sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Vihreä lapsi

Seuraava tarina ei ole viehättävä. Se on kamala ja karmiva. Täynnä naiseuden pelkoa ja häpeää.

Näen jatkuvasti painajaisia. Kauhistuttaa miten sisällä riittää julmia rumia kuvia ja kysyn usein, olenko oikeasti tällainen? Täynnä kuiluja ja lohduttomuutta vai olenko perverssi mieleltäni vikainen kaikin puolin likainen sittenkin vain vihainen? Olen nähnyt kuinka jokainen rakkaani revitään silmieni edessä kappaleiksi enkä ole voinut sille mitään ja niin paljon muuta jolta haluaisin itseni säästää. Totuus on, että hyvin vähän pimeää puoltani jaan koska en halua sitä itselleni myöntää. Ehkä olisi syytä.

Tämän unen näin vuonna 2011


Vanha nainen nukutti lasta joka kurkotteli suomuisia sormiaan. “Haluan kuulla sadun”, kuului pienestä suusta liekehtivänä käskynä. "Minkä tarinan haluaisit kuulla?” kysyi maammo lempeästi ja lapsi pyysi samaa mitä jokaisena iltana. “Kerro mistä tulin."

-Sanotaan että aika näyttää ihmiselle mistä hänet on tehty ja mikä on sen aineen laatu joka hänet muodostaa. Äitisi oli heikointa laatua. Eräänä päivänä hän tunsi piston ja liikehdintää. Hän asettui makaamaan vuoteelleen ja makoi yksin viikkoja. Ensimmäisen piston kohdalla hän ei voinut ymmärtää tuntemusta ja ajatteli lepäämistä. Yöllä hänelle syntyi kallisarvoinen siemenmukula. Hyvänlaatuiset mukulat päätyvät ajan saatossa nälkäisten syöjien lautasille, mutta niiden äiti on myrkyllinen ja syömäkelvoton. Laatu heikkenee hyödyn huvetessa. Äitisi oli pelkuri. Pelkureille on oma paikkansa.


Nainen katsoi valossa nytkähtelevää siementä. Se pelotti häntä. Suonikkaan pinnan alla liikkui jokin. Jotain äänetöntä ja elävää. Nainen tunsi uuden piston sisällään ja seuraavana yönä hänelle syntyi toinen samanlainen siemenmukula. Ajatuksissaan hän tunsi jotain tuttavallista. Ääni käski syleilemään siemeniä. Rakastaa heitä, ääni vaati. Toinen ääni huusi ja peitti kaiken alleen.

Nainen itki läpi kolmannen, neljännen ja viidennen piston. Viikkoihin hän ei avannut ovea, eikä vastannut puheluihin. Hän makasi vain turtana kauhusta jälkikasvunsa mahdottomuutta ja halusi piilottaa ne pois näkyvistä. Aamuaurinko tuntui satuttavan niitä ja nainen itki heidän puolestaan koska ei saanut aikaiseksi peitellä niitä suojaan. Hän halusi katkaista ne itsestään irti, mutta nuorat olivat kudosta vahvemmat.


Ovikello oli soinut yhtäjaksoisesti tunteja ja jatkui senkin jälkeen monia tunteja lisää. Nainen ehti tottua ääneen ja siitä tuli osa hiljaisuutta. Tasainen rytmikäs korviin sattuva metallikellon ääni oli yhdentekevä haitta. Kunnes se loppui ja hiljaisuuden rikkoi, hiljaisuus.

Oven takana seisoi joku ja hän odotti hyvin kärsivällisesti kun nainen nousi saastansa seasta. Kietoi mukulat lakanaan ja pelkäsi jalkojensa pettävän ensimmäisellä askeleella. Seinien tukemana hän saavutti oven ja raotti sitä ketjun verran. Sen takana seisova mies esittäytyi iloisesti: "olen tohtori se ja se, kutsuttu avuksenne."
Nainen sulki oven ja ehti kääntyä takaisin kohti huonetta kun ovi revittiin irti karmeistaan. Kaksi kaapinmallista miestä mustissa tarttuvat naista olkapäistä ja repivät tämän kirkuvana ulos jossa tohtori odotti saippualaatikkonsa päällä. Miehellä oli luja ääni: "Aiomme kokeilla teidän kanssanne jotain uutta. Se tulee mullistamaan psykologisen hoidon, kutsun sitä nöyryytysterapiaksi."
Tohtori otti haltuunsa lakanan missä mukulat lepäsivät ja alkoi kovaan ääneen myymään niitä uteliaille ohikulkijoille. "Lähemmäksi, tulkaa katsomaan katalan naisen tuotoksia. Raukat eivät pärjää yksinään, mutta huora hylkäsi heidät. Tulkaa katsomaan hirviötä omin silmin!"


Nainen luhistui ja hänet vietiin laitokseen. Siellä hänet sidottiin sänkyynsä ja hänestä synnytettiin vihreä suomukas lapsi. Operaation ajan nainen katsoi seinään ja nyyhkytti säälittävästi. Laitoksessa hän sai luvan haudata siemenensä. Hänelle annettiin lupa pyytää anteeksi ja katua. Hän sai luvan katsoa vierestä kuinka hänen oma häpeänsä oli lannoitetta valtaville kukille. Joku päivä nainen saa luvan kysyä miksi tämä kaikki tapahtui hänelle.

FIN
SHARE:

perjantai 21. joulukuuta 2018

French sci-fi covers


Makuuhuoneeni Ranskassa on ahdas koppi. Lapsuuden kerrossänkyä vastapäätä on kaksi kirjahyllyä jotka on ahdettu täyteen tuntemattomia klassikoita. Isäni on keräilijä. Hän tykkää erityisesti kaikesta kummallisesta ja jännittävästä. Olen aina alemmassa sängyssä ja katselin vuosien ajan kirjavia selkäniteitä lukien niiden merkillisiä nimiä ennen nukkumaanmenoa. Erään kerran olin tekemisen puutteessa ja uteliaisuudesta tartuin yhteen. Sitten tartuin toiseen. Löysin vaikuttavan kokoelman kansitaidetta ja kokonaisen kulttuurin erikoistunutta kirjallisuutta. Päätin tallentaa jokaisen niistä ja jakaa ne yhdessä paikassa kaikille ihmeteltäväksi.


Istuin tietokoneen edessä illat teekupin kanssa ja nostin viereeni asetellusta kirjapinosta teoksia yksitellen skannattavaksi. En ollut lukenut niistä yhtäkään, mutta sukelsin niiden taiteeseen yhä vain syvemmälle. Välillä kurkkasin takakantta ja huvituin vanhoista röökimainoksista dekkareissa. Tarinat myivät itseään absurdeilla värikuvilla raketeista ja maanalaisista kaupungeista. Ne itsessään kiihdyttivät mielikuvista kertoen oman versionsa sisällöstä. Näitä kirjoja saa ja kuuluu arvostella kannen perusteella. Aion lukea niistä jokaisen ottaakseni selvää mistä oikeasti on kyse. 


Ennestään vieraiden kirjailijoiden nimet alkoivat muistumaan mieleen ja niitä hakiessa paljastui vaikuttavia elämäntöitä ja-tarinoita. Kirjoittajat käyttivät usein pseudonyymiä ja osa heistä vaikutti hyvinkin korkealla. Tämän minkä miellämme "roskaviihteeksi" oli oikeasti varhaista spekulatiivista fiktiota ja maagista realismia. Mietin, tiedetäänkö Ranskassa käyttää ollenkaan kyseistä ilmaisua vai onko se vain meidän omaa keksintöä. Ranskassa arvostetaan enemmänkin medioita joita Suomessa pidetään lapsellisina. Suosittu sarjakuvien tekijä on yhtä tärkeässä asemassa kuin kuka hyvänsä menestynyt kirjailija. Eikä minua yritetty puhua lapsena ympäri kun ilmoitin haluavani samanlaiseksi.


Kannet jaksavat ihastuttaa. Ne kuljettavat minut aikaan jossa puhuttiin tulevaisuudesta paikkana. Sitten kun pahin tapahtuu tai paras mahdollinen, peilaten sen ajan levottomuuksia. Ne pyytävät että mahdollisimman moni ymmärtäisi tarttua niihin ja lukisivat miten saattaa käydä jos villeimmätkin visiot toteutuvat. Kuinka paljon kauemmaksi ihmisen käsityskyky ja mielikuvitus vielä yltää. Ja nyt täällä, paikassa nimeltä tulevaisuus jonka uutisissa puhutaan lähestyvästä maailmanlaajuisesta tuhosta. Jossa ainakin yksi auto on saatu lentämään kohti Marsia. Jossa teknologia on itsessään huume. Ne vieläkin kannustavat ihmeisiin.

SHARE:

Lumihiutale

Koko ajan tämä helpottuu ja vaikeutuu yhtäaikaa. Enkä minä haluaisi olla siinä sitä harkitsemassa. Sen sijaan sen täysin sivuuttaa ja löytää jotain aivan muuta. Minkä luulin hukanneeni vaikka se vain valtaosaksi meni horrokseen kunnes hänet herätän. Tuossa viime yönä kun koitin nukahtaa ja huokailin lohdukkeeksi kaiken olevan hyvin, mieleeni luikahti kellonlyömä joka muistutti. Eikö minun pitänyt kirjoittaa kirja. Parempi kuin kenenkään muun ihan vaikka vain päteäkseni. Saada sen aikaiseksi ja siitä sitten seuraavaa. Uran luomista konsanaan. Itsensä vakavasti ottajana. Tuon lumihiutaleen tarina odottaa kertomista ja lopullista läpimurtoaan. Sitten mietin aiheita ja totesin että jos vain aloittaisi. Sitten jossain kohti totean vain; "kansiin ja pakattavaksi!"

Ihan tosi nimittäin. Tämä on ollut fantastisen hienoa ja ne kaikki kiusalliset surutiloissa kirjoitetut purkaukset joita säilytin piilossa niitä kerryttäen.. Oli hyvä saada ne ulos, mutta oli myös hyvä poistaa ne kaikki kerralla. Tämä on kuitenkin se alkuperäinen medium jolla lähdin korjaamaan vääryyksiä. Kuten käytäntö on osoittanut, se helpottaa kun sen sillä ilmaisee. Ehkä jonain päivänä julkaisen ensimmäiset vakavat runoni. Koko ruumiini värähti hieman kun muistelin niitä. Olin synkkää nuorisoa ja myöhemmällä se muuttui hellyyttäväksi ilkikurisuudeksi. En tule koskaan karistamaan sitä vaihetta kun tiesin täsmälleen miten halusin itseni ymmärrettävän, mutta tekisin kaiken toisin jos voisin.

Uusia kukkia maljakkoon. Noiden vanhojen juurissa kuhisee uudenlaista elämää. Kokonainen mikrokosmos täynnä toivoa. Emme mahdu samaan yksiöön.

Viime yöt olen nukkunut sohvalla. Sen L-muotoisessa sylissä ei saa jalkojaan suoraksi. Kissa ei välitä. Nukuinpa missä vain hän nukkuu minulla. Vältämme kumpikin vetoa koska unohdin taas korjauttaa ikkunan ennen pakkasia. Tällä puolella huonetta se ei tunnu yhtä paljon. Sitten kun vihdoin saan täällä siivottua henkäisen helpotuksesta. Sain koko vuoden pidettyä kynnet lakattuina ja seuraavan voisi omistaa kotitaloudelle. Hiiteen taide! Täällä asuu ihminen! Etkä sinä tule sitä koskaan ymmärtämään.
SHARE:

perjantai 7. joulukuuta 2018

Vuoden viimeinen


Viikonlopun viimeisimmät ja vuoden vikat. Perjantaisesta keikasta ei jäänyt juuri kuvia jaettavaksi vaikka alkuun oletin sen olevan kuvauksellisempi ilta näistä kahdesta. Aikahyppy tuli kuitenkin tehtyä. Kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti. Vallattomalta 20-luvulta tulevaisuuteen turhautuneelle ysärille. Yhteensä kahdeksan uutta nelikymppistä toivotti itselleen uutta vuosikymmentä ja voinen sanoa sen faktaksi, että bileet ainakin paranee. 

Oli aivan ihanaa.

SHARE:
© Aamiaiskone . All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig