Palikkapuhelin

Uhoin vaihtavan älypuhelimeni vanhaan Nokian palikkaani kunnes se hajoaa lopullisesti ja siihen meni alle vuorokausi. Akku pullisteli sen näköisenä etten uskaltanut pitää sitä kädessä, lisäksi puhelin on valmiiksi puhki käytetty. Näppäinten pinta on pahasti kulunut ja laturin suojaläppä irtosi kokonaan. Muistan hankkineeni sen silloin kun lopetin työni kännykkäpelitestaajana ja halusin tyhjentää mielestäni kaikkien tuettujen mallien numerosarjat koska muistin ne ulkoa. Älypuhelimet olivat silloin tuloillaan ja ala koki nopeita isoja muutoksia. Muistan käsitelleeni ihan ensimmäisiä älypuhelimia ja koekäytössä totesin ruudun kosketusherkkyyden puutteelliseksi, sen käyttö turhautti niin paljon että sanoin silloisille työkavereille ettei sellainen tulisi ikinä menestymään. Olen käyttänyt jälkimmäistä esimerkkinä miksei minulta kannata kysyä teknologian uusista tuulista, olin tehnyt harvinaisen virheellisen päätelmän. Tosin, nyt mietin sitä uudestaan. 

Vaiheet ovat luonnollisia ja alkuhuuman laantuminen odotettavaa, mutta harvoin olen kokenut niin suurta ja kasvavaa vastenmielisyyttä tuotteeseen tai sen luomia ilmiöitä kohtaan. Maailma tuntui muuttuvan silmänräpäyksessä. Olen omistanut kaksi älypuhelinta kahdeksan vuoden aikana ja se tuntuu ikuisuudelta, kuin ei olisi aikaa niitä ennen ollutkaan. On mahdotonta sisäistää kuinka ei ole kulunut edes vuosikymmentä ja kuinka luonnollisen tasaantumisen sijaan minussa tapahtuukin ankara vastareaktio. Asia joka muutti maailmaa ei ehkä tulekaan löytämään paikkaansa siten kuten uskottiin, vaan kitketään kuin rikkaruoho sen paljastuessa haitalliseksi ennen kuin tekee hedelmättömäksi koko maan. Minun täytyy miettiä tämä uusiksi ja henkilökohtaisesti siten joka palvelee itseäni parhaiten. Olen tullut ratkaisuun joka muokkaantunee matkan varrella, mutta on tähän asti se toimivin. Hankin uuden palikkapuhelimen.

Tämä laatikko on ilmeisesti ollut aikoinaan lahjarasia jollekin kultasepänliikkeen tuotteelle. Tyhjensin sen sisukset pehmusteista ja vuorasin pinnan ilmastointiteipillä. Alun perin se toimi manikyyrivälineiden säilyttämiseen, mutta huomasin että kokonsa puolesta oli täydellinen älypuhelimelleni. Alkuvuonna aloin sulkemaan laitetta useammin ja laitoin sen laatikkoon talteen jottei pimeänä hukkuisi tai vahingoittuisi, se lisäsi myös yhden kynnyksen lisää tarttua siihen. Laatikkoratkaisu toimi hyvin helmikuun loppuun jonka jälkeen selasin uutisia viikkotolkulla palaten takaisin vanhoihin tapoihini. Tällä kertaa haluan olla perusteellisempi. 

Vaihdoin älypuhelimeni liittymän halvimpaan mahdolliseen umpisurkealla netillä. Tarvitsen laitetta kuitenkin välillä ja on joissain asioissa välttämätön. Sen rinnalle hankin Nokia 6310 peruspuhelimen jossa on mukana pieni kamera kuvaviestejä varten johon hankin prepaid-liittymän. Pidän sitä ensisijaisena välineenä yhteydenpitoon jota kannan mukanani. Vaihdan siis numeroni uuteen säilyttäen kuitenkin edellisen liittymän. Tämä sillä ajatuksella että voin pitää älypuhelinta pidempiä aikoja suljettuna ja olla silti saavutettavissa kun siihen on todellinen tarve. Poistan sillä stressin että jotain tärkeää menisi ohi, soitonsiirrot on myös keksitty. Se sallii minun pitää puhelinta kiinni hyvässä suojassa etenkin jos sen laittaa vielä minigrippiin jonka läpi kosketusnäyttö toimii silti.  Näiden myötä minun ei tarvitse luopua laitteesta kokonaan ja puolitan kuukausittaisen laskuni. Älypuhelin muuntautuu siis käytössä taskutietokoneeksi johon tulee netti wifillä. Hankin prepaidin koska en halua maksaa jatkuvasti kahdesta liittymästä. Pärjään näillä alkuun ja säädän parametrejä tarpeeni mukaan.

⋆⋅☆⋅⋆

Jo vuosien ajan olen siistinyt digijalanjälkeäni poistamalla vanhoja unohtuneita tilejä ja vahvistamalla yksityisyysasetuksiani. Olen hiljalleen vähentänyt aktiivisuuttani useilla alustoilla tai poistunut niiltä kokonaan. Haluan itselleni jotain selkeän yhtenäistä jota jaksan ja koen mielekkääksi ylläpitää, etenkin kun puhutaan julkisista profiileista kuten tämä päiväkirja ja sen sivupalkki sisältöineen. Nautin siitä että minulla on preesens eetterissä koska omistan luontaisen tarpeen jakaa. Jakaminen on minulle tärkeää, oli se sitten kuvaa, tekstiä tai ääntä. Pidän kokonaisuuteen panostamista itselleni tärkeänä ja ulottuu siksi ruudun kummallekin puolelle. Lähestymällä asiaa näin rajaan ilmaisuani tiettyyn kanavaan ja haluan kohdistua eritoten tänne. Se tuntuu toimivan.

Koska olen itseni suhteen perusteellinen toivon toki muidenkin löytävän täältä oikopolkuja jos ovat samojen ajatusten kanssa painineet. Nämä eivät ole yksinkertaisia asioita päätellä saati toteuttaa kuin ehkä toivoisi. Totta puhuen näitä selvittäessä kiersin jatkuvasti ympyrää ja tunsin putoavani toistuvasti uuteen ansaan, siksi kirjoitan tästä täällä koska en olisi halunnut käydä sitä läpi ollenkaan. Hienoa jos joku onnistuu luomaan rajat älypuhelimeensa ilman että tarvitsee sitä monimutkaistaa. Yksi koko ei kuitenkaan sovi kaikille eikä ole häpeäksi. Saavutan yksinkertaisimmankin asian absurdin monimutkaisten ketjureaktioiden kautta kuten aamiaiskoneilla on tapana, se kuuluu luonteeseen.

Menestys ei tarkoita minulle välitöntä onnistumista tai nopeaa suosiota. Kaipaan pitkäaikaista kestävyyttä ja mahdollisuutta palata takaisin askelissani. Tykkään myöntää olleeni väärässä koska sitten voin tehdä paremmin. Asioiden arviointi jää jälkiviisaille ja vaikka ensimmäinen olettamukseni älypuhelimista osoittautui vääräksi, se teki vuosien aikana kohdallani täydellisen ympyrän palaten lähtöruutuun. Sen kokeneena totean, että kosketusnäytön paraneminen ei pelastanut sen käytettävyyttä. Pakenen kuplasta puhkaisemalla sen.

Toivottavakaa minulle onnea!

Rannekello

Kämpän siivous muuttoa varten on aloitettu. Kahdeksan vuoden asumisen aikana olen tehnyt töitä kahdella kirpputorilla ja tekstiilinlajittelussa josta voi päätellä tavaraa kulkeutuneen kotiinkin asti. Luovuttavaa siis löytyy ja uusiin aloituksiin kuuluu pöydän pyyhkiminen puhtaaksi. En aio kantaa kaikkea tulevaan asuntoon ja nyt suurella vaivalla käyn aineellisen omaisuuteni yksitellen läpi tunnustellen kipinöikö niistä iloa. 

Haluan uudistaa palettiani perusteellisesti. Pohdin kuinka saisin ympäristöstäni luovemman ja tuotteliaan. Olen törmännyt toistuvasti samaan seinään ajankäytön suhteen, tarkemmin kuinka älypuhelin on tuonut elämääni paljon vieden vastaavasti mennessään. Yritän kehittää terveitä rajoja sillä en halua luopua siitä kokonaan ainakaan vielä. Huomasin alkuvuodesta pitäessä luuria pidempiä aikoja suljettuna aloin tuottamaan enemmän omaa sisältöä. Kirjoittamisesta on tullut päivittäistä ja nautin siitä valtavasti. Toivon saman käyvän myös piirtämisen ja lukemisen suhteen. Ajattelin käydä täällä läpi ajatuksia ja erilaisia keinoja joilla saavuttaisin sen. Aloitetaan rannekellosta.

Gilmoren tytöt

Elokuu livahti ohitseni. Olen istunut omillani ja lajitellut koruja tilpehöörikassiin jonka sisällytän muuton yhteyden penkojaisiin. Olen viimeisen vuosikymmenen aikana työskennellyt kahdella eri kierrätystorilla ja yhdellä tekstiilinlajittelupisteellä. Sen lisäksi tykkään kiertää kirpputoreja mitä olen äitini kanssa harrastanut ihan alusta alkaen. Hän istutti kiinnostuksen niihin jo ihan taloudellisista ja käytännön syistä. Vuosien mittaan olen harjaantunut erinomaiseksi kirppisvaeltajaksi ja kehittänyt omat keinoni joilla tehokkaammin tehdä löytöjä. Siinä määrin etten koskaan oppinut hakemaan tarvitsemaani ensimmäisenä marketista tai löytämään sopivaa ylle vaatekaupoista vaikka rekissä roikkuu kaikki mahdolliset koot. Kaikki on opittavissa eikä ole itsestäänselvyys että uusi on parempi.

Löytämisestä saatu mielihyvä on vastaava dopamiinipotku kuin hyvässä alennusmyynnissä. Yhtälailla siihen jää koukkuun ja kertyneen tavaran määrä sen paljastaa kun sitä kaikkea pakkaan muuttolaatikoihin. Pidän kauniista asioista ja erityisesti käytöstä unohdetuista esineistä, kuten posliininen herkillä kukilla maalattu ruokakello tai kädessä kannettava kynttilänjalka ennen taskulamppuja. Olen ollut aina tietoinen kuinka tavaraa on maailmassa yllin kyllin meille kaikille. Sen määrä on loputon ja uuden hankkiminen lähes kohtuuton ajatus. Jälkimmäinen on rajautunut selkeästi tarpeeseen sillä aina ei kirpputoreilla ja kierrätyskeskuksissa asuvat kaaoksen henget osaa tai halua tekemään löytöjään tarkalla aikataululla. Kunnioitan sitä ja usein kaivattu löytyy myöhemmin omasta takaa, omin käsin tehtynä tai sieltä marketin alesta. Se on tärkeysjärjestyksien asettelua ja lopulta silkkaa nautintoa. Etsimistä tekee omaksi iloksi eikä se tunnu vaivalloiselta sen rinnalla vaikka kaikki olisi heti saatavilla. Joku järki käteen, ei minun kuulu kaikkea kaunista omistaa. Tärkein ajatus taustalla on kysyä itseltään mitä edes tarvitsee ja haluaa. Vastaamiseen menee ja kuuluukin mennä aikaa ettei tyydy hetken mielijohteesta sekundaan.

Aloin katsomaan Gilmoren tyttöjä alusta. En ole nähnyt ensimmäistä kautta enempää. Moni muistelee sarjaa lämmöllä, sellaisena kotoisana nostalgisena takkatulena jonka äärellä juo villasukat jalassa kuumaa kaakaota. Päätin antaa tilaisuuden ja olen siitä kovin iloinen. Sarja alkoi vuonna 2000, se kapseloi hyvin ajan kuvaa joka tuntuu täältä tulevaisuudesta käsin ihanan yksinkertaiselta. Olen vasta alussa mutta tehnyt jo muutaman tärkeän huomion. Ensimmäinen on ilmeisin. Kenelläkään ei ole älypuhelimia tai edes laajakaistaa. Tietokoneita vilahtaa kohtauksissa harvoin ja ihmiset kirjoittavat kaiken käsin hotellin vastaanottoa myöten. Sarjan keskeisen Luke's kahvilan seinällä roikkuu kyltti jossa kielletään matkapuhelimien käyttö. Kaupungin ihmiset kokoontuvat säännöllisesti puhumaan yhteisön asioista ja viikonlopun elokuva vuokrataan erikseen. Teknologia katoaa taustalle ja ihmiset elävät arkea ilman alituista eksistentiaalista kauhua kahvilan isäntää lukuun ottamatta. Hän on sarjan tuomiopäivän profeetta johon suhtaudutaan huumorilla ja kuvataan lähes ilottomana. Muistuttaen karvaasti katsojille ettei mikään tullut yllätyksenä.

Vaikka sarja on hyväntuulinen ja mikään kyläyhteisö tuskin oikeasti niin yhteisöllinen kuin Star's Hollow, se tarjoaa jotain konkreettista mistä ottaa mallia. Siinä missä uusi ei ole aina oletuksena parempi, ei myöskään entistä nopeampi kehitys kehitystä jonka perässä on mahdotonta enää pysyä. Palataan alun perin miettimään minkälainen eläin ihminen on ja mitä se oikeastaan tarvitsee kukoistaakseen sellaisenaan. Olemme todistaneet itsellemme että kykenemme mihin tahansa, siinä määrin että tarvitsemme pian kyberneettisiä implantteja hyödyntääksemme kehityksen koko potentiaalia. Luomme itsellemme vierasta teknologiaa ja se vieraannuttaa. Se pakottaa meitä menemään sitä kohti enemmän kuin sen tulemaan meitä itseämme vastaan. Eikä kehityksen tarvinnut mennä kovin pitkälle sitä varten. Siihen riitti että saimme kaiken mahtumaan kämmenelle.

Lorelei on koukussa kahviin ja Rory rakastaa lukemista. Draama tapahtuu koulun tanssiaisissa ja perheillallisilla. Arkea eletään päivä kerrallaan vuodenaikojen vaihtuessa ja vaikka välillä tulee vastoinkäymisiä se on kaikki elämänmakuista. Kenelläkään ei ole kiire minnekään ja veranta riittää juhlapaikaksi. Väki on tyytyväistä siellä minne ovat asettuneet eikä jatkuva suorittaminen paranna kenenkään oloa. Se on utopiaa jonkalaiseksi sitä en koskaan osannut mieltää. Gilmoren tyttöjä katsoessa en kaipaa enää lentäviä autoja. Sitäkin on ikävä kun sarjoja seurattiin yksi jakso kerran viikossa. Juonesta puhuminen on poistunut kokonaan keskusteluista korvautuen velvollisuutena katsoa kaikki kerralla ettei pilaa itseltään mitään yllättäviä käänteitä. Haluan oppia elämään uudestaan tai ainakin ottaa takaisin sen mistä edellisessä pidin. En pidä tästä risteyksestä joka tuntuu vaativan että jotta siinä onnistuisi joudun älylaitteestani luopumaan kokonaan tai jatkaa ehdoitta sen petaamalla tiellä kärsien seurauksista. Aivan kuin ei muka olisi minkäänlaista mahdollisuutta niitä sovittaa toisiinsa. Valintani on silloin ilmeinen, jos laite on jatkossakin yhtä myrkyllinen otan siitä eron. En halua ajatella kuin narkomaani enkä syyttää itseäni etten pysty asettamaan sille rajoja kun on tullut selkeäksi kuinka vähän se niitä kunnioittaa. Haluan palata aikaan jossa suurin riesani on liiallinen kofeiinin saanti. 

Niin yksinkertaiselta kuin ratkaisu näyttää, vahinko on monella tapaa jo tapahtunut. Takaisin kääntyminen ei ole myöhäistä, mutta tulee olemaan vaikeaa monelle. Enkä haluaisi mennä äärimmäisyyksiin vaikka metsään muuttaminen välillä houkuttelee ja kalastaminen on erinomainen harrastus. En ihmettele miksi yksinkertaisen mökkielämän ihannointi on kasvanut ja yhä useampi käy samoja ajatuksia läpi kuin itsekin tässä. En ole kuitenkaan teknologiaa vastaan, olen vain vastaan ajatusta ettei sitä voi kehittää ystävällisemmäksi ja kaikki vastuu kaadetaan käyttäjälle inhimillisen vuorovaikutuksen puuttuessa. Olen järkyttynyt että vuosituhannen alussa alkanut draamakomedia yksinhuoltajaäidistä ja tämän tyttärestä syrjäyttää ihanteellisuudessaan Atlantiksen. Se paljastaa tärkeimpänä kuinka lopulta viimein tarvitsemme kaikista eniten toisiamme.

Tästä matkasta haluan täällä kirjoittaa, se on kuitenkin hiton näppärä kapine joten rajojen luomista on väkisin harjoiteltava jos haluaa siitä pelkän hyödyn irti. Tarkoituksenani on kierrättää menneestä parhaat palat nykyisyyteen. Kohdata kasvotusten kasvavaa ongelmaa ja aloittaa focaccian tuoksuinen kapina. Löysin romulaatikosta vanhan digipokkarini jonka laitoin käsilaukkuun. Sen ottamien kuvien laatu voisi olla parempikin, olen kuvanlaadusta kuitenkin valmis tinkimään jos se vie minua lähemmäs Star's Hollowta. 

━━ ••●•• ━━

Muistanen ikuisesti hyvän ystäväni vastauksen kun en halunnut vielä palata kotiin ihanan viikonlopun jälkeen jolloin käytiin hyvien tyyppien kanssa elokuvissa ja treenattiin diskoliikkeitä aamuyöllä uudessa paikallisessa. Sanoin harmitellen kuinka on ollut niin mukavaa pitkästä aikaa etten halua vielä poistua tästä kuplasta ja hän heti perään selvensi, oliko huolenani sittenkin palata kuplaan takaisin. Samassa muistin mikä on minun normaali. En aio unohtaa sitä enää koskaan.

Siirtymä tapahtuu asteittain, mikäli ei onnistu repäisen sen irti kuin laastarin. Elän toivossa ja jaan parhaani mukaan itselleni sopivimmat ratkaisut jos niistä muutkin saa ideoita. Muuttamisen aikana kaikki hukkuu ja kaikkea vanhaa ilmaantuu, joten keräsin talteen esineitä joille tulee oleman eniten käyttöä. Sanelukone, rannekello, digipokkari, bullet journal päiväkalenteriksi, ulkoinen muistikortin lukija ja tietenkin palikkapuhelin latureineen. Listaa jatketaan kun tarvetta ilmaantuu. Pyrin olemaan hankkimatta enempää ellei sopivaa tule käytettynä vastaan. Kuten herätyskello tai kannettava CD-soitin. Vanhaa Nokian palikkaa käytän niin kauan kun se toimii.

Ajatuksena ei ole kerätä ympärilleen romua vaan löytää unohdetulle tavaralle uudestaan käyttöä. Tahdon vähentää tarvetta tarttua alitajuisesti älypuhelimeen aina kun haluan tietää ajan tai ottaa kuvia. Joudun kouluttamaan lihasmuistini ja asenteeni uusiksi. Kaikki tuskin käyttää kaikkea listaamaani, tiedän vain omat tarpeeni luovana henkilönä ja nuo ovat ne välttämättömimmät. Koska en täysin halua luopua laitteestani sen selkeiden hyötyjen vuoksi kuten kuvien muokkaus ja jakaminen, joudun varautumaan epäonnistumisiin. Tämä on hyvin henkilökohtainen asia ja ilman erillistä vastuuvapauslauseketta toivon kaikkien sen ymmärtävän. 

Kannan tästä paljon ahdistusta ja huolta yksinäisyydestä. Tuntemattoman pelko ja tottumattoman epämukavuus suurena taakkana. Tuntuu kuin hylkäisin vastuuni kannatella koko maailmaa harteillani ja sillä tulisi olemaan vakavia seuraamuksia. Työstän sitä tunnetta päivittäin kuinka itselleni hyvän tekeminen ei ole muilta pois eikä tee minua itsekkääksi. Velvollisuuteni on pitää itsestäni huolta ettei muiden tarvitse olla huolissaan. Pahoitteluni etukäteen että tulen olemaan entistä vähemmän saatavilla vaikka todennäköisesti minusta tullaan tämän myötä kuulemaan enemmän.

Ensi viikon jaksossa puhumme rannekelloista. Sama lepakkoaika, sama lepakkokanava.