sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Tuomiopäivä


Päivän tarot on tuomio. Se neuvoo arvioimaan omia tarkoitusperiään ja asettelemaan etusijansa uusiksi. Ohjeistaa hylkäämään kaiken pikkumaisen, sen joka ei enää palvele. Kuitenkaan tuomitsematta liian ankarasti, sillä hyödyllisyys ilmenee monella tapaa.

Uuden rutiinin löytäminen on ollut hankalaa, alan kuitenkin oivaltamaan. Kannan kohdentamatonta syyllisyyttä kuin ulkopuolista sisäistä ääntä. Sellaista onnen ja olemisen turmelevaa pahansuopaa katsetta joka ei sano suoraan missä pitäisi parantaa. Katse on tyytymätön kaikesta huolimatta, vaikka tekisi oikein ja näkisi vaivan. Se tuomitsee minua tuijotuksellaan kuin merkiten perisyntini paikan. En ikinä saa pestyä käsiäni puhtaiksi eikä anteeksipyyntöni tule koskaan kuuluviin. Olen pohjiani myöten menetetty, kaikki hyvät pyrkimykseni pelkkää harhaa, edistykseni vain kiiltokuvaa. Ainoa pelastukseni on kadotus.


Jokainen kauneutta rakastava soluni tietää paremmin, mutta tietäminen on puolikasta enkä tiedä miten tuntea toisin jotta tietäisin täysin. Sanon vain että tuomio ei ole reilu ja haluan valittaa. Haluan oikeutta ja tuomion heillekin jotka oikeuden minulta eväävät. Rakas valamiehistö, ette tunne minua ettekä voi tietää minkälaista se on ollut. Haluaisin unohtaa mutten voi ja siksi otan haavani osana rangaistusta johon olen syytön, vain siten voin hyväksyä sen muiston. Mistä minua sitten syytetään? Hyveistäni tietenkin, niistä jotka paljastavat muiden puutteellisuutta. Olen aiheuttanut toisissa kateutta, olen reseptin aines katkeruudelle. Olen syytön sillen ole hyveellinen. En ollenkaan. Olen viettelijätär jonka syytä on syyttäjiensä lankeemus. Olen peili pimeydelle jonne minutkin kuuluisi syöstä. 

Olen kertonut unistani unettomille, oppinut ilman opettajia, määrittänyt rajojani rikottavaksi, voittaessa sijoittanut muita hopealle, rakastanut itseäni rakkauden sijaan, olen ollut käden alla sen lyödessä. Olen paljastanut ihmisten pahuutta enkä voi olla näkemättä sitä minne katsonkaan, eivät hekään voi enää sitä itseltään sulkea. Luovutan olkaa hyvä, silmä silmästä. Tässä minun ja nyt teidän vuoronne.


Leikkaan ompelusaksilla paratiisilintuja paperiverkosta irti. Harjoittelen läsnäoloa ja annan ajatusten lipua ohitseni pilvien lailla. Olen miettinyt miksi sisäiset riitani tuntuvat luonnollisen juurevilta, harkiten istutetuilta ja huolella vaalittuja. Kuin ankkuri joka estää minua ajelehtimasta myrskyyn ja esittäytyy parantajana jolla on vastalääke omaan myrkkyynsä. Nerokkaan hienovaraisesti neulottu matriisi johon uskoo syntyneensä vaikka muistaa kirkkaasti elämää ennen sitä. Onko tämä hiljattaista vai jatkunut pidempäänkin, riittävän monen sukupolven yli vanhaksi perinteeksi. Leikkisästä sananlaskusta järjettömäksi taikauskoksi. Heitämme suolaa olkiemme yli kunnes mikään ei maasta kasva. Vai piileekö rakennelman nerous siinä että olemme siihen vapaaehtoisesti astuneet kokeaksemme yhteenkuuluvuutta muiden ansaan jääneiden kanssa. Olemmeko suuri manipuloija itse joka luulee itseään uhriksi. Jos tämä kuitenkin on toisen tai useamman käden aikaansaamaa, miten siitä vapautuu ja mitä toisella puolella odottaa. Ei ole mitään ihmisen luomaa jota ei saisi purettua tai ajan kuluttamaksi. Haluan vain selkeyttä. Haluan aloittaa alusta.


Saksin kirjavan papukaijan arkista irti ja lasken sen muiden joukkoon. Vapautan heidät puutarhaani joka suurella vaivannäöllä on alkanut tuottaa hedelmää. Tyhjyyden äänimaisemaan ilmestyy linnunlaulua. Kirjoittaisin tarinan uusiksi näin; Olipa kerran leijuva paratiisisaari, siellä asui pikku prinssi ja taikaprinsessa. Heidät oli luonut kertoja joka esitteli lapsille heidän uutta kotiaan. -Kaikkea saa syödä ja kaikkea juoda niin että riittää jokaiselle, paitsi tuosta puusta. Siinä puussa asuu lohikäärme joka on sen vartija. Puu kantaa hedelmissään kaiken minkä tiedän sillä minä olen tuo puu ja te olette vasta lapsia. Minä kerron mitä tulee tapahtumaan. Opetan teille miten tätä puutarhaa hoidetaan ja vastaan kaikkiin kysymyksiinne niin hyvin kuin osaan, sitten pidämme juhlat. Kaadamme yhdessä tuon puun jonka hedelmistä teemme rikasta kompostia, pilkomme rungon ja kasaamme valtavan kokon. Lohikäärme sytyttää kokon lieskoillaan tuleen ja lämmittelemme kaikki sen äärellä. Lopuksi astun keskelle tulta ja palan tuhkaksi josta syntyy uusi muna joka on niin kuuma että vain lohikäärme voi sitä hautoa. Hän vie sen suojaan pesäänsä vuorille ja kutsuu teidät katsomaan kun tämä kuoriutuu. Otatte vastasyntyneen mukaanne ja kasvatatte lapsen omananne, vastaatte kaikkiin hänen kysymyksiin niin hyvin kuin osaatte. Ikinä kun tarvitsette apua lohikäärme auttaa teitä varmasti jos pyydätte kauniisti, se ahmatti on syönyt itsensä hedelmistä kylläiseksi ja uneksii vain. Eläkää yhdessä onnellisina ja rauhassa. Rakastakaa toisianne ja hyvästi, olette koko maailmani.

Lapsi kasvaa ja samoin uteliaisuus, hän kuulee iltasatuja vuorilla nukkuvasta vanhasta viisaasta lohikäärmeestä ja uhoaa kiipeävänsä jonakin päivänä herättääkseen tämän. Sitten heistä tulee parhaat ystävät ja he lentävät yhdessä tutkimaan avaruutta. Lapsi lupaa äidilleen ja isälleen käyvänsä usein kotona tuoden tuliaisia ettei ehdi tulemaan liian ikävä. Entinen elämä on maatunut mullaksi josta kasvaa kokonainen viidakko jonka kosteat lehdet heiluvat vuorilta vierivän lempeän tuulen tahdissa. Lapsi kuuntelee matalaa hurinaa joka muistuttaa tyytyväisen kissan kehräystä.


Arkiaskare ja kiiltokuva kerrallaan keskitän itseni uusiksi. Katse painaa niskaa koska se on jäänyt selkäni taakse ja yltää enää vain aavellaan perääni, sen tyydytys lähteelle on ehtynyt aikapäiviä sitten. Jäljellä on vain muinaisia jälkiä virtauksesta kuten Marsissa. Tuomio on reilu. Työnsä tehneenä kuuluu levätä ja hedelmistään nauttia. Nukkua ja syödä hyvin. Päivä päivältä voida paremmin ja olla yhä varmempi siitä että pääsin pakoon jo kauan kauan sitten.
SHARE:

lauantai 17. heinäkuuta 2021

Aistideprivaatiotankki

Rentoutuskellunta, sensorinen deprivaatio, aistieristys. Monta nimeä monenlaiselle kokijalle. En ole varma mistä kuulin tästä ensimmäisen kerran, ehkä Simpsoneista. Siitä olen varma että olen halunnut astua tankkiin siitä lähtien.

Vasta aikuisiällä sain selville olevani autismikirjolla ja myöhemmin sain virallisen diagnoosin. Sen myötä löysin nimiä kokemuksilleni ja alkoi hidas kuntoutuminen. Aistiherkkyydet ja aistiylikuormitus ovat olleet halki elämäni rajoittavia tekijöitä. Tunsin läpi nuoruuteni kärsiväni kroonisesta yksinäisyydestä ja aistiylikuormituksesta johtuvia kohtauksia kuvailin myrskyiksi. Elän alituisessa stressitilassa jonka maljan vuotaessa yli aivot heittää bluuskriinin eteen ja käyn läpi henkisesti ja fyysisesti agressiivisen kohtauksen jonka jälkeen olen entistä uupuneempi vastaanottamaan ympäristön ärsykkeitä. Tämä aiheutti pahimmillaan ilkeän kehän jonka seurauksena paloin tyystin loppuun.

Aiheesta voisi puhua loputtomiin, mutta kerron vain lyhyesti ja omakohtaisesti. Aihe on hankala ja vaikeasti lähestyttävä. Se ei näy minusta päälle ja siksi sen vakavuuteen on monen vaikea samaistua. Keskitynkin ennemmin selviytymiskeinoihin joita olen eloni aikana kehittänyt yksin ja terapeuttieni kanssa. Tämä on minulle vieläkin lipas jota raotan hitaasti, joka tulee olemaan työn alla lopunelämääni ja asia jota minun ei loppuviimein tarvitse selvittää kuin itselleni. 

Kieltäydyn kuitenkin kokemasta tästä häpeää, tarvetta sen salailuun tai peittelemään oireitani jotka korkeintaan aiheuttavat muissa vaivaantuneisuutta. Tarvitsen arjessani stimmausleluja, pitkiä latausaikoja ja tarkkoja rajavetoja. Saatan erityisen kuormittavissa tilanteissa menettää tilapäisesti puhekykyni, tuntea tarvetta eristyä seurasta tyhjään huoneeseen, näyttää näkyviä tic-oireita tai muuta hermostunutta käytöstä kuten pään raapimista tai käsien taputtelua. 

Tässä vain murto-osa huonoista puolista. Positiivisia on kuitenkin lukuisia ja niiden kultivointi on tänä päivänä pääasia.

Aistien hiljentäminen ja keskittymisen säännöstely vainko utopiaa. Jälkimmäiseen on onneksi olemassa ammattiapua lääkehoitoa myöten, mutta ensimmäiseen on tähän asti tepsinyt vain koko elämänsä uudelleen järjestely ja oman aikansa priorisointi henkisiä resurssejaan alituisesti punniten. Suinkaan vähättelemättä, sillä päästään jo hyvin pitkälle vaikkei olisi vastaavia neurologisia haasteita. Samoin päiväkirjan kirjoittaminen, mielikuvaharjoittelut, säännöllinen päivärytmi, liikkuminen ja terveet elintavat ovat yleispäteviä hyviä juttuja ihan jokaiselle. Halusin kuitenkin kokea sen miltä tuntuu levätä kaikilta ympäristön ärsykkeiltä. Olla kasvotusten mieleni kanssa joka onnellisena on loputon unien, ideoiden ja inspiraation lähde. Antaa sisäiselle maailmalle vuoron syrjäyttää ulkoisen.

Kutomon liikuntakeskuksessa ois semmone tankki, sanoi ystäväni jonkin kummallisen aasinsillan kautta. Jahas, varaan heti ajan ja nähdään toisella puolella. Raporttia tulee perästä nyt jännittää. Tiesin heti ottavani sarjalipun vaikken ollut koskaan aiemmin tankkiin astunut. Kelluntahuone itsessään oli viehättävä kaikilla mukavuuksilla ja iso munanmallinen kapseli futuristisen surreaali näky. Tää on jotain Kubrickkii, Space Odyssey 2021 kamaa. Suihkun kautta tulpat korviin ja kömmin sisään varoen etten saa suolavettä silmiini. Ohjelma alkaa musiikilla ja valoshowlla. Nappia painamalla pimenee koko tankki.

Outoo. Ihan sikaoutoo. Mitä tää on. Meitsi on niinku oliivi tölkissä. Koitan relaa jokaisen raajani niin perusteellisesti kuin voin, huomaan jännittäväni yllättävistä kohdista. Alan hetken päästä kuulemaan askelia, ilmeisesti joku on tulossa tarkistamaan olenko kunnossa. Ei, se on vain sydämenlyöntini. Kuulen sen hillittömän lujana ja tunnen kuinka kehoni värähtää sen tahdissa. Tää vois toimii hyvänä rytminä ja mukaan liittyy muita instrumentteja. Shamaanidisko alkaa soimaan taustalla ja ajatukset kiepsahtaa hetkeksi nurin huomion herpaantuessa. Säikähdän nukahtaneeni ja löydän itseni lillumasta nakkena ufomunassa. Tää rentoilu vaatiikin treeniä ja otanki kellunnan tavoitteeksi sen harjoittelemisen. Irti päästäminen ei tapahdukaan heittämällä vaikka kokemus onkin ollut miellyttävä tähän asti. Ei se mitään vaikka nukahtais muistutan itselleni, tän pointtina on huolien liukeneminen.

Silmäluomia vasten näkyy pimeää. Mitään luvattuja visuaaleja ei näy, en hallusinoi tai uneksi. Edessäni vain tyhjää tilaa ja kysyn itseltäni: Mitäs teet ystäväni?

Istutan näitä punaisia tulppaaneja ja tarvitsen hieman apua. Täällä on paljon rikkaruohoja joita tarvitsee kitkeä maasta ylös ja laittaa kompostiin. Sieltä saamme ravinnerikasta lannoitetta hyväksi kasvualustaksi kaikille kukille, puille ja pensaille. Mistä haluat aloittaa? Katso kuinka syvä juuri tällä traumalla oli, toivottavasti se tuli kokonaisena ylös eikä siitä jäänyt pienintäkään palaa maahan ettei se kasva takaisin kuin voikukka. Tämä lähti irti helpommin, laitetaan ne kaikki kompostiin. Katsos niistä ei koskaan tulla pääsemään eroon, mutta ne voidaan kierrättää. Saamme paljon hyvää multaa tähän puutarhaan. Oletko miettinyt jo minne haluat ripustaa riippumaton? Älä sijoita sitä liian lähelle ruusuja muutoin pölyttäjät eivät jätä sinua rauhaan. Tuonne kahden koivun väliin voisi sellainen sopia. Haluatko jatkaa vielä, ehkä tässä oli tarpeeksi tällä kertaa. Ainakin meillä on nyt tulppaaneja.

Musiikki alkaa soimaan ja valoshow saa tajuamaan että tunti on kulunut lentäen. Nousen sen loputtua varovasti vedestä, avaan kannen ja siirryn hitaasti suihkutilaan jossa pesen huolellisesti suolan iholta. Tarjolla on kosmetiikkaa talon puolesta ja kuplavettä lasipullossa. Se maistuu uskomattoman virkistältä. Kuivaan itseni, puen, kiitän kassaa ja lunastan sarjalippuni. Kävelen ulos aurinkoon munasta kuoriutuneena ufoperhosena. Ensimmäisen intrusiivisen ajatuksen putkahtaessa kylään se hälvenee käskystä. Fiilis on raukee ja toivon efektin säilyvän edes tovin. Tässä on potentiaalia uuteen normaaliin kunhan pystyy sijoittamaan säännöllisyyteen. Ihmelääkkeitä ei ole, on vain ajan tuomaa työn tulosta osiensa summana. Tutkimukset jatkuvat.

Istahdin puistoon parin frendin seuraksi ja näin siilin tosi läheltä kun se tuli nuuhkimaan kaverin takamusta. Maailman söpöin muinaisjäänne. Oltiin ihan paikoillamme ettei se pelästyisi ja se tuli ihan käsivarren etäisyydelle. Teki mieli itkeä kuinka ihana se oli. Sitten se kipitti pusikkoon ja pian tuli lisää tuttuja puistoon. Hetken jubasin ja vastasin kysymyksiin tankkikokemuksesta. Lupasin kirjoittaa jotain raporttia myöhemmin koska tiesin että tälle ois kysyntää kunhan sen vain osaa kohdistaa. Kiitin seurasta ja menin kotiin. Nukuin pitkän hellejakson jälkeen yöni kuin tukki. 

Sain ensimmäisen raporttini kirjoitettua ja alan seuraavaksi miettiä mitä kukkia istutan puutarhaani. Punaiset tulppaanit symboloivat rakkautta, siitä alkaa kaikki työ itsensä eteen. Ehkäpä unikkoja lohduttamaan luopumisesta ja päivänkakkaroita uusille aluille.

- Z -

SHARE:

sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Työhuone pt.2


Tekemistä on riittänyt. Palasin takaisin työelämään, pystyttänyt työhuonetta, saanut oikean lääkityksen ja särkenyt sydämeni. Pysynyt terveenä ja homma hallussa. Oon pitänyt omastani kiinni.


Olen niin onnellinen että sain palata työväentalolle, oma työhuone ollut pitkään haaveissa ja nyt se on vihdoin ottanut muotonsa. Se on ihanan upea ja potentiaali suunnaton. Tää tunne että menee eteenpäin on vailla vertaista. Fiilis on kevyempi kuin aikoihin ja tuntuu tulleensa takaisin kotiin.


Mun vaatekokoelma alkaa pursuamaan yli, työhuone on osaksi ulkoistettu vaatekaappi. Rekissä roikkuu kaikkein potentiaalisimmat keikkakuteet ja vintageaarteet. 


Kaikelle löytyy hiljalleen oma paikkansa. Oon päässyt toteutaan itseäni sisustuksessa ja valikoinut tyystin erilaisen estetiikan mitä himassa. Haalistunutta vihreää, viininpunaista, mustaa, puuta ja ruskean eri sävyjä. Jotain klassisempaa joka sopii paremmin rakennuksen ja tilan henkeen. Haluan työhuoneelle selkeästi oman identiteetin. Kun astun sisään kaikki on esillä ja ulottuvilla. 


Kodikkuus ja vieraanvaraisuus on mulle valtavan tärkeää. Olohuoneen ja treeniksen välimaastosta.


Erityisen rakastunut olen ikkunalautaani. Voin piiloutua verhojen taakse ja kirjoitella rauhassa. Olen rakennellut siitä pientä lämmintä nurkkausta jossa istua ja seurailla ikkunoiden väliin kuolevia kärpäsiä.


Vihdoin pääsen pystyttämään kuvausnurkkani. Voin perustaa halutessani vaikka oman varjoteatterin. Valkokankaan bongasin eurolla Tammelan kirppiskierroksella ja saa seistä valmiina alituisenaan. Joku näppärä projektori ois hankintalistalla.


Toisinaan ihmissuhteiden ylläpitoon riittää että heillä on eri pelikone kuin itellä.


Tarttis kaikenmaailman piuhoja. Megafonikin syö osuutensa paristoja. Tarpeistonhankintalista kasvaa koko ajan mut tärkeimmät on selvillä. Jatkojohtoja ja sen semmosia ei oo liikaakaan.


Ikkunasta näkyy kauppakatu ja Suomen lippu liputuspäivinä.


Mun hölmö herkkujemma. Sanoin aiemmin jotain vieraanvaraisuudesta. Välillä tulee vastaan hyviä karkkitarjouksia joita ei millään viitsis skipata muttei kuitenkaan säilyttää kotonaan. Täällä ne pysyy sopivan etäällä, mut saatavilla kun on eventtiä tai sellasta jonne vois viedä tuomisia. Jeesannu myös monesti kun ei oo halunnut vielä lähteä kotiin syömään oikeaa ruokaa. Ylipäätään että on jotain tarjoiltavaa tarvittaessa on varmaan näitä mummilta perittyjä piirteitä.


Se elää ja kehittää itseään koko ajan. Energiat liikkuu seinien sisällä oikein ja työviksen henget ovat toivottaneet tervetulleeksi. Olen saanut kiinni jostain minkä luulin menettäneeni, mutta oikeasti odotti vain otollisinta hetkeä lahjoa minut yltäkylläisesti. Siirrän täällä mennyttä syrjään ja luon parempaa tulevaa. Päivä kerrallaan.
SHARE:

lauantai 27. helmikuuta 2021

Valta

 On minulla. Minulla on kaikki valta. Rakastan valtaa. Kaikki valta minulle. Eläköön.

Nautin paradigmojen kääntelystä. Välillä annan yhdelle tilaisuuden ja sitten vien sen pois. Sohin sormella kontrollipaneelin projisiota rytmikkäässä tahdissa. Sen estetiikka on viety niin pitkälle että toiminnot kuulostavat tuulikelloilta. Se on täysin yksilön itsensä muokattavissa. Suunnittelutiimi havaitsi että intuitiivisen käyttöliittymän lisäksi käyttömukavuutta paransi entisestään kun asiakas sai mielivaltaisesti simuloida haluamaansa designia "fiiliksen mukaan". Se ei itsessään muuttanut kontrollipaneelin tehokkuutta, mutta käyttäjän oma mielikuvitus toimi ratkaisevana komponenttina useisiin ongelmiin kun se sai elää vapaasti. Esimerkkejä löytyy oikeista analogisen ajan laitteista 60-lukulaiseen retrofuturistiseen visuaaliseen ilmeeseen. Joillekin asiakkaille tämä ei riittänyt ja paneeli otti muodokseen muinaisempia muotoja etelä-amerikkalaisten sivilisaatioiden kuten Aztecien kuvakielestä. Oli niitäkin jotka suunnittelivat paneelinsa alusta alkain itse inspiroituen Atlantiksen myyttisestä teknologiasta. Josta syntyikin ihan oma esteettinen alakulttuurinsa jonka harrastajat kokoontuivat useilla foorumeilla jakamaan luomuksiaan.

Tiedon virtausta pystyi vapaasti säätelemään eikä kukaan ollut velvoitettu kytkemään itseään osaksi yhteistä sisäverkkoa. Oli mahdollista käyttää erilaisia kirjepalveluita, kuten sitoa kysymys kyyhkysen jalkaan ja odottaa vastauksia todellisuuteen verrattavan ajan. Se omisti paljon etuja. Paluuviestiin mennessä valtaosa vastauksista oli karsittu olennaisimpaan eikä tarvinnut altistaa itseään tarpeettomalle tietotulvalle. Moni koki sen myös romanttisempana. Pullopostia lähettivät enimmäkseen lapset ja sellaisen vastaanottaminen ajateltiin pelastavan henkiä.

Olin viime aikoina tarkkaillut oman paneelini yleisvärityksen kehittymistä hennosta helmiäisen vaaleanpunaisesta joka hohti unenomaisen auringonlaskun lailla kohti mattaisia ja juurevia ruskean sävyjä kuin vanhoissa valokuvissa. Käytin alati muuntautuvaa kontrollipaneelin ilmettä monien tavoin eräänlaisena peilinä. Normaalisti pääilme kävi läpi luontevan evoluution ja sivuilmeet erosivat keskenään merkittävästi ollen helposti saatavilla eri projekteja ajatellen. En osannut kuitenkaan tulkita tätä, mutta väriskaalan yllättävä radikaali muutos viittasi sisäisiin muutoksiin joihin en täysin osannut vielä varautua. Otin sen kuitenkin avoimesti vastaan sillä vastaavaa oli tapahtunut ennenkin. Olin siltä osin luopunut vallasta että halusin paneelin määrittävän itseäni kuten halusin itseni määrittävän sitä. Siitä muodostui ainutlaatuinen dialogintapainen yhteys intuitiooni ja välillä tuntui paneelin ajattelevan itsenäisesti vaikka sitä ei koettu terveellisenä tapana hahmottaa yhteyttä. Rajojen täydellistä hämärtymistä ei myöskään pidetty suotavana ja käyttäjän vastuulle jäi kävellä ohuen ohuella tietoisuuden terällä. Olen käynyt läpi yhden kirjekurssin jälkimmäiseen liittyen jossa oma paneeli uhmakkaasti nimettiin ja siihen suhtauduttiin sielullisenä entiteettinä. Ideana oli häivyttää pelkoa ja rikkoa omia sisäisiä rakenteita jolla rajoittaa mielikuvituksensa potentiaalia ja siten paneelia toimivana työkaluna. Kurssin ensimmäiset tehtävät toi minulle monisiipinen ja-silmäinen raamatullinen enkeli nieltävässä kapselissa.

Kun lopulta päästään olennaiseen ja jään istumaan ajatusteni seuraksi, ymmärrän että niiden ymmärtäjäksi jää istuja joka vain etsii mukavinta asentoa istumiseen. Ruskeat mattaiset juurisävyt päästävät lävitseen edeltäviä pastellisävyjä ja tasapaino löytyy. Vaimeampaa väripalettia on syytä hyödyntää kun se vielä tuntuu tuoreelta ja otan itsestäni valokuvan käyttämällä sitä filtterinä. Hallitsen omaa kuvaani ja valta palautuu minulle. En ole missään vaiheessa päästänyt ohjaksista irti.

SHARE:

perjantai 29. tammikuuta 2021

Työhuone


Päätin ajatella puuta joka kerta intrusiivisen ajatuksen tullessa, sellainen traumaperäinen stressikela joka haluaa huomiota etenkin silloin kun teen jotain vähemmän stimuloivaa kuten kävely tai vaatteiden viikkaaminen. Totta puhuen saan niitä koko ajan, aivan jatkuvasti. Hoen siis puolen minuutin välein puuta ja eksytän katseeni oksistoon, onneksi asun kaupunkipuistossa. On surullista huomata kuinka iso osa päivästäni kuluu laukaisevien ajatusten välttelyyn enkä saa säädeltyä keskittymistäni niin että voisin ajatella jotain keskeneräistä projektia tai muuta luovaa samalla intensiteetillä. Valtava määrä henkisiä resursseja on ikään kuin varastettu omistajaltaan kiertämään loputonta onnettomuuksien kehää yrittäen ymmärtää ja ratkaista kokemaansa. Todellisuudessa kaikki on jo käsitelty perusteellisesti eikä niille löydy ainuttakaan hyväksyttävää syytä tai selitystä. On vain yksilö, haava joka ei näy päälle ja kipu joka ei halua tulla unohdetuksi. Se valjastaa mukaansa turhautumisen ja raivon, se on jatkuvassa valmiudessa juoksemaan pakoon tai hyökkäämään, se kaipaa oikeutta kaiken kustannuksella. Enkä mahda nyt muuta kuin mennä eteenpäin istuttaen jokaisen tunkeilevan ajatuksen päälle puu.


Löysin työhuoneeni. Se on samassa rakennuksessa kuin entinen treenikämppä mutta talon vastakkaisella puolella. Sinne kuljetaan ravintolan aulan kautta johon syttyy automaattisesti valot. Saimme alivuokralaisen kanssa avaimet ennakkoon siivousta ja tavaroiden tuomista varten josta olen kovin kiitollinen. Työtä riittää koko helmikuulle ja pääsen sisustamaan uutta huonetta täydelliseksi taiteilijaluolaksi. Muistan kun sain ensimmäisen kipinän omasta työhuoneesta, se vei yöuneni. Oma turvallinen työtila jossa ei tarvitse pelätä tai voida pahoin. Voin vain istuttaa kokonaisen puutarhan. Se tuntui ratkaisulta kaikkeen ja on erityisen ihanaa palata takaisin työväentalolle. Rakennus kummituksineen tuntuu läheiseltä kuin vartaloni jäsen. Olen nojannut se jokaista pintaa vasten ja suudellutkin sitä kerran humalassa. 


Aion parhaani mukaan jakaa täällä uuden työhuoneeni pystyttämistä ja etenkin siellä toteutettavia tulevia projekteja. Muutamia huonekaluja löytyi sieltä jo entuudestaan ja sallin jokaisen jäävän paikoilleen. Sommittelussa täytyy ottaa huomioon ikkunoista tuleva valo kameraa varten ja haluan lämpimän sohvanurkan jonne kutsua istumaan. Huoneesta löytyy myös kaksi piirtoheitintä joita voin siirrellä pienillä pyöröpöydillä kohdistamaan valoa ja heijastuksia haluamaani kohtaan. Tiedän myös että talosta löytyy diaprojektori jonka saa diashowta varten käyttöön. Samoin LaserDisc karaokesetti jota lainaan niin pian kuin mahdollista. Ehkä tuon absinttilyhtyni tänne.


Olen etenkin innoissani ikkunoista ja leveästä ikkunalaudasta. Näen istuvani sillä enemmän kuin istuimilla. Tykkään kirjoittaa käsin ja ikkunalauta on sille ideaali paikka. Tuntuukin etten ole saanut hyvää lyriikkaa aikaiseksi koska sellainen on uupuunut. Ikkunastani näkyy viereinen hotelli ja suuri kaunis tammi jota ympäröivän niityn hengailijoita voin tarkkailla. Järjestin niitylle aikoinaan konsertin, kun tilanne tästä helpottaa voisi olla hyvä idea järjestää sellainen uusiksi. 


Työpöytä on samanlainen mikä äidilläni. 
Se on niin virallinen ja aikuinen että se pitää täyttää karkilla ja värikynillä. 


Ensimmäinen asia jonka toin työhuoneeseen oli 1500 palan palapeli jonka löysin läheiseltä kirppikseltä. Näen itseni makaamassa lattialla juomassa ylempien hyllyjen viiniä ja kasaamassa tätä pidellen sormia ristissä että kaikki palat ovat tallessa. Ehkä saisin kelloradioni viritettyä toimimaan työhuoneella niin voisin kuunnella samalla Radio Yle ykkösen ohjelmia. On typerämpiäkin tapoja rikkoa unirytminsä kuin yöklassinen.


"The Triumph of a Roman General"

Ajattelin palapelin aiheen olevan mahtipontisuudessaan paralleeli omaani. Kuinka palaan kotiini menestyksekkäältä valloitusretkeltä sotasaaliiden kera ja riemuvoittoani juhlitaan kuten antiikin roomalaiset juhlii.

SHARE:

sunnuntai 10. tammikuuta 2021

Vuoden alku

Mietin minkälaiset eväät pakkaan reppuuni.

Pantone valitsi vuoden 2021 väreiksi auringonkeltaisen ja kivenharmaan kuvaillen sitä vankan varmaksi ja piristäväksi yhdistelmäksi. Sen tarkoituksena on tuoda kestävyyttä ja toivoa koska tarvitsemme ihmisinä rohkaisua. Yhdistelmä symboloi viisautta, kokemusta ja uudistumista vieden meitä eteenpäin kohti uusia tapoja ajatella ja tuoreita konsepteja.

Pakkaan siis ensimmäisenä auringon ja kiven. Palan taivasta ja palan maata.

Isoäidiltä sain ison vihreän Humppilan lasikannun joka sopii täydellisesti kauan sitten hankkimaani salaattikulhoon. Löysin myös TexVexin ilmaishyllystä itselleni riippumaton ja yhdistän ne mielessäni leppoisaan puistopiknikkiin. Lasikannuun sekoitan sangriaa ja salaattikulhoon kaiken mitä sinä päivänä löytyy jääkaapista. Riippumaton sovitan aurinkorinteelle kahden puun väliin, sen alle piknikviltin ja matkakaiuttimen.  Jos innostun enemmän, pakkaan mukaani shishan ja vaniljatupakkaa. 

Ajatuksissani siihen saakka olisi käydä töissä, harjoittaa läsnäolevaa viikkausta, nukkua päiväunia, sijoittaa kaupassakäynnit illalle ja katsella ikkunasta lumista naapurustoa. On päästettävä irti ja mulla se mielenterveys ottaa etusijan. Alituiseen munankuorilla kävely saa loppua ja keskityn tekemään niistä ennemmin mosaiikkia. Tässä hetkessä soi vaimea sateinen jazz ja eilen ajoimme kahden kuplan ohi jonka kohdalla puristin vieruskaveria käsivarresta ja toivoin kahdesti. 

✦✧✦✧

Olen usein kaoottisina hetkinä ajatellut lausetta jonka luin joskus jostain. 

"When things seem to be falling apart, in the grand scheme they are merely falling into place"

Suomeksi sanottuna, asioilla on tapana järjestyä.

✦✧✦✧

Varattiin äidin kanssa kirpputoripöytä pariksi kuukaudeksi ja asennoidun turhasta luopumiseen. Olen jo onnistunut mahduttamaan kaikki vaatteeni olemassaoleviin kaappeihin ja vierailija on sanonut että kämppä vaikuttaa tyhjemmältä. Edessä on vielä paljon uusiksi järjestelyä koska saanen tänään television ensimmäistä kertaa koko yksinasumiseni aikana. Toteutan sitten vihdoin pitsaa&limsaa-roskaleffamaratonin kaverien kesken.

Älysin vihdoin ottaa saunavuoron. Se on viimeisinä viikkoina nostanut kauneudenhoitoni uudelle tasolle. Hieron lauteilla itseeni suolakiveä ja annan hiusnaamion vaikuttaa turbaanin alla lämmössä. Haluaisin kesälle pitkät hiukset lettikampauksia varten ja oonki taas innostunut niiden hoitamisesta. 

Herään arkiaamuisin jo kuudelta ja olen onnistunut löytämään energiaa meikkaamiseen. Maskin takaa ei paljoa näy ja huulipunaa on ikävä, mutta kun vähän ehostaa kulmia ja sutii luomiväriä aamukahvin ohella niin tuntuu laitetummalta. Säästän aikaa valitsemalla vaatteet valmiiksi edellisiltana kuin maailman kunnollisin koulupoika.

Yritän parhaillani löytää uutta työhuonetta. Sellainen jonne saisin vietyä ompelukoneen, soittelukamoja ja pystyttää kuvausnurkan. Olen suunnitellut lehtiööni nukketeatteria ja sen asukkaita. Siinä yhdistyisi monta lajia ja taidetta. Urani näytelmäkirjailijana, näyttelijänä ja ohjaajana voisi alkaa enkä tapani mukaan kysy siihen keneltäkään lupaa.

Ehkä vielä saan aikaiseksi rakentaa sen suuren pahvisen jukeboxin jonka istuttaisin keskelle aukeaa kuin mystisen monoliitin ja istuisin sen sisällä odottamassa kunnes joku uskaltaa tunkea siihen vaihtorahojaan ja toivoa lempilauluaan jonka sitten esittäisin. Se olisi hauskaa.

En ole enempää lupauksia tehnyt kuin sallia luonnonkiharoille tilaisuuden näyttäytyä useammin. Kiharapään rutiinissa on oma opeteltavansa, mutta kaikki tämä tämmöinen kiinnostaa. Tuntuu hyvältä tehdä hyviä asioita itselleen. Työstän onnellisten tunteiden kokemiseksi. Pääsen sinne vielä joku päivä.

Kaikille sinne rakkautta ja hyvää. Ollaan mahtavia toisillemme.

SHARE:
© Aamiaiskone . All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig