Isoäidin autotallista löytyi kassiin sullotut tekokukka-amppelit jotka muistan lapsuudesta roikkuneen vessanpytyn päällä. Kiipesin useamman kerran pytyn kannelle katsomaan kukkia lähemmin koska pidin niitä valtavan kauniina. Nyt ne oli piilotettu varastoon muiden muovikukkien kanssa jolle ei enää sisustuksessa löytynyt paikkaa. Pyysin luvan ottaa ne autotallista mukaani ja pilkkoa ne miten haluan. Mummi vaikutti vain tyytyväiseltä kun kassillinen roinaa siirtyi muualle.
Roinaa riittää ja asioiden ostaminen uutena on se vihoviimeinen. Harvemmin tiedän valmiiksi tasan minkälaista asiaa kaipaan, niinikään vastaan kävelevä roina tietää sen minua paremmin kun tunnistan sen sopivammaksi kuin olisin ikinä edes osannut kuvitella. Siitä on muodostunut minun ja universumin välinen esteettinen dialogi.
Leikkasin irti amppeliin istutetut varret, poimin kassin pohjalle irroneet kukat ja painoin ne takaisin paikoilleen. Pöydällä oli kasa muovista vehreää jotka aioin liimata ilmastointiteipillä seinään.
Kävin kerran ravintolassa jonka katto oli peitetty kauttaltaan tekovihreällä ja josta moniväriset kukat roikkuivat alaspäin. Se pienensi tilan kodikkaaksi ja oli runsas olematta mauton. Tuijotin koko aterian ajan kattoon kun yritin selvittää miten se oli saavutettu. Näin että huoneen joka nurkasta oli ripustettu kalaverkko johon tekokasvit oli vaivalloisesti sidottu peittämään se. Haluaisin tänne kämppään jotain samankaltaista jolla toisin kattoa alaspäin. Voisinpa edes maalata sen tummansiniseksi ja koristella tähdillä, tai laskostaa kankaita roikkumaan kuin vesipiippumestoissa. Universumi on kuullut toiveeni ja jään odottamaan vastausta.
Ruusuköynnös kiertää kattokruunun ketjua pitkin ja peittää ikäväntylsät johdot. Rautalanka on ystävä ja se ratkaisee kaikki ongelmat. Kotona pitää olla aina kerä kukkalankaa, luota minuun. Ruusuköynnös kiertää myös jalkalamppua joka näyttää nyt keijujen valtikalta.
Vanha kukka-amppeli muutti muotoa kehystämään keittokomeron kurkistusikkunaa. Se toi kaivattua tekstuuria tilaan ja sopii hyvin prinsessaluolaan. Viidakko kasvaa sitä mukaan kun löydän lisää muovikukkia kirpputoreilta ja autotalleista. Nykyresurssieni rajoitteet näkyvät kekselisäisyytenä. En kuitenkaan rinnasta vähävaraisuutta hyveellisyyteen, roinan uusikäyttö on suotavaa sosiaaliluokasta riippumatta. Toivoisin jokaisen aloittavan esteettisen dialogin maailmankaikkeuden kanssa. Se paljastaa hitaasti, mutta sitäkin varmemmin miltä todellisuudessa näyttää sisäpuolelta. Se lähestyy elämäntapaa ja filosofiaa jolla hienovaraisesti kohdata itsensä kasvotusten.
Olen matkalla kohti paratiisia.