On helpompi piiloutua valokeilassa. Pimeydessä kaikki muut aistit voimistuvat ja huomioit ympäristöäsi kaikin muin tavoin kuin pinnallisesti tarkasteltuna. Kukaan ei voi huijata sinua ulkokuorellaan ja joudut luottamaan vain itseesi. Se on palvelus. Nokturnaaliset eläimet on maalattu pimeyden verenhimoisiksi hengiksi vaikka he toisin kuin me, näkevät sen läpi erinomaisesti. Selkeänä kuin päiväsaikaan. Liekö vain tuntemattoman pelkoa. Kunnioitamme kyyhkystä rauhanmerkkinä vaikka pulut repivät pullapalan toveriensa suusta ja sotkevat jätöksillään. Kun taas lepakon yli tuhannesta lajista vain muutama juo verta ja loput syövät hedelmiä tai hyönteisiä. Ne lentävät öisin ulos luolistaan ja palaavat aamunkoitteessa koteihinsa. Lepakot roikkuvat pää alaspäin toisiinsa kääriytyen jakaen lämpöään ollen hyvin perhekeskeisiä eläimiä. Puhumattakaan siitä, että ne ovat ainoa lentävä nisäkäslaji ihmisen lisäksi. Meidän olisi kertakaikkisen hyvä aika päivittää symbolimme. Tätä olen mieltä ja olen siinä täysin oikeassa.
Spottivalot häikäisevät ja seison kahden puoliympyrän keskellä. Edessäni näkyy yleisön musta siluetti enkä erota valojen takaa muuta kuin pilkkuja. Suoraan edessäni on mikrofoni ja taakseni on asettautunut soittajia muodostelmaan. Miten olen tähän eksynyt. Asiaa riittää, mutta se ei vastaa kysymykseeni. Olen valaistu. Valo naamioi minut ja sen takaa kuuluu ääni. En ole tässä enää olen siellä, teidän kanssa. Kuka kumma noin kauniisti laulaa?
Lepakko on ystävä. Suuri suojelija. Valitse hänet oppaaksi kun pitää löytää tie ulos pimeimmästä luolasta. Ei kukaan luvannutkaan sen olevan helppoa, ei kukaan luvannut yhtään mitään. Tätä olen mieltä ja olen siinä täysin oikeassa. Rauhaa. Toivoen Zeta.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti