Ei alusta vaan suoraan siitä jatko-osasta joka on ensimmäistä parempi niinku terminaattori. Seisoo omillaan niin hyvin ettei aina muista sen olleen näin. Kyseessä kuitenki aikamatkatarina joten nokkelasti kakkonen onkin ykkönen.
Tarvitaan uusi käsis alkuperäisellä päähenkilöllä joka onnistuneesti perui kaupat merinoidan kanssa ja sai äänensä takaisin. Kenestä mä nyt kertoisin ja kuinka saisin kertojan astumaan esiin. Hän on sellainen, ei kovin intohimoinen itsenään esilläolija koska ei osaa tai halua valita kuka saa vuoron puhua. Kaikki kerralla tai ei mitään. Älkööt kuvitelko etten ole henkilökohtainen kun juuri tämän määrittelemättömän äärellä olette minua kaikkein lähinnä. En saata teeskennellä muuten nyrjähdän. Minussa on loisinut moni huono näyttelijä, he ovat kaikki saaneet potkut. Tämä uusi näytelmä tulee olemaan suurenmoinen spektaakkeli, aivan uudenlainen ilmestys! Kutsumme kaikki niitylle viihtymään ja lepäämään mukavimmassa asennossaan.
Hei muistatteko mua haluun vaan sanoa, mä annan anteeksi koska tuskin enää puhutaan. Oisitte voinu tehdä enemmän tai vähemmän emmä tiedä. Eipä sillä kai väliä enää koska voin vain kuvitella sitä häpeää tai en oikeastaan. Aina ollu vaikeaa samaistua mut nyt sen tajuan enemmän kuin koskaan väistäneeni luotia. Onki tosi hassua ellei ois surullista, puhuin totta aivan alusta ja juu olihan munki vaikee sitä uskoa. Koska sitä tää meinaa, että kaikki mitä oon koskaan halunnu on siinä kunha kurkottaa. Enkä mä nyt ihan liikaa haluu polkee jalkaa vaikka mulle sallitkaa ihan vähän tuulettaa. Koska oon rakastettu ja rakkauden arvoinen, osaan rakastaa ja rakkautta vastaanottaa.
En pelkää enää mun ajatuksia. Tiedättekö minkälaista on kun ei tunnista omia rajojaan, kun ei tulla vastaan ajoissa eikä ymmärrä miksi mikään tapahtuu kunnes selviää yllättävässä käänteessä, että onkin saapunut tänne muuttolintujen kyydissä. Tässä istun ja kirjoitan mistä pidän ja mitä on ollu eniten ikävä. Aloitan itsestä. Luin sellaisesta jutusta, että kun laittaa entuudestaan tuntemattomia pareja istumaan toisiaan vastapäätä ja heille antaa 36 kysymystä joiden päätteeksi he katsovat toisiaan intensiivisesti neljä minuuttia silmiin, sen pitäisi saada heidät rakastumaan. Mulle sanottiin aina että pitäis katsoo enemmän itteensä peilistä niinpä mä kokeilin. Istuin eteeni kuin tuntematon ja vastasin kysymys kerrallaan huipentuen tuijottelutuokioon. Se tapahtui siinä silmänräpäyksessä, olin omani ja lupasin etten koskaan enää lähtisi luotani.
Kaikki tämän uuden alun potentiaali ja tasaiseen valkeneva ymmärrys ettei absinttia kannata lantrata valkoviinillä. Hakkaan nyrkillä pöytää joka kulauksen jälkeen. Kun en keksi kirjoittamista harjoittelen sointuja kitaralla. Olen siinä hyvin huono.
Mä tiiän että tuolla on joku päivä vastassa sellainen kopla joka katsoo mua kiusaantuneena. Yks niistä on jo aikapäivää sitten tajunnut että mun sekoiluissa oli ripaus aitoo profetiaa ja sitä kaduttaa kun käski mun hakeutua hoitoon, toinen niistä seuraa meitsii tarkkana ja odottaa taikasanoja. Kolmas tuskin omistaa sen selkeämpää ajatusta vaan kysyy miten menee ja sillee. Ne ratsastajat joiden kohtaamista olen karttanut vuosia. Jos ei tähän mennessä kykene laskeutumaan ratsultaan seistäkseen edessäin vertaisena ja katsomaan suoraan siihen mun ainoaan silmään joudun olemaan rehellinen.
Hei boys. Uskon että teitä vituttaa. Mut jos joku teistä vielä venaa että tuun kiertään veistä ja toteamaan jotain vastaavaa "mähän sanoin"-paskaa voi rentoutuu. Ei oo sellaista aikomuksena. Mul on aivan liikaa tyylii toistella viime sesongin lauseita. Sensijaa nostan hattua ja riisun jengii aseista käytöstavoilla. Sitä ei kukaan osaa odottaa, että jatkaisin kunnioituksella kaikkia kohtaan koska ei mun tarvitse sanoa mitään. Ajattelen jo. Pään sisällä ollu aika meteli joka onneksi ei kuulu ulos asti. Koska honey ei sitä tarvi sanoo erikseen, oon aina tienny olevani parempi. Joten opi tykkään miltä mun armo tuntuu. Se on reilu ja siks repii kappaleiks. Koska jos tilanne vaatii oon sun ainoa toivo läpi helvetin ja otan sen aseman minkä varaan voit laskea. Seiso rivissä nyt hiljene, työnjako on hiton selkee. Sä kuuntelet ja tottelet kun mä teen ne vaikeet päätökset. Oon sun mutsi sun sisko, vaimo ja lapsi. Olen kaikki jotka pitää kotia jonne palata ja pidän huolen että sut kotiis palautan. Sä kannat kuorman ja meitsi taakan. Että jos vittu vielä naurattaa niin sulle todistan kuinka vähän pelottaa. Mä rakastan, mä rakastan, mä rakastan. Itken kaikkien edessä kun tuntuu pahalta.
Tässä mun ansioluettelo tuhatmiljoonaa apokalyptista simulaatioo. Mun painajaismaisemat yhtä syyllisii kuin sanansaattajat. Käyn läpi yksitellen, kryptinen viesti kerrallaan selvitän jokaisen kuin maailman parhaan etsivän. Naisellisii mahtavii supervoimii sun aliarvioimii, ollaanko kaikki menos samoihin naamiaisiin. Jokaikinen teistä on riittämätön. En tee yhdelläkään yhtään mitään. Siitä hyvästä olkaamme käteni alla.. legioona.
Täten kieltäydyn kunniasta olla arvokas. Mieluiten unohdettu yksinäinen kulkija jonka sanottavaksi ei jää viimeinen sana. Olen vain tarina jonka kertoja kävelee kohti aamunkoittoa. Annan niin paljon anteeksi ja yhtä vähän periksi.
Täs mun arsenaali. Pullo viiniä ja läppäri.
Ilta kääntyi nopeasti ympäri.
Faktan ja fiktion kanssa menen täällä sekaisin joten maan ja taivaan toisistansa erotin. Toisen rinnalleni tarvitsin, tarinalehdon saduille ja kaikelle karmivalle johon en halua itseäni liiaksi sekoittaa. Olen huomannut että todellisuus imitoi taidetta ja haluan vain madaltaa omaa luomiskynnystäni ilman että kiskon kaiken raiteiltaan vaan koska halusin jostain kertoa. Tämä ei ole viimeinen auringonlasku vaan..
Näin tutullisemmin puhekielellä, tuonne minä jatkossa novelleiksi tarkoitettuja novelleja ja sen sellaista. Toivon sillä lisää ilmaisun vapautta ja löytyy sieltä jo yksi kauan kirjoitettu tarina joka on odottanut tovin julkaisua.
Haluan vain tanssia, laulaa ja kirjoittaa mikä sen parempaa.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti