Sen saa mitä tilaa ja tämän minä tilasin. En tiedä millä kunnialla minun on lupa tuntea niin hienoja ihmisiä ja kiinnostavia kohtaamisia. Sen kanssa elän sikäli, kun sen pariin olen työläästi hakeutunut. Seison jälleen kerran saman edessä, kuinka niin paljon on tapahtunut etten väsymykseltäni osaa siitä kertoa. Kas se on jo takanapäin ja tätä pientä voittoa voi juhlistaa sen seuraavan jälkeen. Uupuminen on vakava asia ja jollen itse ota sitä vakavasti tuskin kukaan. Se kuitenkin on, kun lyhyet lenkit markkinoilta takaisin vievät kaikki voimani. Silloin on suotavaa että yksityiskohtaiseen ja ihmismäiseen puhetapaan on hankalampi keskittyä. Perinteisen ja vaatimattoman yhteyden luominen. Tärkeämpää mielestäni on saada aikaiseksi, eikä vain jakaa sitä seuraajilleen. Jälkimmäinen lause vakuutti minun olevan uhanalainen laji. Liian harvinainen kuolemaan. Kertakaikkisesti.
Olen enimmäkseen syönyt hyvin ja levännyt. Suunnitellut matkaa ja meditoinut olojeni ylle. Näen vieläkin painajaisia joka yö. Onneksi olen koulutettu supersankari joka tietää miten toimia hädässä. Se ei kuitenkaan ratkaise lepäämättömyyttäni. Niin se vain on. Kaksoiselämästäni johtuen olen ikuisella lomalla. Hauduttelen kannullisen teetä ja kallistan silmäni parempaan kulmaan nähdäkseni kuvauksellisemman sekasorron. Moni asia jota pidin tärkeänä on karissut kuin tuhka tulipäästä. Hyvänä uutisena, se reikä siinä keskellä rintakehää joka laulaa yksinäisyydestään on muuttunut lempeämmäksi. Kodikkaaksi takan lämmittämäksi viltiksi ja entistä pienempien ilojen arvostajaksi. Heikkouksien transmutointi vie aikansa, mutta nyt näen onnistuneeni mikä lieneekään paljastuessaan. Olen pahoillani joka kerta hetkisen vähemmän.
Huomenna saalistamme äidin kanssa laatikollisen mansikoita. Todennäköisesti syömme kaiken heti. Otan osuuteni saaliista ennen kuin se häviää parempiin suihin. Niin kuin se suklaa jonka unohdin typeränä keittiön pöydälle. Ei sitä kissatkaan syönyt.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti