tiistai 24. heinäkuuta 2018

Renessanssi


Jännittävän irrallista toimintaa. Sanotaan näin, että sen jälkeen kun liityin vallitsevaan yhteiskuntaan kasvaen niin pitkään sen ulkopuolella, vastaanotto oli varsin epämiellyttävä. Luulin että olisin pettyneempi heihin jotka rajoittivat altistumistani, mutta jälkikäteen olen kiitollisuudesta ottanut sen ylpeydekseni. En samaistu kehenkään tai mihinkään. En tunne yhteyttä. Ei se mitään. 

Olen liikaa jäänyt ajattelemaan mitä muut voisivat olla minusta mieltä. Milloin liian vähän milloin liikaa. Milloin jään taas ymmärrystä vaille ja milloin olen liian vakuuttava. Jotenkin unohdan elää itselleni. Jokainen on kriitikko se on aivan ilmeistä. Eikä erilaisuus ole todellisuudessa hyve vaikka siitä saa erinomaista viihdettä vastaanottimiin. Se aidan toisella puolella kasvanut, eritapainen. Enkä halua valittaakaan kun niin moni on joutunut pakenemaan ja ulkopuolisuudestani huolimatta saan silti olla kotonani. Ongelmani voidaan aina vertauttaa ja lopputulokseksi jää, olen niin kovin onnekas etten sitä saisi ääneen tiedostaa. Kultivoitunut omassa tyhjiössäni. Alkuperäinen. 

Mieluusti kirjoittaisin ja kuvittaisin omani. Maailmani siis kuten tähänkin asti koska se on vain parempi. Maailman parhaana eskapistina olen askel askeleelta lähempänä kuurakettiani koska mielikuvituksessa piilee kaikkien pelastus. Enkä voi pakottaa kuin itseäni. Sukeltamaan syvemmälle kunnes happi loppuu. 

Olen miettinyt että kirjoittaisin kirjan,
sellaisen selkeäsanaisen jossa olisi myös kirosanoja.

Ehkä laitan vain kaiken ensi vuonna tauolle ja keskityn johonkin aivan uuteen. Onhan minulla vapauteni ja olen luottanut siihen tähänkin asti. Että kun asiat tuntuvat hajoavan, suuressa skaalassa ne ovat vain asettumassa paikoilleen. 

Tiedän mitä haluan. Haluan rakentaa kodin. Haluan rutiinia. Haluan aivan tavallisia asioita. Haluan kaikki pois tieltäni jotka estävät minua saavuttamasta sitä. Minun ei tule ikävä. Tuossa yksi päivä vain huomasin, että seitsemän vuoden sykli on sopivasti ottanut minut kiinni. Silloisesta päätöksestä muuttua tähän hetkeen, jokainen soluni on uusiutunut ja voin kutsua itseäni uudeksi ihmiseksi. Kuin uusi ihminen. Niin konkreettisesti ettei se edes käynyt mielessäni. Kuka silloin on hän? Kuka minä olen? Kuinka voit sitä tietää jos en tiedä itsekään. Mahdollisuudet ovat loputtomat.

Kuvat: Maija Karisma
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Aamiaiskone . All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig