Virtaus

En odottanut näin monia solmuja. Virtaus kulkee oikeaan yläkulmaan sinne sokean silmän taakse. Ei unohduksiin, mutta pois näkyviltä kenttää sumentamasta. Siksi varmaan tämä kurja olo vaikka kaikki hyvät toimenpiteet on tehtynä. Voodoojumaliakin kävi kylässä ja suoristin kasvoni kajaalilla. 

Kävin syvällä äiti Afrikassa kupposella kahvia ja hän silitteli lastensa päitä. Hän kertoi ettei värillä ole koskaan ollut väliä kunhan he voivat hyvin. Vahvistan valkoisella meikkikynällä mustia ääriviivoja tarkemmaksi, hän osoitti sormella ja kehui kuinka hyvin ne sopivat yhteen. Korostamaan toisiaan ei erottamaan. Hän näytti minulle mustien ja ruskeiden ruumiiden meren jonka päälle maailma oli rakennettu ja se täytti kaikki ääriviivat. Mietin mikä teki tästä valkoisesta tytöstä niin erikoisen vieraan ja hän lauloi: 

"Why do you have to sound like your out of this time, out of this place, out of your mind. 

Far away but close. From another world at home".

En ole piirtänyt aikoihin, tai osannut olla lehtiö sylissä ja viihtyä oloissani musiikin soidessa taustalla. Virtaus tyrehtyy ehkä pelkään. Sisäinen palkinnonjakojärjestelmäni kai siitä päättää. Olisko detox mitään, mutta lopetin jo alkoholin. Vieroitusta mistä? Ajan tappamisesta? Miksi koen haaskaavani paperia jos en tuota mestariteosta toisen jälkeen. Kuinka hullua. Ja mitä se virtaus oikeastaan tarkoittaa, miksi se on selkeämpi kuin koskaan. Se liittyy jotenkin naisellisuuteen eikö niin.

Tajusin vasta jälkeenpäin että asuntoni oli sisustukseltaan mitä täydellisin kutsumaan Erzulie perheen Iwa henkiä. He pitävät erityisesti hajuvedestä, kaikesta sievästä ja heidän symbolinsa on sydän jonka muotoisia esineitä olen haalinut lähes pakonomaisesti. Heidän kutsumisensa merkitsee usein myötätuulta intohimossa, rakkaudessa ja valuutassa. Sitä kuitenkin silmällä pitäen että heillä on oikukas luonne ja vanhojen rakastajien koputtaessa oveen täytyy muistaa seurata sydämensä ääntä. Kävi miten kävi, seksi tulee olemaan hyvää. Pari päivää myöhemmin tekstiilinlajittelussa tuli vastaan mitä ihanin hääpuku.

Vanhassa kelloradiossa soi Yle Radio 1 jota kuuntelen lähes päivittäin. Se toimii tasan yhdellä äänenkorkeudella ja vähän säästä riippuen. Laitoin sen päälle jospa synkronismi rantauttaisi viisautta siihen hetkeen. Palattiin Afrikan uumenista kotisuomen mytologiaan ja kuuntelin puhetta Kalevalan epäonnistuneista rakkaudenjanoisista voimahahmoista joilta puuttuu kokonaan sankarin matkan kolmas näytös jossa he lunastavat paikkansa legendoina ja maailma pelastuu. Se oli mielenkiintoinen ja tarpeellinen näkökulma, sen löytää areenasta. 

Suurten laulajien ja tietäjien jalanjäljissä seuraaminen vaatii tarkkaavaisuutta ja kriittistä itsetarkastelua. Avusta ja yhteistyöstä ei pidä kieltäytyä vaikka se kurottaisi maailman toiselta puolelta. Siinä risteyksessä ihmetellessä join melkein kaiken kofeiinittoman kahvin. Sampo makaa säpäleinä merenpohjassa. Miten meni niinku omasta mielestä.

Opinko mitään. Liikaa. Siksi olen ollut haikea vaikka selvisin ja voitin. Olen avannut solmuja yksi kerrallaan ja miettinyt miten niistä kirjoittaisin. Onko muita vaihtoehtoja kuin itseensä luottaen ja uskoen. Tehden matkan varrella ystäviä jotka näkevät ja kuulevat minua, jotka vahvistavat edellisiä. 

Syksy lohduttaa. Pääsen rakkaaseen rutiiniin kiinni ja lataan itseäni pimeässä hiljaisuudessa. Jotain vähän arkisempaa. Sen teen. Jospa vihdoin löydän taas ilon piirtää tyttöjä ja hirviöitä tai edes suttuja. Se olisi ihanaa.

♡