tiistai 12. huhtikuuta 2022

Meikkiaskartelua


Meikkien suhteen olen tähän saakka ollut harkitseva. Pärjäsin vähällä ja sitten jokin puraisi. Olin uudenlaisen äärellä. Pientä purkkia ja koteloa alkoi viemään tilaa laatikosta. Tuntui etten enää saanut hankkimilleni tuotteille riittävästi käyttöä. Kokoelman laajuus tuntui viimein riittävän, mutta säilytys oli pulma johon tarvitsin ratkaisua.

Innostuin katsomaan pannuprojekti-ja depotting-videoita, eli tuotteiden määrätietoista loppuun kuluttamista ja meikkipannujen siirtämistä alkuperäispakkauksista vähemmän tilaa vieviin magneettipaletteihin. Tästä alkoi lukuiset illat muovinkäryssä kun irrottelin sytkärillä pannuja purkeistaan ja aloitin meikkitetriksen vanhoihin DVD-ja CD-koteloihin.  


Tuttava oli sattumoisin tyhjentämässä autotalliaan kun ilmaisin toiveesta tyhjille DVD-koteloille ja sain niitä kokonaisen kassillisen vaikka tarvitsin vain muutaman. Vaaleanpunainen joukkoon kuulumaton on nenäliinarasia jonka löysin kauan sitten kirpputorilta. 


Tein tästä magneettisen paletin sillä Colourpopin pannut ovat magnetisoituja. Se on suunnaton helpotus.

Tarkemmat ohjeet löytyy Taikalampussa-blogista.


Peili on aina näppärästi mukana.


Suuaukolta josta "kuuluisi" kiskoa nenäliinoja päätin peittää Colourpopilta hankitun Malibu Barbie-paletin pahvipakkauksen kannella. Säästin pakkauksen koska se oli mielestäni sievä ja uskoin löytäväni sille vielä käyttöä. Paljon kivempi ratkaisu mielestäni kuin tylsä pahvi. Suuaukon puolen peitin kiiltokuvilla ja liimasin nauhan nostoavuksi.


Valitsin väritarinan lempparien perusteella. Tässä kaikki eniten käytetyimmät Colourpop-luomivärini samassa paikassa. Tämä toimii minulle jatkossa pohjana sille mitä värejä ja tekstuureja kohti hakeudun. Tähän tarttuminen tuntuu erityisen ylelliseltä koska en joudu valitsemaan suosikkien väliltä vaan pidän ihan jokaisesta. Näillä en voi epäonnistua.


Seuraavan paletin kansi on vanhan muistivihon kannet jonka leikkasin saksilla sopivan kokoiseksi ja liimasin perhosen näyttämään miten päin DVD-kotelo kannattaa avata. 


Olin ilahtunut yhdestä koko kasvoille tarkoitetusta Milanin matkapaletista ja mietin onnistunko luomaan jotain vastaavaa. Halusin voida ottaa yhden paletin mukaani ja pärjätä sillä pidemmänkin reissun. Sitten alkoi suunnittelu. Minkälaisia kokonaisuuksia onnistun luomaan omistamistani tuotteista vaihteleviin tarpeisiin. En odottanut sen olevan näin hauskaa ja tässä kaikki mitä sain tällä ajatuksella aikaan.


Halusin erityisesti kesäisen kasvopaletin johon sisällytin aurinkopuuterin lisäksi erilaisia poskipunia joita käytän myös luomille. Muutama korostusväri löytyy joukosta. Tämä toimii myös yleisenä poskipunapalettina halutessa. Pannut ovat liimattu paikoilleen ilmastointiteipillä joka toimii aika hyvin. 


Liimailin tarroja ja muita koristuksia sieventämään kokonaisuutta entisestään.


Ohuen DVD-kotelon kannet ovat vanhasta nuottivihosta josta joku myyjä keskiaikamarkkinoilla oli askarrellut pakkauspusseja. Säästin sen säilytystä varten ja löysin sille yllättäen uutta käyttöä. Kahdesti kierrätettyä.


Meikkinappien sijoittelu on oma haasteensa ja mielestäni äärimmäisen hauskaa. Sijoitin kaikki irrotetut siniset luomivärini samaan koteloon. Siihen lisäksi aurinkopuuteri, yksi poskipuna, pari korostusväriä ja muutama neutraalimpi väri. Olen viime aikoina nauttinut sinisestä erityisen paljon ja on mukavampaa että nämä löytyvät samasta paikasta.


Tein muutaman minipaletin CD-koteloihin. Niistä tuli tosi söpöjä.


Jatkoin samalla periaatteella ja olen käyttänyt näitä arkisin todella paljon. Näihin on valtavan helppo tarttua ja tehdä kokonainen ilme yhdellä kertaa. Meikkipussillinen tuotteita joka vie yhden CD-kotelon verran tilaa on myös mieletön tilansäästäjä. Nämä lähtevät eniten reissuun mukaan kuin mikään aikaisempi.


Irrotin varovasti yhden kulmaväripakkauksen peilin ja liimasin sen kansipahviin.


Tähän hain persikkaista ja lämmintä värimaailmaa. Silloin kun kaipaan kasvoille aurinkoa.


Tämän paletin kanneksi jouti vanha lahjakassi.


Tämänkin värimaailma on lämmin, mutta marjaisempi ja syvempi. Käytin paljon syksyllä ja talvella.


Takakannen liimasin täyteen ruusutarroja. Hyvin romanttista.

 
Viimeisenä esittelen poskipunapaletin.


Tämä oli ensimmäinen kokeiluni CD-koteloon ja innostuin erityisesti koristelujen kanssa.


Poskipunat ovat usein yksittäispakattuja ja niiden läpi kahlaaminen itselle turhauttavaa. Nämä olivat sopivan kokoisia samaan koteloon ja tartun tähän myös suhteellisen usein.

Toivoisin näkeväni enemmän myyntiin pakkauksettomia meikkejä. Tuotteella itsellään on kuitenkin enemmän väliä kuin mihin se on pakattu ja ne ihan oikeasti vie valtavasti tilaa. Näistä jäi muovinkeräykseen ostoskassillinen muovia jota ilmankin olisi pärjännyt.


Asettelin takakanteen keväisen kiiltokuvakollaasin.

Nämä ikään heräsivät uudestaan henkiin. Ymmärsin selkeämmin mistä pidän ja mikä toistuu. Näiden askartelu itsensä näköiseksi oli ihanaa ja haluan käyttää näitä niin usein kuin voin. Tämä on kuitenkin työlästä eikä tosiaan ole kaikkien juttu, mutta halusin jakaa omia askartelujani ja ajatuksia. 

Toivottavasti piditte!

Sini

SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Aamiaiskone . All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig