Luomisen tarpeesta on turha itseään syyllistää, tämä on vain elämää ja sen sisällön vastuu jää vain itselleen. Paino sanalla vastuu. Vaikka kaikki olisi mahdollista ei se tarkoita ettäkö kaikkea tarvitsee tavoitella. Otan kierrätykseni ja kulutukseni vakavasti, eräänlaisena matkana kohti sen kehittämistä ja karsimista. Kevyempää taakkaa itselle ja ympäristölle. Olen huomannut sen olevan yllättävän helppoa ja nautinnollista kun siihen suhtautuu siten. Radikaalien lupausten lunastaminen on osoitettu jo aikaa sitten mahdottoman vaikeaksi ja leveeksi laittaminen on usein vastareaktio itseaiheutetulle sorrolle. Ketä vastaan minä kapinoin? Kuka alunperin laittoi minut laatikkoon? Hidasta, mutta varmaa edistystä tavoitellen koska vieraantuminen on todellista. Kun haluni pysyä muiden perässä hälveni, en halunnut puoliakaan asioista joita minun olisi kuulunut haluta. Samalla hävisi puolet asioista jotka minua olisi muihin yhdistänyt.
Kutsuin sitä yksinäisyydeksi. Sellaisena vakiintuneena olona joka leikkii melankolian kanssa intiaaneja ja lehmipoikia. Tämä itsensä rakastaminen kuulostaa niin syntiseltä. Onneksi olen välillä väärässä. Kun onnistuu pullottamaan salaman vetovoiman lait kutsuvat muita luokseen hankaamaan kylkiään vasten omia jos vaikka onnistuisi siirtämään samaa sähköä itseensä. Pahimmillaan he onnistuvat uskottelemaan, että pitkään kultivoimani kipinä ei ole lainkaan omani ja heidän oikeuksiin kuuluu sen selväksi tekeminen etten tukahduta sitä ylpeydelläni. Jäisin yksin kun sen sammuessa he siirtyisivät seuraavan tähden satelliiteiksi. He uskovat varmasti tekevänsä palveluksen, mutta liekin luonteen tuntee vain liekki itse. Tulen ja sähkön allegoriat saa riittää. Kappaleen loppulause on, olen olemassa enkä tarvitse siihen sinua.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti