lauantai 18. huhtikuuta 2020

Kauneuspöytä


Kovasti painoitetaan ettei karanteeni ole suorituskisa mikä on hyvä. Kukin selviää poikkeusajasta omin keinoin eikä selviytyjissä ole epäonnistujia vaikkei täältä tulisi ulos "parempana versiona itsestään." Eikä siinä ole häpeää vaikka tulisikin, en ole hävennyt tänä aikana tippaakaan. Olen rypenyt omassa turhamaisuudessani kaikelta piilossa omalle onnelleni, sen enempiä selittelemättä miksi juuri näin tai mitä se tarkoittaa. Se on monien hyvien tapojen summaa ja niiden toteuttaminen arkisen rutiinin ylläpitämistä. Ja siitä kirjoittaminen, tapa jäsennellä uusia pintaan nousevia pohdintoja jotka siirrän ajatusseulaan myöhempiä tutkimuksia varten. Nimenomainen ero entiseen on tuo häpeä ja sen salavihkainen läsnäolo joka on varjostanut tekemisiäni kuten suomalaiseen luonteeseen kuuluu. Häpeä, tuo onneton riippa joka kadehtii naapuriaan ja estelee kurkottamasta kohti tähteään siinä pelossa että itse olisi joillekin se naapuri josta katkerana kahvipöydässä kuittaillaan samalla tapaa kuin omassa seurassa. Itseään syövä käärmeenkehä jossa hyveellistä on estyä ettei onnellisuus korruptoisi ja huomaisi välittävänsä mitätöntä muiden kahvipöytäkeskusteluista. Mihin se oma arvo silloin perustuisi ellei muiden mielipiteisiin, se olisi hyppy tuntemattomaan. Parempi odottaa että joku pioneeri sieltä palaisi kertomaan jota sitten vähätellä ettei tulisi muita neuvomaan ylpistyneenä. Häpeäisi.

Siksi olen aina varonut kuinka paljon vuodatan ja minkälaista kuvaa annan. Etten olisi liikaa tai kenenkään harmiksi. Näitä olen miettinyt paljon ja ollut kovin yksinäinen. Kuin yhtäaikaa olematta ja olemassaolevana. Marionetti ja nukkemestari

.
Joka päivä tai ainakin joka toinen, olen valinnut kämpästä aihion ja paneutunut siihen perusteellisemmin kuin tavallisesti viitsisin. Tuntuu ettei asunto näytä yhtään siistimmältä vaikka toista viikkoa olen sille omistautunut, jään vain luottamaan että ihan lopuksi en tunnista omaani entisekseen. Pikkuhiljaa, kärsivällisesti ja ihan omaan tahtiin, kyllä se siitä. Ei täällä asu minun lisäkseni kuin kissa ja meille minä tätä rakennan. 


Olen puunannut yhtälailla itseäni. Löysin hiljan kylpemisen ilot ja tuskailen nousevaa vesilaskuani. Olen uuttanut pienessä sifonkipussissa kaappien peruille unohtunutta irtoteetä sitä mukaan kun luen niiden kaneushyödyistä. Vihreä tee ja yerba mate sisältävät kofeiinia joka stimuloi, ja antioksidantteja jotka suojaa ihoa. Luin Kleopatran kylpeneen maidossa ja hunajassa. Kylpysuolan lisääminen veteen tuntuu rauhoittavan selkääni jonka kanssa olen vuosikymmenen harmitellut sitkeää aknea, kun koen olevani sen suhteen selkeällä voitolla kehtaan muillekin jakaa neuvoja jotka kärsivät samasta vaivasta. Kylpiessäni käyn ensin tavalliseen tapaan suihkussa ja pesen hiukset, levitän runsaasti hiusnaamiota ja kasaan hiukset pääni päälle jotka peitän suihkumyssyllä. Sitten lasken ammeeseen tulikuumaa vettä ja annan teepussin lillua aikansa kunnes viilennän veden itselleni sopivaksi. Annan hiusnaamion muhia suihkumyssyn ja turbaanin alla samalla kun parhaani mukaan rentoudun ammeessa puolisen tuntia.


Kauneuspöytä on asunnon kruunu, sen näkee ensimmäisenä astuessaan sisään ja kertoo välittömästi kuka kodissa asuu. Joku esteetikko jolla on heikko kohta kaikelle romanttiselle. Huonekalu joka on täysin omistettu itsensä palvomiselle. En edes kovin usein istu sen äärellä, meikkaan useimmin sängyssä. Sen ensisijainen tehtävä on säilyttää kaikkea tarpeellista kauneuskalustoa ja olla henkisenä kiintopisteenä. Se löytyi sattumalta erään muuton tehneen ihmisen tavaroista ja oli käärittynä suojamuoviin. Edellinen omistaja ei sitä kaipaillu ja siitä olisi pikemminkin päästävä eroon tilaa viemästä. Lupasin auliisti auttaa siinä, se oli niitä kohtalon ohjaamia löytöjä ja kannoimme sen äidin kanssa vaivalla edellisestä kodista uuteen.

Kissalla on tapana löytää uusia paikkoja missä makoilla, siksi kaiken arvokaan ja kaatuvan laittaminen esille tapahtuu varoen. Kissa harvemmin mitään kaataa, mutta karvat meikkisiveltimissä ovat sietämättömiä.  


Ihan vaikuttavaa miten olen optimoinut kahdenviiden neliön tilankäytön tällaiseksi ylelliseksi koloksi joka ei vieraiden mukaan muistuta lainkaan kerrostaloasuntoa. Tavaroiden taikamaailma jonka ylenpalttisuutta yritän uskokaa tai älkää hillitä, että säilyisi olennainen eli käytännöllisyys. Paikka jonne on mukava palata ja josta ei tarvitse lainkaan poistua. Ruokaa löytyy pakastimesta, baarikaapissa on perjantai-ilta ja istuma-ammeessa kylpylä. Koti on ikuinen hyvän olemisen projekti jossa sovellan kiitollisena sitä mitä minulla on. Rajoitukset kiihdyttävät mielikuvitusta ja usein kun huomaan uupuvani jostain, palautan mieleeni Violet Baudelairen sanoman: "There's always something." Surkeiden sattumusten sarjasta. Aina on jotain, josta tavalla tai toisella saa tarvitsemansa. Pitkälle pääsee jo parilla pihtejä ja kukkalankaa, mutta tarkoitan että ensisijaisen ratkaisun takaa löytyy usein toinenkin jos useampi, jossa pitää vain osata yhdistää epätodennäköiset asiat toisiinsa luodakseen ratkaisuista todennäköisimmän siitä mitä on hetkessä saatavilla. Jos silloinkaan ei löydä mitä kaipaa, täytyy arvioida ongelma uudestaan ja katsoa uusin silmin ympärilleen josko sillä kertaa onnistuisi. Se näkyy mielessä erikokoisten mahdottomien palojen sovitteluna toisiinsa, mutta niiden loksahtaessa syttyy valo ja siitä saatava tyydytys on kuin sokeria aivoille. Siinä myös harjaantuu ja kuulen toisinaan kuinka, "jotkut vain osaa" kun todellisuudessa se on kaikkien opeteltavissa kuin mikä hyvänsä kyky. Toki joillakin on sitä edistävä predispositio, kuten huono-osaisuus jossa vaihtoehtona ei ole joka kerta uutena hankkiminen, mutten näe taloudellista kurjuutta kenenkään etuna. Sellaisen romantisoiminen on valheellista ja vastenmielistä. Jotkut vain osaa on harjoittelun vähättelyä jolla sulkee itsensä tavoitteidensa ulkopuolelle. Voin luvata ettei kukaan osaa alkujaan  yhtään mitään.


Näin kerran piirroksen jossa jumalankaltainen täydellistynyt sielu istui peilin edessä katsoen itseään. Ei ollut mitään syytä katsoa muualle, ei ollut mitään muuta mitä nähdä. Ei ollut pimeyttä eikä tyhjyyttä, vain yksi ainoa jonka katseelle ei ollut muuta kuin itsensä. Perspektiivikepposen takia hän saattaisi luulla katsovansa jotain toista, luulla olevansa joku toinen joku muu kuin näkijä itse. Silloin hän keksisi toisen. Keksiessään toisen hän ymmärtäisi mitä on olla yksin. Ehkä heistä tuli ystävät, ehkä heidän tiensä erosivat. Ehkä he rakastuivat, hukkuivat toisiinsa tai yhdessä loivat uutta.

Liisa peilimaailman tuolla puolen. Asiasta väännettyä vitsaa vaikeampi, sillä kun lähtisi tällainen haihattelu. Muistan kun aikoinaan minun piti kahden vuorokauden aikana opetella Nirvanan Lithium. Olin ollut teljettynä flunssan takia kotiini ja soitin biisiä luupilla uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Kunnes yhtäkkiä ymmärsin mistä se kertoo.


Seisoin kauneuspöydän peilin edessä, katsoin ryvettynyttä itseäni, lauloin kappaletta tuhannetta kertaa kuin mielipuoli ja mietin mitä jos vain kävelisin läpi.

- Z -
SHARE:

maanantai 13. huhtikuuta 2020

Demoskene


Viime viikolla demoskene lisättiin elävän perinnön kansalliseen luetteloon Museoviraston toimesta kanteleensoiton, ryijyperinteen ja nukketeatterin ohella. Elävän perinnön arkiston artikkelin löytää tästä ja se onnistuneen tiivistetysti kertoo yleiskatsauksen alakulttuurin toiminnasta ja tavoitteista. Lyhyesti, demoskene on kansainvälinen yhteisö, joka on keskittynyt demojen, ohjelmointia, grafiikkaa ja ääntä luovasti yhdistävien reaaliaikaisten audiovisuaalisten esitysten tekemiseen, kuten artikkeli heti alussa sanookin. Demoskenen wikiartikkeli jonka löytää tästä on sekin kattava ja syventyy paremmin sen historiaan.

Samaisella viikolla olisi alkanut Revision 2020 joka on maailman suurin pelkästään demoskenelle suunnattu tapahtuma joka järjestetään vuosittain pääsiäisen aikoihin Saksassa ja johon osallistuu skenereitä ympäri maailmaa. Monelle vuoden kohokohtana pidetty tapahtuma jouduttiin pandemian vuoksi peruuttamaan kaikkien harmiksi, mutta vain vähän yli kuukaudessa järjestäjät onnistuivat siirtämään tapahtuman Twitchiin jotta skenerit kaikkialta pystyivät osallistumaan partyille kotisohvilta ja nauttimaan compoista striimattuna, mahdollistaen monelle demoskeneen perehtymättömälle ulkopuoliselle vilauksen demopartyjen  sisälle ja kontaktia sen sisältöön. Suoritus oli järjestäjätaholta huikea ja ensimmäistä laatuaan poikkeusajoista johtuen, ollen kaikkea sitä mitä juuri nyt eniten tarvitsi. Aktiivista yhteisöllisyyttä ja muistutusta siitä että olemme täällä toistemme mielissä vaikkemme pysty olemaan juuri nyt läsnä. Aploodit.

Demoskene on outo eläin ja jaan seuraavaksi muiston ensikosketuksestani siihen. Olin 16-vuotias ja silloinen poikaystäväni halusi viedä minut ekoille partyilleni jossa tapaisin hänen ystäviään ja samalla voisin tutustua hänelle rakkaaseen harrastukseen joka ei sanonut minulle mitään kun hän yritti sitä minulle avata. Olin teini ja valmiiksi pihalla kaikesta joten kun saavuin syrjäiselle hevostilalle jossa notskin ympärillä istui porukkaa läppärit sylissä, ymmärsin vielä vähemmän mistä oli kyse. En tajunnut miksi jengi fiilisteli "rumia animaatioita" vanhoilla laitteilla ja omistivat palavan intohimon niitä kohtaan, yrittäen onnettomasti selittää minulle reaaliaikaisuudesta ja ohjelmoinnista. Ilmapiiri oli samanaikaisesti punk ja nörtti, se oli minulle täysin uusi henkinen tila jonka yllättäen koin välittömästi kodikkaaksi. Sen sijaan että yritin selittää sitä itselleni auki, hyväksyin että kyseessä on minulle jotain täysin uutta ja tiedostin vahvana, että kyseinen tunne on jotain harvinaista ja spesiaalia. Olin täydellinen ummikko asiantuntijoiden keskellä, mutta sen sijaan että se olisi kääntänyt minut pois, uteliaisuuteni kiihtyi ja tein viikonlopun aikana elinikäisiä ystäviä oppien paljon uutta. Se tuntui kuin olisin tullut kotiin ja se tunne on yhä vahvana joka kerta kun osallistun demopartyille tänäkin päivänä. En voinut silloin mitenkään tietää ennalta kuinka iso osa elämää siitä minulle kehkeytyisi ja tänäkin päivänä koen, että demoskene pelasti henkeni.


Siitä lähtien olen seurannut sisältäpäin kuinka demoskene on jatkanut kukoistustaan ollen samanaikaisesti täysin tuntematon suurille massoille ja se jaksaa hämmentää minua vieläkin. Miten on mahdollista että näin kattava ja järjestäytynyt taidealakulttuuri lipsuu vieläkin mainstreamin tajunnasta, yksinkertaisin selitys lienee että demoskene ei ole koskaan tarvinnut mainstreamin tunnustusta kukoistaakseen. Se elää ja hengittää täysin omin voimavaroin ja kantaa vastuun oman historiansa dokumentoinnista. Asiat ovat kuitenkin menossa oikeaan suuntaan kuten lisäys elävän perinteen arkistoon sen selkeimmin sanoo. Olen tästä henkilökohtaisesti järisyttävän tohkeissani.

Vaikka koin alkuun ulkopuolisuutta demoskeneen, ymmärsin myös nopeasti että sen aktiivit ovat kohdanneet samaa mielenkiinnostaan johtuen. Samalla tavoin kuin itse en osannut alkuun arvostaa demotaiteen nyansseja, se toistuu aivan jokaisen kohdalla joille aihealue on vieras eli enemmistö. Samanaikaisesti on mahdollista että olet maailmalle täysin tuntematon ja skenen sisällä legenda. Siitä johtuva itseironinen "etsätiedäkukamäoon" ja aito "fucksnotgiven" on opettanut minulle kaikki olennaisuudet elämästä, pysy itselles ja kiinnostuksilles uskollisena sä tuut vielä löytämään ne tyypit jotka sua ymmärtää ja vaikket ymmärrä jotain alkuun, voit aina avata mieltäs uusille asioille ja mullistaa maailmasi. Demoskene ja rakkaus ovat synonyymeja. 

Alussa linkattu videocapture on Revision 2020 PC Demo-kategoriassa toiseksi sijoittunut demo by MFX + HOLON Cathodoluminescence ja samalla ensiesiintymiseni demolla. Minulta pyydettiin tanssivideota jonka liikkeestä saisi muunnettua efektiä ja olen se satunnaisesti vilahtava ihmisenmallinen efektihaamu joka joraa musan tahtiin. Meitsin handle näkyy loppukreduis ja se on hieno fiilis kun saa olla osa näin hienoa produktioo. Kiitos. 

Olen joskus miettinyt miten kuvailisin skeneä yhdellä lauseella, kutakuinkin näin: "piti ryhtyä rokkitähdeks että vähän rauhottus". 

Olette kauniita ihmisiä ja rakastan teitä, toivottavasti nähdään pian!

Strix
SHARE:

torstai 9. huhtikuuta 2020

Peilipiironki


Ensin lyhyt leffa-arvostelu. Kahlaan vanhoja animaatioelokuvia ja katsoin eilen Rock & Rule vuodelta 1983 jonka premissi ulkoisesti oli kaikkea sitä mitä haluaisin aikuisille suunnatulta animoidulta rock-musikaalilta. Musiikkia elokuvassa esittää mm. Debbie Harry, Lou Reed, Iggy Pop ja Earth, Wind & Fire. Eletään post-apokalyptista tulevaisuutta jossa ihmisten sijaan maailmaa kansoittaa mutantti humanoidieläimet jossa rock'n'roll on noussut myyttiselle tasolle ja sen suurimpana tähtenä on rocklegenda Mok Swagger jonka tavoitteena on avata portti toiseen ulottuvuuteen. Häneltä puuttuu viimeinen avain, täydellinen ääni. (Linkki)

Leffa on vain päälle tunnin, mutta tuntuu pidemmältä ja vaikuttaa pahasti keskeneräiseltä. Tarinankerronta on sotkuista, hahmosuunnittelu rumaa, huumori huonoa ja yleisesti kauttaaltaan sekava. Leffa floppasi kuninkaallisesti ilmestyessään ja ymmärrän hyvin miksi. Se on kuitenkin vuosien varrella saavuttanut kulttisuosiota ja ymmärrän senkin, premissi on vetoava, post-apokalyptinen maailma siisti ja musa kuulostaa hyvältä. Siitä toivoisi tehtävän perusteellinen remake joka tekisi hyvälle idealle oikeutta. Animaatiodiggarille tätä suosittelee muutoin voi ohittaa. Mielenkiinnosta katsoin mitä ohjaaja Clive Smith on saanut muuta aikaiseksi ja tämän aikaansaannosta on Star Wars Christmas Specialin animoitu segmentti "The Faithful Wookiee" jota pidetään koko spesiaalin katsottavimpana osuutena ja Boba Fettin ensiesiintymisenä. Tätä ei voi kuitenkaan pitää saavutuksena. 

SHARE:

keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Kylpyhuone

Karanteeni on sellaista kotikissan elämää. Virikkeettömyys tylsistää ja aiheuttaa stressiä, on näytettävä huonekaluille taivaan merkit. Meillä on kissan kanssa uusi rutiini. Kun vihdoin saan aamuyöstä unta, hän auringon noustessa puskee päätään korutelineeseen herättäen minut kilinään ja nousen antamaan tälle aamupalaa mennen heti takaisin nukkumaan. Ei pitäisi palkita sellaisesta käytöksestä, mutten jaksa välittää. Ymmärrän pikkuista paremmin kuin koskaan ja haluan antaa hälle kaiken periksi. Uhrasin paremman puutteessa leikkikaluksi ohuen vyön josta en koskaan pitänyt, kissa tykkää. Päivittäinen harjaaminen on myös kiva ja hyvä niin, näin kevään kynnyksellä villakoirien määrä on räjähtänyt käsiin karvanlähdön takia. Aloitin vihdoin kevätsiivouksen senkin vuoksi että hänellä olisi enemmän tilaa riehua.

Yritän löytää siivoamiseen järkevää systeemiä. Jaottelen jokaiselle päivälle yhden osa-alueen johon paneudun tavallista tarkemmin. On paljon mistä luopua ja laittaa eteenpäin, samoin alennan kynnystäni ihan roskiin heittämisestä. Ajatuksena on, että kun olen tehnyt kämpän kokoisen kierroksen tulevien viikkojen mittaan, aloitan sen alusta. Kirjoitan etenevän siivouksen vaiheet erikseen listalle josta on helppo katsoa missä järjestyksessä olisi hyvä jatkaa ylläpitoa. Olen myös onnistunut ehdollistamaan itseni sille että etsin tubesta mixtapeja joiden soidessa paneudun itse asiaan. Se toimii myös pysymään jotenkin kartalla ajankulusta. Tässä muutama: 1 2 3

Kauneudenhoidon teeman mukaisesti siivosin kylpyhuoneen. Se on sopivan eristetty tila muusta asunnosta josta on hyvä aloittaa. Eilisen iltapuhteeksi kävin läpi ja putsasin peilikaapin, pesin vessan ja lavuaarin. Tänään pesin ammeen, lattiat ja seinät. Samoin pesutuotteiden säilytyskorit kaipasivat putsaamista. Tarvitsen enempi säilytystasoja ja lisään hankittavien listaan pienen kylppärirullakon, mielellään vaaleanpunaisen. Ja söpön maton.



SHARE:

sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Kauneudenhoito


Pyhä turhamaisuus. Kauneudenhoito pitää minut järjissäni. Jokainen meistä käsittelee nykyistä tilannetta tavallaan ja vaikkei kuoriutuis tän jälkeen uudempana se on ihan okei. Tässä ei ole kyse siitä. Omat harrastukset on monelle se henkireikä jota juuri nyt tarvitsisi muttei pysty harjoittamaan. Meitsi antoi omalleen periksi ja pisti haisemaan. Raahasin mummokärryllisen kosmetiikkaa kotiin ja päätin uppoutua täysin harrastuksistani kenties rakkaimpaan, itseni puunaamiseen. Meitsi uppoo vartalovoidetranssiin ja poimii pinseteillä pienimmätkin hajakarvat. Olen levoton. Siksi tällainen sivutoiminen aktiviteetti pitää mielen sopivan kiireisenä että pystyn keskittymään vaikka kokopitkään elokuvaan. Normaalisti katson kaiken vartin erissä ja tällainen multitaskaaminen auttaa pysymään paikoillaan.

Kauneudenhoidon merkitys on henkinen juttu. Se on jotain mitä tekee vain itselleen ja itsensä hyväksi. Sillonku voimakapasiteetti on matala ja vointi huono, energiaa ei aina riitä itsensä huolenpitoon. Olen ollut siellä. Repinyt tukkaa rastoilta auki ja unohtanut kuinka kauan on pitänyt samoja vaatteita yllä. Jaksanut raahata itsensä aamulla snägärille ja siitä pubiin, sitten sammua samois kledjuis paskaseen sänkyyn josta herää hikisenä tehden saman rundin uusiksi päivästä toiseen kuukausia putkeen. Perustarpeet unohtuu kaiken ahdistuksen alle ja tärkeämpää oli ylläpitää orastavaa alkoholismia. Tutkin kärsivän taiteilijan arkkityypin läpi ja heitin sillä lopuksi sorsaa. Tein silloin diilin itseni kanssa; jos saan koko vuoden pidettyä kynteni lakattuina se on saavutus josta voin olla ylpeä, eikä vuosi ole heitetty hukkaan vaikken muuhun kykenisi. 

Halusin palata siihen entiseen jossa osa päivästäni kului tuotearvosteluiden lukemiseen ja tutustumista uusiin raaka-aineisiin. Pidin yksityiskohtaista kauneuspäiväkirjaa jonne merkkasin hyvät ja huonot tviikaten omaa rutiinia tehokkaammaksi. Keskustelin jopa alan foorumilla tutustuen moneen muuhun joka suhtautui siihen yhtä intohimoisesti. Harkitsin hakevani kosmetologilinjalle sen jälkeen kun olin lainannut kirjastosta siihen kuuluvia oppikirjoja jotka luin omaksi ilokseni. Kauneudenhoidossa ja kosmetiikassa yhdistyy niin moni tieteenala ja on ehtymätön puheenaihe ihmisten kesken joihin en välttämättä muuten loisi yhteyttä. Luettuani Kaari Utrion 'Bella Donna' ymmärsin kauneudenhoidon olevan merkittävä osa naiskulttuuria sen ollessa historiassa naisille usein ainoa sallittu itseilmaisun muoto. Siitä tuli myös tapa löytää yhteys femiiniseen puoleeni joka oli siihen asti tuntunut etäiseltä ja avasi oven naisten välisiin ystävyyssuhteisiin jotka olivat minulle harvinaisia. Tästä olen päätellyt että halveksunta turhamaisuutta kohtaan on enimmäkseen internalisoitua misogyniaa ja tulee vähätellyksi vaikka on tällä hetkellä satojen miljardien arvoinen bisnes joka kasvaa ennenkuulumatonta tahtia. Sen problematiikka aiheutuu tämän myötä aivan muista aspekteista kuin siitä että joku tykkää harrastuksenaan kaunistautua.


Koska kyseessä on äärimmäisen henkilökohtainen harrastus en heijasta muihin ihmisiin sen osalta minkäänlaisia odotuksia. Kukin tekee tai on tekemättä eikä ulkonäkö kerro totuutta henkilöstä. Tämän pitäisi olla selkeää. Olen silti kohdannut kiinnostukseni vuoksi paljon ennakkoluuloja, arvosteltu pinnalliseksi ja identiteettini on kyseenalaistettu koska toisaalta sopisin hyvin lokeroon, mutta onnistun silti jotenkin perversoimaan sen. Jälkimmäinen miellyttää minua erityisesti. 

Minulla on ehdotus, kukin maindaa omiaan. Jos meitsi haistelee itseään sisätiloissa vielä kuukauden ajan se saa tuoksua banaanipirtelöltä ja luomuvaniljalta. Eilisten shoppailuendorfiinien jälkeen laskin itselleni kuuman kylvyn ekaa kertaa tässä kämpässä ja kaadoin veteen hyvän määrän orvokintuoksuista kylpysuolaa. Piti suorittaa kotikylpylä pitkän kaavan kautta, mutta jouduin ottamaan välinokoset koska kaikki lihakset päätti agressiivisesti rentoutua ja pelkäsin sammuvani kesken kaiken. Nokosten jälkeen jynssäsin itseni kuorimakintailla tiramisun tuoksuisella suihkusaippualla sillä välin kun kasvonaamio sai vaikuttaa. Lopuksi hieroin vielä märälle iholle vauvaöljyä joka sitoo tehokkaasti ihoon kosteutta. Tämän jälkeen teen naamalle "pakolliset" eli hieron vielä nihkeään ihoon seerumin ja naamarasvan ennenkuin heitän kylpytakin päälle jolla kuivaan itseni loppuun. Sitten kun olin mukavasti asettunut oloasuun ja fiilistellyt raikkauttani, laitoin tällaiset kuorintasukat puoleksitoista tunniksi jotka lupaa viikon mittaan kuoria jalkapohjat lastuina jättäen jälkeensä pehmoiset kantapäät. Viimeiseksi laitoin hiukset yöksi pinneille ja kosteusvoidekierros koko kropalle ennen nukkumaanmenoa. Olen nyt extrapehmyt ja kikkaralla. 


Kirjoitin yks päivä kaverille mahdollisimman halvan ja simppelin ihonhoitorutiinin, nimittäin tällainen ylenpalttisuus ei ole tarpeen ja jaan sen teillekin mikäli kiinnostaa. Linkki alla.


- Z -
SHARE:

keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Persoonallisuus

Tämän päiväkirjan ei ollut koskaan tarkoitus olla sopiva alusta eri brändeille, se ei käynyt edes mielessäni että alkaisin kuratoimaan sisältöäni vartavasten yleisöä ja yhteistyötä kosiskellen. Tämä ei tarkoita ettenkö voisi tehdä niin ja etteikö minusta olisi siihen, tai etteikö se olisi kannattavaa ja minun olisi hyvä miettiä asiaa siltäkin kantilta. Olenkin ja tullut yhä uudestaan siihen tulokseen ettei tämä ole se suunta johon haluan blogiani kehittää. Se on yhdenvituntekevää vaikka sosiaalisen median alustani eivät sopisi kaupalliseen yhteistyöhön valtaosan kanssa. Jos sellaiseen suhteeseen päädyn se on poikkeuksellista. Minkä vuoksi on häkellyttävää että viimeiset kuusi kuukautta olen saanut olla merkittävän suomalaisen brändin lähettiläänä ja sisällöntuottajana. Kieltämättä se on saanut minut pohtimaan tarkemmin mitä itsestäni laitan ulos ja vastuutani vaikuttajana vaikka tämä ei ole titteli jota itsestäni voisin rehellisesti käyttää. Olen suunnattoman kiitollinen tilaisuudesta ja jos ikinä minua lähestytään vastaavasti samaan henkeen, jos tuote on jotain minkä takana voin seistä, tuskin kieltäydyn. 

En kuitenkaan tunne mukavaksi että kaupallistaisin persoonallisuuteni ja loisin omien kasvojeni taakse hahmon joka sopii sen raameihin. Ajatus on puistattava ja vierestä seuranneena olen nähnyt sen tekevän pahojaan heidän mielissä jotka ovat tähän päätyneet, heitä tuomitsematta siitä. Pahoin pelkään että tuloksena sille olisi vaikea disossiaatio ja itsensä vieraaksi tunteminen. Juurikin niitä asioita joita olen vuosia ammattiavun kanssa käsitellyt. Vaikka Aamiaiskone täyttäisi potentiaalisesti onnistuneen brändin vaatimukset, joudun aiheuttamaan kaikille suunnattoman pettymyksen. En ole siitä pahoillani.

Miksi sitten perustin tämän. Olen aina kirjoittanut ja hyvin nuorena pärjäsin kirjoituskilpailuissa jotka kannustivat minua jatkamaan. Lukion ensimmäisellä luokalla äidinkielen opettajani sanoi koko luokalle, että tärkeintä kirjoittamisessa on sen ylläpitäminen ja esitti vaihtoehtona nettipäiväkirjan perustamisen. Minä ja eräs ystäväni perustimme siitä inspiroituneena ensimmäiset blogimme jonne hyvin vapautuneesti kirjoitimme tunteistamme ja kokemuksista 2000-luvun alussa. Kummankaan mielessä ei käynyt että ne keräisivät itselleen yleisöä tai että päiväkirjan merkitys muuttuisi siitä miksikä sen alunperin mielsimme. Ensimmäinen blogini oli nimeltään "arkipäivän angstia" ja siitä voi päätellä paljon. Se oli mustavalkoinen, pelkkää tekstiä ja aikakapseli masentuneen teinin sielunmaisemaan. Se oli minulle valtavan tärkeä. Jälkeenpäin olen ikävöinyt sitä ilmaisun vapautta ja raakuutta. Se on nykyään hyvin kiusallista luettavaa, mutta niin vilpittömän rehellistä ja suoraa että pidän sitä yhtenä tärkeimpänä saavutuksenani.

Päiväkirjan olemassaolo on ollut niin merkittävä osa kasvuani että sellainen tulee aina olemaan minulla jossain muodossa. Ajelehdin muiden tavoin lukemaan muiden ihmisten ihania blogeja joissa angstin sijaan pääpaino oli kauniissa kuvissa, yhtenäisessä estetiikassa ja sisällöllä joka pyrki tarjoamaan lukijalleen jotain jonka vuoksi palata. Valtaosin nämä kaupallistuivat ja oli hienoa huomata että nettiin kirjoittaminen voi olla jollekin ammatti. Minäkin halusin "ihanan blogin" kukapa ei. Varhemmat yritelmät kaatuivat pitkälti siihen että yritin sovittaa itseäni raameihin josta välittömästi pursuin ulos. Tuntui että oma persoonallisuuteni oli onnistumiseni tiellä vaikka se kirjoitettuna alas ja ääneen sanottuna kuulostaa täysin hullulta. Motivaationi niiden ylläpitämiseen lopahti nopeasti sen vuoksi. 

Muistan kun eräänä päivänä keskustelu kääntyi henkilökohtaiseen brändiini. En tiennyt omistavani sellaista ja hädintuskin ymmärsin mitä se tarkoitti. Se sai silti kritiikkiä osakseen koska oli puhujan mielestä outo. Loukkaannuin siitä joksikin ajaksi kunnes joku mainitsi minulle, että olisi kenties syytä ottaa se kohteliaisuutena että joku näkee minussa tunteita herättävän mieleenpainuvan brändin vaikkei olisi ollut tarkoitus. Loukkaantumiseni johtui siitä, että persoonallisuuttani ei kohdattu henkilönä vaan jonain epäkelpona markkinoille joihin en edes yrittänyt. Ilkeintä aiheesta mitä minulle sanottiin oli, että persoonallisuuteni vie artistiminältäni kaiken uskottavuuden. Kommentti tuli taholta jonka mielipidettä arvostin ja sai minut pois tolaltani pitkäksi ajaksi. En tiennyt miten on mahdollista erottaa niitä kahta toisistaan ja yritin epätoivoisesti puolustautua että ilman sitä kuka olen ei ole sitä mitä teen. En tiennyt olinko johtanut ihmisiä harhaan heidän olettaessaan minusta näitä vai yritettiinkö minua harhauttaa koska sain jonkun turhautumaan itseeni. Se oli sisäinen ristiriita joka aiheutti minulle pahoinvointia vuosiksi. Kuulin vastaavaa myös muualta, kuten miten asiasisältöni  ei ollut hyvästä koska oli parempi että säilyisin heidän mielissään ihanana. Se oli ensimmäinen kerta kun koin ihanuuttani käytettävän solvauksena. Kritiikin pystyi ymmärtämään vain siten, että kiinnostavuuteni haihtui kun paljastuin ihmiseksi ja on tärkeämpää pitää potentiaalini lokeroitavissa jotta siitä voisi joku muu halutessaan hyötyä. Varmasti ymmärrettävää miten tätä kaikkea on vaikea ottaa imarteluna vastaan, vielä vähemmän asiana jota haluaisi noilla ehdoilla kehittää eteenpäin.

Keloja nousee pintaan itsellä ja varmasti muillakin kun huomaa jonkun lopettaneen seuraamisensa alustalla x ja automaattisesti alkaa etsimään itsestään syitä vaikka sillä ei oikeasti ole merkitystä. Oman arvonsa rakentaminen numeroihin, seuraajiin tai brändinsä uskottavuuteen sairastuttaa. Tästä mentaliteetista on päästävä eroon, tämä ei ole hyvä. En halua sitä itselleni enkä toivo sitä kenellekään muulle. Ihminen kasvaa ja muuttuu, se on luonnollista ja ratkaisut oman sisältönsä laadusta on yksinomaan henkilön itsensä päätettävissä. Kritiikki on jotain mitä olen aina ottanut mielelläni vastaan kun se on rakentavaa, kenenkään ei silti tarvitse suostua toisen epävarmuuksien peiliksi.

Annan pienen esimerkin. Meitsi fiilisteli peruskoulussa omia kledjujaan enkä kärsinyt minkäänsortin kateudesta muiden vaatteita kohtaan, paitsi saatoin ääneen ihmetellä miksi joku maksaa niin paljon rahaa kun kirppiksiltä löytyy niin paljon halvemmalla. En ymmärtänyt ollenkaan että käytettyjen vaatteiden käyttäminen olisi tabu tai sillä ylpeily. Lopulta annoin periksi ja pyysin porukoilta seuraavana Viron reissulta tuomaan tiettyjen merkkien T-paitoja joita kaikki muut tuntuivat käyttävän lähes pelkästään. Olin lapsekkaasti ajatellut syyksi siihen että ihmiset pitivät kyseisten merkkien designia hyvännäköisenä eikä sitä, että sillä ilmaistiin käyttäneensä tietyn määrän rahaa omistaakseen sen. Tämän seurauksena käytin koko kouluvuoden ajan silminnähden huonolaatuisia selkeitä piraattiversioita luokkatovereiden merkkivaatteista enkä missään vaiheessa ajatellut että siinä on jotain outoa. Tulin vain toteamukseen etten voi mitenkään voittaa tässä pelissä vaikka yritin olla täsmälleen kuten muut. Sanoinkin lopulta äidille, että minusta ei pidetä vaikka tekisin mitä joten en voi muuta kuin olla täysin oma itseni. Joku Nobel-palkittu ranskalainen kirjailija osaisi sanoa saman vaikuttavammin, mutta tämä oli seiskaluokkalaisen ajatelma joka kantaa vieläkin.

Persoonallisuus ei ole sitä että pitää päässään valtavia huovutettuja hattuja, se on mikä meillä jokaisella on ja on itsestä kiinni miten sen kultivoi. Joukkoon kuuluminen ei ole väärin kuin siitä erottuminenkaan. Tarve tulla hyväksytyksi ja tuntea kuuluvansa on meitä kaikkia yhdistävä asia. Odotuksista luopuminen on haikeaa, mutta jos löytää samalla itsensä on voittaja. Vaikka olisikin outo.

- Z -
SHARE:
© Aamiaiskone . All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig