torstai 28. maaliskuuta 2019

Pariisin varpuset

Olen lukossa. Toistan ihmisille samoja asioita.
En ole vihainen tai katkera. En ole surullinenkaan. Olen vain äärimmäisen pettynyt. 

Koko päivän olen jahdannut ruusuja. Ravintolan tapetissa, arvokkaissa matoissa, puutarhaputiikeissa ja omista vaatteista. Kunhan näen ruusuja jossain muodossa, ne vain kutsuvat luokseen. Laukkuni, huivini, jopa mekko ja luuria myöten. Olen kietonut itseni ruusutarhan sydämeen. Yritän jotenkin selittää sen niin yksinkertaisesti kuin voin, ranskankieleni haparoi. Rakastan ruusuja koska haluan niitä itselleni. Jonakin päivänä astua pukuhuoneeseen joka on niitä täynnä. Onnistuneen esityksen jälkeen sulkeutua kukkien keskelle riisumaan illan yltäni. Yritän kutsua niitä luokseni taikavoimin. Haluan kaiken sen rakkauden ja ihailun mitä ruusuilla voi ilmaista.

Kevät on tullut Pariisiin. Ikkunalaudalla lauloi lujaa varpunen ja ihmiset pysähtyivät katsomaan pientä lintua. Kuulin että kaupunki oli ennen täynnä varpusia, mutta nyt ne ovat vain hävinneet. Syitä on monia, mutta sellaisen ilmaantuessa ei voi kuin jäädä ihastelemaan. Kevään edetessä niitä saapunee lisää. Pariisi ilman varpusta on onneton ajatus. 

Mitä kauemmin täällä olen kaupunki kutistuu silmissä. Olen ehtinyt saada aikaan pientä paheksuntaa tulokkaana vaikken mielestäni ole koskaan lähtenyt. Etuna kuitenkin ettei kaikki ole yhdestä porukasta kiinni. Valinnanvaraa riittää ja käytöstavat kunniaan. Kättään voi näyttää ja matkaa jatkaa. Tuskin ehtisin näyttäytyä yhdessä paikassa riittävän pitkään pistääkseni silmään. Muutama kullankallis ystävä todellisuuden testaamista varten riittää. Ehkä se on myös kokemus. Olen liian keskittynyt päämääriini että jaksaisin paneutua muuhun, joka on tällä hetkellä ylenpalttisen nautinnon tuottaminen itselleni joka suhteessa.

Kävelen ja syön, sitten kävelen lisää. Välillä juon. Sitten kävelen. Ja syön ja juon. Kävelen kolmatta viikkoa putkeen ja voin erinomaisesti. Ehkä juuri, koska voin niin hyvin, näen asiat miten ne todellisuudessa ovat olleet. Ensijärkytyksen ja surun eri tasojen pikakelauksen jälkeen jäljellä on vain syvä pettymys. Sitten kerron ihmisille samat asiat yhä uudestaan ja heidän on vaikea uskoa kuulemaansa.

Olen lukossa, mutta vain Suomeksi.

Päivärutiini on yksinkertainen. Herään, keitän kahvin ja syön aamiaisen. Pesen kasvoni ja aloitan ehostautumisen. Laitan itseni valmiiksi ja katson päivän tapahtumat läpi. Sitten lähden etsimään itselleni lounasta. Tavoitteena on kävellä mahdollisimman paljon ja löytää jotain kaunista. Pettymys hälvenee hieman. Sen tilalla on valo.

SHARE:

perjantai 22. maaliskuuta 2019

torstai 21. maaliskuuta 2019

Baroom


Pariisi tapahtui, tai ainakin se versio jonka olen siitä idealisoinut. Ihmiset kävelevät toistensa ohi harvoin toista kertaa. Kun ravintolan jonossa meidän perässä odottanut pariskunta tulee vastaan toisella puolella kaupunkia, siitä muistetaan sanoa. Kas mikä sattuma ja Pariisi on oikeasti valtavan pieni. Ei tämä ole mikään New York vaikka ihmisiä asuu yhtä paljon kaupungissa kuin koko Suomessa. Siksi kohtaamiset kohdataan heti. Välillä seuraan vierestä kun kaksi ihmistä tapaa toisensa ensimmäistä kertaa, kuten eräs lääkäri joka kehui vaaleatukkaista varttuneempaa naista kauniiksi ja ennen pysäkillään poistumista neuvoi kuinka voivat halutessaan kohdata uudestaan. Se oli hyvin viehättävää. 
SHARE:

sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

perjantai 15. maaliskuuta 2019

tiistai 12. maaliskuuta 2019

Koti-ikävä


Hankin kissamukin aikaa sitten isälle lahjaksi koska hän pitää kissoista. Se pölyttyi tähän asti hyllyllä ja päätin vihdoin ottaa sen itselleni käyttöön. Isäni ei unohtanut sitä hyllylle loukatakseen, sen sijaan hän säilytti sitä näkyvillä kiitollisuudesta. Se on näkökulmasta kiinni. Hän on erilainen henkilö. Sellainen jolle on turha hankkia lahjaa koska hänellä on täydellisen valmis systeemi. Tuttu ja turvallinen. Se voi ihmetyttää, mutta siihen palaaminen on jollain tavalla lohduttavaa. Rutiinit toistuu ja sen minkä on paikalleen jättänyt löytyy sieltä seuraavallakin kertaa. Se on kaiketi hänen tapansa ilmaista turvaa vaikka asioiden logiikka ei aina istu yhteen yleisesti hyväksytyn kanssa. Olemme puhuneet tästä ja välillä keksimme sille syyn. 


Kuulema Ranskassa on vain satanut. Tänään oli onneksi kaunis aamupäivä ja pihapuu kukki.


Kuinkahan paljon pariisilainen viettää keskimäärin elämästään metrossa?


Valitsin mantelitäytteisen piirakanpalan ja yritin ottaa siitä valokuvaa joka ei tallentunut. Teknologia ei ole ollut tänään ystäväni joten joudun hankkimaan jakamista varten uuden toisena päivänä. Voi ei.


Metsästäjä työssään. Isäni on Pokemonmestari.


Hän tietää taiteilijat nimeltä ja kertoo viimeaikaisista ilmiöistä, kuten sen että metroasemien suuria mainosjulisteita revitään systemaattisesti rikki. Hän ei tiedä mistä se johtuu. Hän näyttää isoa aukiota ja sanoo, -tänne voi lauantaisin tulla jos tekee mieli mellakoida. 

Tiemme eroavat joen varrella. Haluan mennä tutkimaan lähemmin tyttömäisen sievää liikettä ja isä ei ymmärrä että voisi lähteä seurakseni. Hän haluaa kuvata lisää uusia katutaideteoksia ennenkuin niiden päälle maalataan tai ne pestään pois. Sanon että tulen myöhemmin kotiin, että nähdään illalla ja kysyn onko hänellä muita suunnitelmia. Ei ole, hän vain haluaa nähdä joenvarren.


En ollut varma missä olin, mutta osaan kulkea Pariisissa ilman sitä huolta. Useimmat ovat kuulleet minun puhuvan Ranskaa vain lauluissa. Olen sama ihminen täällä kuin sielläkin sillä puolet minusta asuu täällä pysyvästi. Hän sanoi tekevänsä illaksi keittoa. 


Mainitut paikat löytyy täältä
SHARE:

tiistai 5. maaliskuuta 2019

lauantai 2. maaliskuuta 2019

#minäsuojelen

#minäsuojelen #korvaamaton #meidänilmasto #ilmastonmuutos

Satakunta ihmistä kokoontui Helsingissä 16.-19.1.2019 Metsäpurosaliin toteuttamaan uusiksi Ultra Bran klassikkokappale 'Minä suojelen sinua kaikelta' omistettuna nuorille ilmaston puolesta toimijoille ja aktiiveille turvalauluksi. Se esitetään ensimmäisenä nuorten ilmastohuippukokouksessa Finlandia-talolla jonka kummina toimii presidentti Tarja Halonen. Sain kunnian toimia kappaleessa solistina upean ja osaavan työtiimin kanssa yhteisen asian puolesta. Kiitos teille kaikille.

'Minä suojelen sinua kaikelta' musiikkivideon myötä listaan omia tapojani joilla on myönteisiä vaikutuksia ympäristöön ja omaan hyvinvointiini:

-Hankin lähes kaiken käytettynä ja kierrätän niin paljon kuin voin. Kirpputori harrastuksena on äidiltä opittu tapa ja olen kiertänyt niitä lapsesta saakka hänen kanssaan. Kaikki vaatteeni monivuotisia talvivarusteita lukuunottamatta löytyi kirppiksiltä tai olivat äidin tekemiä. Ne olivat muotia aina pari vuosikymmentä myöhässä enkä ymmärtänyt salata hyvää löytöä vaikka niistä tehtiin koulussa usein pilaa. Tapa on jatkunut tähän päivään saakka, olen perustanut blogin sen ympärille ja kehittynyt löytöjen tekemisessä entistä paremmaksi.

-Suosin kotimaisia tuotteita, ostan ruokani ilta-alennuksista ja vältän kotona hävikkiä viimeiseen asti. Valitsen ravintolan ruokalistalta kasvis-tai kalavaihtoehdon lihan sijasta. Otan vastaan muilta ylimääräiseksi jääneitä tähteitä jotka syön itse tai vien äidille. Käytän ResQ-applikaatiota aina kun mahdollista.

-Käytän julkista liikennettä. Kävelen ja pyöräilen paljon. Haen kahvini omaan mukiin. Tilaan laskuni sähköisesti. Käytän suutaria kun kengät menee rikki. Kannan mukana aina kangaskassia ja niitä on kertynyt pieni kokoelma. Olen käyttänyt 16-vuotiaasta saakka kuukuppiä enkä vaihtaisi sitä enää mihinkään muuhun.


-Varmistin itselleni hiljan työkokeilupaikan tälle kesälle TexVex:stä joka on tekstiilikierrätyspaja jossa lajitellaan poistotekstiilejä ja kierrätetään tai otetaan hyötykäyttöön sekä rikkinäistä että ehjää tekstiiliä. Toimintamalli on tosi siisti ja hiljalleen levinnyt muillekin seuduille. Aikaisemmin olen ollut vain aktiivinen asiakas ja nyt pääsen kulisseihin mukaan. Odotan jaksoa innolla sillä olen ennenkin ollut kierrätyspisteissä hommissa ja pidin siitä aivan valtavasti.

-Tuen äitini EloQ-yrityksen kierrätyskäsityötä käyttämällä hänen tuotteitaan ja kirppisharrastuksen ohessa raakamateriaalia metsästäen. Minulta kysytään usein minkälaisia tekstiililahjoituksia äitini ottaa vastaan ja välitän niitä parhaani mukaan eteenpäin. Laukut ja kukkarot ovat hänen itsensä suunnittelemia ja käsin valmistettuja kotiateljeessa. Materiaalit hän etsii enimmäkseen lähiseudun kierrätyspisteistä. Vanhat farkut ja nahkatakit saavat hänellä uuden muodon ja löydän usein niiden joukosta itselleni jotain päällepantavaa. Kun en enää tarvitse kyseistä vaatetta luovutan sen hänelle takaisin käsiteltäväksi. Tuotteet on kestävää tekoa ja mun osalta testattu ääriolosuhteissa. Häneltä minä olen tämän nykyisen elämäntavan kaikkinensa oppinut. https://eloqshop.com/

-Mielestäni tärkeimpänä kuitenkin on, että tiedän mistä pidän ja mitä tarvitsen. Elän päivä kerrallaan ja suhtaudun parempiin valintoihin eräänlaisena matkana. En odota itseltäni kohtuuttomia muutoksia lyhyessä ajassa vaan näen sen suuntana jossa tavoittelen harmoniaa itseni ja ympäristöni välillä. Hyvillä ja järkevillä valinnoilla säästää myös konkreettista rahaa jonka voi sijoittaa johonkin mitä oikeasti haluaa. Omien valintojensa uudelleen arviointi on nostanut elämänlaatuani enkä ole aikoihin kärsinyt paitsi jäämisen pelosta. Sallin elämässäni lukuisia ylellisyyksiä suoraan suhteessa siihen kuinka paljon olen vähentänyt turhaa kulutusta. Oma mielikuvitus on osoittautunut suurimmaksi voimavarakseni. Itseni ilmaisu ja määrittäminen tapahtuu sen pohjalta materiaalisten seikkojen sijaan, vaikka tulen aina ja ikuisesti rakastamaan kaikkea kaunista.

#minäsuojelen on positiivinen haaste jokaiselle. Jakamalla omia pieniä hyviä tapoja voimme kannustaa toisiamme ja sivistää itseämme. Paljon riittää opittavaa ja usein kysymys ei ole siitä mitä voi tehdä vaan minkä voi jättää tekemättä.

Ollaan mahtavia toisillemme♡

SHARE:
© Aamiaiskone . All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig