lauantai 17. heinäkuuta 2021

Aistideprivaatiotankki

Rentoutuskellunta, sensorinen deprivaatio, aistieristys. Monta nimeä monenlaiselle kokijalle. En ole varma mistä kuulin tästä ensimmäisen kerran, ehkä Simpsoneista. Siitä olen varma että olen halunnut astua tankkiin siitä lähtien.

Vasta aikuisiällä sain selville olevani autismikirjolla ja myöhemmin sain virallisen diagnoosin. Sen myötä löysin nimiä kokemuksilleni ja alkoi hidas kuntoutuminen. Aistiherkkyydet ja aistiylikuormitus ovat olleet halki elämäni rajoittavia tekijöitä. Tunsin läpi nuoruuteni kärsiväni kroonisesta yksinäisyydestä ja aistiylikuormituksesta johtuvia kohtauksia kuvailin myrskyiksi. Elän alituisessa stressitilassa jonka maljan vuotaessa yli aivot heittää bluuskriinin eteen ja käyn läpi henkisesti ja fyysisesti agressiivisen kohtauksen jonka jälkeen olen entistä uupuneempi vastaanottamaan ympäristön ärsykkeitä. Tämä aiheutti pahimmillaan ilkeän kehän jonka seurauksena paloin tyystin loppuun.

Aiheesta voisi puhua loputtomiin, mutta kerron vain lyhyesti ja omakohtaisesti. Aihe on hankala ja vaikeasti lähestyttävä. Se ei näy minusta päälle ja siksi sen vakavuuteen on monen vaikea samaistua. Keskitynkin ennemmin selviytymiskeinoihin joita olen eloni aikana kehittänyt yksin ja terapeuttieni kanssa. Tämä on minulle vieläkin lipas jota raotan hitaasti, joka tulee olemaan työn alla lopunelämääni ja asia jota minun ei loppuviimein tarvitse selvittää kuin itselleni. 

Kieltäydyn kuitenkin kokemasta tästä häpeää, tarvetta sen salailuun tai peittelemään oireitani jotka korkeintaan aiheuttavat muissa vaivaantuneisuutta. Tarvitsen arjessani stimmausleluja, pitkiä latausaikoja ja tarkkoja rajavetoja. Saatan erityisen kuormittavissa tilanteissa menettää tilapäisesti puhekykyni, tuntea tarvetta eristyä seurasta tyhjään huoneeseen, näyttää näkyviä tic-oireita tai muuta hermostunutta käytöstä kuten pään raapimista tai käsien taputtelua. 

Tässä vain murto-osa huonoista puolista. Positiivisia on kuitenkin lukuisia ja niiden kultivointi on tänä päivänä pääasia.

Aistien hiljentäminen ja keskittymisen säännöstely vainko utopiaa. Jälkimmäiseen on onneksi olemassa ammattiapua lääkehoitoa myöten, mutta ensimmäiseen on tähän asti tepsinyt vain koko elämänsä uudelleen järjestely ja oman aikansa priorisointi henkisiä resurssejaan alituisesti punniten. Suinkaan vähättelemättä, sillä päästään jo hyvin pitkälle vaikkei olisi vastaavia neurologisia haasteita. Samoin päiväkirjan kirjoittaminen, mielikuvaharjoittelut, säännöllinen päivärytmi, liikkuminen ja terveet elintavat ovat yleispäteviä hyviä juttuja ihan jokaiselle. Halusin kuitenkin kokea sen miltä tuntuu levätä kaikilta ympäristön ärsykkeiltä. Olla kasvotusten mieleni kanssa joka onnellisena on loputon unien, ideoiden ja inspiraation lähde. Antaa sisäiselle maailmalle vuoron syrjäyttää ulkoisen.

Kutomon liikuntakeskuksessa ois semmone tankki, sanoi ystäväni jonkin kummallisen aasinsillan kautta. Jahas, varaan heti ajan ja nähdään toisella puolella. Raporttia tulee perästä nyt jännittää. Tiesin heti ottavani sarjalipun vaikken ollut koskaan aiemmin tankkiin astunut. Kelluntahuone itsessään oli viehättävä kaikilla mukavuuksilla ja iso munanmallinen kapseli futuristisen surreaali näky. Tää on jotain Kubrickkii, Space Odyssey 2021 kamaa. Suihkun kautta tulpat korviin ja kömmin sisään varoen etten saa suolavettä silmiini. Ohjelma alkaa musiikilla ja valoshowlla. Nappia painamalla pimenee koko tankki.

Outoo. Ihan sikaoutoo. Mitä tää on. Meitsi on niinku oliivi tölkissä. Koitan relaa jokaisen raajani niin perusteellisesti kuin voin, huomaan jännittäväni yllättävistä kohdista. Alan hetken päästä kuulemaan askelia, ilmeisesti joku on tulossa tarkistamaan olenko kunnossa. Ei, se on vain sydämenlyöntini. Kuulen sen hillittömän lujana ja tunnen kuinka kehoni värähtää sen tahdissa. Tää vois toimii hyvänä rytminä ja mukaan liittyy muita instrumentteja. Shamaanidisko alkaa soimaan taustalla ja ajatukset kiepsahtaa hetkeksi nurin huomion herpaantuessa. Säikähdän nukahtaneeni ja löydän itseni lillumasta nakkena ufomunassa. Tää rentoilu vaatiikin treeniä ja otanki kellunnan tavoitteeksi sen harjoittelemisen. Irti päästäminen ei tapahdukaan heittämällä vaikka kokemus onkin ollut miellyttävä tähän asti. Ei se mitään vaikka nukahtais muistutan itselleni, tän pointtina on huolien liukeneminen.

Silmäluomia vasten näkyy pimeää. Mitään luvattuja visuaaleja ei näy, en hallusinoi tai uneksi. Edessäni vain tyhjää tilaa ja kysyn itseltäni: Mitäs teet ystäväni?

Istutan näitä punaisia tulppaaneja ja tarvitsen hieman apua. Täällä on paljon rikkaruohoja joita tarvitsee kitkeä maasta ylös ja laittaa kompostiin. Sieltä saamme ravinnerikasta lannoitetta hyväksi kasvualustaksi kaikille kukille, puille ja pensaille. Mistä haluat aloittaa? Katso kuinka syvä juuri tällä traumalla oli, toivottavasti se tuli kokonaisena ylös eikä siitä jäänyt pienintäkään palaa maahan ettei se kasva takaisin kuin voikukka. Tämä lähti irti helpommin, laitetaan ne kaikki kompostiin. Katsos niistä ei koskaan tulla pääsemään eroon, mutta ne voidaan kierrättää. Saamme paljon hyvää multaa tähän puutarhaan. Oletko miettinyt jo minne haluat ripustaa riippumaton? Älä sijoita sitä liian lähelle ruusuja muutoin pölyttäjät eivät jätä sinua rauhaan. Tuonne kahden koivun väliin voisi sellainen sopia. Haluatko jatkaa vielä, ehkä tässä oli tarpeeksi tällä kertaa. Ainakin meillä on nyt tulppaaneja.

Musiikki alkaa soimaan ja valoshow saa tajuamaan että tunti on kulunut lentäen. Nousen sen loputtua varovasti vedestä, avaan kannen ja siirryn hitaasti suihkutilaan jossa pesen huolellisesti suolan iholta. Tarjolla on kosmetiikkaa talon puolesta ja kuplavettä lasipullossa. Se maistuu uskomattoman virkistältä. Kuivaan itseni, puen, kiitän kassaa ja lunastan sarjalippuni. Kävelen ulos aurinkoon munasta kuoriutuneena ufoperhosena. Ensimmäisen intrusiivisen ajatuksen putkahtaessa kylään se hälvenee käskystä. Fiilis on raukee ja toivon efektin säilyvän edes tovin. Tässä on potentiaalia uuteen normaaliin kunhan pystyy sijoittamaan säännöllisyyteen. Ihmelääkkeitä ei ole, on vain ajan tuomaa työn tulosta osiensa summana. Tutkimukset jatkuvat.

Istahdin puistoon parin frendin seuraksi ja näin siilin tosi läheltä kun se tuli nuuhkimaan kaverin takamusta. Maailman söpöin muinaisjäänne. Oltiin ihan paikoillamme ettei se pelästyisi ja se tuli ihan käsivarren etäisyydelle. Teki mieli itkeä kuinka ihana se oli. Sitten se kipitti pusikkoon ja pian tuli lisää tuttuja puistoon. Hetken jubasin ja vastasin kysymyksiin tankkikokemuksesta. Lupasin kirjoittaa jotain raporttia myöhemmin koska tiesin että tälle ois kysyntää kunhan sen vain osaa kohdistaa. Kiitin seurasta ja menin kotiin. Nukuin pitkän hellejakson jälkeen yöni kuin tukki. 

Sain ensimmäisen raporttini kirjoitettua ja alan seuraavaksi miettiä mitä kukkia istutan puutarhaani. Punaiset tulppaanit symboloivat rakkautta, siitä alkaa kaikki työ itsensä eteen. Ehkäpä unikkoja lohduttamaan luopumisesta ja päivänkakkaroita uusille aluille.

- Z -

SHARE:
© Aamiaiskone . All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig