tiistai 13. elokuuta 2019

Paviljonki


Jäin sanattomaksi kesän alkaessa, ei sen vuoksi että sanottavan määrä olisi ollut vähemmänlainen vaan koska teknologian rajoitteet tuli vastaan. Sisällön tuottaminen on erittäin mukavaa ja jakaminen on välittämistä. Etenkin kun on ollut poikkeuksellinen vuosi mitä tulee sisällön suhteen. En kuitenkaan jaksanut taistella pitkiä latausaikoja ja yhtäkkisiä kaatumisia vastaan kesken proosan. Tarvitsen uuden tietokoneen se on selvä, mutta olen pennitön uneksija. Raaempi rajoissaan kuin aiemmin, mutta altis ahdistumiseen siinä missä muutkin. Joten, kuulumisia? Huhhei maata näkyvissä. Tämän laivan hiton kapteenina täytyy katsella kaikenlaisia kuhnureita. Passioprojektit ovat saavuttaneet yksitellen täydellisiä ympyröitä ja niiden heijastusvaikutukset ovat kaunista katseltavaa. Olenkin jäänyt toistamaan ääneen kuinka kaikki kummallinen saa nyt riittää. Ei outoja unia, näkyjä tai mitään muutakaan mystiskosmista johdatusta kiitos. Haluan sitä tylsäntavallista kotivaimoarkea jossa spontaaneinta on kaapinjämistä loihditut rusinapullat. Jos tunnen tarvetta päteä otan sähkökitaran kauniiseen käteen ja muistutan itselleni että vain kymmenessä vuodessa olen siinä virtuoosi. 


Niin. Mitähän helvettiä. Miksi olen näin pitkään jättänyt näkemättä ystäviäni. Niitä joille on yhdenhitontekevää olenko näytelmän sankaritar vai kuiskaaja. Joiden kanssa pystyn täysin rentoutumaan ja olemaan paras itseni. Kaiken aikaa se yksinäisyys ja kaipuu oli vain ikävää, jotain mikä oli mitättömän helppo korjata. Koko vuoden olen peilannut itseäni heistä joiden kanssa olen vahvempi ja se on tärkeintä mitä voin kenellekään neuvoa. Jos todellisuus tuntuu järkkyvän ja huomaa kyseenalaistavan omaa tarkoitustaan siinä, jossain on vikaa. Silloin he, joille on sydämessään antanut valtuudet tehdä reality check, tulevat tarpeeseen. Vaikka olen nyt koko ajan liikkeesä en uuvu samoin kuin ennen. Heidän ansiotaan kannan vähemmän naamioita. Pidän muurit matalalla ja rajat selkeinä. Kuuntelen omaa käytännön viisautta. Luotan prosessiin.


Mitä tulee haaveisiin ja intohimoihin, olen syyllinen. "Jos taidettaan pitää niin suuressa arvossa täytyy pitää myös taiteilijastaan huolta". Näin minä sanoin yhdelle Pariisissa eksyneelle joka kantoi itseään suurempaa maalauskangasta eestaas vilkkaalla kadulla. Hän ei osannut kieltä eikä tiennyt missä nukkuu yönsä. Tärkeintä oli päästä Eurooppaan ja maalata. Saatoin hänet puistomaiselle aukealle, istutin alas ja puhuin hänelle kuin olisin opettanut itseäni. "Kaikki eivät halua parastasi", se oli sydäntäsärkevää vaikka tiesin tekeväni oikein. Että maailmassa edes hieman kyynisempi romantikko on parempi kuin ei lainkaan. 

Katson ympärilleni. Maailma kukkii ja olen onnekas ihminen. Jokainen kiertää oman aurinkonsa mukaan sanoo Nuuskamuikkunen. Mutta taiteen kuuluu parantaa eikä lisätä tuskaa, olisi voinut joku jatkaa.


En kuitenkaan kaipaa etelään. Minulle riittää Pariisin kevät ja syksy, sieltä vielä paikallinen orkesteri joiden kanssa jazzailla. Syvempi tutustuminen ranskalaisuuteeni on itsessään kirjan arvoinen jonka voi myöhemmin adaptoida surreaaliksi musikaaliksi. Jos jotain haluan jättää jälkeeni se on ihastunutta hämmennystä ja valtavan perinnön. Matkustinpa Suomeen tai Ranskaan olen aina menossa kotiin. Sitä tavoittelen. Kodin tuntua joka suhteessa. Hirvittävän perinteistä mutta olkoon.

Koti on kaunis ja kissa voi hyvin. Kynnetkin pysyneet lakattuina. Ruuanlaittoa ja hävikin välttämistä. Kauppareissut ovat nykyään seikkailuja kun lappuhaukkoina etsitään äidin kanssa tarjouksia. "Mitäs tänään syötäisiin?"-kysymys on muuttanut merkitystään. Sitä syödään mitä parasta ennen suo. Tuleepahan kokeiltua kaikkea uutta säästön lisäksi. Puiden omenat alkavat olemaan kypsiä ja elosyys vierähtää hyvin niiden antimilla. Hyvin yksinkertaista arkista hyvää, mutta uskon löytäneeni elämän tarkoituksen. 


Kestävämpää olemista ja helposti lähestyttävää kulutusfilosofiaa. Ei voi olettaa ihmisten ostavan huonompaa tuotetta kalliimmalla, täytyy lähestyä asiaa toisin. Korvata aiempi paremmalla ja helpommin saatavalla tyylistä tinkimättä. Se ei ole niin mahdotonta kuin maailmassa nykyisellään eteneminen. Uusien tapojen muodostaminen vie aikansa eikä porkkanaksi aina riitä edes oma hyvinvointi. Listasin jo aiemmin hyväksi testattuja ja todettuja keinoja joilla elämänlaatuni on tasaisesti lisääntynyt laajemman ympäristövaikutuksen lisäksi. Täytyy muistuttaa, että luopuminen on osa kasvua eikä se ole vain tiedostavimman ryhmän velvollisuus. Sama kuin taiteessa. Tavoite on parantaa eikä lisätä tuskaa. 

Suhtaudun tähän usein mielikuvitusta ja päättelykykyä haastavana harjoitteena joka stimuloi konettani käymään yleishyödyllisiä laskutoimituksia sen sijaan, että se takertuu täysin selittämättömiin ihmissuhdeasioihin jotka yleensä vain päättyvät siihen tulokseen, että on yrittänyt tehdä väärällä tavalla vaikutusta vääriin ihmisiin. Pitää lopettaa semmonen. Se kun hiffaa käyttää jugurttilitran loput jädemuotteihin ja pistää pakkaseen on vain hiton paljon hedelmällisempää. 


Johtajuus on duuni. Siitä jaksan kouluttaa ja sen tärkeimmistä arvoista. Auktoriteettikammoinen ampuu itseään jalkaan jos ei tunnista hyvän johtajuuden arvoa projektin onnistumisen kannalta. Kommunikaatio, hyvä delegointi ja luottamus tekijän osaamiseen, kiitollisuus ja kritiikki pitkin matkaa, ratkaisukeskeisyys, älykkyys, empatia, mielikuvitus, kyky nähdä henkilön potentiaali vaikkei hän itse näe, säännöllinen itsereflektointi ja halukkuus oppia lisää, valmius sotkemaan omatkin kätensä. En ole väärässä vaikka listasta puuttuisi jotain olennaista. Vien tätä vahvuutta kasvavalla varmuudella eteenpäin. Olen pysäyttämätön. 

Kaikki sankarit eivät käytä viittaa. Se nyt vain sattuu olemaan preferenssini.


Näprääminen. Loputon näprääminen. Värityskirjan värittämistä terälehdillä, kiiltokuvien leikkeilyä, kauniiden nappien ompelua outoihin paikkoihin, mielikuvitusravintolan ruokalistojen keksimistä, kukkien valokuvaamista, ilkeiden loppusointurunojen kirjoittamista, taukoamatonta kauneudenhoitoa, ympäri vuoden Jouluun valmistautumista, meditointiin turhautumista, megalomaanisten voimafantasioiden pikakelausta, kynsilakkakokoelman kartuttamista, k-ruokalehtien ja jälkiruuilta tuoksuvien suihkusaippuoiden keräilyä, liian pitkät juorupuhelut ja ennen kaikkea, täysin turhien listojen listaamista. 

Mulle kuuluu hyvää kiitos.

SHARE:
© Aamiaiskone . All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig