Ranskaksi loru kuuluu: "Rakastaa; vähän, paljon, intohimoisesti, hullun lailla, ei lainkaan."
Perheen pieni sai oman hiekkalaatikon entiseen kukkapenkkiin. Pelastin sieltä pyörällisen peltirasian. Olen sen saanut joskus yhtä pienenä ja muistan sen sisältäneen kovia hedelmäkarkkeja. Nostin sen hiekkalaatikosta hetkeksi laudalle kunnes lapsen mielenkiinnot siirtyisivät seuraavaan asiaan ja salakuljettaisin sen kotiin. Niitä luulisi täällä riittävän. Mielikuvituksen vilkastusta ja pitkin poikin materiaalia sen toteuttamiseen.
Ehkä olin röyhkeä ja vanhojen lelujen kuuluisi luontevasti siirtyä seuraaville polville. En kuitenkaan luovu peltipurkeistani kovin helposti. Varsinkaan jos se näyttää brittiläisiltä tupla-decker bussilta omilla pyörillä. Sitten kun joku kerta innostun tekemään kotitekoista toffeeta, mihin muualle se sopisi paremmin säilytettäväksi.
Äidin tomaatit.
Ensipyöräni joka sittemmin siirtyi pikkuveljelle ja nyt hänen tyttärelleen, sai uuden maalipinnan. En ollut paikalla kun he aloittivat projektin. Tyydyn ihailemaan vierestä kun aiemmin mintunvihreä lasten polkupyörä muuttuu leppäkertuksi.
Muistan vielä miten opin ajamaan ilman apupyöriä. Se oli Saksassa kasarmin asuinalueella jotka olivat enimmäkseen leveitä kerrostaloja joiden ympäri kulki tie jota pitkin polkea uudestaan ja uudestaan. Apupyörät irroitettiin ja isä tarttui tarakasta kiinni. Sitten hän lähti juoksemaan lujempaa kuin ehdin polkea ja pelkäsin henkeni edestä. Yhtäkkiä isä irroitti kätensä ja laittoi ne naamani eteen: "katso poljet ilman apupyöriä!" Huusin niiden takaa etten näe mitään kunnes yhtäkkiä törmäsin rinteeseen.
En uskaltanut koskea pyörään uudestaan ja sitten me lähdettiinkin taas jonnekin kauemmas. Kun tuli aika tulla takaisin ja nähdä kotipihan kavereita jotka varmasti jo osasivat ajaa pyörää täydellisesti, näin unen. Unessa ajoin ilman apupyöriä juuri niin kuin piti ja hoksasin miten se oikein toimii. Sanoin äidille ja isälle että haluan näyttää heille kuinka hyvin nyt osasin, vaikka he pudistelivat hetken epäuskoisena päitään hakivat he sen minulle varastosta. Viiletin kuin vanha tekijä kerrostaloa ympäri ja huusin iloisena, "minähän sanoin!"
Mansikka hakkaa nauloja ja sanoi tekevänsä katon majaan. Äiti ja hän ovat askarrelleet sellaista jätelaudoista ja siitä puuttuu vielä päällysosa. Katosta tulee tyylikkäästi vino niin vesi valuu pois. Sitten siihen voi laittaa vaikka verhot ja hieman kalustaa.
Majat ovat monikäyttöisiä.
En vielä tarkalleen osaa sanoa mihin tarkoituksiin, mutta ne ovat selvinneet aina ennen pitkää.
Äiti katsoo onko retiisejä. Pidän retiiseistä. Voisin syödä niitä monta kiloa ja olenkin.
Omenapuu näyttää voivan hyvin. Pitää alkaa taas kaivaa esiin parhaat omenareseptit.
Uuniomenaa ja vaniljakastiketta. Siihen se kuitenkin aina menee.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti