensä. Ilman naamiota. Vaarallisempana kuin koskaan.

Tältä kummalta vuodelta on jäänyt käteen ainakin yksi hyvä musiikkiin liittyvä kokemus ja muisto. Ikävöin keikkalavoja etten sanotuksi saa, mutta tuntuu myös kuin jäisi jotain omaa itselleenkin. Että saattaisin ehtiä kirjoittamaan tarinoita tai piirtämään kuvia. Tekemään jonkun niistä resepteistä joita olen huolellisesti tallentanut syrjään. Omistaa enemmän hyviä tukkapäiviä kuin koskaan aiemmin. Käydä treffeillä. 

Haluaisin sellaisen perinteisen sinisen vihkon. Kirjoittaisin sen täyteen hienoja lauseita ja ilkeitä runoja. Muistan kun meille jaettiin ala-asteella pienet siniset ruutuvihot, luokanopettajamme kirjoitti ensitöikseen kanteen "reissuvihko" minulle ja muutamalle muulle. Myöhemmin selvisi että muiden oppilaiden kannessa luki "läksyvihko" ja omani oli nimetty ennalta kaikkia tulevia huomautuksia varten joihin tarvitsisin huoltajan allekirjoituksen. Se tuntui tuomiolta ennen ainuttakaan rikosta. 

Aukean sana kerrallaan kohti parempaa.
 

SHARE:

sunnuntai 4. lokakuuta 2020

Kirppistelyä pt.12


Kaupunkiin aukesi uusi kirpputori nimeltä Vorssan Likka jonka virallinen avajaispäivä oli 3.10. lauantaina. Ahkerana kirppistelijänä tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta kun itse olen varannut myyntipöydän, avajaistarjous oli liian hyvä ohitettavaksi joten kaverin kanssa päätettiin ottaa oma pöytä kuukaudeksi. Tiesin kuitenkin ennalta että paatuneena löytöjen etsijänä todennäköisesti haalin samalla mitalla tavaraa takaisin kuin mistä luovun. Olin oikeassa.

Lauantaiaamuna uuden kirpputorin eteen alkoi ennen aukeamista muodostumaan jonoa. Innokasta väkeä kerääntyi ovien taakse kuin kauan odotettuna ensi-iltana. Kun ovet lopulta aukesivat nappasin talteen parhaat löydöt joita olen hetkeen tehnyt. Maatuskakolmoset eivät ole settinä kenties täydellinen, mutta ideoin niistä itselleni säilytysrasioita joten näin on oikeastaan parempi.


Hattulaatikkoa olen etsinyt jo pitkään. Tällainen matkaversio tarttui mukaani enkä voisi olla siihen tyytyväisempi. Kunto on hyvä ja saan siinä säilytettyä uhkaavasti kasvavaa hattukokoelmaani, mutta myös tarvittaessa saan siihen jemmattua esiintymisasun tarpeistoineen keikkareissuille mukaan. Pidän silmäni yhä auki kauniille toistensa päälle pinottaville hatturasioille, mutta ne tuntuvat olevan kiven alla. Tämä kuitenkin yhdistää ulkonäön ja käytännöllisyyden joten ehdottomasti löytöreissun paras.


Ihailen syksyisin kaikkea noitamasta ja sisäinen vintagetätini tulee esiin. Kengät tuntuivat erityisen hyviltä jalassa ja niillä viimeistelee kotiopettajarluukin viittoineen päivineen.


Perinteinen savipata eli römertopf on ollut hakusessa siitä lähtien kun sellainen napattiin silmieni edestä. Olen innostunut erilaisista pataruuista ja tekee mieli nostalgioida mummon vanhojen reseptien parissa. Siihen mahtuu vaikka kokonainen broileri. Olisiko mautonta viettää tänä vuonna Kiitospäivää suomalaisittain? Tai siis tuskinpa se mautonta tulisi olemaan.


Venytetyillä korvilla ei erityisemmin tavallisia korviksia kanneta. Olen kuitenkin keksinyt pätevän ratkaisun jolla saan pidettyä korvakoruja kunhan niissä on riittävän suuri ornamentti peittämään korvannipukan kokonaan. Koska en venytyksistäni halua koskaan luopua, se on hyvä kompromissi kun halajan jotain perinteisempää korvista asusteeksi. Teen tekniikasta joku päivä kokonaan oman päivityksen koska tiedän etten ole ainoa joka on sellaista etsinyt. 

━━━━━━༻❁༺━━━━━━

Vorssan Likka on toivottu uutuus kaupungin kirpputoreihin ja paikan koko fiilis oli valoisa ja kutsuva. Ehdottomasti jokaisen kannattaa se tsekata ja tukea uutta yrittäjää näinä poikkeuksellisina aikoina. Mukavaa kun alueelle tulee uutta eloa ja kun Likka saa lupaamansa kahvion kunnolla pystyyn näen hyvin viettäväni siellä aikaa useinkin. 

Nautitaan kaikki kauniista syksystä!

SHARE:

maanantai 21. syyskuuta 2020

Talven Kylmät Kyyneleet


Tamperelaisen popparin Jani Matti Juhanin uusi single ”Talven kylmät kyyneleet” julkaistaan 9.10.2020 Ainoa productions Oy:n digijulkaisuna. Se on käännöscover Elvis Presleyn tunnetuksi tekemästä ikivihreästä ”Summer Kisses, Winter Tears” (1960). Sovituksensa vaikutteiksi Jani Matti Juhani nimeää muiden muassa Lee Hazlewoodin & Nancy Sinatran, Nick Caven, Scott Walkerin ja David Lynchin.

Kappaleella Jani Matti Juhanin kanssa duetoi sooloartistina debytoiva SINI. Yhteistyö sai alkunsa ihailijakirjeestä: Jani Matti Juhanin sävellys ”Maailmanloppuun asti” (2017) oli tehnyt forssalaiseen SINIin suuren vaikutuksen. Taiteilija kiitti palautteesta pyytämällä SINIn vierailemaan albumilleen. SINI on vaikuttanut aiemmin mm. yhtyeessä Delia St. Claire I.

”Talven kylmät kyyneleet” löytyy tulevalta Elvis-käännöksiä sisältävältä pitkäsoitolta ”Polttava rakkaus: Jani Matti Juhani laulaa Elvistä suomeksi vol. 2”, joka on jatkoa tammikuussa 2020 julkaistulle, niin ikään Elvis-käännöksiä sisältäneelle levylle ”Jani Matti Juhani laulaa Elvistä suomeksi”. Kesällä kuultiin tulevan albumin nimibiisi, radiossakin soinut ”Polttava rakkaus”, joka Jani Matti Juhanin versioimana on hatunnosto 70-luvun jytisevälle glamrockille.

.•° ✿ °•.

Halusin että SINI kirjoitetaan isolla niinku SANNI tai niinku kuka tahansa etunimiartisti. Mitä näitä nyt on, niitä tuntui olevan jossain vaiheessa loputon virta. Ehkä nekin vaan tykkäs omasta nimestään tosi paljon. Luulin aikoinaan olevani maailman ainoa Sini. Asuttiin perheen kanssa Saksassa alueella jossa kaikki puhui Ranskaa enkä tajunnut lapsena että Sini olis erityisesti suomalainen nimi. Se oli mun nimi eikä kenelläkään muulla ollut sitä. Ensikuulemalta kaikki erehtyi sanomaan Cindy ja korjasin oitis, että lausutaan samoin mutta ilman deetä. Kun joku kysyi mitä se tarkoittaa niin vastasin "bleu" eli sinistä ja ihmiset pitivät suomea yhtä eksoottisena kielenä kuin japania, olettaen että kaikki nimet viittaisi johonkin luonnolliseen.

Kun asuttiin Suomessa ja kävin ekaluokkaa, käytiin muiden lasten kanssa ostamassa karkkia yhdeltä kioskilta. Siellä kassan takana oli myyjän apulaisena minun ikäiseni tyttö jota hän puhutteli Sininä. Yhtäkkiä meitä oli ainakin kaksi ja se tuntui oudolta. Suomessa kaikki sanovat minua usein vahingossa Suviksi. Olen kuulema Suvin oloinen. Ajattelin aina että jossain päin mahtaa sitten olla Suvi jota kaikki erehtyvät sanomaan Siniksi ja tapaisimme joskus. Nimeni takia myös kiusattiin. Sini-merkkinen lumiharja ripustettiin aina naulakkooni ja olin sinivalasta, sinisimpukkaa, sinipiikaa. Sinillä siivous sujuu. Siniristilippu ja sinitaivas. Päivänsini. Siniaalto. Pidän nimestäni yhä vain enemmän. Olen niin täydellisen Sini etten voi olla mitään muuta tai kukaan muu. Mun nimi on Sini ja sitä ei voi sanoa ilman että vähän hymyilee.

Täällä kaiken takana on vain semmonen Sini. Jonka lempikirjain oli Z ja joka keräilee kauniita yömekkoja. Joka katsoo aamuisin piirrettyjä ja lukee iltaisin sarjakuvia. Kiertelee kirpputoreja ja kirjoittaa outoa päiväkirjaa. Joka ottaa itsestään kuvia, tykkää eläimistä ja laulaa. Semmonen.

°•. ✿ .•°

SHARE:

keskiviikko 16. syyskuuta 2020

Virtaus

En odottanut näin monia solmuja. Virtaus kulkee oikeaan yläkulmaan sinne sokean silmän taakse. Ei unohduksiin, mutta pois näkyviltä kenttää sumentamasta. Siksi varmaan tämä kurja olo vaikka kaikki hyvät toimenpiteet on tehtynä. Voodoojumaliakin kävi kylässä ja suoristin kasvoni kajaalilla. 

Kävin syvällä äiti Afrikassa kupposella kahvia ja hän silitteli lastensa päitä. Hän kertoi ettei värillä ole koskaan ollut väliä kunhan he voivat hyvin. Vahvistan valkoisella meikkikynällä mustia ääriviivoja tarkemmaksi, hän osoitti sormella ja kehui kuinka hyvin ne sopivat yhteen. Korostamaan toisiaan ei erottamaan. Hän näytti minulle mustien ja ruskeiden ruumiiden meren jonka päälle maailma oli rakennettu ja se täytti kaikki ääriviivat. Mietin mikä teki tästä valkoisesta tytöstä niin erikoisen vieraan ja hän lauloi: 

"Why do you have to sound like your out of this time, out of this place, out of your mind. 

Far away but close. From another world at home".


En ole piirtänyt aikoihin, tai osannut olla lehtiö sylissä ja viihtyä oloissani musiikin soidessa taustalla. Virtaus tyrehtyy ehkä pelkään. Sisäinen palkinnonjakojärjestelmäni kai siitä päättää. Olisko detox mitään, mutta lopetin jo alkoholin. Vieroitusta mistä? Ajan tappamisesta? Miksi koen haaskaavani paperia jos en tuota mestariteosta toisen jälkeen. Kuinka hullua. Ja mitä se virtaus oikeastaan tarkoittaa, miksi se on selkeämpi kuin koskaan. Se liittyy jotenkin naisellisuuteen eikö niin.

Tajusin vasta jälkeenpäin että asuntoni oli sisustukseltaan mitä täydellisin kutsumaan Erzulie perheen Iwa henkiä. He pitävät erityisesti hajuvedestä, kaikesta sievästä ja heidän symbolinsa on sydän jonka muotoisia esineitä olen haalinut lähes pakonomaisesti. Heidän kutsumisensa merkitsee usein myötätuulta intohimossa, rakkaudessa ja valuutassa. Sitä kuitenkin silmällä pitäen että heillä on oikukas luonne ja vanhojen rakastajien koputtaessa oveen täytyy muistaa seurata sydämensä ääntä. Kävi miten kävi, seksi tulee olemaan hyvää. Pari päivää myöhemmin tekstiilinlajittelussa tuli vastaan mitä ihanin hääpuku.


Vanhassa kelloradiossa soi Yle Radio 1 jota kuuntelen lähes päivittäin. Se toimii tasan yhdellä äänenkorkeudella ja vähän säästä riippuen. Laitoin sen päälle jospa synkronismi rantauttaisi viisautta siihen hetkeen. Palattiin Afrikan uumenista kotisuomen mytologiaan ja kuuntelin puhetta Kalevalan epäonnistuneista rakkaudenjanoisista voimahahmoista joilta puuttuu kokonaan sankarin matkan kolmas näytös jossa he lunastavat paikkansa legendoina ja maailma pelastuu. Se oli mielenkiintoinen ja tarpeellinen näkökulma, sen löytää areenasta

Suurten laulajien ja tietäjien jalanjäljissä seuraaminen vaatii tarkkaavaisuutta ja kriittistä itsetarkastelua. Avusta ja yhteistyöstä ei pidä kieltäytyä vaikka se kurottaisi maailman toiselta puolelta. Siinä risteyksessä ihmetellessä join melkein kaiken kofeiinittoman kahvin. Sampo makaa säpäleinä merenpohjassa. Miten meni niinku omasta mielestä.


Opinko mitään. Liikaa. Siksi olen ollut haikea vaikka selvisin ja voitin. Olen avannut solmuja yksi kerrallaan ja miettinyt miten niistä kirjoittaisin. Onko muita vaihtoehtoja kuin itseensä luottaen ja uskoen. Tehden matkan varrella ystäviä jotka näkevät ja kuulevat minua, jotka vahvistavat edellisiä. 

Syksy lohduttaa. Pääsen rakkaaseen rutiiniin kiinni ja lataan itseäni pimeässä hiljaisuudessa. Jotain vähän arkisempaa. Sen teen. Jospa vihdoin löydän taas ilon piirtää tyttöjä ja hirviöitä tai edes suttuja. Se olisi ihanaa.

SHARE:

keskiviikko 10. kesäkuuta 2020

Päivän asu pt.5


Takaisin sorvin ääreen tai siis tekstiiliä lajittelemaan. Lunastin omaan talteen kertyneet aarteet ja ensimmäistä kertaa tuntuu että omistaa kunnollisen kesäkerraston josta voi jopa vähän valita. Raahasin valtavan vaatekassin kotiin, laitoin Duran Durania soimaan ja kokeilin kaikki vaatteet läpi kasarimontaasina. Se oli aivan huikea kokemus.


Minulle selvisi että käsilaukut voivat loukkaantua. Edellisessä laukussa on myös kirjailtuja ruusuja ja tämä lähti mukaani koska se oli saman tyylinen mutta isompi jonne mahtuu vaivatta kaikkea mitä kesällä voi tarvita. Kun vein laukun kotiin edellisestä meni äkisti sanka rikki ja se täytyy kokonaan korvata, en odottanut että uusi laukku menisi vanhalle niin lujaa tunteisiin.


Ruusukuvio on samanlainen kummallakin puolella. Laukusta puuttui kokonaan olkahihna ja olin jostain vanhasta ruppanasta aikoinaan ottanut ketjun talteen johon olin pihdeillä kiinnittänyt klipsulenkit. Se jäi jemmaan kunnes vastaan tulisi sille sopiva veska. Kultaketju ylevöitti kokonaisuuden ihan omaan luokkaansa. Sain sidottua siihen huivin viileiden iltojen varalle ja voin kantaa laukkua kahvoista ilman että ketju tai huivi laahaa pitkin maata. Sisään mahtuu mm. kuulokkeet ja kauneudenhoitotarviketta kuten aurinkosuoja.

Ehkä jossain kohtaa uskallan antaa kurkata sisälle.


Näitä taidetaan kutsua skeittimekoiksi, olen niihin heikkona. Toivoisin omistavani niitä useampia. Ne ovat vaivattomia, mukavia ja juurikin sitä ominta mallia. Nyt kun tiedän sille nimen osaan etsiä paremmin. En tosin skeittaa, potkulautaan tarvitsis vaihtaa laakerit.


Kesän paras asustelöytö on lehmipoikahattu. Saan sen roikkumaan pyöräilyn ajaksi selkäpuolelle eikä se paina juurikaan kaulasta. Olen kaivannut leveälieristä aurinkohattua, mutta mikään ei ole tuntunut sopivalta ulkonäön tai käytännöllisyyden kannalta. Tämä täyttää kaikki kriteerini, jos se kelpaa preerialle niin kelvannee Suomen kesässä.


Skedemekon kaveriksi kuuluu maiharit vaikka säät eivät sitä pian enää salli.


Ohuet sinertävät sukkikset sopivat sävyn kannalta mekkoon täydellisesti, mutta kestävät käytössä ehjinä about vuorokauden jonka jälkeen senku parantavat lookkia. Olen opetellut käyttämään sormuksia ja ne tekevät tehokkaasti sukkahousuihin tuhojaan. Kynsissä on ruskea lakka joka kaipaisi uusimista. 

Karanteenin jälkeen on tuntunut hyvältä pyöräillä "uusissa" vaatteissa pitkin kaupunkia kauniina kesäpäivänä. Päivä kerrallaan edeten, tänne taas useammin palaten.

SHARE:

perjantai 5. kesäkuuta 2020

Ikkuna


Otin pyörän alle ja kuulin treeniksen ikkunan alla että siellä treenataan. Irvisko kävi läpi uusia biisejä ja kokeilin olisiko ovi auki. Olin pidempään halunnut hakea seinällä roikkuvan valolepakon kotiin ja sijoittaa sen sängyn yläpuolelle. Jäin ottamaan pojista muutamia valokuvia ja pysähdyin soittelun ajaksi käytävän ikkunan eteen joka on minulle erityinen. En tiennyt että sellaista voisi olla niin ikävä. Yritin myös toistuvasti avata treeniksen ovea kotiavaimella, se kertoo jostain.


Lepakkoluola no more. Ehkä jotain muuta löytyy tilalle, mutta tämä kuuluu nyt omaan kämppään. Löysin sen kirpputorilta kympillä vuosia sitten. Joku on itse vääntänyt metallista lepakonmallisen kehikon ja nippusiteillä kiinnittänyt siihen sinisen valokaapelin. Sellainen tee-se-itse halogeenikyltti. Olisi mukava tietää tarina sen taustalla, mutta nähdessäni tiesin välittömästi kenelle se kuuluu.


Käytävän ikkunasta paistaa paras valo kuvien ottamiseen. Ikkunalaudalla voi kuvata esineitä ja ne onnistuvat aina, en ole löytänyt toista yhtä hyvää paikkaa. Omakuvien ottamiseen ikkuna on kuin tehty. Haluaisin saada enemmän tilaa käytävästä jotta voisin kehittää sitä paremmaksi kuvauskohdaksi. Ikkunalauta on myös juuri sopiva että mahdun siihen pitkittäin istumaan. Olen kirjoittanut siinä valtaosan Delian lyriikoista. Lähellä, mutta tarpeeksi syrjäinen spotti jonne mennä omiin ajatuksiinsa sillä välin kun pojat soittelevat keskenään. 

Tuntuu kuin olisin laskeutunut, avaruudesta ja puusta. Voin taas kuvata kirppislöytöjä ja tyylisisältöä vaivatta. Vaikka elämä on tältä vuodelta peruttu tuntuu kuin olisi enemmän jaettavaa kuin ennen. Totuus on lähempänä kuitenkin, että muurini ovat alempana kuin koskaan.
SHARE:

tiistai 2. kesäkuuta 2020

Taikalampussa

Taikalampussa.blogspot.com

☆.。.:* Taikalampussa.blogspot.com .。.:*☆

Hei! Perustin tällaisen kosmetiikkablogin jossa puhun erilaisista kauneustuotteista ja-prosedyyreistä. Jos sellainen kiinnostaa niin tervetuloa vilkaisemaan. Jatkan täällä aamiaiskoneen kummituksena ja tuolla toisaalla lampun henkenä. Osoitteen löytää jatkossa tämän blogin etusivulta, klikkaa linkkiä tai taikalamppua niin löydät perille. 

Olen tästä uudesta aluevaltauksesta innoissani. Kauneudenhoito on minulle lähellä sydäntä ja olen mahdollisesti myös hieman koukussa kosmetiikkaan. Olen aina halunnut oman paikan jossa puhua näistä sydämeni kyllyydestä ja alunperin mietin tekisinkö sitä täällä, mutta totesin että haluan sille ihan oman pienen sopen jonne spämmätä erilaisista tuotteista joista kiinnostuneet saavat helposti kaipaamansa tiedon. Haluan pitää sen mahdollisimman selkeänä ja yksinkertaisena, nimenomaan että olennainen välittyy ja saan ilmaistua mielipiteeni suoraan. Sieltä löytyy jo muutama päivitys ja päivitän sitä mukaan kun koen että olen käyttänyt jotain tuotetta tarpeeksi että siitä löytyy sanottavaa. Toivotan itselleni onnea matkaan!
SHARE:

perjantai 29. toukokuuta 2020

Laiskanlinna pt.2


Voi laiskuutta. Ottaisin tavaksi ja otin. Aika tuntuu muuttuneen. Viimeinen viikonloppu tehokasta yksinoloa alkaa, sille ajalle olen kirjoittanut pienen listan asioista joita vois ehtiä tekemään. Muutama piirros, pari siivottavaa nurkkaa, viimeistelyä valmiiden osalta. Imurointi.

Mietin olenko hukassa, olenko pihalla ja eksyksissä. Olenko taas ollut liikaa johonkin suuntaan ja kykenenkö halutessani häviämään, säälimättömästi kuratoimaan ulosantiani entisestään. Laittaa itseni ruotuun ja paketoida sopivaksi kädestä käteen. Kokeilen tehdä hengitysharjoituksia, sillä olen viime aikoina kuullut poikkeuksellisen monta vetoavaa ajatusta mietiskelystä jotka istuvat omakseni. Kenties tekeminen tekemättömyyden vuoksi ei ole ratkaisu kun voi vain olla tekemättä. Hengittämisessä on riittävästi tekemistä ja ensimmäiset viisi minuuttia vierähti nopeasti joten kasvatin sen kymmeneen, tällä tavoin puoli tuntia päivässä on ihan kohta osa vakkarirutiinia.


Vartiotorni rakas sänkyni. Sisustuksen yhtenäistäminen on mahdotonta ellei riisu väripalettiaan siten kuten moni sisustaja tuntuu tekevän. Neutraalia ja valkoista jota voi sesongin mukaan päivittää helposti vaihdettavilla koristeilla ja erivärisillä tyynyillä. Kamalaa. Tämä ei minulta onnistu, haluamisesta saati käytännöstä johtuen. Olen löytänyt yhtenäisyyden kaaoksesta. Syleilen sitä. Kun mikään ei sovi toisiinsa se on itsessään harkittu kokonaisuus. Muutama yksittäinen teema toistuu; kukat, sydämet ja vaaleanpunainen. Vaikka näen itseni peilistä kurjana komeana Byronilaisena sankarina, ehkä juuri sen takia en halua kieltää itseltäni mitään suloista.


Mun vuodenurkka on ihan sairaan kiva. Niin mukava. Fuckin' extracozy.


Kun mikään ei sovi yhteen, kaikki sopii.


Aamun tärkein on kuppi kahvia ja piirrettyjä.  Ihan tosi, se on niin paljon parempi tapa aloittaa päivänsä kuin selaamalla fiidiään tai lukemalla uutiset. Sellane parikyt minuuttia maailman pelastamista vilkkaina värikuvina antaa just sen oikean buustin päivälle kofeiinin lisäksi. Viimeksi olen katsonut kummatkin tuotantokaudet Star Trek: The animated series joka aivan hulvatonta kamaa suoraan 70-luvulta. Lämmin epäironinen suositus siihen suuntaan. Niiden viikkojen ajan jokainen aamu alkoi oikealla jalalla. Kohti tuntematonta.

SHARE:

lauantai 18. huhtikuuta 2020

Kauneuspöytä


Kovasti painoitetaan ettei karanteeni ole suorituskisa mikä on hyvä. Kukin selviää poikkeusajasta omin keinoin eikä selviytyjissä ole epäonnistujia vaikkei täältä tulisi ulos "parempana versiona itsestään." Eikä siinä ole häpeää vaikka tulisikin, en ole hävennyt tänä aikana tippaakaan. Olen rypenyt omassa turhamaisuudessani kaikelta piilossa omalle onnelleni, sen enempiä selittelemättä miksi juuri näin tai mitä se tarkoittaa. Se on monien hyvien tapojen summaa ja niiden toteuttaminen arkisen rutiinin ylläpitämistä. Ja siitä kirjoittaminen, tapa jäsennellä uusia pintaan nousevia pohdintoja jotka siirrän ajatusseulaan myöhempiä tutkimuksia varten. Nimenomainen ero entiseen on tuo häpeä ja sen salavihkainen läsnäolo joka on varjostanut tekemisiäni kuten suomalaiseen luonteeseen kuuluu. Häpeä, tuo onneton riippa joka kadehtii naapuriaan ja estelee kurkottamasta kohti tähteään siinä pelossa että itse olisi joillekin se naapuri josta katkerana kahvipöydässä kuittaillaan samalla tapaa kuin omassa seurassa. Itseään syövä käärmeenkehä jossa hyveellistä on estyä ettei onnellisuus korruptoisi ja huomaisi välittävänsä mitätöntä muiden kahvipöytäkeskusteluista. Mihin se oma arvo silloin perustuisi ellei muiden mielipiteisiin, se olisi hyppy tuntemattomaan. Parempi odottaa että joku pioneeri sieltä palaisi kertomaan jota sitten vähätellä ettei tulisi muita neuvomaan ylpistyneenä. Häpeäisi.

Siksi olen aina varonut kuinka paljon vuodatan ja minkälaista kuvaa annan. Etten olisi liikaa tai kenenkään harmiksi. Näitä olen miettinyt paljon ja ollut kovin yksinäinen. Kuin yhtäaikaa olematta ja olemassaolevana. Marionetti ja nukkemestari

.
Joka päivä tai ainakin joka toinen, olen valinnut kämpästä aihion ja paneutunut siihen perusteellisemmin kuin tavallisesti viitsisin. Tuntuu ettei asunto näytä yhtään siistimmältä vaikka toista viikkoa olen sille omistautunut, jään vain luottamaan että ihan lopuksi en tunnista omaani entisekseen. Pikkuhiljaa, kärsivällisesti ja ihan omaan tahtiin, kyllä se siitä. Ei täällä asu minun lisäkseni kuin kissa ja meille minä tätä rakennan. 


Olen puunannut yhtälailla itseäni. Löysin hiljan kylpemisen ilot ja tuskailen nousevaa vesilaskuani. Olen uuttanut pienessä sifonkipussissa kaappien peruille unohtunutta irtoteetä sitä mukaan kun luen niiden kaneushyödyistä. Vihreä tee ja yerba mate sisältävät kofeiinia joka stimuloi, ja antioksidantteja jotka suojaa ihoa. Luin Kleopatran kylpeneen maidossa ja hunajassa. Kylpysuolan lisääminen veteen tuntuu rauhoittavan selkääni jonka kanssa olen vuosikymmenen harmitellut sitkeää aknea, kun koen olevani sen suhteen selkeällä voitolla kehtaan muillekin jakaa neuvoja jotka kärsivät samasta vaivasta. Kylpiessäni käyn ensin tavalliseen tapaan suihkussa ja pesen hiukset, levitän runsaasti hiusnaamiota ja kasaan hiukset pääni päälle jotka peitän suihkumyssyllä. Sitten lasken ammeeseen tulikuumaa vettä ja annan teepussin lillua aikansa kunnes viilennän veden itselleni sopivaksi. Annan hiusnaamion muhia suihkumyssyn ja turbaanin alla samalla kun parhaani mukaan rentoudun ammeessa puolisen tuntia.


Kauneuspöytä on asunnon kruunu, sen näkee ensimmäisenä astuessaan sisään ja kertoo välittömästi kuka kodissa asuu. Joku esteetikko jolla on heikko kohta kaikelle romanttiselle. Huonekalu joka on täysin omistettu itsensä palvomiselle. En edes kovin usein istu sen äärellä, meikkaan useimmin sängyssä. Sen ensisijainen tehtävä on säilyttää kaikkea tarpeellista kauneuskalustoa ja olla henkisenä kiintopisteenä. Se löytyi sattumalta erään muuton tehneen ihmisen tavaroista ja oli käärittynä suojamuoviin. Edellinen omistaja ei sitä kaipaillu ja siitä olisi pikemminkin päästävä eroon tilaa viemästä. Lupasin auliisti auttaa siinä, se oli niitä kohtalon ohjaamia löytöjä ja kannoimme sen äidin kanssa vaivalla edellisestä kodista uuteen.

Kissalla on tapana löytää uusia paikkoja missä makoilla, siksi kaiken arvokaan ja kaatuvan laittaminen esille tapahtuu varoen. Kissa harvemmin mitään kaataa, mutta karvat meikkisiveltimissä ovat sietämättömiä.  


Ihan vaikuttavaa miten olen optimoinut kahdenviiden neliön tilankäytön tällaiseksi ylelliseksi koloksi joka ei vieraiden mukaan muistuta lainkaan kerrostaloasuntoa. Tavaroiden taikamaailma jonka ylenpalttisuutta yritän uskokaa tai älkää hillitä, että säilyisi olennainen eli käytännöllisyys. Paikka jonne on mukava palata ja josta ei tarvitse lainkaan poistua. Ruokaa löytyy pakastimesta, baarikaapissa on perjantai-ilta ja istuma-ammeessa kylpylä. Koti on ikuinen hyvän olemisen projekti jossa sovellan kiitollisena sitä mitä minulla on. Rajoitukset kiihdyttävät mielikuvitusta ja usein kun huomaan uupuvani jostain, palautan mieleeni Violet Baudelairen sanoman: "There's always something." Surkeiden sattumusten sarjasta. Aina on jotain, josta tavalla tai toisella saa tarvitsemansa. Pitkälle pääsee jo parilla pihtejä ja kukkalankaa, mutta tarkoitan että ensisijaisen ratkaisun takaa löytyy usein toinenkin jos useampi, jossa pitää vain osata yhdistää epätodennäköiset asiat toisiinsa luodakseen ratkaisuista todennäköisimmän siitä mitä on hetkessä saatavilla. Jos silloinkaan ei löydä mitä kaipaa, täytyy arvioida ongelma uudestaan ja katsoa uusin silmin ympärilleen josko sillä kertaa onnistuisi. Se näkyy mielessä erikokoisten mahdottomien palojen sovitteluna toisiinsa, mutta niiden loksahtaessa syttyy valo ja siitä saatava tyydytys on kuin sokeria aivoille. Siinä myös harjaantuu ja kuulen toisinaan kuinka, "jotkut vain osaa" kun todellisuudessa se on kaikkien opeteltavissa kuin mikä hyvänsä kyky. Toki joillakin on sitä edistävä predispositio, kuten huono-osaisuus jossa vaihtoehtona ei ole joka kerta uutena hankkiminen, mutten näe taloudellista kurjuutta kenenkään etuna. Sellaisen romantisoiminen on valheellista ja vastenmielistä. Jotkut vain osaa on harjoittelun vähättelyä jolla sulkee itsensä tavoitteidensa ulkopuolelle. Voin luvata ettei kukaan osaa alkujaan  yhtään mitään.


Näin kerran piirroksen jossa jumalankaltainen täydellistynyt sielu istui peilin edessä katsoen itseään. Ei ollut mitään syytä katsoa muualle, ei ollut mitään muuta mitä nähdä. Ei ollut pimeyttä eikä tyhjyyttä, vain yksi ainoa jonka katseelle ei ollut muuta kuin itsensä. Perspektiivikepposen takia hän saattaisi luulla katsovansa jotain toista, luulla olevansa joku toinen joku muu kuin näkijä itse. Silloin hän keksisi toisen. Keksiessään toisen hän ymmärtäisi mitä on olla yksin. Ehkä heistä tuli ystävät, ehkä heidän tiensä erosivat. Ehkä he rakastuivat, hukkuivat toisiinsa tai yhdessä loivat uutta.

Liisa peilimaailman tuolla puolen. Asiasta väännettyä vitsaa vaikeampi, sillä kun lähtisi tällainen haihattelu. Muistan kun aikoinaan minun piti kahden vuorokauden aikana opetella Nirvanan Lithium. Olin ollut teljettynä flunssan takia kotiini ja soitin biisiä luupilla uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Kunnes yhtäkkiä ymmärsin mistä se kertoo.


Seisoin kauneuspöydän peilin edessä, katsoin ryvettynyttä itseäni, lauloin kappaletta tuhannetta kertaa kuin mielipuoli ja mietin mitä jos vain kävelisin läpi.

SHARE:

maanantai 13. huhtikuuta 2020

Demoskene


Viime viikolla demoskene lisättiin elävän perinnön kansalliseen luetteloon Museoviraston toimesta kanteleensoiton, ryijyperinteen ja nukketeatterin ohella. Elävän perinnön arkiston artikkelin löytää tästä ja se onnistuneen tiivistetysti kertoo yleiskatsauksen alakulttuurin toiminnasta ja tavoitteista. Lyhyesti, demoskene on kansainvälinen yhteisö, joka on keskittynyt demojen, ohjelmointia, grafiikkaa ja ääntä luovasti yhdistävien reaaliaikaisten audiovisuaalisten esitysten tekemiseen, kuten artikkeli heti alussa sanookin. Demoskenen wikiartikkeli jonka löytää tästä on sekin kattava ja syventyy paremmin sen historiaan.

Samaisella viikolla olisi alkanut Revision 2020 joka on maailman suurin pelkästään demoskenelle suunnattu tapahtuma joka järjestetään vuosittain pääsiäisen aikoihin Saksassa ja johon osallistuu skenereitä ympäri maailmaa. Monelle vuoden kohokohtana pidetty tapahtuma jouduttiin pandemian vuoksi peruuttamaan kaikkien harmiksi, mutta vain vähän yli kuukaudessa järjestäjät onnistuivat siirtämään tapahtuman Twitchiin jotta skenerit kaikkialta pystyivät osallistumaan partyille kotisohvilta ja nauttimaan compoista striimattuna, mahdollistaen monelle demoskeneen perehtymättömälle ulkopuoliselle vilauksen demopartyjen  sisälle ja kontaktia sen sisältöön. Suoritus oli järjestäjätaholta huikea ja ensimmäistä laatuaan poikkeusajoista johtuen, ollen kaikkea sitä mitä juuri nyt eniten tarvitsi. Aktiivista yhteisöllisyyttä ja muistutusta siitä että olemme täällä toistemme mielissä vaikkemme pysty olemaan juuri nyt läsnä. Aploodit.

Demoskene on outo eläin ja jaan seuraavaksi muiston ensikosketuksestani siihen. Olin 16-vuotias ja silloinen poikaystäväni halusi viedä minut ekoille partyilleni jossa tapaisin hänen ystäviään ja samalla voisin tutustua hänelle rakkaaseen harrastukseen joka ei sanonut minulle mitään kun hän yritti sitä minulle avata. Olin teini ja valmiiksi pihalla kaikesta joten kun saavuin syrjäiselle hevostilalle jossa notskin ympärillä istui porukkaa läppärit sylissä, ymmärsin vielä vähemmän mistä oli kyse. En tajunnut miksi jengi fiilisteli "rumia animaatioita" vanhoilla laitteilla ja omistivat palavan intohimon niitä kohtaan, yrittäen onnettomasti selittää minulle reaaliaikaisuudesta ja ohjelmoinnista. Ilmapiiri oli samanaikaisesti punk ja nörtti, se oli minulle täysin uusi henkinen tila jonka yllättäen koin välittömästi kodikkaaksi. Sen sijaan että yritin selittää sitä itselleni auki, hyväksyin että kyseessä on minulle jotain täysin uutta ja tiedostin vahvana, että kyseinen tunne on jotain harvinaista ja spesiaalia. Olin täydellinen ummikko asiantuntijoiden keskellä, mutta sen sijaan että se olisi kääntänyt minut pois, uteliaisuuteni kiihtyi ja tein viikonlopun aikana elinikäisiä ystäviä oppien paljon uutta. Se tuntui kuin olisin tullut kotiin ja se tunne on yhä vahvana joka kerta kun osallistun demopartyille tänäkin päivänä. En voinut silloin mitenkään tietää ennalta kuinka iso osa elämää siitä minulle kehkeytyisi ja tänäkin päivänä koen, että demoskene pelasti henkeni.


Siitä lähtien olen seurannut sisältäpäin kuinka demoskene on jatkanut kukoistustaan ollen samanaikaisesti täysin tuntematon suurille massoille ja se jaksaa hämmentää minua vieläkin. Miten on mahdollista että näin kattava ja järjestäytynyt taidealakulttuuri lipsuu vieläkin mainstreamin tajunnasta, yksinkertaisin selitys lienee että demoskene ei ole koskaan tarvinnut mainstreamin tunnustusta kukoistaakseen. Se elää ja hengittää täysin omin voimavaroin ja kantaa vastuun oman historiansa dokumentoinnista. Asiat ovat kuitenkin menossa oikeaan suuntaan kuten lisäys elävän perinteen arkistoon sen selkeimmin sanoo. Olen tästä henkilökohtaisesti järisyttävän tohkeissani.

Vaikka koin alkuun ulkopuolisuutta demoskeneen, ymmärsin myös nopeasti että sen aktiivit ovat kohdanneet samaa mielenkiinnostaan johtuen. Samalla tavoin kuin itse en osannut alkuun arvostaa demotaiteen nyansseja, se toistuu aivan jokaisen kohdalla joille aihealue on vieras eli enemmistö. Samanaikaisesti on mahdollista että olet maailmalle täysin tuntematon ja skenen sisällä legenda. Siitä johtuva itseironinen "etsätiedäkukamäoon" ja aito "fucksnotgiven" on opettanut minulle kaikki olennaisuudet elämästä, pysy itselles ja kiinnostuksilles uskollisena sä tuut vielä löytämään ne tyypit jotka sua ymmärtää ja vaikket ymmärrä jotain alkuun, voit aina avata mieltäs uusille asioille ja mullistaa maailmasi. Demoskene ja rakkaus ovat synonyymeja. 

Alussa linkattu videocapture on Revision 2020 PC Demo-kategoriassa toiseksi sijoittunut demo by MFX + HOLON Cathodoluminescence ja samalla ensiesiintymiseni demolla. Minulta pyydettiin tanssivideota jonka liikkeestä saisi muunnettua efektiä ja olen se satunnaisesti vilahtava ihmisenmallinen efektihaamu joka joraa musan tahtiin. Meitsin handle näkyy loppukreduis ja se on hieno fiilis kun saa olla osa näin hienoa produktioo. Kiitos. 

Olen joskus miettinyt miten kuvailisin skeneä yhdellä lauseella, kutakuinkin näin: "piti ryhtyä rokkitähdeks että vähän rauhottus". 

Olette kauniita ihmisiä ja rakastan teitä, toivottavasti nähdään pian!

Strix
SHARE:

torstai 9. huhtikuuta 2020

Peilipiironki


Ensin lyhyt leffa-arvostelu. Kahlaan vanhoja animaatioelokuvia ja katsoin eilen Rock & Rule vuodelta 1983 jonka premissi ulkoisesti oli kaikkea sitä mitä haluaisin aikuisille suunnatulta animoidulta rock-musikaalilta. Musiikkia elokuvassa esittää mm. Debbie Harry, Lou Reed, Iggy Pop ja Earth, Wind & Fire. Eletään post-apokalyptista tulevaisuutta jossa ihmisten sijaan maailmaa kansoittaa mutantti humanoidieläimet jossa rock'n'roll on noussut myyttiselle tasolle ja sen suurimpana tähtenä on rocklegenda Mok Swagger jonka tavoitteena on avata portti toiseen ulottuvuuteen. Häneltä puuttuu viimeinen avain, täydellinen ääni. (Linkki)

Leffa on vain päälle tunnin, mutta tuntuu pidemmältä ja vaikuttaa pahasti keskeneräiseltä. Tarinankerronta on sotkuista, hahmosuunnittelu rumaa, huumori huonoa ja yleisesti kauttaaltaan sekava. Leffa floppasi kuninkaallisesti ilmestyessään ja ymmärrän hyvin miksi. Se on kuitenkin vuosien varrella saavuttanut kulttisuosiota ja ymmärrän senkin, premissi on vetoava, post-apokalyptinen maailma siisti ja musa kuulostaa hyvältä. Siitä toivoisi tehtävän perusteellinen remake joka tekisi hyvälle idealle oikeutta. Animaatiodiggarille tätä suosittelee muutoin voi ohittaa. Mielenkiinnosta katsoin mitä ohjaaja Clive Smith on saanut muuta aikaiseksi ja tämän aikaansaannosta on Star Wars Christmas Specialin animoitu segmentti "The Faithful Wookiee" jota pidetään koko spesiaalin katsottavimpana osuutena ja Boba Fettin ensiesiintymisenä. Tätä ei voi kuitenkaan pitää saavutuksena. 

SHARE:
© Aamiaiskone . All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig