lauantai 23. maaliskuuta 2019

Auberkitchen


Se on se kriittinen kaksi viikkoa joka kestää että kieli alkaa taipumaan riittävällä nopeudella tyydyttävän itseilmaisun osalta. Mikä tarkoittaa että salavihkaa uneni muuttuvat ranskankielisiksi ja kohta tuskin huomaan puhuvani ääneen jotain mitä olen itsessäni hillinnyt taas kokonaisen vuoden. Se ei silti poista kulttuurien ja tabujen yhteentörmäystä vaikka kuinka hyvältä se tuntuisi antaa maljansa vuotaa. Sulavampi kieli voi tehdä asiansa turhankin selväksi illanvieton keveyteen nähden. Osaan tätä nykyä paremmin arvioida ajoissa ihmisten vaivaantuneita katseita ja tehdä sulavan sosiaalisen sivuliikkeen eli poistua. 


Kuin magneetti olen osannut hakeutua oikeiden ihmisten seuraan ja pienen vierauden jälkeen tuntee olonsa tervetulleeksi porukassa jonka yhteishenki huokuu olemisen lämpöä sekä pientä paheellisuutta. Mainiota. Laitan tämän ominaisuuden itsessäni listan jatkoksi oikeasti hyödyllisistä supervoimista.


Perjantaiboogie on lyhyen kävelymatkan päässä ateljeesta. Syödään juodaan ja fiilistellään musiikkia. Tästä kyseisest mestasta pitää nyt saada alueen siistein mesta ja siksi kaikki on kutsuttu. Tää on se normiperjantai. Seuraavalla viikolla aloittavat istuttamaan porukalla puutarhaa.

Ihania ihmisiä. Oli niin mukavaa että unohdin jopa ottaa kuvia.


Safka oli jotain brasilialaista fuusiokeittiötä ja musiikki kuului särisevästä Voxista joka artistin itsensä mukaan oli hätäratkaisu kaikkien muiden laitteiden petettyä juuri ennen konsertin alkua. Kävin rohkaisemassa oikealla hetkellä että tämmöne säröhän on just oikein jees.


Kummallisinta on, että Suomessa tekee mieli viiniä ja täällä kaljaa.


Paikat lukkoon ja tähteet sai itselleen. Ruoka tekee minut valtavan onnelliseksi. Ja kukat.


Mainitut paikat löytyy täältä
SHARE:

perjantai 22. maaliskuuta 2019

torstai 21. maaliskuuta 2019

Baroom


Pariisi tapahtui, tai ainakin se versio jonka olen siitä idealisoinut. Ihmiset kävelevät toistensa ohi harvoin toista kertaa. Kun ravintolan jonossa meidän perässä odottanut pariskunta tulee vastaan toisella puolella kaupunkia, siitä muistetaan sanoa. Kas mikä sattuma ja Pariisi on oikeasti valtavan pieni. Ei tämä ole mikään New York vaikka ihmisiä asuu yhtä paljon kaupungissa kuin koko Suomessa. Siksi kohtaamiset kohdataan heti. Välillä seuraan vierestä kun kaksi ihmistä tapaa toisensa ensimmäistä kertaa, kuten eräs lääkäri joka kehui vaaleatukkaista varttuneempaa naista kauniiksi ja ennen pysäkillään poistumista neuvoi kuinka voivat halutessaan kohdata uudestaan. Se oli hyvin viehättävää. 


Kanavoin Brigitte Bardotia ja maailma meni sekaisin.


Välillä kohtaamiset osuvat kohdalle ja kaupunki vie mennessään. Näin latteasti ilmaistuna, mutta niin tapahtuu se on totta. Se on toisenlainen rytmi toisaalla, mutta krapulat tuntuvat täsmälleen samoilta kaikkialla. Päätin etten anna sellaisten lamaannuttaa minua liian pitkiksi ajoiksi. Päivät tuntuvat juoksevan ja kaikkea olisi vielä ehdittävänä. Olin luvannut lähteä yksille kahden kaverin tatskapisteelle erääseen baariin. Konsepti tuo tatuointistudion julkiseen seurusteluravintolaan. Se on kuulema toisinaan ihan kannattavaa ja täytyy osata tuoda osaamistaan esiin. Vaikka kukaan ei ajatuksesta innostu koko illan aikana, tyyli ja tekijät tulevat taas hieman tutummiksi. 


Ruusuja ruusuja ihania ruusuja iholla.


Ruusu à la BAROK insp


Ruusu à la Sandy Wall


Kotiin palatessa taivaalla loisti täysikuu linnan yllä. Itsensä sättiminen menneisyyksien kännifläsärien takia tuntui jokseenkin kohtuuttomalta. Annan itselleni luvan syntyä uudestaan, ei tämä ole mitään mitä pitkä suihku ei puhdistaisi. 


Mainitut paikat löytyy täältä
SHARE:

sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

perjantai 15. maaliskuuta 2019

Loft du 34

Lohikäärmeenkatu

Joka päivä on jossain päin Pariisia näyttelynavajaiset jonne voi kutsua itsensä. Perjantaille on postilaatikkoon ilmestynyt kolme eventtiä joista kaikista olen kiinnostunut. Pitää oppia luopumaan, viimeisimpien avajaisten ohittaminen ei tiputa ulos sosiaalisesta kehyksestä. Tulen itsekin vain vuoden välein. Ne kulkevat aina melko samoja reittejä. Sisään tullaan ensimmäisinä että ehtii ottamaan valokuvia teoksista ilman yleisötungosta. Annetaan poskisuudelmia vakkareille ja käydään tarjoitaltavien kimppuun ennen niiden loppumista. Illan edetessä pienet galleriat täyttyvät, lämpötila nousee ja happi loppuu. Valokuvia saa ja kuuluu ottaa, mitä enemmän näkyvyyttä sen parempi. Designoitu valokuvaaja puikkelehtii ihmisten lomitse ja kuvaa vaihtuvaa virtaa. Taideteosten ikuistaminen ja jakaminen jätetään yleisön tehtäväksi. 


Marko93 on ilmeisen suosittu. Teosten viereisiin nimilappuihin ilmestyy punaisia tarroja sitä mukaan kun niitä ostetaan. Taiteilija itse jakelee julisteita ilmaiseksi joihin pyydetään nimikirjoitusta. Hän on illan tähti ja jokainen haluaa kuvan hänen kanssaan. Yllään Markolla on sininen Hawajipaita ja se muistuttaa samaa jonkalaista pidin ekalla luokalla. Käyn sanomassa siitä hänelle ja hän ylpeänä kertoo löytäneensä sen kierrätystorilta vain seitsemällä eurolla. Taulujen keskihinta on kolme tonnia. 


Galleria keskellä on interaktiivinen valotaideteos jossa voi puhelimensa valolla piirtää kuvioita ruudulle. Idea on yksinkertainen ja hyvä. Löysin itseni leikkimästä sen kanssa useaan otteeseen.


Mainitut paikat löytyy täältä
SHARE:

tiistai 12. maaliskuuta 2019

Koti-ikävä


Hankin kissamukin aikaa sitten isälle lahjaksi koska hän pitää kissoista. Se pölyttyi tähän asti hyllyllä ja päätin vihdoin ottaa sen itselleni käyttöön. Isäni ei unohtanut sitä hyllylle loukatakseen, sen sijaan hän säilytti sitä näkyvillä kiitollisuudesta. Se on näkökulmasta kiinni. Hän on erilainen henkilö. Sellainen jolle on turha hankkia lahjaa koska hänellä on täydellisen valmis systeemi. Tuttu ja turvallinen. Se voi ihmetyttää, mutta siihen palaaminen on jollain tavalla lohduttavaa. Rutiinit toistuu ja sen minkä on paikalleen jättänyt löytyy sieltä seuraavallakin kertaa. Se on kaiketi hänen tapansa ilmaista turvaa vaikka asioiden logiikka ei aina istu yhteen yleisesti hyväksytyn kanssa. Olemme puhuneet tästä ja välillä keksimme sille syyn. 


Kuulema Ranskassa on vain satanut. Tänään oli onneksi kaunis aamupäivä ja pihapuu kukki.


Kuinkahan paljon pariisilainen viettää keskimäärin elämästään metrossa?


Valitsin mantelitäytteisen piirakanpalan ja yritin ottaa siitä valokuvaa joka ei tallentunut. Teknologia ei ole ollut tänään ystäväni joten joudun hankkimaan jakamista varten uuden toisena päivänä. Voi ei.


Metsästäjä työssään. Isäni on Pokemonmestari.


Hän tietää taiteilijat nimeltä ja kertoo viimeaikaisista ilmiöistä, kuten sen että metroasemien suuria mainosjulisteita revitään systemaattisesti rikki. Hän ei tiedä mistä se johtuu. Hän näyttää isoa aukiota ja sanoo, -tänne voi lauantaisin tulla jos tekee mieli mellakoida. 

Tiemme eroavat joen varrella. Haluan mennä tutkimaan lähemmin tyttömäisen sievää liikettä ja isä ei ymmärrä että voisi lähteä seurakseni. Hän haluaa kuvata lisää uusia katutaideteoksia ennenkuin niiden päälle maalataan tai ne pestään pois. Sanon että tulen myöhemmin kotiin, että nähdään illalla ja kysyn onko hänellä muita suunnitelmia. Ei ole, hän vain haluaa nähdä joenvarren.


En ollut varma missä olin, mutta osaan kulkea Pariisissa ilman sitä huolta. Useimmat ovat kuulleet minun puhuvan Ranskaa vain lauluissa. Olen sama ihminen täällä kuin sielläkin sillä puolet minusta asuu täällä pysyvästi. Hän sanoi tekevänsä illaksi keittoa. 


Mainitut paikat löytyy täältä
SHARE:
© Aamiaiskone . All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig