Työhuone

Päätin ajatella puuta joka kerta intrusiivisen ajatuksen tullessa, sellainen traumaperäinen stressikela joka haluaa huomiota etenkin silloin kun teen jotain vähemmän stimuloivaa kuten kävely tai vaatteiden viikkaaminen. Totta puhuen saan niitä koko ajan, aivan jatkuvasti. Hoen siis puolen minuutin välein puuta ja eksytän katseeni oksistoon, onneksi asun kaupunkipuistossa. On surullista huomata kuinka iso osa päivästäni kuluu laukaisevien ajatusten välttelyyn enkä saa säädeltyä keskittymistäni niin että voisin ajatella jotain keskeneräistä projektia tai muuta luovaa samalla intensiteetillä. Valtava määrä henkisiä resursseja on ikään kuin varastettu omistajaltaan kiertämään loputonta onnettomuuksien kehää yrittäen ymmärtää ja ratkaista kokemaansa. Todellisuudessa kaikki on jo käsitelty perusteellisesti eikä niille löydy ainuttakaan hyväksyttävää syytä tai selitystä. On vain yksilö, haava joka ei näy päälle ja kipu joka ei halua tulla unohdetuksi. Se valjastaa mukaansa turhautumisen ja raivon, se on jatkuvassa valmiudessa juoksemaan pakoon tai hyökkäämään, se kaipaa oikeutta kaiken kustannuksella. Enkä mahda nyt muuta kuin mennä eteenpäin istuttaen jokaisen tunkeilevan ajatuksen päälle puu.

Löysin työhuoneeni. Se on samassa rakennuksessa kuin entinen treenikämppä mutta talon vastakkaisella puolella. Sinne kuljetaan ravintolan aulan kautta johon syttyy automaattisesti valot. Saimme alivuokralaisen kanssa avaimet ennakkoon siivousta ja tavaroiden tuomista varten josta olen kovin kiitollinen. Työtä riittää koko helmikuulle ja pääsen sisustamaan uutta huonetta täydelliseksi taiteilijaluolaksi. Muistan kun sain ensimmäisen kipinän omasta työhuoneesta, se vei yöuneni. Oma turvallinen työtila jossa ei tarvitse pelätä tai voida pahoin. Voin vain istuttaa kokonaisen puutarhan. Se tuntui ratkaisulta kaikkeen ja on erityisen ihanaa palata takaisin työväentalolle. Rakennus kummituksineen tuntuu läheiseltä kuin vartaloni jäsen. Olen nojannut se jokaista pintaa vasten ja suudellutkin sitä kerran humalassa. 

Aion parhaani mukaan jakaa täällä uuden työhuoneeni pystyttämistä ja etenkin siellä toteutettavia tulevia projekteja. Muutamia huonekaluja löytyi sieltä jo entuudestaan ja sallin jokaisen jäävän paikoilleen. Sommittelussa täytyy ottaa huomioon ikkunoista tuleva valo kameraa varten ja haluan lämpimän sohvanurkan jonne kutsua istumaan. Huoneesta löytyy myös kaksi piirtoheitintä joita voin siirrellä pienillä pyöröpöydillä kohdistamaan valoa ja heijastuksia haluamaani kohtaan. Tiedän myös että talosta löytyy diaprojektori jonka saa diashowta varten käyttöön. Samoin LaserDisc karaokesetti jota lainaan niin pian kuin mahdollista. Ehkä tuon absinttilyhtyni tänne.

Olen etenkin innoissani ikkunoista ja leveästä ikkunalaudasta. Näen istuvani sillä enemmän kuin istuimilla. Tykkään kirjoittaa käsin ja ikkunalauta on sille ideaali paikka. Tuntuukin etten ole saanut hyvää lyriikkaa aikaiseksi koska sellainen on uupuunut. Ikkunastani näkyy viereinen hotelli ja suuri kaunis tammi jota ympäröivän niityn hengailijoita voin tarkkailla. Järjestin niitylle aikoinaan konsertin, kun tilanne tästä helpottaa voisi olla hyvä idea järjestää sellainen uusiksi. 

Työpöytä on samanlainen mikä äidilläni. 

Se on niin virallinen ja aikuinen että se pitää täyttää karkilla ja värikynillä. 

Ensimmäinen asia jonka toin työhuoneeseen oli 1500 palan palapeli jonka löysin läheiseltä kirppikseltä. Näen itseni makaamassa lattialla juomassa ylempien hyllyjen viiniä ja kasaamassa tätä pidellen sormia ristissä että kaikki palat ovat tallessa. Ehkä saisin kelloradioni viritettyä toimimaan työhuoneella niin voisin kuunnella samalla Radio Yle ykkösen ohjelmia. On typerämpiäkin tapoja rikkoa unirytminsä kuin yöklassinen.

"The Triumph of a Roman General"

Giovanni Antonio Guardi (1699 - 1760)

Ajattelin palapelin aiheen olevan mahtipontisuudessaan paralleeli omaani. Kuinka palaan kotiini menestyksekkäältä valloitusretkeltä sotasaaliiden kera ja riemuvoittoani juhlitaan kuten antiikin roomalaiset juhlii.