Orkesteriryhmittymämme tanssitti yleisöä vahvuuksiensa mukaan 27.10.2018
maanantai 29. lokakuuta 2018
perjantai 26. lokakuuta 2018
keskiviikko 17. lokakuuta 2018
Tauko
Vanha ulos uusi sisään. Kuppi kuumaa ja höyryä menemään.
Minulla on valtava määrä hyviä ideoita. Luottakaa vain ja sallikaa vapaat kädet, silloin kun innostun tuotan tulosta. Näen kirkkaan taivaan ja auringon tässä pahaa enteilevässä kaamoksessa. Sisäinen solarium.
En puhu usein laulamisesta ja mitä se minulle merkitsee. Pelkään usein asioita joita ei tarvitse. Lahjaksi annettu on pysyväksi annettu. Vaikka jonain päivänä päätä särkee ja luontainen riimittely ei tunnukaan yhtä luontevalta, on se siellä yhä. Se ominaisuus joka pukee ajatukset selkeämmin sanoiksi loppusointujen kera. Mitä se minulle merkitsee? En tänä päivänä tiedä haluanko sanoa sitä ääneen. Se ulottuu niin syvälle läpäisten latvustot ja juurakot riippuen mistä suunnasta sitä katsoo. Se on minussa suorastaan pyhintä. Mysteeri joka luo ihmetystä.
Erikoisuuksien tavoittelu on jäänyt taakse. Tavoite on lisätä kauneutta. Mielikuvituksen rikkauksia jokaisen saataville. Siksi pidän tästä päiväkirjan kirjoittamisesta. Se ei ole niin esillä että se vaikuttaisi sisältöön, mutta se ei ole piilossa etteikö voi halutessaan pistäytyä. Enkä puhu kenellekään tietylle. Kirjoitan koska se on helppoa. Sisäisen äänen symbolista merkkijärjestelmää ja sen loputonta manipulointia. Vaatii aika paljon ääneltään. Ja itseluottamukselta. Ilmaisu ei ole itsestäänselvyys.
Laulu on ääni itse. Punottu tavujen väliseen tyhjään tilaan. Melodia voi olla ilman sanoja ja sanoja voi olla ilman melodiaa, mutta vasta yhdessä ne muodostavat kappaleen. Niin nokkelasti sulautettu yhteen että useimmat erehtyvät niiden olevan yksi ja sama asia. Velvollisuuteni on tietää paremmin. Älkää tulko neuvomaan miten sisältöäni tulkitsen. Istu alas ja kuuntele.
Toivon että pian olisi lisää jaettavaa. Kytken itseni koneen kummitukseen.
tiistai 9. lokakuuta 2018
Alku
Odotin kyytiä kerrostalon pihalla ja takana aukesi ekan kerroksen ikkuna: "ota kuva noista kauimmaisista koivuista, miten kauniita!" nainen huikkasi suuntaani ja käskystä. Aurinko paistoi latvoihin täydellisessä kulmassa. Kaikella oli sädekehä.
Kotipihan vastavärit.
Olen jotain maininnutkin jo. Jostain muutoksesta ja miltä sen pitäisi tuntua että sen tunnistaa. Vaikka uuden määritelmä on juurikin sen tuntemattomuus. Keksin yhteen lauluun teemankin syvyydestä ja sinne hyppäämisestä. Lauluja minä haluan tehdä kun niitä osaan tehdä. Lauluja.
Mitä hittoa.
Miksi en usko itseeni vielä enemmän? Ei minun kaikkea tarvitse osata, vain sen missä haluan olla hyvä. Ja huomaan olevani vanki. Vapaudessa, kohtalossa. Näen tuon ristiriidan joka on yksin minussa. Ainakin sen lopullisen päätöksen teen itse ja olen varma että se johtaa hyvyyksiin sieltä syvyyksien kautta. Eihän kukaan lahjaani tunne kun en ole sitä vielä paljastanutkaan.
"Hyppää hyvä ihminen ja tanssi maraton.."
Kertosäe.
Vaikka näkisin tulevaisuuden. Se on minun luotavissa.
Joten tässä ei ole ristiriitaa eihän.
Se on kaikki minussa.
keskiviikko 3. lokakuuta 2018
Kotikolon lahjoja pt.2
Äiti löysi hänet torilta. Jonkun naisen luomana käsityönä ja nukesta löytyy useampi virhe. Siksi sen sai vähän edullisemmin Tapahtui ilmeinen heltyminen ja äiti toi hänet luokseni. Leikin lapsena hyvin vähän nukeilla. Kotia leikittiin karvaleluilla. Nallejen ja pupujen väliset suhteet oli vaihdettavissa lennosta eikä lelu saanut määrittää itseään puolestani.
Muovisen sijaan halusin lapseni posliinisena. Seisomaan rivissä tukijalan kanssa kauniissa mekoissa ja yksilöllisissä kasvoissa. Niillä ei saanut leikkiä. Huusin yhden posliinilapsen huutokaupasta. Häntä myytiin mustalaiskuningattarena ja oli mykistävä aidoissa ripsissään.
Pahvinen nukkelaatikko löytyi toisaalta. Se käy nukelle kodista, mutta muistuttaa toisaalta arkkua. Posliiniposki on kylmä ja yhtälö makaaberi. Pakkauksen tyyli on viehättävä. Kiitos sille joka näki saman, päätti säilyttää ja myydä sen sitä arvostavalle. Sitä vaalitaan nyt ikkunalaudalla.
Äiti ojensi mukaani myös tämän vanhan Fazerin konvehtirasian. Jotkin asiat olivat ehdottomasti paremmin ennen. Haluaisin tietää mitä makeisia se on aikoinaan sisältänyt. Tunkkaisen pahvin läpi tuoksuu vienosti makea. Näin sille heti uuden tarkoituksen. Suitsuke-ja tuoksuöljylaatikkoni on elänyt vapaana. Arvioin konvehtirasian koon oikein ja sain järjesteltyä vähäisen kokoelmani huomattavasti käytännöllisemmin. Rakkaus kauniita rasioita kohtaan on ehtymätön.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
©
Aamiaiskone . All rights reserved.