maanantai 21. syyskuuta 2020

Talven Kylmät Kyyneleet


Tamperelaisen popparin Jani Matti Juhanin uusi single ”Talven kylmät kyyneleet” julkaistaan 9.10.2020 Ainoa productions Oy:n digijulkaisuna. Se on käännöscover Elvis Presleyn tunnetuksi tekemästä ikivihreästä ”Summer Kisses, Winter Tears” (1960). Sovituksensa vaikutteiksi Jani Matti Juhani nimeää muiden muassa Lee Hazlewoodin & Nancy Sinatran, Nick Caven, Scott Walkerin ja David Lynchin.

Kappaleella Jani Matti Juhanin kanssa duetoi sooloartistina debytoiva SINI. Yhteistyö sai alkunsa ihailijakirjeestä: Jani Matti Juhanin sävellys ”Maailmanloppuun asti” (2017) oli tehnyt forssalaiseen SINIin suuren vaikutuksen. Taiteilija kiitti palautteesta pyytämällä SINIn vierailemaan albumilleen. SINI on vaikuttanut aiemmin mm. yhtyeessä Delia St. Claire I.

”Talven kylmät kyyneleet” löytyy tulevalta Elvis-käännöksiä sisältävältä pitkäsoitolta ”Polttava rakkaus: Jani Matti Juhani laulaa Elvistä suomeksi vol. 2”, joka on jatkoa tammikuussa 2020 julkaistulle, niin ikään Elvis-käännöksiä sisältäneelle levylle ”Jani Matti Juhani laulaa Elvistä suomeksi”. Kesällä kuultiin tulevan albumin nimibiisi, radiossakin soinut ”Polttava rakkaus”, joka Jani Matti Juhanin versioimana on hatunnosto 70-luvun jytisevälle glamrockille.

.•° ✿ °•.

Halusin että SINI kirjoitetaan isolla niinku SANNI tai niinku kuka tahansa etunimiartisti. Mitä näitä nyt on, niitä tuntui olevan jossain vaiheessa loputon virta. Ehkä nekin vaan tykkäs omasta nimestään tosi paljon. Luulin aikoinaan olevani maailman ainoa Sini. Asuttiin perheen kanssa Saksassa alueella jossa kaikki puhui Ranskaa enkä tajunnut lapsena että Sini olis erityisesti suomalainen nimi. Se oli mun nimi eikä kenelläkään muulla ollut sitä. Ensikuulemalta kaikki erehtyi sanomaan Cindy ja korjasin oitis, että lausutaan samoin mutta ilman deetä. Kun joku kysyi mitä se tarkoittaa niin vastasin "bleu" eli sinistä ja ihmiset pitivät suomea yhtä eksoottisena kielenä kuin japania, olettaen että kaikki nimet viittaisi johonkin luonnolliseen.

Kun asuttiin Suomessa ja kävin ekaluokkaa, käytiin muiden lasten kanssa ostamassa karkkia yhdeltä kioskilta. Siellä kassan takana oli myyjän apulaisena minun ikäiseni tyttö jota hän puhutteli Sininä. Yhtäkkiä meitä oli ainakin kaksi ja se tuntui oudolta. Suomessa kaikki sanovat minua usein vahingossa Suviksi. Olen kuulema Suvin oloinen. Ajattelin aina että jossain päin mahtaa sitten olla Suvi jota kaikki erehtyvät sanomaan Siniksi ja tapaisimme joskus. Nimeni takia myös kiusattiin. Sini-merkkinen lumiharja ripustettiin aina naulakkooni ja olin sinivalasta, sinisimpukkaa, sinipiikaa. Sinillä siivous sujuu. Siniristilippu ja sinitaivas. Päivänsini. Siniaalto. Pidän nimestäni yhä vain enemmän. Olen niin täydellisen Sini etten voi olla mitään muuta tai kukaan muu. Mun nimi on Sini ja sitä ei voi sanoa ilman että vähän hymyilee.

Täällä kaiken takana on vain semmonen Sini. Jonka lempikirjain on Z ja joka keräilee kauniita yömekkoja. Joka katsoo aamuisin piirrettyjä ja lukee iltaisin sarjakuvia. Kiertelee kirpputoreja ja kirjoittaa outoa päiväkirjaa. Joka ottaa itsestään kuvia, tykkää eläimistä ja laulaa. Semmonen.

°•. ✿ .•°

SHARE:

keskiviikko 16. syyskuuta 2020

Virtaus

En odottanut näin monia solmuja. Virtaus kulkee oikeaan yläkulmaan sinne sokean silmän taakse. Ei unohduksiin, mutta pois näkyviltä kenttää sumentamasta. Siksi varmaan tämä kurja olo vaikka kaikki hyvät toimenpiteet on tehtynä. Voodoojumaliakin kävi kylässä ja suoristin kasvoni kajaalilla. 

Kävin syvällä äiti Afrikassa kupposella kahvia ja hän silitteli lastensa päitä. Hän kertoi ettei värillä ole koskaan ollut väliä kunhan he voivat hyvin. Vahvistan valkoisella meikkikynällä mustia ääriviivoja tarkemmaksi, hän osoitti sormella ja kehui kuinka hyvin ne sopivat yhteen. Korostamaan toisiaan ei erottamaan. Hän näytti minulle mustien ja ruskeiden ruumiiden meren jonka päälle maailma oli rakennettu ja se täytti kaikki ääriviivat. Mietin mikä teki tästä valkoisesta tytöstä niin erikoisen vieraan ja hän lauloi: 

"Why do you have to sound like your out of this time, out of this place, out of your mind. 

Far away but close. From another world at home".


En ole piirtänyt aikoihin, tai osannut olla lehtiö sylissä ja viihtyä oloissani musiikin soidessa taustalla. Virtaus tyrehtyy ehkä pelkään. Sisäinen palkinnonjakojärjestelmäni kai siitä päättää. Olisko detox mitään, mutta lopetin jo alkoholin. Vieroitusta mistä? Ajan tappamisesta? Miksi koen haaskaavani paperia jos en tuota mestariteosta toisen jälkeen. Kuinka hullua. Ja mitä se virtaus oikeastaan tarkoittaa, miksi se on selkeämpi kuin koskaan. Se liittyy jotenkin naisellisuuteen eikö niin.

Tajusin vasta jälkeenpäin että asuntoni oli sisustukseltaan mitä täydellisin kutsumaan Erzulie perheen Iwa henkiä. He pitävät erityisesti hajuvedestä, kaikesta sievästä ja heidän symbolinsa on sydän jonka muotoisia esineitä olen haalinut lähes pakonomaisesti. Heidän kutsumisensa merkitsee usein myötätuulta intohimossa, rakkaudessa ja valuutassa. Sitä kuitenkin silmällä pitäen että heillä on oikukas luonne ja vanhojen rakastajien koputtaessa oveen täytyy muistaa seurata sydämensä ääntä. Kävi miten kävi, seksi tulee olemaan hyvää. Pari päivää myöhemmin tekstiilinlajittelussa tuli vastaan mitä ihanin hääpuku.


Vanhassa kelloradiossa soi Yle Radio 1 jota kuuntelen lähes päivittäin. Se toimii tasan yhdellä äänenkorkeudella ja vähän säästä riippuen. Laitoin sen päälle jospa synkronismi rantauttaisi viisautta siihen hetkeen. Palattiin Afrikan uumenista kotisuomen mytologiaan ja kuuntelin puhetta Kalevalan epäonnistuneista rakkaudenjanoisista voimahahmoista joilta puuttuu kokonaan sankarin matkan kolmas näytös jossa he lunastavat paikkansa legendoina ja maailma pelastuu. Se oli mielenkiintoinen ja tarpeellinen näkökulma, sen löytää areenasta

Suurten laulajien ja tietäjien jalanjäljissä seuraaminen vaatii tarkkaavaisuutta ja kriittistä itsetarkastelua. Avusta ja yhteistyöstä ei pidä kieltäytyä vaikka se kurottaisi maailman toiselta puolelta. Siinä risteyksessä ihmetellessä join melkein kaiken kofeiinittoman kahvin. Sampo makaa säpäleinä merenpohjassa. Miten meni niinku omasta mielestä.


Opinko mitään. Liikaa. Siksi olen ollut haikea vaikka selvisin ja voitin. Olen avannut solmuja yksi kerrallaan ja miettinyt miten niistä kirjoittaisin. Onko muita vaihtoehtoja kuin itseensä luottaen ja uskoen. Tehden matkan varrella ystäviä jotka näkevät ja kuulevat minua, jotka vahvistavat edellisiä. 

Syksy lohduttaa. Pääsen rakkaaseen rutiiniin kiinni ja lataan itseäni pimeässä hiljaisuudessa. Jotain vähän arkisempaa. Sen teen. Jospa vihdoin löydän taas ilon piirtää tyttöjä ja hirviöitä tai edes suttuja. Se olisi ihanaa.

SHARE:

keskiviikko 10. kesäkuuta 2020

Päivän asu pt.5


Takaisin sorvin ääreen tai siis tekstiiliä lajittelemaan. Lunastin omaan talteen kertyneet aarteet ja ensimmäistä kertaa tuntuu että omistaa kunnollisen kesäkerraston josta voi jopa vähän valita. Raahasin valtavan vaatekassin kotiin, laitoin Duran Durania soimaan ja kokeilin kaikki vaatteet läpi kasarimontaasina. Se oli aivan huikea kokemus.


Minulle selvisi että käsilaukut voivat loukkaantua. Edellisessä laukussa on myös kirjailtuja ruusuja ja tämä lähti mukaani koska se oli saman tyylinen mutta isompi jonne mahtuu vaivatta kaikkea mitä kesällä voi tarvita. Kun vein laukun kotiin edellisestä meni äkisti sanka rikki ja se täytyy kokonaan korvata, en odottanut että uusi laukku menisi vanhalle niin lujaa tunteisiin.


Ruusukuvio on samanlainen kummallakin puolella. Laukusta puuttui kokonaan olkahihna ja olin jostain vanhasta ruppanasta aikoinaan ottanut ketjun talteen johon olin pihdeillä kiinnittänyt klipsulenkit. Se jäi jemmaan kunnes vastaan tulisi sille sopiva veska. Kultaketju ylevöitti kokonaisuuden ihan omaan luokkaansa. Sain sidottua siihen huivin viileiden iltojen varalle ja voin kantaa laukkua kahvoista ilman että ketju tai huivi laahaa pitkin maata. Sisään mahtuu mm. kuulokkeet ja kauneudenhoitotarviketta kuten aurinkosuoja.

Ehkä jossain kohtaa uskallan antaa kurkata sisälle.


Näitä taidetaan kutsua skeittimekoiksi, olen niihin heikkona. Toivoisin omistavani niitä useampia. Ne ovat vaivattomia, mukavia ja juurikin sitä ominta mallia. Nyt kun tiedän sille nimen osaan etsiä paremmin. En tosin skeittaa, potkulautaan tarvitsis vaihtaa laakerit.


Kesän paras asustelöytö on lehmipoikahattu. Saan sen roikkumaan pyöräilyn ajaksi selkäpuolelle eikä se paina juurikaan kaulasta. Olen kaivannut leveälieristä aurinkohattua, mutta mikään ei ole tuntunut sopivalta ulkonäön tai käytännöllisyyden kannalta. Tämä täyttää kaikki kriteerini, jos se kelpaa preerialle niin kelvannee Suomen kesässä.


Skedemekon kaveriksi kuuluu maiharit vaikka säät eivät sitä pian enää salli.


Ohuet sinertävät sukkikset sopivat sävyn kannalta mekkoon täydellisesti, mutta kestävät käytössä ehjinä about vuorokauden jonka jälkeen senku parantavat lookkia. Olen opetellut käyttämään sormuksia ja ne tekevät tehokkaasti sukkahousuihin tuhojaan. Kynsissä on ruskea lakka joka kaipaisi uusimista. 

Karanteenin jälkeen on tuntunut hyvältä pyöräillä "uusissa" vaatteissa pitkin kaupunkia kauniina kesäpäivänä. Päivä kerrallaan edeten, tänne taas useammin palaten.

SHARE:

perjantai 5. kesäkuuta 2020

Ikkuna


Otin pyörän alle ja kuulin treeniksen ikkunan alla että siellä treenataan. Irvisko kävi läpi uusia biisejä ja kokeilin olisiko ovi auki. Olin pidempään halunnut hakea seinällä roikkuvan valolepakon kotiin ja sijoittaa sen sängyn yläpuolelle. Jäin ottamaan pojista muutamia valokuvia ja pysähdyin soittelun ajaksi käytävän ikkunan eteen joka on minulle erityinen. En tiennyt että sellaista voisi olla niin ikävä. Yritin myös toistuvasti avata treeniksen ovea kotiavaimella, se kertoo jostain.


Lepakkoluola no more. Ehkä jotain muuta löytyy tilalle, mutta tämä kuuluu nyt omaan kämppään. Löysin sen kirpputorilta kympillä vuosia sitten. Joku on itse vääntänyt metallista lepakonmallisen kehikon ja nippusiteillä kiinnittänyt siihen sinisen valokaapelin. Sellainen tee-se-itse halogeenikyltti. Olisi mukava tietää tarina sen taustalla, mutta nähdessäni tiesin välittömästi kenelle se kuuluu.


Käytävän ikkunasta paistaa paras valo kuvien ottamiseen. Ikkunalaudalla voi kuvata esineitä ja ne onnistuvat aina, en ole löytänyt toista yhtä hyvää paikkaa. Omakuvien ottamiseen ikkuna on kuin tehty. Haluaisin saada enemmän tilaa käytävästä jotta voisin kehittää sitä paremmaksi kuvauskohdaksi. Ikkunalauta on myös juuri sopiva että mahdun siihen pitkittäin istumaan. Olen kirjoittanut siinä valtaosan Delian lyriikoista. Lähellä, mutta tarpeeksi syrjäinen spotti jonne mennä omiin ajatuksiinsa sillä välin kun pojat soittelevat keskenään. 

Tuntuu kuin olisin laskeutunut, avaruudesta ja puusta. Voin taas kuvata kirppislöytöjä ja tyylisisältöä vaivatta. Vaikka elämä on tältä vuodelta peruttu tuntuu kuin olisi enemmän jaettavaa kuin ennen. Totuus on lähempänä kuitenkin, että muurini ovat alempana kuin koskaan.

- Z -
SHARE:

tiistai 2. kesäkuuta 2020

Taikalampussa

Taikalampussa.blogspot.com

☆.。.:* Taikalampussa.blogspot.com .。.:*☆

Hei! Perustin tällaisen kosmetiikkablogin jossa puhun erilaisista kauneustuotteista ja-prosedyyreistä. Jos sellainen kiinnostaa niin tervetuloa vilkaisemaan. Jatkan täällä aamiaiskoneen kummituksena ja tuolla toisaalla lampun henkenä. Osoitteen löytää jatkossa tämän blogin etusivulta, klikkaa linkkiä tai taikalamppua niin löydät perille. 

Olen tästä uudesta aluevaltauksesta innoissani. Kauneudenhoito on minulle lähellä sydäntä ja olen mahdollisesti myös hieman koukussa kosmetiikkaan. Olen aina halunnut oman paikan jossa puhua näistä sydämeni kyllyydestä ja alunperin mietin tekisinkö sitä täällä, mutta totesin että haluan sille ihan oman pienen sopen jonne spämmätä erilaisista tuotteista joista kiinnostuneet saavat helposti kaipaamansa tiedon. Haluan pitää sen mahdollisimman selkeänä ja yksinkertaisena, nimenomaan että olennainen välittyy ja saan ilmaistua mielipiteeni suoraan. Sieltä löytyy jo muutama päivitys ja päivitän sitä mukaan kun koen että olen käyttänyt jotain tuotetta tarpeeksi että siitä löytyy sanottavaa. Toivotan itselleni onnea matkaan!

- Z -
SHARE:

perjantai 29. toukokuuta 2020

Laiskanlinna pt.2


Voi laiskuutta. Ottaisin tavaksi ja otin. Aika tuntuu muuttuneen. Viimeinen viikonloppu tehokasta yksinoloa alkaa, sille ajalle olen kirjoittanut pienen listan asioista joita vois ehtiä tekemään. Muutama piirros, pari siivottavaa nurkkaa, viimeistelyä valmiiden osalta. Imurointi.

Mietin olenko hukassa, olenko pihalla ja eksyksissä. Olenko taas ollut liikaa johonkin suuntaan ja kykenenkö halutessani häviämään, säälimättömästi kuratoimaan ulosantiani entisestään. Laittaa itseni ruotuun ja paketoida sopivaksi kädestä käteen. Kokeilen tehdä hengitysharjoituksia, sillä olen viime aikoina kuullut poikkeuksellisen monta vetoavaa ajatusta mietiskelystä jotka istuvat omakseni. Kenties tekeminen tekemättömyyden vuoksi ei ole ratkaisu kun voi vain olla tekemättä. Hengittämisessä on riittävästi tekemistä ja ensimmäiset viisi minuuttia vierähti nopeasti joten kasvatin sen kymmeneen, tällä tavoin puoli tuntia päivässä on ihan kohta osa vakkarirutiinia.


Vartiotorni rakas sänkyni. Sisustuksen yhtenäistäminen on mahdotonta ellei riisu väripalettiaan siten kuten moni sisustaja tuntuu tekevän. Neutraalia ja valkoista jota voi sesongin mukaan päivittää helposti vaihdettavilla koristeilla ja erivärisillä tyynyillä. Kamalaa. Tämä ei minulta onnistu, haluamisesta saati käytännöstä johtuen. Olen löytänyt yhtenäisyyden kaaoksesta. Syleilen sitä. Kun mikään ei sovi toisiinsa se on itsessään harkittu kokonaisuus. Muutama yksittäinen teema toistuu; kukat, sydämet ja vaaleanpunainen. Vaikka näen itseni peilistä kurjana komeana Byronilaisena sankarina, ehkä juuri sen takia en halua kieltää itseltäni mitään suloista.


Mun vuodenurkka on ihan sairaan kiva. Niin mukava. Fuckin' extracozy.


Kun mikään ei sovi yhteen, kaikki sopii.


Aamun tärkein on kuppi kahvia ja piirrettyjä.  Ihan tosi, se on niin paljon parempi tapa aloittaa päivänsä kuin selaamalla fiidiään tai lukemalla uutiset. Sellane parikyt minuuttia maailman pelastamista vilkkaina värikuvina antaa just sen oikean buustin päivälle kofeiinin lisäksi. Viimeksi olen katsonut kummatkin tuotantokaudet Star Trek: The animated series joka aivan hulvatonta kamaa suoraan 70-luvulta. Lämmin epäironinen suositus siihen suuntaan. Niiden viikkojen ajan jokainen aamu alkoi oikealla jalalla. Kohti tuntematonta.

SHARE:

lauantai 18. huhtikuuta 2020

Kauneuspöytä


Kovasti painoitetaan ettei karanteeni ole suorituskisa mikä on hyvä. Kukin selviää poikkeusajasta omin keinoin eikä selviytyjissä ole epäonnistujia vaikkei täältä tulisi ulos "parempana versiona itsestään." Eikä siinä ole häpeää vaikka tulisikin, en ole hävennyt tänä aikana tippaakaan. Olen rypenyt omassa turhamaisuudessani kaikelta piilossa omalle onnelleni, sen enempiä selittelemättä miksi juuri näin tai mitä se tarkoittaa. Se on monien hyvien tapojen summaa ja niiden toteuttaminen arkisen rutiinin ylläpitämistä. Ja siitä kirjoittaminen, tapa jäsennellä uusia pintaan nousevia pohdintoja jotka siirrän ajatusseulaan myöhempiä tutkimuksia varten. Nimenomainen ero entiseen on tuo häpeä ja sen salavihkainen läsnäolo joka on varjostanut tekemisiäni kuten suomalaiseen luonteeseen kuuluu. Häpeä, tuo onneton riippa joka kadehtii naapuriaan ja estelee kurkottamasta kohti tähteään siinä pelossa että itse olisi joillekin se naapuri josta katkerana kahvipöydässä kuittaillaan samalla tapaa kuin omassa seurassa. Itseään syövä käärmeenkehä jossa hyveellistä on estyä ettei onnellisuus korruptoisi ja huomaisi välittävänsä mitätöntä muiden kahvipöytäkeskusteluista. Mihin se oma arvo silloin perustuisi ellei muiden mielipiteisiin, se olisi hyppy tuntemattomaan. Parempi odottaa että joku pioneeri sieltä palaisi kertomaan jota sitten vähätellä ettei tulisi muita neuvomaan ylpistyneenä. Häpeäisi.

Siksi olen aina varonut kuinka paljon vuodatan ja minkälaista kuvaa annan. Etten olisi liikaa tai kenenkään harmiksi. Näitä olen miettinyt paljon ja ollut kovin yksinäinen. Kuin yhtäaikaa olematta ja olemassaolevana. Marionetti ja nukkemestari

.
Joka päivä tai ainakin joka toinen, olen valinnut kämpästä aihion ja paneutunut siihen perusteellisemmin kuin tavallisesti viitsisin. Tuntuu ettei asunto näytä yhtään siistimmältä vaikka toista viikkoa olen sille omistautunut, jään vain luottamaan että ihan lopuksi en tunnista omaani entisekseen. Pikkuhiljaa, kärsivällisesti ja ihan omaan tahtiin, kyllä se siitä. Ei täällä asu minun lisäkseni kuin kissa ja meille minä tätä rakennan. 


Olen puunannut yhtälailla itseäni. Löysin hiljan kylpemisen ilot ja tuskailen nousevaa vesilaskuani. Olen uuttanut pienessä sifonkipussissa kaappien peruille unohtunutta irtoteetä sitä mukaan kun luen niiden kaneushyödyistä. Vihreä tee ja yerba mate sisältävät kofeiinia joka stimuloi, ja antioksidantteja jotka suojaa ihoa. Luin Kleopatran kylpeneen maidossa ja hunajassa. Kylpysuolan lisääminen veteen tuntuu rauhoittavan selkääni jonka kanssa olen vuosikymmenen harmitellut sitkeää aknea, kun koen olevani sen suhteen selkeällä voitolla kehtaan muillekin jakaa neuvoja jotka kärsivät samasta vaivasta. Kylpiessäni käyn ensin tavalliseen tapaan suihkussa ja pesen hiukset, levitän runsaasti hiusnaamiota ja kasaan hiukset pääni päälle jotka peitän suihkumyssyllä. Sitten lasken ammeeseen tulikuumaa vettä ja annan teepussin lillua aikansa kunnes viilennän veden itselleni sopivaksi. Annan hiusnaamion muhia suihkumyssyn ja turbaanin alla samalla kun parhaani mukaan rentoudun ammeessa puolisen tuntia.


Kauneuspöytä on asunnon kruunu, sen näkee ensimmäisenä astuessaan sisään ja kertoo välittömästi kuka kodissa asuu. Joku esteetikko jolla on heikko kohta kaikelle romanttiselle. Huonekalu joka on täysin omistettu itsensä palvomiselle. En edes kovin usein istu sen äärellä, meikkaan useimmin sängyssä. Sen ensisijainen tehtävä on säilyttää kaikkea tarpeellista kauneuskalustoa ja olla henkisenä kiintopisteenä. Se löytyi sattumalta erään muuton tehneen ihmisen tavaroista ja oli käärittynä suojamuoviin. Edellinen omistaja ei sitä kaipaillu ja siitä olisi pikemminkin päästävä eroon tilaa viemästä. Lupasin auliisti auttaa siinä, se oli niitä kohtalon ohjaamia löytöjä ja kannoimme sen äidin kanssa vaivalla edellisestä kodista uuteen.

Kissalla on tapana löytää uusia paikkoja missä makoilla, siksi kaiken arvokaan ja kaatuvan laittaminen esille tapahtuu varoen. Kissa harvemmin mitään kaataa, mutta karvat meikkisiveltimissä ovat sietämättömiä.  


Ihan vaikuttavaa miten olen optimoinut kahdenviiden neliön tilankäytön tällaiseksi ylelliseksi koloksi joka ei vieraiden mukaan muistuta lainkaan kerrostaloasuntoa. Tavaroiden taikamaailma jonka ylenpalttisuutta yritän uskokaa tai älkää hillitä, että säilyisi olennainen eli käytännöllisyys. Paikka jonne on mukava palata ja josta ei tarvitse lainkaan poistua. Ruokaa löytyy pakastimesta, baarikaapissa on perjantai-ilta ja istuma-ammeessa kylpylä. Koti on ikuinen hyvän olemisen projekti jossa sovellan kiitollisena sitä mitä minulla on. Rajoitukset kiihdyttävät mielikuvitusta ja usein kun huomaan uupuvani jostain, palautan mieleeni Violet Baudelairen sanoman: "There's always something." Surkeiden sattumusten sarjasta. Aina on jotain, josta tavalla tai toisella saa tarvitsemansa. Pitkälle pääsee jo parilla pihtejä ja kukkalankaa, mutta tarkoitan että ensisijaisen ratkaisun takaa löytyy usein toinenkin jos useampi, jossa pitää vain osata yhdistää epätodennäköiset asiat toisiinsa luodakseen ratkaisuista todennäköisimmän siitä mitä on hetkessä saatavilla. Jos silloinkaan ei löydä mitä kaipaa, täytyy arvioida ongelma uudestaan ja katsoa uusin silmin ympärilleen josko sillä kertaa onnistuisi. Se näkyy mielessä erikokoisten mahdottomien palojen sovitteluna toisiinsa, mutta niiden loksahtaessa syttyy valo ja siitä saatava tyydytys on kuin sokeria aivoille. Siinä myös harjaantuu ja kuulen toisinaan kuinka, "jotkut vain osaa" kun todellisuudessa se on kaikkien opeteltavissa kuin mikä hyvänsä kyky. Toki joillakin on sitä edistävä predispositio, kuten huono-osaisuus jossa vaihtoehtona ei ole joka kerta uutena hankkiminen, mutten näe taloudellista kurjuutta kenenkään etuna. Sellaisen romantisoiminen on valheellista ja vastenmielistä. Jotkut vain osaa on harjoittelun vähättelyä jolla sulkee itsensä tavoitteidensa ulkopuolelle. Voin luvata ettei kukaan osaa alkujaan  yhtään mitään.


Näin kerran piirroksen jossa jumalankaltainen täydellistynyt sielu istui peilin edessä katsoen itseään. Ei ollut mitään syytä katsoa muualle, ei ollut mitään muuta mitä nähdä. Ei ollut pimeyttä eikä tyhjyyttä, vain yksi ainoa jonka katseelle ei ollut muuta kuin itsensä. Perspektiivikepposen takia hän saattaisi luulla katsovansa jotain toista, luulla olevansa joku toinen joku muu kuin näkijä itse. Silloin hän keksisi toisen. Keksiessään toisen hän ymmärtäisi mitä on olla yksin. Ehkä heistä tuli ystävät, ehkä heidän tiensä erosivat. Ehkä he rakastuivat, hukkuivat toisiinsa tai yhdessä loivat uutta.

Liisa peilimaailman tuolla puolen. Asiasta väännettyä vitsaa vaikeampi, sillä kun lähtisi tällainen haihattelu. Muistan kun aikoinaan minun piti kahden vuorokauden aikana opetella Nirvanan Lithium. Olin ollut teljettynä flunssan takia kotiini ja soitin biisiä luupilla uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Kunnes yhtäkkiä ymmärsin mistä se kertoo.


Seisoin kauneuspöydän peilin edessä, katsoin ryvettynyttä itseäni, lauloin kappaletta tuhannetta kertaa kuin mielipuoli ja mietin mitä jos vain kävelisin läpi.

- Z -
SHARE:

maanantai 13. huhtikuuta 2020

Demoskene


Viime viikolla demoskene lisättiin elävän perinnön kansalliseen luetteloon Museoviraston toimesta kanteleensoiton, ryijyperinteen ja nukketeatterin ohella. Elävän perinnön arkiston artikkelin löytää tästä ja se onnistuneen tiivistetysti kertoo yleiskatsauksen alakulttuurin toiminnasta ja tavoitteista. Lyhyesti, demoskene on kansainvälinen yhteisö, joka on keskittynyt demojen, ohjelmointia, grafiikkaa ja ääntä luovasti yhdistävien reaaliaikaisten audiovisuaalisten esitysten tekemiseen, kuten artikkeli heti alussa sanookin. Demoskenen wikiartikkeli jonka löytää tästä on sekin kattava ja syventyy paremmin sen historiaan.

Samaisella viikolla olisi alkanut Revision 2020 joka on maailman suurin pelkästään demoskenelle suunnattu tapahtuma joka järjestetään vuosittain pääsiäisen aikoihin Saksassa ja johon osallistuu skenereitä ympäri maailmaa. Monelle vuoden kohokohtana pidetty tapahtuma jouduttiin pandemian vuoksi peruuttamaan kaikkien harmiksi, mutta vain vähän yli kuukaudessa järjestäjät onnistuivat siirtämään tapahtuman Twitchiin jotta skenerit kaikkialta pystyivät osallistumaan partyille kotisohvilta ja nauttimaan compoista striimattuna, mahdollistaen monelle demoskeneen perehtymättömälle ulkopuoliselle vilauksen demopartyjen  sisälle ja kontaktia sen sisältöön. Suoritus oli järjestäjätaholta huikea ja ensimmäistä laatuaan poikkeusajoista johtuen, ollen kaikkea sitä mitä juuri nyt eniten tarvitsi. Aktiivista yhteisöllisyyttä ja muistutusta siitä että olemme täällä toistemme mielissä vaikkemme pysty olemaan juuri nyt läsnä. Aploodit.

Demoskene on outo eläin ja jaan seuraavaksi muiston ensikosketuksestani siihen. Olin 16-vuotias ja silloinen poikaystäväni halusi viedä minut ekoille partyilleni jossa tapaisin hänen ystäviään ja samalla voisin tutustua hänelle rakkaaseen harrastukseen joka ei sanonut minulle mitään kun hän yritti sitä minulle avata. Olin teini ja valmiiksi pihalla kaikesta joten kun saavuin syrjäiselle hevostilalle jossa notskin ympärillä istui porukkaa läppärit sylissä, ymmärsin vielä vähemmän mistä oli kyse. En tajunnut miksi jengi fiilisteli "rumia animaatioita" vanhoilla laitteilla ja omistivat palavan intohimon niitä kohtaan, yrittäen onnettomasti selittää minulle reaaliaikaisuudesta ja ohjelmoinnista. Ilmapiiri oli samanaikaisesti punk ja nörtti, se oli minulle täysin uusi henkinen tila jonka yllättäen koin välittömästi kodikkaaksi. Sen sijaan että yritin selittää sitä itselleni auki, hyväksyin että kyseessä on minulle jotain täysin uutta ja tiedostin vahvana, että kyseinen tunne on jotain harvinaista ja spesiaalia. Olin täydellinen ummikko asiantuntijoiden keskellä, mutta sen sijaan että se olisi kääntänyt minut pois, uteliaisuuteni kiihtyi ja tein viikonlopun aikana elinikäisiä ystäviä oppien paljon uutta. Se tuntui kuin olisin tullut kotiin ja se tunne on yhä vahvana joka kerta kun osallistun demopartyille tänäkin päivänä. En voinut silloin mitenkään tietää ennalta kuinka iso osa elämää siitä minulle kehkeytyisi ja tänäkin päivänä koen, että demoskene pelasti henkeni.


Siitä lähtien olen seurannut sisältäpäin kuinka demoskene on jatkanut kukoistustaan ollen samanaikaisesti täysin tuntematon suurille massoille ja se jaksaa hämmentää minua vieläkin. Miten on mahdollista että näin kattava ja järjestäytynyt taidealakulttuuri lipsuu vieläkin mainstreamin tajunnasta, yksinkertaisin selitys lienee että demoskene ei ole koskaan tarvinnut mainstreamin tunnustusta kukoistaakseen. Se elää ja hengittää täysin omin voimavaroin ja kantaa vastuun oman historiansa dokumentoinnista. Asiat ovat kuitenkin menossa oikeaan suuntaan kuten lisäys elävän perinteen arkistoon sen selkeimmin sanoo. Olen tästä henkilökohtaisesti järisyttävän tohkeissani.

Vaikka koin alkuun ulkopuolisuutta demoskeneen, ymmärsin myös nopeasti että sen aktiivit ovat kohdanneet samaa mielenkiinnostaan johtuen. Samalla tavoin kuin itse en osannut alkuun arvostaa demotaiteen nyansseja, se toistuu aivan jokaisen kohdalla joille aihealue on vieras eli enemmistö. Samanaikaisesti on mahdollista että olet maailmalle täysin tuntematon ja skenen sisällä legenda. Siitä johtuva itseironinen "etsätiedäkukamäoon" ja aito "fucksnotgiven" on opettanut minulle kaikki olennaisuudet elämästä, pysy itselles ja kiinnostuksilles uskollisena sä tuut vielä löytämään ne tyypit jotka sua ymmärtää ja vaikket ymmärrä jotain alkuun, voit aina avata mieltäs uusille asioille ja mullistaa maailmasi. Demoskene ja rakkaus ovat synonyymeja. 

Alussa linkattu videocapture on Revision 2020 PC Demo-kategoriassa toiseksi sijoittunut demo by MFX + HOLON Cathodoluminescence ja samalla ensiesiintymiseni demolla. Minulta pyydettiin tanssivideota jonka liikkeestä saisi muunnettua efektiä ja olen se satunnaisesti vilahtava ihmisenmallinen efektihaamu joka joraa musan tahtiin. Meitsin handle näkyy loppukreduis ja se on hieno fiilis kun saa olla osa näin hienoa produktioo. Kiitos. 

Olen joskus miettinyt miten kuvailisin skeneä yhdellä lauseella, kutakuinkin näin: "piti ryhtyä rokkitähdeks että vähän rauhottus". 

Olette kauniita ihmisiä ja rakastan teitä, toivottavasti nähdään pian!

Strix
SHARE:

torstai 9. huhtikuuta 2020

Peilipiironki


Ensin lyhyt leffa-arvostelu. Kahlaan vanhoja animaatioelokuvia ja katsoin eilen Rock & Rule vuodelta 1983 jonka premissi ulkoisesti oli kaikkea sitä mitä haluaisin aikuisille suunnatulta animoidulta rock-musikaalilta. Musiikkia elokuvassa esittää mm. Debbie Harry, Lou Reed, Iggy Pop ja Earth, Wind & Fire. Eletään post-apokalyptista tulevaisuutta jossa ihmisten sijaan maailmaa kansoittaa mutantti humanoidieläimet jossa rock'n'roll on noussut myyttiselle tasolle ja sen suurimpana tähtenä on rocklegenda Mok Swagger jonka tavoitteena on avata portti toiseen ulottuvuuteen. Häneltä puuttuu viimeinen avain, täydellinen ääni. (Linkki)

Leffa on vain päälle tunnin, mutta tuntuu pidemmältä ja vaikuttaa pahasti keskeneräiseltä. Tarinankerronta on sotkuista, hahmosuunnittelu rumaa, huumori huonoa ja yleisesti kauttaaltaan sekava. Leffa floppasi kuninkaallisesti ilmestyessään ja ymmärrän hyvin miksi. Se on kuitenkin vuosien varrella saavuttanut kulttisuosiota ja ymmärrän senkin, premissi on vetoava, post-apokalyptinen maailma siisti ja musa kuulostaa hyvältä. Siitä toivoisi tehtävän perusteellinen remake joka tekisi hyvälle idealle oikeutta. Animaatiodiggarille tätä suosittelee muutoin voi ohittaa. Mielenkiinnosta katsoin mitä ohjaaja Clive Smith on saanut muuta aikaiseksi ja tämän aikaansaannosta on Star Wars Christmas Specialin animoitu segmentti "The Faithful Wookiee" jota pidetään koko spesiaalin katsottavimpana osuutena ja Boba Fettin ensiesiintymisenä. Tätä ei voi kuitenkaan pitää saavutuksena. 

SHARE:

keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Kylpyhuone

Karanteeni on sellaista kotikissan elämää. Virikkeettömyys tylsistää ja aiheuttaa stressiä, on näytettävä huonekaluille taivaan merkit. Meillä on kissan kanssa uusi rutiini. Kun vihdoin saan aamuyöstä unta, hän auringon noustessa puskee päätään korutelineeseen herättäen minut kilinään ja nousen antamaan tälle aamupalaa mennen heti takaisin nukkumaan. Ei pitäisi palkita sellaisesta käytöksestä, mutten jaksa välittää. Ymmärrän pikkuista paremmin kuin koskaan ja haluan antaa hälle kaiken periksi. Uhrasin paremman puutteessa leikkikaluksi ohuen vyön josta en koskaan pitänyt, kissa tykkää. Päivittäinen harjaaminen on myös kiva ja hyvä niin, näin kevään kynnyksellä villakoirien määrä on räjähtänyt käsiin karvanlähdön takia. Aloitin vihdoin kevätsiivouksen senkin vuoksi että hänellä olisi enemmän tilaa riehua.

Yritän löytää siivoamiseen järkevää systeemiä. Jaottelen jokaiselle päivälle yhden osa-alueen johon paneudun tavallista tarkemmin. On paljon mistä luopua ja laittaa eteenpäin, samoin alennan kynnystäni ihan roskiin heittämisestä. Ajatuksena on, että kun olen tehnyt kämpän kokoisen kierroksen tulevien viikkojen mittaan, aloitan sen alusta. Kirjoitan etenevän siivouksen vaiheet erikseen listalle josta on helppo katsoa missä järjestyksessä olisi hyvä jatkaa ylläpitoa. Olen myös onnistunut ehdollistamaan itseni sille että etsin tubesta mixtapeja joiden soidessa paneudun itse asiaan. Se toimii myös pysymään jotenkin kartalla ajankulusta. Tässä muutama: 1 2 3

Kauneudenhoidon teeman mukaisesti siivosin kylpyhuoneen. Se on sopivan eristetty tila muusta asunnosta josta on hyvä aloittaa. Eilisen iltapuhteeksi kävin läpi ja putsasin peilikaapin, pesin vessan ja lavuaarin. Tänään pesin ammeen, lattiat ja seinät. Samoin pesutuotteiden säilytyskorit kaipasivat putsaamista. Tarvitsen enempi säilytystasoja ja lisään hankittavien listaan pienen kylppärirullakon, mielellään vaaleanpunaisen. Ja söpön maton.



SHARE:

sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Kauneudenhoito


Pyhä turhamaisuus. Kauneudenhoito pitää minut järjissäni. Jokainen meistä käsittelee nykyistä tilannetta tavallaan ja vaikkei kuoriutuis tän jälkeen uudempana se on ihan okei. Tässä ei ole kyse siitä. Omat harrastukset on monelle se henkireikä jota juuri nyt tarvitsisi muttei pysty harjoittamaan. Meitsi antoi omalleen periksi ja pisti haisemaan. Raahasin mummokärryllisen kosmetiikkaa kotiin ja päätin uppoutua täysin harrastuksistani kenties rakkaimpaan, itseni puunaamiseen. Meitsi uppoo vartalovoidetranssiin ja poimii pinseteillä pienimmätkin hajakarvat. Olen levoton. Siksi tällainen sivutoiminen aktiviteetti pitää mielen sopivan kiireisenä että pystyn keskittymään vaikka kokopitkään elokuvaan. Normaalisti katson kaiken vartin erissä ja tällainen multitaskaaminen auttaa pysymään paikoillaan.

Kauneudenhoidon merkitys on henkinen juttu. Se on jotain mitä tekee vain itselleen ja itsensä hyväksi. Sillonku voimakapasiteetti on matala ja vointi huono, energiaa ei aina riitä itsensä huolenpitoon. Olen ollut siellä. Repinyt tukkaa rastoilta auki ja unohtanut kuinka kauan on pitänyt samoja vaatteita yllä. Jaksanut raahata itsensä aamulla snägärille ja siitä pubiin, sitten sammua samois kledjuis paskaseen sänkyyn josta herää hikisenä tehden saman rundin uusiksi päivästä toiseen kuukausia putkeen. Perustarpeet unohtuu kaiken ahdistuksen alle ja tärkeämpää oli ylläpitää orastavaa alkoholismia. Tutkin kärsivän taiteilijan arkkityypin läpi ja heitin sillä lopuksi sorsaa. Tein silloin diilin itseni kanssa; jos saan koko vuoden pidettyä kynteni lakattuina se on saavutus josta voin olla ylpeä, eikä vuosi ole heitetty hukkaan vaikken muuhun kykenisi. 

Halusin palata siihen entiseen jossa osa päivästäni kului tuotearvosteluiden lukemiseen ja tutustumista uusiin raaka-aineisiin. Pidin yksityiskohtaista kauneuspäiväkirjaa jonne merkkasin hyvät ja huonot tviikaten omaa rutiinia tehokkaammaksi. Keskustelin jopa alan foorumilla tutustuen moneen muuhun joka suhtautui siihen yhtä intohimoisesti. Harkitsin hakevani kosmetologilinjalle sen jälkeen kun olin lainannut kirjastosta siihen kuuluvia oppikirjoja jotka luin omaksi ilokseni. Kauneudenhoidossa ja kosmetiikassa yhdistyy niin moni tieteenala ja on ehtymätön puheenaihe ihmisten kesken joihin en välttämättä muuten loisi yhteyttä. Luettuani Kaari Utrion 'Bella Donna' ymmärsin kauneudenhoidon olevan merkittävä osa naiskulttuuria sen ollessa historiassa naisille usein ainoa sallittu itseilmaisun muoto. Siitä tuli myös tapa löytää yhteys femiiniseen puoleeni joka oli siihen asti tuntunut etäiseltä ja avasi oven naisten välisiin ystävyyssuhteisiin jotka olivat minulle harvinaisia. Tästä olen päätellyt että halveksunta turhamaisuutta kohtaan on enimmäkseen internalisoitua misogyniaa ja tulee vähätellyksi vaikka on tällä hetkellä satojen miljardien arvoinen bisnes joka kasvaa ennenkuulumatonta tahtia. Sen problematiikka aiheutuu tämän myötä aivan muista aspekteista kuin siitä että joku tykkää harrastuksenaan kaunistautua.


Koska kyseessä on äärimmäisen henkilökohtainen harrastus en heijasta muihin ihmisiin sen osalta minkäänlaisia odotuksia. Kukin tekee tai on tekemättä eikä ulkonäkö kerro totuutta henkilöstä. Tämän pitäisi olla selkeää. Olen silti kohdannut kiinnostukseni vuoksi paljon ennakkoluuloja, arvosteltu pinnalliseksi ja identiteettini on kyseenalaistettu koska toisaalta sopisin hyvin lokeroon, mutta onnistun silti jotenkin perversoimaan sen. Jälkimmäinen miellyttää minua erityisesti. 

Minulla on ehdotus, kukin maindaa omiaan. Jos meitsi haistelee itseään sisätiloissa vielä kuukauden ajan se saa tuoksua banaanipirtelöltä ja luomuvaniljalta. Eilisten shoppailuendorfiinien jälkeen laskin itselleni kuuman kylvyn ekaa kertaa tässä kämpässä ja kaadoin veteen hyvän määrän orvokintuoksuista kylpysuolaa. Piti suorittaa kotikylpylä pitkän kaavan kautta, mutta jouduin ottamaan välinokoset koska kaikki lihakset päätti agressiivisesti rentoutua ja pelkäsin sammuvani kesken kaiken. Nokosten jälkeen jynssäsin itseni kuorimakintailla tiramisun tuoksuisella suihkusaippualla sillä välin kun kasvonaamio sai vaikuttaa. Lopuksi hieroin vielä märälle iholle vauvaöljyä joka sitoo tehokkaasti ihoon kosteutta. Tämän jälkeen teen naamalle "pakolliset" eli hieron vielä nihkeään ihoon seerumin ja naamarasvan ennenkuin heitän kylpytakin päälle jolla kuivaan itseni loppuun. Sitten kun olin mukavasti asettunut oloasuun ja fiilistellyt raikkauttani, laitoin tällaiset kuorintasukat puoleksitoista tunniksi jotka lupaa viikon mittaan kuoria jalkapohjat lastuina jättäen jälkeensä pehmoiset kantapäät. Viimeiseksi laitoin hiukset yöksi pinneille ja kosteusvoidekierros koko kropalle ennen nukkumaanmenoa. Olen nyt extrapehmyt ja kikkaralla. 


Kirjoitin yks päivä kaverille mahdollisimman halvan ja simppelin ihonhoitorutiinin, nimittäin tällainen ylenpalttisuus ei ole tarpeen ja jaan sen teillekin mikäli kiinnostaa. Linkki alla.


- Z -
SHARE:

keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Persoonallisuus

Tämän päiväkirjan ei ollut koskaan tarkoitus olla sopiva alusta eri brändeille, se ei käynyt edes mielessäni että alkaisin kuratoimaan sisältöäni vartavasten yleisöä ja yhteistyötä kosiskellen. Tämä ei tarkoita ettenkö voisi tehdä niin ja etteikö minusta olisi siihen, tai etteikö se olisi kannattavaa ja minun olisi hyvä miettiä asiaa siltäkin kantilta. Olenkin ja tullut yhä uudestaan siihen tulokseen ettei tämä ole se suunta johon haluan blogiani kehittää. Se on yhdenvituntekevää vaikka sosiaalisen median alustani eivät sopisi kaupalliseen yhteistyöhön valtaosan kanssa. Jos sellaiseen suhteeseen päädyn se on poikkeuksellista. Minkä vuoksi on häkellyttävää että viimeiset kuusi kuukautta olen saanut olla merkittävän suomalaisen brändin lähettiläänä ja sisällöntuottajana. Kieltämättä se on saanut minut pohtimaan tarkemmin mitä itsestäni laitan ulos ja vastuutani vaikuttajana vaikka tämä ei ole titteli jota itsestäni voisin rehellisesti käyttää. Olen suunnattoman kiitollinen tilaisuudesta ja jos ikinä minua lähestytään vastaavasti samaan henkeen, jos tuote on jotain minkä takana voin seistä, tuskin kieltäydyn. 

En kuitenkaan tunne mukavaksi että kaupallistaisin persoonallisuuteni ja loisin omien kasvojeni taakse hahmon joka sopii sen raameihin. Ajatus on puistattava ja vierestä seuranneena olen nähnyt sen tekevän pahojaan heidän mielissä jotka ovat tähän päätyneet, heitä tuomitsematta siitä. Pahoin pelkään että tuloksena sille olisi vaikea disossiaatio ja itsensä vieraaksi tunteminen. Juurikin niitä asioita joita olen vuosia ammattiavun kanssa käsitellyt. Vaikka Aamiaiskone täyttäisi potentiaalisesti onnistuneen brändin vaatimukset, joudun aiheuttamaan kaikille suunnattoman pettymyksen. En ole siitä pahoillani.

Miksi sitten perustin tämän. Olen aina kirjoittanut ja hyvin nuorena pärjäsin kirjoituskilpailuissa jotka kannustivat minua jatkamaan. Lukion ensimmäisellä luokalla äidinkielen opettajani sanoi koko luokalle, että tärkeintä kirjoittamisessa on sen ylläpitäminen ja esitti vaihtoehtona nettipäiväkirjan perustamisen. Minä ja eräs ystäväni perustimme siitä inspiroituneena ensimmäiset blogimme jonne hyvin vapautuneesti kirjoitimme tunteistamme ja kokemuksista 2000-luvun alussa. Kummankaan mielessä ei käynyt että ne keräisivät itselleen yleisöä tai että päiväkirjan merkitys muuttuisi siitä miksikä sen alunperin mielsimme. Ensimmäinen blogini oli nimeltään "arkipäivän angstia" ja siitä voi päätellä paljon. Se oli mustavalkoinen, pelkkää tekstiä ja aikakapseli masentuneen teinin sielunmaisemaan. Se oli minulle valtavan tärkeä. Jälkeenpäin olen ikävöinyt sitä ilmaisun vapautta ja raakuutta. Se on nykyään hyvin kiusallista luettavaa, mutta niin vilpittömän rehellistä ja suoraa että pidän sitä yhtenä tärkeimpänä saavutuksenani.

Päiväkirjan olemassaolo on ollut niin merkittävä osa kasvuani että sellainen tulee aina olemaan minulla jossain muodossa. Ajelehdin muiden tavoin lukemaan muiden ihmisten ihania blogeja joissa angstin sijaan pääpaino oli kauniissa kuvissa, yhtenäisessä estetiikassa ja sisällöllä joka pyrki tarjoamaan lukijalleen jotain jonka vuoksi palata. Valtaosin nämä kaupallistuivat ja oli hienoa huomata että nettiin kirjoittaminen voi olla jollekin ammatti. Minäkin halusin "ihanan blogin" kukapa ei. Varhemmat yritelmät kaatuivat pitkälti siihen että yritin sovittaa itseäni raameihin josta välittömästi pursuin ulos. Tuntui että oma persoonallisuuteni oli onnistumiseni tiellä vaikka se kirjoitettuna alas ja ääneen sanottuna kuulostaa täysin hullulta. Motivaationi niiden ylläpitämiseen lopahti nopeasti sen vuoksi. 

Muistan kun eräänä päivänä keskustelu kääntyi henkilökohtaiseen brändiini. En tiennyt omistavani sellaista ja hädintuskin ymmärsin mitä se tarkoitti. Se sai silti kritiikkiä osakseen koska oli puhujan mielestä outo. Loukkaannuin siitä joksikin ajaksi kunnes joku mainitsi minulle, että olisi kenties syytä ottaa se kohteliaisuutena että joku näkee minussa tunteita herättävän mieleenpainuvan brändin vaikkei olisi ollut tarkoitus. Loukkaantumiseni johtui siitä, että persoonallisuuttani ei kohdattu henkilönä vaan jonain epäkelpona markkinoille joihin en edes yrittänyt. Ilkeintä aiheesta mitä minulle sanottiin oli, että persoonallisuuteni vie artistiminältäni kaiken uskottavuuden. Kommentti tuli taholta jonka mielipidettä arvostin ja sai minut pois tolaltani pitkäksi ajaksi. En tiennyt miten on mahdollista erottaa niitä kahta toisistaan ja yritin epätoivoisesti puolustautua että ilman sitä kuka olen ei ole sitä mitä teen. En tiennyt olinko johtanut ihmisiä harhaan heidän olettaessaan minusta näitä vai yritettiinkö minua harhauttaa koska sain jonkun turhautumaan itseeni. Se oli sisäinen ristiriita joka aiheutti minulle pahoinvointia vuosiksi. Kuulin vastaavaa myös muualta, kuten miten asiasisältöni  ei ollut hyvästä koska oli parempi että säilyisin heidän mielissään ihanana. Se oli ensimmäinen kerta kun koin ihanuuttani käytettävän solvauksena. Kritiikin pystyi ymmärtämään vain siten, että kiinnostavuuteni haihtui kun paljastuin ihmiseksi ja on tärkeämpää pitää potentiaalini lokeroitavissa jotta siitä voisi joku muu halutessaan hyötyä. Varmasti ymmärrettävää miten tätä kaikkea on vaikea ottaa imarteluna vastaan, vielä vähemmän asiana jota haluaisi noilla ehdoilla kehittää eteenpäin.

Keloja nousee pintaan itsellä ja varmasti muillakin kun huomaa jonkun lopettaneen seuraamisensa alustalla x ja automaattisesti alkaa etsimään itsestään syitä vaikka sillä ei oikeasti ole merkitystä. Oman arvonsa rakentaminen numeroihin, seuraajiin tai brändinsä uskottavuuteen sairastuttaa. Tästä mentaliteetista on päästävä eroon, tämä ei ole hyvä. En halua sitä itselleni enkä toivo sitä kenellekään muulle. Ihminen kasvaa ja muuttuu, se on luonnollista ja ratkaisut oman sisältönsä laadusta on yksinomaan henkilön itsensä päätettävissä. Kritiikki on jotain mitä olen aina ottanut mielelläni vastaan kun se on rakentavaa, kenenkään ei silti tarvitse suostua toisen epävarmuuksien peiliksi.

Annan pienen esimerkin. Meitsi fiilisteli peruskoulussa omia kledjujaan enkä kärsinyt minkäänsortin kateudesta muiden vaatteita kohtaan, paitsi saatoin ääneen ihmetellä miksi joku maksaa niin paljon rahaa kun kirppiksiltä löytyy niin paljon halvemmalla. En ymmärtänyt ollenkaan että käytettyjen vaatteiden käyttäminen olisi tabu tai sillä ylpeily. Lopulta annoin periksi ja pyysin porukoilta seuraavana Viron reissulta tuomaan tiettyjen merkkien T-paitoja joita kaikki muut tuntuivat käyttävän lähes pelkästään. Olin lapsekkaasti ajatellut syyksi siihen että ihmiset pitivät kyseisten merkkien designia hyvännäköisenä eikä sitä, että sillä ilmaistiin käyttäneensä tietyn määrän rahaa omistaakseen sen. Tämän seurauksena käytin koko kouluvuoden ajan silminnähden huonolaatuisia selkeitä piraattiversioita luokkatovereiden merkkivaatteista enkä missään vaiheessa ajatellut että siinä on jotain outoa. Tulin vain toteamukseen etten voi mitenkään voittaa tässä pelissä vaikka yritin olla täsmälleen kuten muut. Sanoinkin lopulta äidille, että minusta ei pidetä vaikka tekisin mitä joten en voi muuta kuin olla täysin oma itseni. Joku Nobel-palkittu ranskalainen kirjailija osaisi sanoa saman vaikuttavammin, mutta tämä oli seiskaluokkalaisen ajatelma joka kantaa vieläkin.

Persoonallisuus ei ole sitä että pitää päässään valtavia huovutettuja hattuja, se on mikä meillä jokaisella on ja on itsestä kiinni miten sen kultivoi. Joukkoon kuuluminen ei ole väärin kuin siitä erottuminenkaan. Tarve tulla hyväksytyksi ja tuntea kuuluvansa on meitä kaikkia yhdistävä asia. Odotuksista luopuminen on haikeaa, mutta jos löytää samalla itsensä on voittaja. Vaikka olisikin outo.

- Z -
SHARE:

tiistai 31. maaliskuuta 2020

Onnellisuus

Se on suurin unelmani, ylitse muiden. Ylitse kaiken ja senkin yli. On olla se joka perheessään tekee Joulun. Ennen kuin nukahdan kuvittelen itselleni kauniin kodin jonka eteisen kattoon olen maalannut tyynen pilvisen taivaan. Suuren kauniin keittiön jossa aamusta iltaan suunnittelen, kokkaan ja katan kaikki onnellisen kylläisiksi. Kellarissa minulla olisi pakastinfarmi ja kohtuuton määrä kotitekoisia säilykkeitä joita ujuttaisin jokaiselle lahjaksi että saisin tilaa seuraaville. Minulla olisi työn alla täydellinen kotiviini pihamarjoista ja rönsyilevä reseptikirja täynnä muistiinpanoja. Aarre joka kulkisi sukupolvelta seuraavalle, kuin noitanaisen Grimoire täynnä rakkausloitsuja ja hyväksi todettuja taikoja.

Enemmän kuin mitään, enemmän kuin koskaan ikinä missään. Haluaisin rakentaa kodin jossa asuu lämpö ja rakkaus. Paikka joka pysyy paikoillaan jossa jokainen asuja voi tuntea olevansa turvassa ja tervetullut. Minulla olisi essu jokaiselle säälle, vuodenajalle ja juhlalle. Aloittaisin aamuni tohveleilla, kahvilla ja huulipunalla. Seinällä roikkuisi satokausikalenteri. Hedelmäkulhossa olisi aina hedelmiä. Baarikaapissa laatuviskiä. Ja minulla ikuinen työ tehdä kodista entistä kauniimpi ja kutsuvampi omin käsin. Ihan niinku Strömsössä.

Aina kun paljastan että haluan elämältäni olla mitä perinteisin kotivaimo jonka tärkein työ on pitää perheestään huolta, se tuntuu herättävän hämmennystä. Kuin olisin automaattisesti luopunut siitä näkymästä valitessani rokenrollin ja kauhtuneen frakin. Miten ikinä voisinkaan esittää toiveeni uskottavasti, olenhan luopunut naisellisuudestani ja sen tavoitteista hyväksyessäni maskuliiniset mieltymykseni. Ja pitkään tunsinkin olevani revitty kahteen suuntaan. Joko tai ei mitään. Ehkä siitä olisi pitänyt tuntea häpeää mutten osannut. En nähnyt miten nämä piirteeni mitenkään sulkevat toisensa pois, nainen ja mies sisälläni rakastivat toisiaan enkä saattanut pitää heitä erossa. Surulliseksi teki se, ettei minua osattu nähdä kokonaisena vaikka sisimmässäni tunsin niin. Kasvattaisin viikset jos voisin.

En minä elä järkyttääkseni ketään. En minä minuudestani ole tekemässä artikkelia. En ole kenellekään selitystä velkaa. Haluan vain pitää huolta, hoivata ja luoda. Se kertoo minusta tuhannesti enemmän kuin mikään muu millä voisi ihmistä määritellä ja jos sitä yritetään minussa vääristää, siirrän sen onneni tieltä syrjään koska minun on pakko. Aikaa ei ole loputtomiin. Olen hyvä juuri näin ja teen jo parhaani, jos siihen ei usko voi painua helvettiin. Onkin ironista että minunlaisia syytetään perinteisten arvojen romuttamisesta kun juuri päinvastoin teen kaikkeni että voisin elää siinä kyseisessä kiiltokuvamaailmassa. Se puristaa sydäntäni niin paljon ajatella että unelmani olisi minulta evätty koska en siltikään mahtunut muottiin ja maailma ehti pysähtyä.

Ja rakastuminen, haluaisin vielä kokea sen. Lähes jokaisen keikan lopuksi päätän esityksen laulamalla Nat King Colen 'Nature Boy' jossa sanotaan: "Suurin asia jonka voi kokea on rakastaa ja tulla rakastetuksi takaisin". Olen uskonut siihen kuin viestinä universumille, että tämä tietäisi täsmälleen mitä tuoda luokseni kun pyyntöni hänet saavuttaa.

"Rakas Claire, harvoin puhuttelen sinua näin. Täytin lupaukseni sinulle ja mielestäni on kohtuullista että teet saman minulle vuorostasi. Olen rakastanut ja palvonut sinua ylipapittarenasi  jo vuosikymmenen. Olen levittänyt todellista nimeäsi kuin ilosanomaa ja sallinut minun olevan instrumenttisi. Kestin kaiken koska tiesin että olet lähelläni ja uskoin kun sanoit minulle, että pystyn kaikkeen siihen mitä tuleva tuo. Olen pohjattoman kiitollinen että valitsit minut vaikka usein tunsin riittämättömyyttä ja halusin luovuttaa. Sinä vakuutit minut kauneudestani ja tulet aina olemaan paras ystäväni. Teimme sopimuksen ja se on nyt täytetty. Rakastan sinua ja olemme yhtä, aina. 
Claire, on aika."

Päivät menevät niin ihmeellisen nopeasti.
Tämäkin pian jo ylihuominen.

SHARE:

maanantai 30. maaliskuuta 2020

Sopimus

Tein sopimuksen itseni kanssa. Minun ja onnellisuuteni tielle asettuu jatkuvasti tunteita ja tajatuksia jotka estävät sen näkyvyyden. Joten joka kerta kun huomaan keskittyväni siihen kohtaan ajelehtineeseen synkkään pilveen, nostan käteni ilmaan ja teen konkreettisen eleen kuin siirtääkseni sen pois tieltä. Pysäytän itseni ennen kuin annan ajatukselle vallan joka kaikessa kurjuudessaan tuntuu myös tutulta ja turvalliselta. Kuin se karismaattinen ystävä jonka kanssa viettää mielellään aikaansa vaikka tietää tämän olevan patologinen valehtelija. Samalla kiinnitän huomioni siihen kuinka monta kertaa päivässä joudun nostamaan käteni ja harjoittelen tunteen sivuuttamista muistuttaen itselleni jokikinen kerta etten ole sille mitään velkaa. Vaikka tunne on syvään juurtunut ja vaikuttaa merkittävältä, minulla on suurempi vastuu omalle onnellisuudelleni joka kärsivällisenä odottaa huurtuneen lasin toisella puolella. Oma syyllisyys ja häpeä soimaa minua välinpitämättömyydestäni kun kieltäydyn sukeltamasta taas kerran syvään päähän, koska on muka hyveellisempää kärsiä kuin sivuuttaa se käsieleellä kuin suuri istuva intiaanipäällikkö. 

Se näyttikin alussa siltä että tervehdin jatkuvasti tyhjää. Huoli oli ja on aiheellinen, paljastin itselleni asuvani kaivon pohjalla. Sillä tahdilla kun piti heilauttaa kättään edessään olisi tuhannesti ollut helpompaa vain antaa ajatuksen viedä itseensä ja tulla sylkäistyksi sieltä lopuksi ulos. Sovin että viikon ajan aina sen tullessa siirrän fiiliksen sokealle puolelleni ja keskityn johonkin aivan muuhun, kylmästi sivuuttaen sisäisen haukkujani. Tehden itselleni yhä tietoisemmaksi mitkä asiat ja aiheet laukaisevat sen ja siirtyä henkisesti sivummalle niiden luota. Tein sopimuksen, että ensimmäisen viikon jälkeen teen sitä toisenkin. Ja että ennen pitkää opin tekemään niin sormeani nostamatta.

Tulevaisuuden vieraus on pelottava vaikka se olisi parempi kuin entinen. Asioiden sivuuttaminen tuntuu nykyhetkenä vihoviimeiseltä tavalta ratkaista ongelmia, joten tarvitaan auktoriteettia sanomaan meille että nyt tärkeintä on rauhoittua ja astua syrjään. Noudatan sitä kuuliaisesti täällä kahdenviiden neliön mikrokosmoksessani ja visualisoin eteeni kontrollipaneelin jolla manageroin matrixia. Saan olla kummallinen omassa kodissani perkele ja kirjoittaa siitä miltä tuntuu saatana. Parasta tässä on että se näyttää toimivan. Automatisoin kyvyn sivuuttaa traumaperäinen stressireaktio osaksi lihasmuistia, oikea käsi ehtii tehdä puoliympyrän ennen kuin rypistän otsaani. Haudihau.

Tuntuu jo paremmalta. Pikku Nemo päättää tämänkertaisen. 
Jospa mekin vain heräämme pahasta unesta. 


Winsor McCay "Little Nemo" (1911)
SHARE:

lauantai 28. maaliskuuta 2020

Elokuvasuosituksia

Nyt kun paino rinnalta on laskenut ja saapunut huojennus ettei kukaan johdata ristille paljastuessaan ihmiseksi, voin suositella vaikka elokuvia. 

The BFG (Suomeksi Iso kiltti jätti) vuodelta 1989 löytyy kokonaisuudessaan tubesta hyvällä laadulla. Roald Dahlin lastenkirjaan perustuva kokopitkä animaatioelokuva sai Dahlilta itseltään seisovat aploodit. Meillä oli tämä lapsena kasetilla ja katsoin sen yhä uudestaan. Tunnelma oli vieras ja synkkä jopa pelottava, jokin siinä viehätti minua valtavasti. Elokuva unohtui pitkäksi ajaksi alitajuntaan enkä osannut edes nimetä sitä. Muistin vain erikoisen tunnelman ja etten ollut nähnyt mitään vastaavaa. Myöhempi mainstream filmatisointi palautti sen mieleeni ja löysin artikkelin aiemmasta animaatiosta. Nyt eilen älysin hakea sitä ja katsoin sen uudestaan. Se oli varsinainen nostalgiatrippi, muistin jokaisen kohtauksen ja koin sen pelottavampana kuin muistinkaan. Elokuva on itse asiassa hyvin jännä jopa raaka ja äärimmäisen hauska samaan aikaan. Hyvin uniikki. Se nousi suosikkianimaatioideni joukkoon jo ihan siitä syystä. (Linkki)

Les Douze travaux d’Astérix (Suomeksi Asterix valloittaa Rooman) animaatioleffa vuodelta 1976 löytyy myös kokonaan tubesta alkuperäiskielellä Ranskaksi sekä Englanniksi. Tämäkin löytyi meiltä kasetilta kuten kaikki muutkin Asterix-animaatiot. Mikäli ikinä on tilaisuus katsoa elokuva Ranskaksi teksteillä, suosittelen sitä käännöksen sijaan. Animoinnin nyanssit ja ääninäyttely tukee toisiaan niin uskomattoman hyvin että sen hienovarainen komedia iskee moninkertaisesti paremmin. Sarjakuvan muunnos liikkuvaksi kuvaksi on taidokas ja käsikirjoitus niin nokkela ettei voisi uskoa elokuvan olevan pian puoli vuosisataa vanha. Asterixin toinen luoja ja kuvittaja Albert Uderzo kuoli aiemmin tällä viikolla 92-vuotiaana sydänkohtaukseen. Sarjakuvan merkitys ranskalaisille ei välttämättä avaudu muille ja etenkin Asterixin seikkailut ovat suuressa roolissa pitänyt muinaisen Gallian tuoreessa muistissa. Alesian piiritys on merkittävä sotahistorian malliesimerkki ja pidetään yhtenä Caesarin suurimpana saavutuksena jossa Gallian sota kääntyi lopulta Rooman voitoksi. Asterixin kylä on viimeinen gallialainen rintama joka pistää roomalaisille vastaan. Jokaisen kyläläisen nimi päättyy tavuun -ix joka juontaa kuninkaan ja heimopäällikön Vercingétorix nimestä joka tarkoittaa 'soturien kunigasta' jota nykyään pidetään lähes myyttisenä sankarina. (Linkki)


The Bugs Bunny/Road Runner Movie (Suomeksi Väiski on aina Väiski) vuodelta 1979 on kompilaatio klassisia Looney Tunes sketsejä jotka on kehystetty Väiskin itsensä juontamana. Se lisättiin hiljattain Netflixiin josta sen katsoin. Tämäkin aikoinaan omistettiin kasettina ja katsoin sen suomenkielellä käännettynä. Muistan vieläkin kuinka alussa mainostettiin, että jokainen ostettu kasetti lahjoittaa purkin bonaa Viron lapsille. Oma nostalgia määrittää sen haluaako elokuvan katsoa Suomeksi vai Englanniksi, mielestäni käännös Suomeksi on erinomainen vaikka katsonkin sen ennemmin alkuperäiskielellä. Vetoavaa animaation, slapstick komedian ja hahmojen lisäksi on 70-lukulainen retrofuturistinen estetiikka etenkin avaruusteemaisissa jaksoissa. Looney Tunes on ihastuttavan sadistista viihdettä kaikenikäisille ja suosittelen tarttumaan siihen tänäkin päivänä.

Gulliver's travels (Suomeksi Gulliverin matkat) vuodelta 1939 on Fleischer studion julkaisema animaatioelokuva joka perustuu samannimiseen kirjaan 1700-luvulta. Se löytyy myös kokonaan youtubesta ollen public domainia. Käyn vieläkin läpi lapsuuteni elokuvahyllyä ja olen nähnyt tämänkin lukemattomia kertoja. Gulliverin matkat oli toinen amerikkalaisen studion julkaisema kokopitkä animaatioelokuva 'Lumikki ja seitsemän kääpiötä' jälkeen joka sai ensi-iltansa kaksi vuotta aiemmin -37, mutta on jäänyt huomattavasti vähemmälle huomiolle tästä huolimatta. Kyseessä on viehättävä technicolor satu 30-luvun lopulta joka tunnelmaltaan ja tyyliltään näyttää aikansa tuotokselta ollen samalla taattua Fleischer laatua. (Linkki)

The secret of NIMH (Suomeksi NIMH - rouva Brisby ja hänen salainen maailmansa) vuodelta 1982 joka perustuu lasten fantasiaromaaniin 'Hiirirouva ja ruusupensaan viisaat' (1971) on Don Bluthin esikoisohjaus sen jälkeen kun jätti uransa Disneyn animaattorina. Nopealla haulla se näkyy olevan vuokrattavissa Amazonilla, mutta saattaa löytyä myös kirjastosta lainattavaksi. Elokuvan tyylilaji on 'dark fantasy' ja tiivistää hyvin Bluthin filosofian tarinankerronnassa, että lapset kestävät hyvin synkkiäkin teemoja kunhan tarinassa on onnellinen loppu. Kyseessä on briljantti vaikuttava teos jokaisella osa-alueella joka ei aliarvioi yleisöään ja sukeltaa ennakkoluulottomasti hyvin syviin teemoihin mestarillisella animaatiolla. En voi suositella tätä tarpeeksi. Tämäkin oli kasettina ja katselin sitä mesmeroituneena päättäen että minustakin tulee aikuisena animaattori, joka olikin pitkään unelma-ammattini kun sitä kysyttiin. Mestariteos.
SHARE:
© Aamiaiskone . All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig