Enempää ei ole viisasta paljastaa, mutta sen verran itselleni kuitenkin kannustimeksi. Jotain merkittävän hyvää on tulossa suuntaani ja siinä samalla mietin asioita täälläkin uusiksi. Ihmisten kielellä siis, muutan uuteen asuntoon!
Olen pidemmin lillunut jossain epämääräisessä välitilassa. Pari vuotta takaperin aloitettu henkinen parantelu on alkanut tuottaa sittemmin tulosta, että jokin uusi ja puhtaalta pöydältä alkava alkoi houkutella. En ollut varma halusinko muuttaa kaupungista vai koko maasta pois. Kunhan jotain olisi konkreettisemmin eri tavalla ettei olisi enempiä syitä katsoa taakseen ja surra sitä mistä luopui ihan vapaaehtoisesti. Joskus luin ja joku korjatkoon, että ihminen uusiutuu jokaista soluaan myöten suunnilleen seitsemän vuoden välein. Tässä nykyisessä eli tulevassa vanhassa kämpässä olen siten kuluneen kahdeksan vuoden aikana käynyt läpi täydellisen muodonmuutoksen.
Ehken osaa hahmottaa metamorfoosin merkitystä kun ympäröin itseäni vielä menneisyyden kyllästämässä solupölyssä johon ei imurointi auta. Eikä tarvinnut tällä kertaa paeta kuuhun saakka kun yllättävää reittiä pitkin yhtenä kauniina päivänä viehättävien sanansaattajien toimittaman tilaisuus aukeni kuin taika. Vaihdan maisemaa laaksoon ihanaan.
Asian varmistuessa palasin noitanaisboksiini ja koin syvää haikeutta. Pidän yksiöstäni, taloyhtiöstäni ja naapureista. Rouvat kutsuivat minut keskiviikkona pihakeinubileisiin loppukesän kunniaksi ja joku lupasi tuoda kakkuakin. Olen rakentanut tähän itselleni sievän pesäkolon jossa tokaluokkalaisen kummilapseni mukaan asuu ihan oikea prinsessa. Tilaa on ollut vähän, mutta se vähäkin hyödynnetty niin perusteellisesti että olen viihtynyt kovin kotoisassa luolassani ja elänyt elämäni parhaimpia syksyjä sen sylissä. Haikeus kumpusi kiitollisuudesta ja siitä, että vaikka kuinka olen kipuillut enkä aina osannut pitää itsestäni tai ympäristöstäni huolta, olen saanut olla täällä turvassa.
Siksi kaiken siivoaminen ja pakkaaminen on kuin mestariteoksen riisuminen, sen siirtäminen sellaisenaan ei tule onnistumaan joten on otettava aivan uusi näkökulma. Jos kerran olen ihan uusi niin silloin palettikin saa olla. Tässä tulevien viikkojen suurin työ onkin lajittelu ja luopuminen. En halua tätä kaikkea kuljettaa mukanani, vaan valita ne ehdottomat lempparit ja käyttää tilaisuuden hyväkseni keksiä itseni uusiksi. Joten tein kuten kuka tahansa ja rakensin ulkomuistista Sims neloseen uuden asunnon pohjapiirroksen jonne aloin sovittelemaan uutta sohvaryhmää jota ei ole vielä edes olemassa. Ollaan tässä universumin kanssa sinunkaupoissa sillai, että enemmän kuin luottamuksella tiedän sellaisen tulevan näillä näppylöillä vastaan. Haluan kauan kaivatun leffanurkkauksen ja tilaa Joulukuuselle. Se tärkein.
Eniten innoissani olen oikeasta keittiöstä! Nykyinen keittokomeroni riitti ruoanlaittoon, mutta leipominen tai mikään suurempaa pinta-alaa vaativa projekti ei onnistu. Piparkakkutalon koristelukin on haaste. Rakastan ruoanlaittoa, kattamista ja kestittämistä. Olen oman elämäni Nigella kunhan sille on puitteet. Joillekin on yllättävää kuultavaa että unelmatoimeni on elää perinteistä kotivaimoelämää ja keräilen kirpputorilta vanhoja ohjekirjoja etiketistä ruokaliinojen taitteluun. Kirjaston poistoista löysin aikoinaan vanhan Joulukirjan jonka ahmin kannesta kanteen. Tulevassa on tilaa kokonaiselle kirjahyllylle.
Toinen merkittävä piirre minussa joka tästä kaikesta ilakoi on halu elää kestävämmin. Tilan puute on vaivannut aina ja työhuone helpotti asiaa aikoinaan. Omassa kodissa olisi vaikka mitä kehittää ja nyt tuntuu että se helpottuu. Olen kultivoinut pidemmin henkilökohtaisella tasolla helposti lähestyttävää kulutusfilosofiaa. Haluan yksinkertaistaa mistään luopumatta. Elää kestävästi ylellisemmin. Täyttää kaikki tarpeeni ja toteuttaa haluni pienemmällä kuormalla. Kokea onnen hetkiä soveltamalla vanhaa uusiksi ja ottamalla haasteeksi kuinka tehdä se mahdollisimman ilmaiseksi. Siihen vaaditaan mielikuvitusta, kärsivällisyyttä, jatkuvaa uuden opettelemista ja hyvien tyyppien apua. Joten tässä kun asettelen palasia päässäni paikoilleen, kirjoittaisin koko prosessista matkapäiväkirjaa.
Sillä on kun meno oudoksi, oudoista tulee ammattilaisia. Minulla on mielestäni paljonkin jaettavaa, mutta ei sillä tee kukaan mitään ellen minä omalla esimerkilläni johda. Se vaatii minua olemaan henkilökohtaisempi joten olkoon se myös osa prosessia. Edetään yksi asia kerrallaan. Ihanaa ihanaa.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti