Sade

+

Siellä se sataa. Täällä makaan. Tuolla se ropisee. Tässä mulla surisee. Tuijotan eteeni kuin typerys. Suu auki kärpäsille. Lauantaiksi on ylle kaunein mekko. Se oli lahja ihailijalta. Ihan oikeasti. Enkä mä yhäkä tajua, että oon se joka pukee sellasia päälle. Sitten kävelen lavalle ja mulla on elvismikki nimeltä Lucy. Ja se laulaa kun mä esitän.

Usko, tahto ja kaikki se muu

kalpenee

kauniin mekon rinnalla.

Rakas tää sade piiskaa mua. Ja mä piiskaan takaisin. Hyppään sun lätäköihin ja kastelen lahkees kuin se olis elämäntyö. En sentään vertaa elämää vuoristorataan. Sitäpaitsi en ymmärrä. Elämä on kuin huvipuistolaite joka lyhyellä matkallaan kirkuu laskuissa kuin sekopää? Runoilijoita tarvitaan enemmän kuin koskaan. Teennäisyydessään puhkomaan vanhoja kliseitä uusia varten. Havaitsijan auktoriteetilla. Toden itsensä nimeämänä. Ihan tavallinen tyyppi nenä kiinni lasissa. Sadetta kuunnellen välillä maaten. Ennen tärkeitä päiviä miettien mitä pukisi päälleen.