torstai 25. tammikuuta 2018

Cimetière du Père-Lachaise


Otathan vointisi vakavasti. Eikä sen väliä vaikka olisit ainoa joka uskoo kun sanot olevasi väsynyt. Mene lepäämään, ota etäisyyttä kaikkeen ja ennen pitkää mieleen palautuu vaihtoehtoja pullonkaulan sijaan. Ethän häpeä ihmisyyttäsi. Ettet ole taivaallisesti tasapainossa tai idoliesi veroinen. Eivät olleet hekään. Ja tänne kuolleiden puutarhaan on hyvä tulla kävelylle. Aikaa on vaikka kuinka, ainakin siihen asti kunnes teet kiville seuraa. Kunhan muistat että riität. Ole hyvä itsellesi. Mene lepäämään ja unohda kaikki muut. 

Tulen takaisin kun on lämpimpämpää ja puissa on vielä lehtiä. Haluan nähdä tämän tarhan kukoistuksen ja romantisoida mielessäni tarinoita hautakiveen hakattujen nimien takaa. Miksi olisi parempaakaan tekemistä. Elää päänsä sisällä pieniä elämättömiä tarinoita. Ehkä jokin niistä päättää syntyä. Nimittäin se lahja sisälläni kultivoi itseään jatkuvasti ja se olen vain minä joka vaatii siltä kohtuuttomia. Päästä se vapaaksi. Lepää toki ensin, mutta älä hillitse kun se liikehtii. Oma henkilökohtainen potentiaali on vain itsensä kiivettävissä ja kivien kantaminen mukana on raskasta. Jätä ne tänne. Anna niiden olla paikoillaan, ne tuntevat olonsa täällä varmasti kodikkaaksi. 

Mieleni tekisi osoittaa sormella kaikkia syyllisiä.

Kaikki on annettu anteeksi.

Avaa ennemmin ovi.

Tervetuloa.


Kivi se on kuu

ja timantit.

SHARE:

maanantai 22. tammikuuta 2018

Tatuointi


Pariisi on opettanut minulle jotain järkyttävää. Jotain järisyttävän merkittävää jota en saattaisi uskoa todeksi ilman että Pariisi olisi sen minulle avannut, näyttänyt ja tatuoinut pysyvästi ihoni alle. Kohdatessa aiemmin haasteita oli se itsestäänselvää odottaa taiteilijan elämältä jatkuvaa ylämäkeä ja kärsimyksen palvontaa. Kun ongelmia ilmeni, kyse ei voinut koskaan liittyä siihen että ympäristö ei osaisi suhtautua ammattikuntaani. Oli katsottava itseään peilistä yhä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Menestys oli kuitenkin vain ja ainoastaan itsestään kiinni. Persoonallisuus riski uskottavuudelle. Piti yrittää enemmän ja jos silloinkaan ei onnistunut, peili odotti jälleen katsojaansa. 

Tämä mielisairaus jota unelmaksi kutsun on itseni langettama kirous ja käyköön se toteen. Olisi vain ajan myötä kun ymmärtäisin luovuttaa. Joten tein sen. 



Kuusi viikkoa olen hiljalleen rakastunut. Suurkaupunkiin, rytmiin, sen ihmisiin ja itseeni uudestaan. Kaikki tapahtuu niin välittömästi. Ei tuskasta tietoakaan ja jokainen kohtaaminen ottaa minut vastaan tekijänä joka opettaa kaltaisilleen kokemuksistaan. Ja opettanut ja oppinut olenkin. Tämä vuorovaikutus on virtaa vain. Sen kolminkertaisen panostuksen ja lukuisten harmaiden kivien jälkeen olen yhtäkkiä tässä asemassa. Tästä on tullut melkein helppoa. Peilikuva sanoo samaa. Vika on jossain muualla ja en tiedä ketään toista joka voisi tämän työn tehdä puolestani. Näin loisteliaasti. 


Malja sille.

SHARE:

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Pasianssi

Itsensä eheytys on jalo tavoite. Olen heitellyt aikani palloa kädestä toiseen ja purkanut muuria samalla rakentaen sitä toisesta päästä. Päätöksiä on tehty ja hidas siirtyminen uusin asetelmiin on alkanut jo hyvä tovi sitten. Olen myöntänyt virheeni ja heikkouteni. Keskitän itseni tähän ainokaiseen pisteeseen jonka läsnäolollani omistan. Etenen hiirenaskel kerrallaan sillä jokainen niistä tuntuu huimaavalta harppaukselta. Luulen herkistyneeni, mutta todellisuudessa olen vain ollut piilossa. Kuinka kaikki on ollut hieman liikaa ja se tulee aina olemaan niin. Vaihdan seinät aurinkohattuun.

Tämä asia on selkeä kuin pilvetön päivä. Ainakin tänään ja tällä hetkellä. Luovat keinot purkaa omat riitansa ovat runsaat ja unohdan sen usein. Kuten sen miten puhutaan, kuinka ihminen itseään ilmaisee ja kertoo haluistaan. Mieli on täynnä kiertoteitä joilla oikaisee itsensä vain kauemmas päämäärästään. En ymmärrä. En vain vieläkään sitä ymmärrä, mutta se ei ole vakavaa. Ketjun päätteeksi naurahdan ja muistan, siitähän voi vaikka laulaa. Ainiin olenhan soitin ja miksi pyytäisin anteeksi, että runoilija sen lisäksi. 

Uhon laantuessa olen löytänyt sisältäni tilaa sunnuntaisen iltapäivän teekutsuille. Etsin reseptejä perinteisiin kurkkuvoileipiin ja ahkeraan ruusukuvioista astiastoa. Asun täällä vaaleanpunaisen villapaitani sisällä ja suttaan vihkojen kansia koruviivoilla. Astun ulos vasta kun siellä tuoksuu kevät. Tarvitsen itseäni enemmän kuin muita ja tekemistä riittää. Olen pahoillani jos ikävöitte mutten ole sitä liikaa. Toivokaa minulle vain parhainta niin ehkä näemme vielä. Tämä ei ole koskaan ollut kilpailu huomiosta. Ja ajattelin keskittyä olemaan kaunis ihan omaksi ilokseni. 

Rakastaen.
SHARE:

maanantai 8. tammikuuta 2018

tiistai 2. tammikuuta 2018

Toinen koti


Tavoitteeni on elää hyvässä paikassa, sisällä ja ulkoa. Kivenheiton päässä perhettä ja ystäviä. Koska moni asia on mennyt uusiksi tai tarkalleen ottaen, pudonnut paikoilleen. Astun vuoteen taas kuin uuteen. Tälläkin kertaa tavoitellen onnea. Koska on liian kauan kestänyt tämä, kurjuus ja ikävä. Se paine rintakehällä joka ehti oikeuttaa olemassaolonsa vaikkakin valhe ja siitä karistan itseäni pois. En usko sinua ruma uni enää enkä ole tulossa takaisin vaikka pahan kukkia tuot kimpullisen. Olen sitä mieltä että tämä sai riittää ja haluan paremman suhteen. Sellaisen vakaan ja luotettavan joka ei kadehdi tai yritä ottaa pois onnistunutta. Kärsimys kyllästyttää enkä edes myötätunnosta aio vuoksesi romahtaa. En ilottomana ole avuksi kun en itse jaksa viedä itseäni ulos. 

Tämä on suurenmoisen rakkaustarinan alku. 


SHARE:
© Aamiaiskone . All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig