maanantai 16. joulukuuta 2019

Kukat kukkii ainiaan


Isoäidin autotallista löytyi kassiin sullotut tekokukka-amppelit jotka muistan lapsuudesta roikkuneen vessanpytyn päällä. Kiipesin useamman kerran pytyn kannelle katsomaan kukkia lähemmin koska pidin niitä valtavan kauniina. Nyt ne oli piilotettu varastoon muiden muovikukkien kanssa jolle ei enää sisustuksessa löytynyt paikkaa. Pyysin luvan ottaa ne autotallista mukaani ja pilkkoa ne miten haluan. Mummi vaikutti vain tyytyväiseltä kun kassillinen roinaa siirtyi muualle.

Roinaa riittää ja asioiden ostaminen uutena on se vihoviimeinen. Harvemmin tiedän valmiiksi tasan minkälaista asiaa kaipaan, niinikään vastaan kävelevä roina tietää sen minua paremmin kun tunnistan sen sopivammaksi kuin olisin ikinä edes osannut kuvitella. Siitä on muodostunut minun ja universumin välinen esteettinen dialogi. 


Leikkasin irti amppeliin istutetut varret, poimin kassin pohjalle irroneet kukat ja painoin ne takaisin paikoilleen. Pöydällä oli kasa muovista vehreää jotka aioin liimata ilmastointiteipillä seinään. 

Kävin kerran ravintolassa jonka katto oli peitetty kauttaltaan tekovihreällä ja josta moniväriset kukat roikkuivat alaspäin. Se pienensi tilan kodikkaaksi ja oli runsas olematta mauton. Tuijotin koko aterian ajan kattoon kun yritin selvittää miten se oli saavutettu. Näin että huoneen joka nurkasta oli ripustettu kalaverkko johon tekokasvit oli vaivalloisesti sidottu peittämään se. Haluaisin tänne kämppään jotain samankaltaista jolla toisin kattoa alaspäin. Voisinpa edes maalata sen tummansiniseksi ja koristella tähdillä, tai laskostaa kankaita roikkumaan kuin vesipiippumestoissa. Universumi on kuullut toiveeni ja jään odottamaan vastausta.


Ruusuköynnös kiertää kattokruunun ketjua pitkin ja peittää ikäväntylsät johdot. Rautalanka on ystävä ja se ratkaisee kaikki ongelmat. Kotona pitää olla aina kerä kukkalankaa, luota minuun. Ruusuköynnös kiertää myös jalkalamppua joka näyttää nyt keijujen valtikalta. 


Vanha kukka-amppeli muutti muotoa kehystämään keittokomeron kurkistusikkunaa. Se toi kaivattua tekstuuria tilaan ja sopii hyvin prinsessaluolaan. Viidakko kasvaa sitä mukaan kun löydän lisää muovikukkia kirpputoreilta ja autotalleista. Nykyresurssieni rajoitteet näkyvät kekselisäisyytenä. En kuitenkaan rinnasta vähävaraisuutta hyveellisyyteen, roinan uusikäyttö on suotavaa  sosiaaliluokasta riippumatta. Toivoisin jokaisen aloittavan esteettisen dialogin maailmankaikkeuden kanssa. Se paljastaa hitaasti, mutta sitäkin varmemmin miltä todellisuudessa näyttää sisäpuolelta. Se lähestyy elämäntapaa ja filosofiaa jolla hienovaraisesti kohdata itsensä kasvotusten. 

Olen matkalla kohti paratiisia.

SHARE:

tiistai 13. elokuuta 2019

Paviljonki


Jäin sanattomaksi kesän alkaessa, ei sen vuoksi että sanottavan määrä olisi ollut vähemmänlainen vaan koska teknologian rajoitteet tuli vastaan. Sisällön tuottaminen on erittäin mukavaa ja jakaminen on välittämistä. Etenkin kun on ollut poikkeuksellinen vuosi mitä tulee sisällön suhteen. En kuitenkaan jaksanut taistella pitkiä latausaikoja ja yhtäkkisiä kaatumisia vastaan kesken proosan. Tarvitsen uuden tietokoneen se on selvä, mutta olen pennitön uneksija. Raaempi rajoissaan kuin aiemmin, mutta altis ahdistumiseen siinä missä muutkin. Joten, kuulumisia? Huhhei maata näkyvissä. Tämän laivan hiton kapteenina täytyy katsella kaikenlaisia kuhnureita. Passioprojektit ovat saavuttaneet yksitellen täydellisiä ympyröitä ja niiden heijastusvaikutukset ovat kaunista katseltavaa. Olenkin jäänyt toistamaan ääneen kuinka kaikki kummallinen saa nyt riittää. Ei outoja unia, näkyjä tai mitään muutakaan mystiskosmista johdatusta kiitos. Haluan sitä tylsäntavallista kotivaimoarkea jossa spontaaneinta on kaapinjämistä loihditut rusinapullat. Jos tunnen tarvetta päteä otan sähkökitaran kauniiseen käteen ja muistutan itselleni että vain kymmenessä vuodessa olen siinä virtuoosi. 


Niin. Mitähän helvettiä. Miksi olen näin pitkään jättänyt näkemättä ystäviäni. Niitä joille on yhdenhitontekevää olenko näytelmän sankaritar vai kuiskaaja. Joiden kanssa pystyn täysin rentoutumaan ja olemaan paras itseni. Kaiken aikaa se yksinäisyys ja kaipuu oli vain ikävää, jotain mikä oli mitättömän helppo korjata. Koko vuoden olen peilannut itseäni heistä joiden kanssa olen vahvempi ja se on tärkeintä mitä voin kenellekään neuvoa. Jos todellisuus tuntuu järkkyvän ja huomaa kyseenalaistavan omaa tarkoitustaan siinä, jossain on vikaa. Silloin he, joille on sydämessään antanut valtuudet tehdä reality check, tulevat tarpeeseen. Vaikka olen nyt koko ajan liikkeesä en uuvu samoin kuin ennen. Heidän ansiotaan kannan vähemmän naamioita. Pidän muurit matalalla ja rajat selkeinä. Kuuntelen omaa käytännön viisautta. Luotan prosessiin.


Mitä tulee haaveisiin ja intohimoihin, olen syyllinen. "Jos taidettaan pitää niin suuressa arvossa täytyy pitää myös taiteilijastaan huolta". Näin minä sanoin yhdelle Pariisissa eksyneelle joka kantoi itseään suurempaa maalauskangasta eestaas vilkkaalla kadulla. Hän ei osannut kieltä eikä tiennyt missä nukkuu yönsä. Tärkeintä oli päästä Eurooppaan ja maalata. Saatoin hänet puistomaiselle aukealle, istutin alas ja puhuin hänelle kuin olisin opettanut itseäni. "Kaikki eivät halua parastasi", se oli sydäntäsärkevää vaikka tiesin tekeväni oikein. Että maailmassa edes hieman kyynisempi romantikko on parempi kuin ei lainkaan. 

Katson ympärilleni. Maailma kukkii ja olen onnekas ihminen. Jokainen kiertää oman aurinkonsa mukaan sanoo Nuuskamuikkunen. Mutta taiteen kuuluu parantaa eikä lisätä tuskaa, olisi voinut joku jatkaa.


En kuitenkaan kaipaa etelään. Minulle riittää Pariisin kevät ja syksy, sieltä vielä paikallinen orkesteri joiden kanssa jazzailla. Syvempi tutustuminen ranskalaisuuteeni on itsessään kirjan arvoinen jonka voi myöhemmin adaptoida surreaaliksi musikaaliksi. Jos jotain haluan jättää jälkeeni se on ihastunutta hämmennystä ja valtavan perinnön. Matkustinpa Suomeen tai Ranskaan olen aina menossa kotiin. Sitä tavoittelen. Kodin tuntua joka suhteessa. Hirvittävän perinteistä mutta olkoon.

Koti on kaunis ja kissa voi hyvin. Kynnetkin pysyneet lakattuina. Ruuanlaittoa ja hävikin välttämistä. Kauppareissut ovat nykyään seikkailuja kun lappuhaukkoina etsitään äidin kanssa tarjouksia. "Mitäs tänään syötäisiin?"-kysymys on muuttanut merkitystään. Sitä syödään mitä parasta ennen suo. Tuleepahan kokeiltua kaikkea uutta säästön lisäksi. Puiden omenat alkavat olemaan kypsiä ja elosyys vierähtää hyvin niiden antimilla. Hyvin yksinkertaista arkista hyvää, mutta uskon löytäneeni elämän tarkoituksen. 


Kestävämpää olemista ja helposti lähestyttävää kulutusfilosofiaa. Ei voi olettaa ihmisten ostavan huonompaa tuotetta kalliimmalla, täytyy lähestyä asiaa toisin. Korvata aiempi paremmalla ja helpommin saatavalla tyylistä tinkimättä. Se ei ole niin mahdotonta kuin maailmassa nykyisellään eteneminen. Uusien tapojen muodostaminen vie aikansa eikä porkkanaksi aina riitä edes oma hyvinvointi. Listasin jo aiemmin hyväksi testattuja ja todettuja keinoja joilla elämänlaatuni on tasaisesti lisääntynyt laajemman ympäristövaikutuksen lisäksi. Täytyy muistuttaa, että luopuminen on osa kasvua eikä se ole vain tiedostavimman ryhmän velvollisuus. Sama kuin taiteessa. Tavoite on parantaa eikä lisätä tuskaa. 

Suhtaudun tähän usein mielikuvitusta ja päättelykykyä haastavana harjoitteena joka stimuloi konettani käymään yleishyödyllisiä laskutoimituksia sen sijaan, että se takertuu täysin selittämättömiin ihmissuhdeasioihin jotka yleensä vain päättyvät siihen tulokseen, että on yrittänyt tehdä väärällä tavalla vaikutusta vääriin ihmisiin. Pitää lopettaa semmonen. Se kun hiffaa käyttää jugurttilitran loput jädemuotteihin ja pistää pakkaseen on vain hiton paljon hedelmällisempää. 


Johtajuus on duuni. Siitä jaksan kouluttaa ja sen tärkeimmistä arvoista. Auktoriteettikammoinen ampuu itseään jalkaan jos ei tunnista hyvän johtajuuden arvoa projektin onnistumisen kannalta. Kommunikaatio, hyvä delegointi ja luottamus tekijän osaamiseen, kiitollisuus ja kritiikki pitkin matkaa, ratkaisukeskeisyys, älykkyys, empatia, mielikuvitus, kyky nähdä henkilön potentiaali vaikkei hän itse näe, säännöllinen itsereflektointi ja halukkuus oppia lisää, valmius sotkemaan omatkin kätensä. En ole väärässä vaikka listasta puuttuisi jotain olennaista. Vien tätä vahvuutta kasvavalla varmuudella eteenpäin. Olen pysäyttämätön. 

Kaikki sankarit eivät käytä viittaa. Se nyt vain sattuu olemaan preferenssini.


Näprääminen. Loputon näprääminen. Värityskirjan värittämistä terälehdillä, kiiltokuvien leikkeilyä, kauniiden nappien ompelua outoihin paikkoihin, mielikuvitusravintolan ruokalistojen keksimistä, kukkien valokuvaamista, ilkeiden loppusointurunojen kirjoittamista, taukoamatonta kauneudenhoitoa, ympäri vuoden Jouluun valmistautumista, meditointiin turhautumista, megalomaanisten voimafantasioiden pikakelausta, kynsilakkakokoelman kartuttamista, k-ruokalehtien ja jälkiruuilta tuoksuvien suihkusaippuoiden keräilyä, liian pitkät juorupuhelut ja ennen kaikkea, täysin turhien listojen listaamista. 

Mulle kuuluu hyvää kiitos.

SHARE:

maanantai 1. heinäkuuta 2019

Yksi

Mä tykkään tosta tyypistä. Sen tapa käsitellä identiteettiä ei ole ehkä aina kaikkein selkein ja suorin, mutta se on juuri niin oma kuin se on kuuluukin olla. Se on kuin vieras kieli jonka hän on joskus lapsena keksinyt omalle salaseuralle jonka ainoa jäsen oli. Ihmeellinen on ihminen hän sanoo usein ja niin on hänkin, ihmeellinen ja erittäin ihminen. Siitä ei ole epäilystäkään. Suoraan puhuminen on vaikeaa samoin silmiin katsominen ja kaikkeen täytyy sisällyttää jotain runollista. Ehkä kolmanteen kappaleeseen mennessä saan jotain sanotuksi. 

Ulkoisesta tarkastelijasta sisäiseen ääneen ja sen ilmaisijaksi. Monimutkaisia ja hajanaisia. Ajatukset kulkevat ketjureaktiolaitteen läpi ja sormenpäät suodattavat ne parhaansa mukaan sanoiksi. Miksi kertoisin kuulumisiani kun ennemmin puhun tunteista. Ainiin joskus on parempi olla enemmän ihminen kuin ihmeellinen. 

Ajatustyö ja päässälasku joka vei minulta yhteensä kahdeksan vuotta on laskenut itsensä loppuun. Mursin koodin tai jotain sinnepäin. Tuntuu kuin olisin ollut itseäni suuremman asian komponentti joka puskuroi tietoa lävitseni koska kapasiteettini ylsi siihen vaikkakin äärirajoille. Eikä siitä ole muuta näyttöä kuin kauan sitten esitettyjen ennustusten aikakoodit ja tähän päivään toteutetut saavutukset jotka niitä vastasivat. Sekä todistajia. Niiden voisi luulla olevan oleellisia, mutta ei. 

Olen vapaa.

Olen valmis siihen mitä ikinä on tullakseen enkä tiedä ollenkaan mitä se tulee olemaan. On etuoikeus elää elämäänsä vapaassa tahdossa vaikka kuinka väittelisi sen olevan illuusio. Ei kiinnosta. Olen läpeeni kyllästynyt ratkaisija ja valitsen onnellisuuden vaikka tämä olisi vain universumin syntymää edeltävä uni. 

Olen istunut viime illat sähkökitara sylissäni. Teen omaa musiikkia. Projektilla ei ole nimeä. Ajattelin lisäksi matkustella hieman ja syödä hyvin. Siivosin ja nyt minulla on kaunis koti. Päivä kerrallaan totun ja mietin millä kaikella mukavalla voin täyttää tätä uutta tilaa. Jatketaan samaan malliin.

SHARE:

sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Tuulikello

Maailmanlopun jälkeinen tyttö soittaa rikkinäisellä kitaralla. 

Näin tuulikellolla leikkivän koiran joka lauloi ihmiselleen kauniisti. Hän oli ymmärtänyt luovuuden ytimen jonka itse unohdin. Olen itkenyt viikkoja ja luullut tietäväni miksi on paha olo, sen on pakko johtua siitä ettei minua kukaan ota vakavasti. Olen vitsi enkä osaa tehdä kunnon kuperkeikkoja. En kuulu kerhoon enkä tule koskaan kuulumaan, siihen rinkiin on asiaa vain jos kutsutaan. 

Asia on kuitenkin täysin muu enkä kaipaa lohduttajaa. Tai kutsua leikkiin jonka osaa ihan itsekin. Haluan olla kuin tuulikellokoira ja ulvoa helinän päälle. Matalan kynnyksen luomista ja intoa saada aikaiseksi edes jotain keskeneräistä. Tämä asioiden loppuunvieminen vie minut aina maailman reunan yli. Joten riittää. Ihan sama. En osaa soittaa kitaraa, mutta siitä tuli silti parempi tuuli.

SHARE:

tiistai 28. toukokuuta 2019

Kesäpyörä pt.2

+
Kesäpyörä kaikessa loistossaan parin viikon takaisella Kalliomäen pihakirppiskierroksella.
SHARE:

tiistai 14. toukokuuta 2019

Kesäpyörä


Kesäfillarin kasaus piirustuspöydältä olevaiseksi koitti äitienpäivänä. Vanha traktorihalli muuntui työpajaksi jossa esivalmistelujen ja aikansa kypsyttelyn jälkeen vaaleanpunainen visio vihdoin toteutui. Siitä tuli kamalan ihana.
SHARE:

torstai 9. toukokuuta 2019

Kirppistelyä pt.11


Täydellisen farkkutakin löytyminen ei jää vain siihen. Juuri oikealla tavalla stressaantunut ja täydellisesti liian iso, tän aarteen kohdalla ysärijumalat ovat olleet suopeita. Tän takin matka on vasta alussa. Se löysi omistajan jonka kanssa ratsastaa aamunkoittoon. Hänen ympärilleen minä kesäni rakennan tästä lähtien. Hetkeä myöhemmin toiselta kirppikseltä löytynyt kaulapanta kameekorulla teki minusta uskojan.
SHARE:

keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Neljän askeleen blues

After being agonized long enough by this wretched tooth. I really started worrying if i'll ever ramble again. A week passed and the painkillers had stop working a while back. "This isn't a film noir!" I proclaimed. "It's just you, bored and talking to yourself again". I nodded. Something had to be done. I pressed record and the little red light blinked. You know, it's a very fine line between here and there.

Rakentavan häpeän oppitunnit. En ole kyennyt toistamaan nauhoitetta yli viiteen vuoteen. Kuvittelin itseni silloin rappionsa pohjalla olevaksi etsiväksi jonka alituinen sisäinen monologi romantisoi pahimmankin hammassäryn. Muistan sen jakson ja ihmettelen vieläkin mistä löysin sisäisen voiman jaksaa kunnes sain vahvempia lääkkeitä. Pidättelin itkua kunnes viimein kodeiini alkoi puremaan. Kipu häipyi ja kahden viikon tuskan jälkeen nousin lentoon. Kaikki tuntui kevyemmältä. Näin edessäni oranssikaapuisia ihmisiä laulamassa ja tanssimassa Kolmen sepän patsaan edustalla. Vasta tuskan hälvetessä ymmärsin, kevät oli saapunut ja tanssimaan tänne on tultu! Hyppäsin kollektiiviin mukaan ja kannustin ujostelevia munkkeja ottamaan käsistäni kiinni ja pyörimään vinhaan ympyrää kunnes alkoi huimaamaan liikaa tai ote lipesi. Saatoin vaikuttaa täydelliseltä sekopäältä heidänkin mielestä, mutta siinä taustalla oli syvä juurtunut logiikka ja ilmaisuntarve. Viisaudenhampaani oli ollut kivualiaasti tulehtunut viikkotolkulla ja elin sen ajan rajatilassa. En ollut täällä enkä ollut siellä, olin vain keskellä kipua josta oli tullut todellisuuteni. Kun se verho viimein nousi, koin hetken niin syvää onnea jota voimisti oranssikaapujen julkean avoin keväänjulistus. 

Nauhoite näiden vuosien jälkeen sisältää yhä olennaisen. Kehitys laulajana, lausunnassa ja erityisesti improvisaatiossa on kasvanut eksponentiaalisesti. Kanavoin silloin mielestäni kosmisia totuuksia sanelukoneeseen vaikka vain itselleni muistiin. Allekirjoitan mitä silloin sain talteen haparoinnistaan huolimatta. Hyvin tehty lintuseni.

Jälkihäpeän määrä on tosiaan mittaamaton, mutta ei se ole niin vakavaa.
  

Blues pähkinänkuoressa
  1. Ajattele jotain mikä saa sinut hymyilemään tai itkemään.
  2. Mokailu on todennäköistä, silloin pitää vain keksiä jotain ja jatkaa.
  3. Välillä täytyy hyväksyä että kyseessä ei ole blues.
  4. Ja tärkeimpänä, pidä hauskaa kurjuudessasi.
SHARE:

maanantai 6. toukokuuta 2019

Puuterirasia


Löysin tämän puuterirasian vuosia sitten, sen kansi oli pahasti pinttynyt eikä kuvioinnista saanut juuri selvää. Kauneusrutiinini alkuvaiheissa käytin runsaasti kookosöljyä vartalolla. Täytin puuterirasian perunajauhoilla ja öljyämisen jälkeen puuteroin itseni mattaiseksi. Tuoksuin kuulema suurelta kaurakeksiltä. Myöhemmin opin hillitsemään ja puuteroinnin askel jäi tarpeettomaksi, mutta ajatuksena oli kenties saada sisällytettyä kaunis rasia osaksi rutiinia ennemmin kuin sen käytännöllisyys. 


Se kiersi aikansa muuttolaatikosta toiseen. Sommittelin sen aina osaksi kauneuspöytää, mutta sen todellinen tarkoitus jäi huomiotta. Erään kerran sain mieleeni yrittää vaaleentaa pinttynyttä kantta C-vitamiiniliuoksella ja monen illan liuottamisen jälkeen sen herkkä kuviointi alkoi erottumaan. Jatkoin sitä kunnes värjäymien alta paljastui riippumatolla lepäilevä neito. Tunnistin oitis itseni. 


Jäin miettimään miten saisin herkästä esineestä kaikkensa irti ja kehitin mielessäni reseptin. Tämä ensiyritelmäni onnistui odotusten mukaisesti, mutta vaatisin silti jatkokehittelyä. Suhteiden parempaa määrittelyä kuin mitä silmämääräisesti arvioin. Komponentit pysyisivät kuitenkin samoina ja kukin löytänee raaka-aineet omista kaapeistaan. Muutamalla ekstrasilauksella ja niiden variaatioilla siitä saa helposti omannäköisensä ihanan turhan ylellisyyden.


Resepti löytyy alta
SHARE:

maanantai 29. huhtikuuta 2019

Kevätsiivous

Sen on useimmat huomanneet, en ole ollut entiselläni. Vaikka olen koko pienen ikäni tutustunut Pariisiin isän ja äidin kintereillä, vasta nyt näin itseni onnellisesti eksyneenä suurkaupungissa. Josta kiskon itseni takaisin suomalaiseen pikkukaupunkiin joka ei paluumuuttajien mukaan koskaan muutu. Väitin jo yläasteella ensimmäisen kerran että kyseessä on kaupungin sijaan ilmiö. Anomalia keskellä Bermudan kolmiota jonne kaikenlaiset mystikot löytävät tiensä. Synnyinranta jonka hiekkaan kypsään ikään ehtineet kilpikonnat palaavat laskemaan jälkeläisensä. Kontrastina siinä on jotain erityistä. Yksinkertaisempaa elämää ja läheisempi suhde luontoon. Pariisin kaduilla yritin vaistonvaraisesti suojella rupikonnaa ylittämässä tietä, samoin kuin täällä juoksentelen typerien fasaanien perässä etteivät ne äkisti peruuta ajavan renkaan alle. 

Suursiivo kevään kunniaksi. Fyysisen ja henkisen maailman juttuja. Hyvinvointihakuista aktiviteettia, vaatekaapin uudistamisesta vanhojen ystäväpiirien virvoittamiseen. Pitkän kuoriutumisen jälkeen koittaa uusi aika. Vaikka kokemus on vasta aluillaan se on jo moninkertaisesti lunastanut itsensä takaisin. Vihreiden lehtien pilkistellessä elän kevään kukkimista tänä vuonna toista kertaa. Kuin syntyisi kahdesti peräjälkeen. Ensimmäisen kerran tietoisuuteen ja toisen kerran maailmaan. 

On niin paljon jaettavaa. Entistä vähemmän asiaa.


SHARE:

tiistai 23. huhtikuuta 2019

Ylpeys


En muista enää miksi tätä paikkaa kutsuttiin. Galleria gallerioiden joukossa. Tässä kuvia viimeiseltä viikolta kun luovutin kronologian suhteen ja annoin kaupungin kaapata. Minua sanottiin niin monta kertaa kauniiksi että tunsin sen. Vaikka viiletin kuukauden jaloillani koin oloni levänneeksi ja kaksi viimeistä iltaa ennen paluuta itkin. En halunnut lähteä. Näin itseni miten minut ensi kertaa kohdatessa nähtiin. Hienona ja aina tervetulleena näyttelytiloihin juomaan ilmaista kuohuviiniä. Jouduin itkiessäni sen myöntämään, kuinka kamalaa on ollut. Ilohetkiin takertumista kun onnellisuuden pitäisi olla juuri niin helppoa miten jotkut sen saavat näyttämään. Pariisissa en peitellyt erinomaisuuttani vaan asetin sen entistä näkyvämmäksi. Unohdin hävetä ja ylpistyin. Lupasin, että aikani on liian arvokasta enää jakaakseni sitä kevyin perustein. Ymmärsin että olen aivan kuten kaikki muut.

Tämä teki hyvää.

Merci.
SHARE:

torstai 28. maaliskuuta 2019

Pariisin varpuset

Olen lukossa. Toistan ihmisille samoja asioita.
En ole vihainen tai katkera. En ole surullinenkaan. Olen vain äärimmäisen pettynyt. 

Koko päivän olen jahdannut ruusuja. Ravintolan tapetissa, arvokkaissa matoissa, puutarhaputiikeissa ja omista vaatteista. Kunhan näen ruusuja jossain muodossa, ne vain kutsuvat luokseen. Laukkuni, huivini, jopa mekko ja luuria myöten. Olen kietonut itseni ruusutarhan sydämeen. Yritän jotenkin selittää sen niin yksinkertaisesti kuin voin, ranskankieleni haparoi. Rakastan ruusuja koska haluan niitä itselleni. Jonakin päivänä astua pukuhuoneeseen joka on niitä täynnä. Onnistuneen esityksen jälkeen sulkeutua kukkien keskelle riisumaan illan yltäni. Yritän kutsua niitä luokseni taikavoimin. Haluan kaiken sen rakkauden ja ihailun mitä ruusuilla voi ilmaista.

Kevät on tullut Pariisiin. Ikkunalaudalla lauloi lujaa varpunen ja ihmiset pysähtyivät katsomaan pientä lintua. Kuulin että kaupunki oli ennen täynnä varpusia, mutta nyt ne ovat vain hävinneet. Syitä on monia, mutta sellaisen ilmaantuessa ei voi kuin jäädä ihastelemaan. Kevään edetessä niitä saapunee lisää. Pariisi ilman varpusta on onneton ajatus. 

Mitä kauemmin täällä olen kaupunki kutistuu silmissä. Olen ehtinyt saada aikaan pientä paheksuntaa tulokkaana vaikken mielestäni ole koskaan lähtenyt. Etuna kuitenkin ettei kaikki ole yhdestä porukasta kiinni. Valinnanvaraa riittää ja käytöstavat kunniaan. Kättään voi näyttää ja matkaa jatkaa. Tuskin ehtisin näyttäytyä yhdessä paikassa riittävän pitkään pistääkseni silmään. Muutama kullankallis ystävä todellisuuden testaamista varten riittää. Ehkä se on myös kokemus. Olen liian keskittynyt päämääriini että jaksaisin paneutua muuhun, joka on tällä hetkellä ylenpalttisen nautinnon tuottaminen itselleni joka suhteessa.

Kävelen ja syön, sitten kävelen lisää. Välillä juon. Sitten kävelen. Ja syön ja juon. Kävelen kolmatta viikkoa putkeen ja voin erinomaisesti. Ehkä juuri, koska voin niin hyvin, näen asiat miten ne todellisuudessa ovat olleet. Ensijärkytyksen ja surun eri tasojen pikakelauksen jälkeen jäljellä on vain syvä pettymys. Sitten kerron ihmisille samat asiat yhä uudestaan ja heidän on vaikea uskoa kuulemaansa.

Olen lukossa, mutta vain Suomeksi.

Päivärutiini on yksinkertainen. Herään, keitän kahvin ja syön aamiaisen. Pesen kasvoni ja aloitan ehostautumisen. Laitan itseni valmiiksi ja katson päivän tapahtumat läpi. Sitten lähden etsimään itselleni lounasta. Tavoitteena on kävellä mahdollisimman paljon ja löytää jotain kaunista. Pettymys hälvenee hieman. Sen tilalla on valo.

SHARE:

perjantai 22. maaliskuuta 2019

torstai 21. maaliskuuta 2019

Baroom


Pariisi tapahtui, tai ainakin se versio jonka olen siitä idealisoinut. Ihmiset kävelevät toistensa ohi harvoin toista kertaa. Kun ravintolan jonossa meidän perässä odottanut pariskunta tulee vastaan toisella puolella kaupunkia, siitä muistetaan sanoa. Kas mikä sattuma ja Pariisi on oikeasti valtavan pieni. Ei tämä ole mikään New York vaikka ihmisiä asuu yhtä paljon kaupungissa kuin koko Suomessa. Siksi kohtaamiset kohdataan heti. Välillä seuraan vierestä kun kaksi ihmistä tapaa toisensa ensimmäistä kertaa, kuten eräs lääkäri joka kehui vaaleatukkaista varttuneempaa naista kauniiksi ja ennen pysäkillään poistumista neuvoi kuinka voivat halutessaan kohdata uudestaan. Se oli hyvin viehättävää. 
SHARE:

sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

© Aamiaiskone . All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig