Sylissä

Sisällä mul on tuli ja lämpö hohkaa kissan luokseen.

Ikkunan takaa näkyy pimeää kun herään ja lumi

joka saapui ihan ajoissa ja kutsumatta.

Puin kynttilälle lyhdyn.

Nyt ilmassa tuoksuu kaneli ja ruokakin saa olla mausteista.

Näin sen verran vaivaa ja aistit ovat kylläisiä.

Ehkä hieman suklaata iltapalaksi.

Tämä on hyvää aikaa kunhan muistaa kääntää kylkeä.

Jonnekin se kaikki meni ja nyt on jo talvi

vaikka eilen se vasta alkoi.

Tykkään kun on hiljaista eikä kiire minnekään.

Kukaan ei pyydä ulos leikkimään.

Suljen kaiken ympyrä kerrallaan.

Vaivun horrokseen unten maille nukkumaan.

Ollaan vain yksin yhdessä.

Ei mulla mitään.

Kunhan tässä.

Olet ihana.

Loukko

Paikka vaikutti siistiltä. Tommonen keskusmesta kaupunginosassa jonka nimi kalskahtaa hyvältä. Hidasta kiipeämistä sivuohjelmana johonkin erikoisempaan. Kekrit. En ole pukeutunut miksikään. Tavallista tarkempi meikki ja edellispäivän kampaus riittänee. Haluan näyttää viattomalta, hieman raiteiltani menneeltä.

Roudaus sujuu ammattimaiseen. Sisään ja ulos turhia kyselemättä.

Esteetöntä toimintaa. Ajatus on lähellä sydäntäni. En taida kuitenkaan jäädä juhlimaan. Olemme täysin raittiina paikan päällä. Olisiko toinen keikka kokonaisuudessaan jonka olen esittänyt ilman yhtäkään huikkaa. Se on aina kovin tietoista ja virheet kuuluvat selkeämmin. Pidän siitä.

Keikkayleisö oli poikkeuksellinen. Esityksen alussa tuntui että vain kourallinen on paikalla, mutta ripotellen loppukappaleisiin mennessä tupa oli täynnä. Erityiseksi teki sen, ettei koskaan ole ollut niin hiljaista. Olen puhunut voimakkaista reaktioista ja sen toinen ääripää on intensiivisesti hiljaa istuva yleisö jonka koko huomio on keskittyneenä itseesi. Lavaesityksen ei tarvitse olla korostunutta. Pieninkin ele, ilme ja nykäys on tarkkailun alla. Oli niin hiljaista että omat instrumenttimme otti vat korviin. Mietin  kuinka lujaa uskallan laulaa joten lauloin lujempaa. Ääni kärsi viehättävästi kun promilleton veri nousi pintaan. Se oli kuin kirkossa.