Näin viime yönä että ostin oman unelmataloni 400 000 euron hintaan. maksu tapahtui suoralla tilisiirrolla ja maksoi niinkin paljon johtuen ihanteellisesta sijainnista. Talo itsessään oli idyllinen vaaleanpunainen puutalo isolla pihalla ja potentiaalia vaikuttavalle englantilaistyyliselle puutarhalle täynnä ruusuja. Aloin suunnittelemaan oitis kutsuja.
Unen merkitys nopealla haulla tuli suurella skaalalla. Se saattoi viitata suuriin muutoksiin ja mikäli talonhankinta oli iloinen tapahtuma niin se kertoi tulevasta taloudellisesta tasapainosta. Se myös saattoi viitata unennäkijän kuolemaan. Itse tulkitsin, että näin pelkojeni sijaan unta haaveistani. Kaupankäynti oli sujuvaa ja kaikki tarpeellinen löytyi huushollista ennalta ja sisustusta myöten tuntui että olin kotonani. Talo oli kuitenkin suurehko yksinäiselle ihmiselle ja siinä vilahti ajatus perheestä jolla täyttää tila. Unesta huokui kaipuu tasapainoiseen arkeen ja hyvin tavalliseen elämään jossa vaalittiin yhteisiä perinteitä. Ehkä näin oman taivaani.
Ihmiset ovat kiitelleet Janin ja minun duettoa, se on saanut eniten kuuluvuutta kuin mikään aiempi julkaisuni ja sainkin nauttia sen ensi-illasta ilman minkäänlaista stressiä siihen liittyen. Se tuntui olevan erityisen tarpeellista. Vaikka panostukseni kappaleeseen oli vähin mahdollinen, on tuntunut hyvältä odottaa jotain tulevaksi omalla nimellä ja kasvoilla. Musiikkivideo kursittiin etänä kasaan lyhyessä ajassa ja siitä tuli herttaisempi kuin olisin osannut odottaa. Ehkä juurikin stressin vähyys aiheuttaa tunteen oman osallistumisen puutteellisuudesta. Se sujui ilman että vuodatin yhtäkään talvista kylmää kyyneltä.
Lempeä askellus itseensä. Ilman naamiota. Vaarallisempana kuin koskaan.
Tältä kummalta vuodelta on jäänyt käteen ainakin yksi hyvä musiikkiin liittyvä kokemus ja muisto. Ikävöin keikkalavoja etten sanotuksi saa, mutta tuntuu myös kuin jäisi jotain omaa itselleenkin. Että saattaisin ehtiä kirjoittamaan tarinoita tai piirtämään kuvia. Tekemään jonkun niistä resepteistä joita olen huolellisesti tallentanut syrjään. Omistaa enemmän hyviä tukkapäiviä kuin koskaan aiemmin. Käydä treffeillä.
Haluaisin sellaisen perinteisen sinisen vihkon. Kirjoittaisin sen täyteen hienoja lauseita ja ilkeitä runoja. Muistan kun meille jaettiin ala-asteella pienet siniset ruutuvihot, luokanopettajamme kirjoitti ensitöikseen kanteen "reissuvihko" minulle ja muutamalle muulle. Myöhemmin selvisi että muiden oppilaiden kannessa luki "läksyvihko" ja omani oli nimetty ennalta kaikkia tulevia huomautuksia varten joihin tarvitsisin huoltajan allekirjoituksen. Se tuntui tuomiolta ennen ainuttakaan rikosta.
Aukean sana kerrallaan kohti parempaa.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti