Orkesteriryhmittymämme tanssitti yleisöä vahvuuksiensa mukaan 27.10.2018
Niskan bäkkäri tarjoili vieraanvaraisuuksinaan yksityisyyttä, aamiaista ja pianon. Näköalamaisemaa tutusta paikasta uudesta kulmasta. Valloituksen voitokkuutta ja täyttymyksellistä pätemistä. Olen käynyt täällä usein mutten tällä puolella lavaa laulamassa. Yleensä valitsen joko Helena Siltalan ranskalaiset korot tai Indican ikuinen virta. Kerran löysin laululistalta Jefferson Airplanen valkoisen jäniksen ja veikkaan sen hävinneen sen jälkeen nopeasti valikoimasta. Lähinnä omaksi parhaakseni.
En ole eläissäni nähnyt näin paljon ruutupeilejä yhdessä paikkaa ellei vaihtoehtoisia tajunnantiloja lasketa. Innostuin peilaamaan niistä itseäni joka suunnasta. Siinä oli sellaista geometristä kodikkuutta jota en sen paremmin osaa kuvailla. Alumiinitähdet soi taustalla kuvaa ottaessa. Nautin synkronismista sen enempää sitä miettien.
Ainoa mitä kadun kuten yleensä näin jälkikäteen on etten taaskaan osannut lähteä ajoissa kotiin. Se liittynee tähän paikkaan itsessään. Viimeinen etappi muiden valopilkkujen jälkeen. Hämärä suomalainen yökerhoidylli joka on uskollinen estetiikalleen ja kuulun niihin jotka nauttii kuunnella muiden tulkintaa karaokessa. Siten olen kai itse oppinut.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti