#minäsuojelen #korvaamaton #meidänilmasto #ilmastonmuutos
Satakunta ihmistä kokoontui Helsingissä 16.-19.1.2019 Metsäpurosaliin toteuttamaan uusiksi Ultra Bran klassikkokappale 'Minä suojelen sinua kaikelta' omistettuna nuorille ilmaston puolesta toimijoille ja aktiiveille turvalauluksi. Se esitetään ensimmäisenä nuorten ilmastohuippukokouksessa Finlandia-talolla jonka kummina toimii presidentti Tarja Halonen. Sain kunnian toimia kappaleessa solistina upean ja osaavan työtiimin kanssa yhteisen asian puolesta. Kiitos teille kaikille.
'Minä suojelen sinua kaikelta' musiikkivideon myötä listaan omia tapojani joilla on myönteisiä vaikutuksia ympäristöön ja omaan hyvinvointiini:
-Hankin lähes kaiken käytettynä ja kierrätän niin paljon kuin voin. Kirpputori harrastuksena on äidiltä opittu tapa ja olen kiertänyt niitä lapsesta saakka hänen kanssaan. Kaikki vaatteeni monivuotisia talvivarusteita lukuunottamatta löytyi kirppiksiltä tai olivat äidin tekemiä. Ne olivat muotia aina pari vuosikymmentä myöhässä enkä ymmärtänyt salata hyvää löytöä vaikka niistä tehtiin koulussa usein pilaa. Tapa on jatkunut tähän päivään saakka, olen perustanut blogin sen ympärille ja kehittynyt löytöjen tekemisessä entistä paremmaksi.
-Suosin kotimaisia tuotteita, ostan ruokani ilta-alennuksista ja vältän kotona hävikkiä viimeiseen asti. Valitsen ravintolan ruokalistalta kasvis-tai kalavaihtoehdon lihan sijasta. Otan vastaan muilta ylimääräiseksi jääneitä tähteitä jotka syön itse tai vien äidille. Käytän ResQ-applikaatiota aina kun mahdollista.
-Käytän julkista liikennettä. Kävelen ja pyöräilen paljon. Haen kahvini omaan mukiin. Tilaan laskuni sähköisesti. Käytän suutaria kun kengät menee rikki. Kannan mukana aina kangaskassia ja niitä on kertynyt pieni kokoelma. Olen käyttänyt 16-vuotiaasta saakka kuukuppiä enkä vaihtaisi sitä enää mihinkään muuhun.
-Tuen äitini EloQ-yrityksen kierrätyskäsityötä käyttämällä hänen tuotteitaan ja kirppisharrastuksen ohessa raakamateriaalia metsästäen. Minulta kysytään usein minkälaisia tekstiililahjoituksia äitini ottaa vastaan ja välitän niitä parhaani mukaan eteenpäin. Laukut ja kukkarot ovat hänen itsensä suunnittelemia ja käsin valmistettuja kotiateljeessa. Materiaalit hän etsii enimmäkseen lähiseudun kierrätyspisteistä. Vanhat farkut ja nahkatakit saavat hänellä uuden muodon ja löydän usein niiden joukosta itselleni jotain päällepantavaa. Kun en enää tarvitse kyseistä vaatetta luovutan sen hänelle takaisin käsiteltäväksi. Tuotteet on kestävää tekoa ja mun osalta testattu ääriolosuhteissa. Häneltä minä olen tämän nykyisen elämäntavan kaikkinensa oppinut. https://eloqshop.com/
-Mielestäni tärkeimpänä kuitenkin on, että tiedän mistä pidän ja mitä tarvitsen. Elän päivä kerrallaan ja suhtaudun parempiin valintoihin eräänlaisena matkana. En odota itseltäni kohtuuttomia muutoksia lyhyessä ajassa vaan näen sen suuntana jossa tavoittelen harmoniaa itseni ja ympäristöni välillä. Hyvillä ja järkevillä valinnoilla säästää myös konkreettista rahaa jonka voi sijoittaa johonkin mitä oikeasti haluaa. Omien valintojensa uudelleen arviointi on nostanut elämänlaatuani enkä ole aikoihin kärsinyt paitsi jäämisen pelosta. Sallin elämässäni lukuisia ylellisyyksiä suoraan suhteessa siihen kuinka paljon olen vähentänyt turhaa kulutusta. Oma mielikuvitus on osoittautunut suurimmaksi voimavarakseni. Itseni ilmaisu ja määrittäminen tapahtuu sen pohjalta materiaalisten seikkojen sijaan, vaikka tulen aina ja ikuisesti rakastamaan kaikkea kaunista.
#minäsuojelen on positiivinen haaste jokaiselle. Jakamalla omia pieniä hyviä tapoja voimme kannustaa toisiamme ja sivistää itseämme. Paljon riittää opittavaa ja usein kysymys ei ole siitä mitä voi tehdä vaan minkä voi jättää tekemättä.
-Hankin lähes kaiken käytettynä ja kierrätän niin paljon kuin voin. Kirpputori harrastuksena on äidiltä opittu tapa ja olen kiertänyt niitä lapsesta saakka hänen kanssaan. Kaikki vaatteeni monivuotisia talvivarusteita lukuunottamatta löytyi kirppiksiltä tai olivat äidin tekemiä. Ne olivat muotia aina pari vuosikymmentä myöhässä enkä ymmärtänyt salata hyvää löytöä vaikka niistä tehtiin koulussa usein pilaa. Tapa on jatkunut tähän päivään saakka, olen perustanut blogin sen ympärille ja kehittynyt löytöjen tekemisessä entistä paremmaksi.
-Suosin kotimaisia tuotteita, ostan ruokani ilta-alennuksista ja vältän kotona hävikkiä viimeiseen asti. Valitsen ravintolan ruokalistalta kasvis-tai kalavaihtoehdon lihan sijasta. Otan vastaan muilta ylimääräiseksi jääneitä tähteitä jotka syön itse tai vien äidille. Käytän ResQ-applikaatiota aina kun mahdollista.
-Käytän julkista liikennettä. Kävelen ja pyöräilen paljon. Haen kahvini omaan mukiin. Tilaan laskuni sähköisesti. Käytän suutaria kun kengät menee rikki. Kannan mukana aina kangaskassia ja niitä on kertynyt pieni kokoelma. Olen käyttänyt 16-vuotiaasta saakka kuukuppiä enkä vaihtaisi sitä enää mihinkään muuhun.
-Varmistin itselleni hiljan työkokeilupaikan tälle kesälle TexVex:stä joka on tekstiilikierrätyspaja jossa lajitellaan poistotekstiilejä ja kierrätetään tai otetaan hyötykäyttöön sekä rikkinäistä että ehjää tekstiiliä. Toimintamalli on tosi siisti ja hiljalleen levinnyt muillekin seuduille. Aikaisemmin olen ollut vain aktiivinen asiakas ja nyt pääsen kulisseihin mukaan. Odotan jaksoa innolla sillä olen ennenkin ollut kierrätyspisteissä hommissa ja pidin siitä aivan valtavasti.
-Mielestäni tärkeimpänä kuitenkin on, että tiedän mistä pidän ja mitä tarvitsen. Elän päivä kerrallaan ja suhtaudun parempiin valintoihin eräänlaisena matkana. En odota itseltäni kohtuuttomia muutoksia lyhyessä ajassa vaan näen sen suuntana jossa tavoittelen harmoniaa itseni ja ympäristöni välillä. Hyvillä ja järkevillä valinnoilla säästää myös konkreettista rahaa jonka voi sijoittaa johonkin mitä oikeasti haluaa. Omien valintojensa uudelleen arviointi on nostanut elämänlaatuani enkä ole aikoihin kärsinyt paitsi jäämisen pelosta. Sallin elämässäni lukuisia ylellisyyksiä suoraan suhteessa siihen kuinka paljon olen vähentänyt turhaa kulutusta. Oma mielikuvitus on osoittautunut suurimmaksi voimavarakseni. Itseni ilmaisu ja määrittäminen tapahtuu sen pohjalta materiaalisten seikkojen sijaan, vaikka tulen aina ja ikuisesti rakastamaan kaikkea kaunista.
#minäsuojelen on positiivinen haaste jokaiselle. Jakamalla omia pieniä hyviä tapoja voimme kannustaa toisiamme ja sivistää itseämme. Paljon riittää opittavaa ja usein kysymys ei ole siitä mitä voi tehdä vaan minkä voi jättää tekemättä.
Ollaan mahtavia toisillemme♡
Ei kommentteja
Lähetä kommentti