Ehtootori

Pyörältä puuttuu nimi, mutta siinä on kori ja korissa ruusu. Hankin tekokukan edullisena ja pätkin sitä saksilla sopivammaksi. Punoin sen koriin kiinni rautalangalla ja reunustin ruusua lisäksi lehdillä. Haaveilen isommasta kimpusta, mutta täytyy keksiä joku oivallisempi tapa kiinnittää ja irroittaa tarpeen vaatiessa. Kokeilemalla se selviää, mutta uskoisin auringon haalistavan kukat ennenpitkää ja paljastaa niiden muovisuuden. En jaksaisi urakkaa yhä uudestaan. Olen varma että keksin jotain ennenpitkää.

Mykkäelokuvafestivaalit 27.8.-2.9.2018

www.forssasilentmovie.com

Ohitseni purjehti terassilautta. Siihen oli katettu pitkä pöytä ja ihmisiä sen ympärille. Sain siitä valtavan huonosti kuvia, mutta ehdin vilkuttaa. Ja taivas oli tänään kaunis. Kuljin aivan liian raskaissa vaatteissa kuin tahallani peitellen. Olen silti tyytyväinen että lähdin ulos. Antauduin seuran kaipuulle ja tein jopa löydön. 

En koe hyppiväni eri rummun tahtiin. Teen loogisia ratkaisuja. Ostan talvivaatteeni kesäisin ja kesävaatteeni talvisin. Säästän yllättävän pennin kauaskatseisuudella ja ymmärrän selkeästi maailman pyörivän akselinsa ympäri. Vuosi vierii kausiensa ohi ja vaikka Juhannus meni vasta, en minä tuota kirjaa Jouluna kirjaston poistokorista löydä. Vaan juuri nyt sillä hetkellä kun se on löydettävissä. 

Kolmea sorttia kotitekoista hilloa.

~

Raparperi-sitruuna-inkivääri

omena

ja

mansikka.

Kotikolon askareita

Ranskaksi loru kuuluu: "Rakastaa; vähän, paljon, intohimoisesti, hullun lailla, ei lainkaan."

Aamiaiskoneen talo

TERVETULOA

Haloo..?

Haloo. HALOO! Onko ketään paikalla? Ajattelin jos tulisin hakemaan hieman suojaa kun ovi näytti olevan auki ja näin kylttinne. Tällä tuoksuukin niin hyvältä. Taidan olla hieman nälkäinen ja muistan seutua hämärästi. En kai häiritse? Jos vain istun tähän ruokapöydän ääreen odottamaan. 

En ymmärrä ääntäni. Se puhuu välillä kielillä enkä tiedä mitä yrittää sanoa. Sävy ja samettisuus vaihtavat taajuuksia, koitan vain pysyä perässä. Yhtenä päivänä se laulaa kamarineidon salaisuuksista kristallin kirkkaudella ja toisena karheasti kuin nälkiintynyt karhu. En pysty itsekään kuuntelemaan nauhoitetta enää. En tunnista siinä itseäni, mutta samalla se on hyvinkin minä. Laulamassa lempiaiheestani vuoteenpohjalla kun olen viettänyt tavallista railakkaamman illan paikallisessa. Herännyt hybrikseni rippeistä neuvotellen motoristen kykyjeni kanssa seuraavasta etapista. Kaikkialle särki ja ääni oli ruma. Se oli polttanut koko illan tupakkaa ja juonut kalliita viskejä jonkun toisen laskuun. Ääni oli ruma ja niin komea. Miten tollasesta lapsesta edes lähtee sellainen. Sen on pakko olla riivattu tai sitten se huijaa jotenkin muuten.

Tervetuloa aamiaiskoneen taloon!

Odottakaa kun puen ensin frakkini ja sitten kalistelen hetken luitani. Olen taas vikitellyt niitä kylän kauneimpia ja ollut suurta taiteilijaa enemmän kuin normit sallivat. Nimeni on Mestari Boogie ja asun kaapissasi. Näitä helvetin lälläreitä joutuu sieltä asti katsomaan ja kuulemaan. Pä-pä-päästä minut jo a-a-anna minun näyttää mistä kana kusee. Sieltähän mistä nämä munatkin on tippuneet rikottaviksi. Miten muuten tykkäät syödä ne? Kuorineen vai ilman? Ka-ka-katsos uhrasin omani aikaa sitten toisessa elämässä. Eivät mahtuneet portista sisään niin leikkautuivat pois 

HA HA HA. 

Istu aloillasi. Et pääsisi kuitenkaan pakoon. Juotko kahvisi mustana? 

♤

Kummitustanssi

Karkkipurkki

Bonbons tarkoittaa Ranskasta suoraan käännettynä hyvähyvää. En karkkia edes syö, mutta ihan purkin takia siihen oli laitettava jotain esille. Huokumaan vieraanvaraisuutta ja karaisemaan itsehillintää. Minusta tuli sellainen jotka ostavat herkkuja vain koristeeksi. Se oli lievä kriisi. En ole koskaan voinut luottaa sellaisiin ja yhtäkkiä olin yksi heistä. 

Idea toimi teoriassa. Purkin sisältö jäi koskemattomaksi viikkoja kerrallaan, mutta ennen pitkää, aina jossain vaiheessa ne vain.. katosivat. Kunnes kerran mietin ja aivan turhaan mietinkin, kun ratkaisu tuli aivan itsestään esittelemään itsensä. "Ksylitoli ei korvaa hampaiden harjausta" sanoo hammaslääkäriliitto, mutta se korvaa perinteisten hedelmämakeisten tarpeen ja miellyttää nälkäistä silmääni. 

Purkin näppäryys on siinä, että se muistuttaa olollaan kutsuvasti luokseen ja en tiedä olenko koskaan aikaisemmin täyttänyt liiton vaatimuksia päivittäisten happohyökkäysten estämiseksi. Taputan itseäni siitä hyvästä selkään. Sen sijaan että väistelen sitä katseellani, nostan kantta joka aterian jälkeen.

Se on valtavan pieni asia niinkin suureksi. Varastakaa se ihmeessä.

Osoite

Tuntuu siltä kuin valmistelisi kuulentoa. Fyysistä neitsytmatkaa astraalihommien sijaan. Aktuaalista konkretiaa ja muuta mukavaa. Olen valmis tähän. Näin kiitäjän metamorfoosin viimeisen vaiheen. Se kuljeksi eksyneenä kivetyksellä ja huutojen saattelemana kiinnitti jokaisen sivustakatsojan huomion. Mikä ihme ja kumma se voisi olla. Niin pienillä siivillä ei mitenkään voi saada noin isoa ruhoa ilmaan. Sitten se kiipesi korrelle ja kiskoi loputkin siipensä ulos jääden kuivattelemaan niitä ilta-aurinkoon. 

"Pitää unohtaa putoaminen." 

Onhan tuokin, mutten ole niin typerä että lähtisin heti yrittämään korkeilta paikoilta. Tavoite lentämään oppimisessa on kyky polkaista suoriltaan ilmaan maan pinnasta. Ei suinkaan toivoa parasta vapaapudotuksessa. Kaikki pitää ottaa huomioon ilmanvastuksesta massan määrään. Jopa henkisiin painolasteihin. Jos jotain on jäänyt pahoittelematta kohtaa se. Jos joku ansaitsee kuulla kunniansa tee se. Suurempi ajatusrikos on kiertää tunteensa häpeillen. Sulloa ne pimeään selliin ja luulla olevansa niistä vapaa. Olen vihannut ja rakastanut, jopa yhtäaikaa. Olen ollut itsekäs ja uhrautuva toivoen kummastakin onnellista loppua. Olen lakannut välittämästä ja silti takertunut. Mutta erityisesti, olen ollut kateellinen. Niin kovin kateellinen. 

Muistan kohtauksen The Man from U.N.C.L.E :sta jossa haaksirikkoutuneina aavikolle, sankari viehättävän lentoemännän seurassa pelkäsivät kohtaavansa väistämättömän janokuoleman. Seuralainen huokaa epätoivoissaan kuinka antaisi mitä vain lasillisesta viileää shampanjaa. 

"Erikoinen toive kun meille riittäisi pullo vettä", Napoleon Solo päivitteli.

-Meillä ei ole kumpaakaan niin miksen haaveilisi siitä paremmasta.

Kävelykepin varassa itsestäänselvyydet paistoivat poissaolollaan. Miten kehtaattekin senkin kiittämättömät olla tanssimatta. Ei tämä tilani muihin tartu, älkää pelätkö. Mieleni kasvualusta oli alkanut rehottamaan kyynistä rikkaa. Ja jos ikinä pääsisin sauvastani eroon kitken teistä jokaikisen paljain käsin. En omin jaloin kyennyt riittävän lähelle sanoakseni takaisin. Jäin sinne sängynpohjalle makaamaan ja odotin että valkoinen katto muuttuisi elokuvateatterin kankaaksi. Silloin ajattelin usein, että mihin minä jalkojani tarvitsen jos lentäisin. Se kaikki oli siinä nyt ja siihen olin päätynyt. Vihdoinkin ymmärsin miten pudotaan katukivetyksen väliin ulottumattomiin. Vahingossa. 

Tästä iloisempiin näkymiin. Täältä katsottuna kaikki näyttää ihan pienoismalleilta.

Päivän asu pt.3

Vihasin tätä paitaa kun sain sen. Löysin sen jostain kasasta enkä tiedä miksi otin sen mukaani. Materiaali oli jotain kummallista, liukasta ja venyvää. Se sai minut kysymään kysymyksiä. Ehkä näin sen potentiaalin ja eräänä päivänä päätin tuhota sen. Leikkasin paidan navan kohdalta poikki ja saksin röyhkeästi pääntien avonaiseksi. Transformaatio ylitti kaikki odotukseni, siitä tulikin lempipaita. Se on vieläkin erikoinen eikä samanlaista kangasta ole tullut vastaan. En tule ikinä ymmärtämään sitä, mutta se on täydellinen juuri tuollaisena. Kamalan ihana.

Knallin päälle on istuttu pari kertaa liikaa.

Luonnonhistoriallinen museo pt.2

Rohtosormustinkukka 

(Digitalis purpurea)

 Balkaninhevoskastanja 

(Aesculus hippocastanum)

 Luhtakuusio 

(Pedicularis palustris) 

 Kangasajuruoho 

(Thymus serpyllum)

Ahoniittyhumala 

(Prunella vulgaris)

Tiukun murhe

Teatteri Tiuku esittää: Tiukun murhe

Ensi-ilta 9.6

Viimeinen ateria

Mä haluaisin puhua kauneudesta ja sillai itsekkäästi itsestäni omassa päiväkirjassani, kun mä tajusin tos yks kerta etten oo niinku luulin ja alunperin päätin olla. Surin sitä aikani ja olihan se tragedia kun olikin pakko keksiä jotain parempaa. Niinku nytkin mulla on kädessä tölkki kaljaa, mut emmä sitä oikeastaan halua. Haluun suodattaa sitä maailmaa entistä selkeemmin sen tyypin kautta joka sitä silmää kantaa. Ja siis, muahan ahdistaa. Ihan syyttä ja hitto tyhjästä. Nään sellasia painajaisia että välillä oon varma että oon itse saatana. 

Mut missä kointähti on valonkantaja on se Venus, rakkauden jumalatar. Ja mä en näitä yhteyksiä ole itse keksinyt joten katse pois musta. Olen vain paljon lukenut. Koska uteliaisuus tappoi kissan, mutta nautinto toi hänet takaisin. Niin se loru oikeasti menee. Ottakaa vaikka selvää. Se on niin hienosti sanottu että tulen varmasti toistamaan itseäni.

Mut mä nään siinä kai järkeä koska rakkaus on kaikensyöjä ja mä ruokin sitä kädelläni sormi kerrallaan. Kai mä kans luotan johonki viisauteen, sellaiseen ikiaikaiseen joka on juuren kasvattanut syvälle maan sisään ja maasta minäkin olen. Kun jollain avaruuden taukopaikalla pysähdyn tankkaamaan ja esittelen kotini kartalta sanon: Laniakean superjoukko, Linnunrata, Auringosta kolmas tuo sininen tuossa, Tellus. Sitten kun minulta kysytään mitä etsin vastaan, että tiedän kun löydän sen. 

Niinku tiedän. Niinku.

Niinku niinku niin.

Salettiin se on semmonen hiton iso peili jossa ei näy mitään tai ketään. 

Vitsit mikä downeri.

Mitä siitäkin sit pitäis kelata

jos ei oo kerta ketään kelaamas.

Eiks vois vaan punaviiniä ja hyvää seksiä.

Mä söin tänään ihan sikana. Kaikkee tosi hyvää. Kuin olis menossa sähkötuoliin.

Kaikkee mitä ei sais ihan itekseni

ja mulle jäi siitä nälkä.

Talvisirkus

★★★

Se alkoi hyvin varhain. Isä tai äiti oli nauhoittanut kasetille sirkusta. Halusin että jatkossa kaikki televisiosta tulevat sirkusnäytökset nauhoitetaan että voin katsoa niitä milloin vain. Pidin erityisesti kiinalaisesta sirkuksesta. Se erosi akrobatiallaan ja tempuilla jotka olivat tekniikan haastavuuden lisäksi äärimmäisen näyttäviä. Se saattoi olla niinkin yksinkertaista kuin synkronisoitua tynnyrien pyörittämistä jaloilla, mutta se oli silti vaikuttavaa. Avustajat heittivät neitojen jalkojen päälle värikkäitä koristetyynyjä ja huusivat toisilleen tahtia. Orkesterin rumpali oli korostuneessa asemassa, kaikessa oli tarkka rytmi ja tahti.

Kerran kiinalainen sirkus tuli kaupunkiin ja äiti vei katsomaan. Söin kirsikan mallisia viinikumeja ja tiesin kasettieni perusteella miten temppu etenee. Se oli aivan samanlaista kuin niissä ja aloin katselemaan telttaa ympäri. En pitänyt kiinalaisia pellejä silloin kovin hauskoina vaikka heidänkin akrobatiansa oli haastavaa. Sen sijaan jäin katsomaan etäistä teltanrajaan ripustettua riippumattoa jossa vanha kiinalainen mies loikoi kaikkien esitysten ajan ja luki keskittyneesti sanomalehteä.

Silloin jotenkin ymmärsin, että minulla on tällainen kiertävä perhe ja heillä omanlaisensa jossa kannatellaan olkapäillä suurimmasta pienempään, mutta tavallaan niin meidänkin perheessä. 

Se jäi sillä tavoin taustalle kytemään. Kenties taustalle, mutta jotenkin vahvana kuin näky tulevasta. Että joku päivä teen sen mitä olen pitkään vannonut ja jonka muistan ikäni. Tilaisuus lopulta saapui. Laitoin sen tapahtumaan ja sen varmistuessa tuijotin epäuskoisena eteeni antaen sen hitaasti upota tajuntaani. Ollaan bändin kanssa ollaan karkaamassa sirkukseen.

Ensi-ilta oli myrskyisenä iltana ja taivaalta satoi lunta vaakatasossa. Teltta humisi tuulessa ja yleisöä oli vähän. Täytimme tilan psykedeelisellä melankolialla. Olin pukeutunut lumikuningattareksi häälaahuksella joka viiden näytöksen jälkeen oli helmoista maanruskea. Lauloin lumiukkolaulun nuoren trapetsitaiteilijan taiteillen telineensä varassa. Jokaisen illan päätteeksi majoituimme yhteisen ystävän luona jonka kodin kauneutta ei voi vähätellä. Kuten ei hänen vieraanvaraisuuttaan. Se oli yksi koettu unelma. 

Siitä jäi jaettavaksi hektinen video täynnä nopeita lyhyitä kohtauksia milloin mistäkin joka silloin sattui kiinnittämään huomioni. Epätarkka ei kovin selkeä pikakelaus vajaan viikon tapahtumiin jonka perässä on ulkopuolisen mahdoton pysyä. Se on kuitenkin todistusaineistoa niille jotka saattaisivat epäillä tarinan aitoutta. Koska totta puhuen minunkin pitää katsoa se aina välillä uudestaan.

"Ei se olisi sirkusta jos se ei vähän jännittäisi!"

Laiskanlinna

Olen laiska kissa. Kotona kissuilen myhäillen. Minulla on kiva luukku ja tavoitteet tässä. Sellainen näppärä nurkka jossa loikoa rypäleensyöntiasennossa voimaväreissä. Melkein toimiva vedenkeitin ja erinomainen maku musiikissa että muussa viihteessä. Tuo teevalikoima ei tosin huimaa ja olen vieläkin kaivannut kierroksiltani juuri sen oikean posliinikannun löytämistä. Sellaista kruununjalokiveä josta on ilo kaataa kaatamisen ilosta. Kaatuiluni olen lopettanut samoin katumisen. Kadonneista kasvanut kaataja sydänten. Sydän lämmin kuin tämä muki.

Erityislapsi maalasi minulle lempiponinsa ja sen sateenkaarihäntä huiskuttaa nyt seinälläni. Arvostan tuota värien kordinaatiota ja siveltimen varmuutta. Maksoin teoksesta omenapiirakan verran ja sen arvo on moninkertaisesti hintansa väärti. 

En itse niin makean perään, mutta se tummin mahdollinen suklaa herättää himoni. 

Sinne tonne tänne, ihan täällä näin. Tässä ja välillä tuossa täydentämässä. 

Jos kukaan on vieraana käynyt huomaa rakkauteni ruusuihin ja tänään olen kuunnellut niiden laulua.

Joskus maailmasta voi löytyä laulu joka parantaa sinut kaikesta siitä ikävästä 

ja tänään ruusujen laulu on se laulu. 

~ Ruusut - Siamilaiset (edit) ~