After being agonized long enough by this wretched tooth. I really started worrying if i'll ever ramble again. A week passed and the painkillers had stop working a while back. "This isn't a film noir!" I proclaimed. "It's just you, bored and talking to yourself again". I nodded. Something had to be done. I pressed record and the little red light blinked. You know, it's a very fine line between here and there.
Rakentavan häpeän oppitunnit. En ole kyennyt toistamaan nauhoitetta yli viiteen vuoteen. Kuvittelin itseni silloin rappionsa pohjalla olevaksi etsiväksi jonka alituinen sisäinen monologi romantisoi pahimmankin hammassäryn. Muistan sen jakson ja ihmettelen vieläkin mistä löysin sisäisen voiman jaksaa kunnes sain vahvempia lääkkeitä. Pidättelin itkua kunnes viimein kodeiini alkoi puremaan. Kipu häipyi ja kahden viikon tuskan jälkeen nousin lentoon. Kaikki tuntui kevyemmältä. Näin edessäni oranssikaapuisia ihmisiä laulamassa ja tanssimassa Kolmen sepän patsaan edustalla. Vasta tuskan hälvetessä ymmärsin, kevät oli saapunut ja tanssimaan tänne on tultu! Hyppäsin kollektiiviin mukaan ja kannustin ujostelevia munkkeja ottamaan käsistäni kiinni ja pyörimään vinhaan ympyrää kunnes alkoi huimaamaan liikaa tai ote lipesi. Saatoin vaikuttaa täydelliseltä sekopäältä heidänkin mielestä, mutta siinä taustalla oli syvä juurtunut logiikka ja ilmaisuntarve. Viisaudenhampaani oli ollut kivualiaasti tulehtunut viikkotolkulla ja elin sen ajan rajatilassa. En ollut täällä enkä ollut siellä, olin vain keskellä kipua josta oli tullut todellisuuteni. Kun se verho viimein nousi, koin hetken niin syvää onnea jota voimisti oranssikaapujen julkean avoin keväänjulistus.
Nauhoite näiden vuosien jälkeen sisältää yhä olennaisen. Kehitys laulajana, lausunnassa ja erityisesti improvisaatiossa on kasvanut eksponentiaalisesti. Kanavoin silloin mielestäni kosmisia totuuksia sanelukoneeseen vaikka vain itselleni muistiin. Allekirjoitan mitä silloin sain talteen haparoinnistaan huolimatta. Hyvin tehty lintuseni.
Jälkihäpeän määrä on tosiaan mittaamaton, mutta ei se ole niin vakavaa.
Blues pähkinänkuoressa
- Ajattele jotain mikä saa sinut hymyilemään tai itkemään.
- Mokailu on todennäköistä, silloin pitää vain keksiä jotain ja jatkaa.
- Välillä täytyy hyväksyä että kyseessä ei ole blues.
- Ja tärkeimpänä, pidä hauskaa kurjuudessasi.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti