perjantai 29. tammikuuta 2021

Työhuone


Päätin ajatella puuta joka kerta intrusiivisen ajatuksen tullessa, sellainen traumaperäinen stressikela joka haluaa huomiota etenkin silloin kun teen jotain vähemmän stimuloivaa kuten kävely tai vaatteiden viikkaaminen. Totta puhuen saan niitä koko ajan, aivan jatkuvasti. Hoen siis puolen minuutin välein puuta ja eksytän katseeni oksistoon, onneksi asun kaupunkipuistossa. On surullista huomata kuinka iso osa päivästäni kuluu laukaisevien ajatusten välttelyyn enkä saa säädeltyä keskittymistäni niin että voisin ajatella jotain keskeneräistä projektia tai muuta luovaa samalla intensiteetillä. Valtava määrä henkisiä resursseja on ikään kuin varastettu omistajaltaan kiertämään loputonta onnettomuuksien kehää yrittäen ymmärtää ja ratkaista kokemaansa. Todellisuudessa kaikki on jo käsitelty perusteellisesti eikä niille löydy ainuttakaan hyväksyttävää syytä tai selitystä. On vain yksilö, haava joka ei näy päälle ja kipu joka ei halua tulla unohdetuksi. Se valjastaa mukaansa turhautumisen ja raivon, se on jatkuvassa valmiudessa juoksemaan pakoon tai hyökkäämään, se kaipaa oikeutta kaiken kustannuksella. Enkä mahda nyt muuta kuin mennä eteenpäin istuttaen jokaisen tunkeilevan ajatuksen päälle puu.


Löysin työhuoneeni. Se on samassa rakennuksessa kuin entinen treenikämppä mutta talon vastakkaisella puolella. Sinne kuljetaan ravintolan aulan kautta johon syttyy automaattisesti valot. Saimme alivuokralaisen kanssa avaimet ennakkoon siivousta ja tavaroiden tuomista varten josta olen kovin kiitollinen. Työtä riittää koko helmikuulle ja pääsen sisustamaan uutta huonetta täydelliseksi taiteilijaluolaksi. Muistan kun sain ensimmäisen kipinän omasta työhuoneesta, se vei yöuneni. Oma turvallinen työtila jossa ei tarvitse pelätä tai voida pahoin. Voin vain istuttaa kokonaisen puutarhan. Se tuntui ratkaisulta kaikkeen ja on erityisen ihanaa palata takaisin työväentalolle. Rakennus kummituksineen tuntuu läheiseltä kuin vartaloni jäsen. Olen nojannut se jokaista pintaa vasten ja suudellutkin sitä kerran humalassa. 


Aion parhaani mukaan jakaa täällä uuden työhuoneeni pystyttämistä ja etenkin siellä toteutettavia tulevia projekteja. Muutamia huonekaluja löytyi sieltä jo entuudestaan ja sallin jokaisen jäävän paikoilleen. Sommittelussa täytyy ottaa huomioon ikkunoista tuleva valo kameraa varten ja haluan lämpimän sohvanurkan jonne kutsua istumaan. Huoneesta löytyy myös kaksi piirtoheitintä joita voin siirrellä pienillä pyöröpöydillä kohdistamaan valoa ja heijastuksia haluamaani kohtaan. Tiedän myös että talosta löytyy diaprojektori jonka saa diashowta varten käyttöön. Samoin LaserDisc karaokesetti jota lainaan niin pian kuin mahdollista. Ehkä tuon absinttilyhtyni tänne.


Olen etenkin innoissani ikkunoista ja leveästä ikkunalaudasta. Näen istuvani sillä enemmän kuin istuimilla. Tykkään kirjoittaa käsin ja ikkunalauta on sille ideaali paikka. Tuntuukin etten ole saanut hyvää lyriikkaa aikaiseksi koska sellainen on uupuunut. Ikkunastani näkyy viereinen hotelli ja suuri kaunis tammi jota ympäröivän niityn hengailijoita voin tarkkailla. Järjestin niitylle aikoinaan konsertin, kun tilanne tästä helpottaa voisi olla hyvä idea järjestää sellainen uusiksi. 


Työpöytä on samanlainen mikä äidilläni. 
Se on niin virallinen ja aikuinen että se pitää täyttää karkilla ja värikynillä. 


Ensimmäinen asia jonka toin työhuoneeseen oli 1500 palan palapeli jonka löysin läheiseltä kirppikseltä. Näen itseni makaamassa lattialla juomassa ylempien hyllyjen viiniä ja kasaamassa tätä pidellen sormia ristissä että kaikki palat ovat tallessa. Ehkä saisin kelloradioni viritettyä toimimaan työhuoneella niin voisin kuunnella samalla Radio Yle ykkösen ohjelmia. On typerämpiäkin tapoja rikkoa unirytminsä kuin yöklassinen.


"The Triumph of a Roman General"

Ajattelin palapelin aiheen olevan mahtipontisuudessaan paralleeli omaani. Kuinka palaan kotiini menestyksekkäältä valloitusretkeltä sotasaaliiden kera ja riemuvoittoani juhlitaan kuten antiikin roomalaiset juhlii.

SHARE:

sunnuntai 10. tammikuuta 2021

Vuoden alku

Mietin minkälaiset eväät pakkaan reppuuni.

Pantone valitsi vuoden 2021 väreiksi auringonkeltaisen ja kivenharmaan kuvaillen sitä vankan varmaksi ja piristäväksi yhdistelmäksi. Sen tarkoituksena on tuoda kestävyyttä ja toivoa koska tarvitsemme ihmisinä rohkaisua. Yhdistelmä symboloi viisautta, kokemusta ja uudistumista vieden meitä eteenpäin kohti uusia tapoja ajatella ja tuoreita konsepteja.

Pakkaan siis ensimmäisenä auringon ja kiven. Palan taivasta ja palan maata.

Isoäidiltä sain ison vihreän Humppilan lasikannun joka sopii täydellisesti kauan sitten hankkimaani salaattikulhoon. Löysin myös TexVexin ilmaishyllystä itselleni riippumaton ja yhdistän ne mielessäni leppoisaan puistopiknikkiin. Lasikannuun sekoitan sangriaa ja salaattikulhoon kaiken mitä sinä päivänä löytyy jääkaapista. Riippumaton sovitan aurinkorinteelle kahden puun väliin, sen alle piknikviltin ja matkakaiuttimen.  Jos innostun enemmän, pakkaan mukaani shishan ja vaniljatupakkaa. 

Ajatuksissani siihen saakka olisi käydä töissä, harjoittaa läsnäolevaa viikkausta, nukkua päiväunia, sijoittaa kaupassakäynnit illalle ja katsella ikkunasta lumista naapurustoa. On päästettävä irti ja mulla se mielenterveys ottaa etusijan. Alituiseen munankuorilla kävely saa loppua ja keskityn tekemään niistä ennemmin mosaiikkia. Tässä hetkessä soi vaimea sateinen jazz ja eilen ajoimme kahden kuplan ohi jonka kohdalla puristin vieruskaveria käsivarresta ja toivoin kahdesti. 

✦✧✦✧

Olen usein kaoottisina hetkinä ajatellut lausetta jonka luin joskus jostain. 

"When things seem to be falling apart, in the grand scheme they are merely falling into place"

Suomeksi sanottuna, asioilla on tapana järjestyä.

✦✧✦✧

Varattiin äidin kanssa kirpputoripöytä pariksi kuukaudeksi ja asennoidun turhasta luopumiseen. Olen jo onnistunut mahduttamaan kaikki vaatteeni olemassaoleviin kaappeihin ja vierailija on sanonut että kämppä vaikuttaa tyhjemmältä. Edessä on vielä paljon uusiksi järjestelyä koska saanen tänään television ensimmäistä kertaa koko yksinasumiseni aikana. Toteutan sitten vihdoin pitsaa&limsaa-roskaleffamaratonin kaverien kesken.

Älysin vihdoin ottaa saunavuoron. Se on viimeisinä viikkoina nostanut kauneudenhoitoni uudelle tasolle. Hieron lauteilla itseeni suolakiveä ja annan hiusnaamion vaikuttaa turbaanin alla lämmössä. Haluaisin kesälle pitkät hiukset lettikampauksia varten ja oonki taas innostunut niiden hoitamisesta. 

Herään arkiaamuisin jo kuudelta ja olen onnistunut löytämään energiaa meikkaamiseen. Maskin takaa ei paljoa näy ja huulipunaa on ikävä, mutta kun vähän ehostaa kulmia ja sutii luomiväriä aamukahvin ohella niin tuntuu laitetummalta. Säästän aikaa valitsemalla vaatteet valmiiksi edellisiltana kuin maailman kunnollisin koulupoika.

Yritän parhaillani löytää uutta työhuonetta. Sellainen jonne saisin vietyä ompelukoneen, soittelukamoja ja pystyttää kuvausnurkan. Olen suunnitellut lehtiööni nukketeatteria ja sen asukkaita. Siinä yhdistyisi monta lajia ja taidetta. Urani näytelmäkirjailijana, näyttelijänä ja ohjaajana voisi alkaa enkä tapani mukaan kysy siihen keneltäkään lupaa.

Ehkä vielä saan aikaiseksi rakentaa sen suuren pahvisen jukeboxin jonka istuttaisin keskelle aukeaa kuin mystisen monoliitin ja istuisin sen sisällä odottamassa kunnes joku uskaltaa tunkea siihen vaihtorahojaan ja toivoa lempilauluaan jonka sitten esittäisin. Se olisi hauskaa.

En ole enempää lupauksia tehnyt kuin sallia luonnonkiharoille tilaisuuden näyttäytyä useammin. Kiharapään rutiinissa on oma opeteltavansa, mutta kaikki tämä tämmöinen kiinnostaa. Tuntuu hyvältä tehdä hyviä asioita itselleen. Työstän onnellisten tunteiden kokemiseksi. Pääsen sinne vielä joku päivä.

Kaikille sinne rakkautta ja hyvää. Ollaan mahtavia toisillemme.

SHARE:
© Aamiaiskone . All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig