lauantai 23. maaliskuuta 2019

Auberkitchen


Se on se kriittinen kaksi viikkoa joka kestää että kieli alkaa taipumaan riittävällä nopeudella tyydyttävän itseilmaisun osalta. Mikä tarkoittaa että salavihkaa uneni muuttuvat ranskankielisiksi ja kohta tuskin huomaan puhuvani ääneen kieltä jota olen hillinnyt kokonaisen vuoden. Se ei silti poista kulttuurien ja tabujen yhteentörmäystä vaikka kuinka hyvältä se tuntuisi antaa maljansa vuotaa. Sulavampi kieli voi tehdä asiansa turhankin selväksi illanvieton keveyteen nähden. Osaan tätä nykyä paremmin arvioida ajoissa ihmisten vaivaantuneita katseita ja tehdä sulavan sosiaalisen sivuliikkeen eli poistua. 


Kuin magneetti osaan hakeutua oikeiden ihmisten seuraan ja pienen vierauden jälkeen tuntee olonsa tervetulleeksi porukassa jonka yhteishenki huokuu olemisen lämpöä sekä paheellisuutta. Mainiota. Laitan tämän ominaisuuden itsessäni listan jatkoksi oikeasti hyödyllisistä supervoimista.


Perjantaiboogie on lyhyen kävelymatkan päässä ateljeesta. Syödään juodaan ja fiilistellään musiikkia. 
Kaikki on kutsuttu. 


Safka oli jotain brasilialaista fuusiokeittiötä ja musiikki kuului särisevästä Voxista joka artistin itsensä mukaan oli hätäratkaisu kaikkien muiden laitteiden petettyä juuri ennen konsertin alkua. Kävin rohkaisemassa oikealla hetkellä että tämmöne säröhän on just oikein jees. Laulaja oli Amerikasta, emme ehtineet syvemmin puhua mikä hänet toi Pariisiin. Vaihdoimme yhteystietoja ja kiitokseksi keikasta esitin Nat King Colen luonnonlapsen parkkipaikalla ennen kuin erkanimme. "Oli kaunis tavata sinut" hän sanoi, kuin myös.


Kummallisinta on, että Suomessa tekee mieli viiniä ja täällä kaljaa.


Paikat laitetaan lukkoon ja metalliverho laskeutuu ikkunoiden peitoksi. Tähteet pakataan mukaan ja kävelemme takaisin lähtöruutuun. Kun herään kahvi on jo keitetty.


Mainitut paikat löytyy täältä
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Aamiaiskone . All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig