torstai 28. maaliskuuta 2019

Pariisin varpuset

Olen lukossa. Toistan ihmisille samoja asioita.
En ole vihainen tai katkera. En ole surullinenkaan. Olen vain äärimmäisen pettynyt. 

Koko päivän olen jahdannut ruusuja. Ravintolan tapetissa, arvokkaissa matoissa, puutarhaputiikeissa ja omista vaatteista. Kunhan näen ruusuja jossain muodossa, ne vain kutsuvat luokseen. Laukkuni, huivini, jopa mekko ja luuria myöten. Olen kietonut itseni ruusutarhan sydämeen. Yritän jotenkin selittää sen niin yksinkertaisesti kuin voin, ranskankieleni haparoi. Rakastan ruusuja koska haluan niitä itselleni. Jonakin päivänä astua pukuhuoneeseen joka on niitä täynnä. Onnistuneen esityksen jälkeen sulkeutua kukkien keskelle riisumaan illan yltäni. Yritän kutsua niitä luokseni taikavoimin. Haluan kaiken sen rakkauden ja ihailun mitä ruusuilla voi ilmaista.

Kevät on tullut Pariisiin. Ikkunalaudalla lauloi lujaa varpunen ja ihmiset pysähtyivät katsomaan pientä lintua. Kuulin että kaupunki oli ennen täynnä varpusia, mutta nyt ne ovat vain hävinneet. Syitä on monia, mutta sellaisen ilmaantuessa ei voi kuin jäädä ihastelemaan. Kevään edetessä niitä saapunee lisää. Pariisi ilman varpusta on onneton ajatus. 

Mitä kauemmin täällä olen kaupunki kutistuu silmissä. Olen ehtinyt saada aikaan pientä paheksuntaa tulokkaana vaikken mielestäni ole koskaan lähtenyt. Etuna kuitenkin ettei kaikki ole yhdestä porukasta kiinni. Valinnanvaraa riittää ja käytöstavat kunniaan. Kättään voi näyttää ja matkaa jatkaa. Tuskin ehtisin näyttäytyä yhdessä paikassa riittävän pitkään pistääkseni silmään. Muutama kullankallis ystävä todellisuuden testaamista varten riittää. Ehkä se on myös kokemus. Olen liian keskittynyt päämääriini että jaksaisin paneutua muuhun, joka on tällä hetkellä ylenpalttisen nautinnon tuottaminen itselleni joka suhteessa.

Kävelen ja syön, sitten kävelen lisää. Välillä juon. Sitten kävelen. Ja syön ja juon. Kävelen kolmatta viikkoa putkeen ja voin erinomaisesti. Ehkä juuri, koska voin niin hyvin, näen asiat miten ne todellisuudessa ovat olleet. Ensijärkytyksen ja surun eri tasojen pikakelauksen jälkeen jäljellä on vain syvä pettymys. Sitten kerron ihmisille samat asiat yhä uudestaan ja heidän on vaikea uskoa kuulemaansa.

Olen lukossa, mutta vain Suomeksi.

Päivärutiini on yksinkertainen. Herään, keitän kahvin ja syön aamiaisen. Pesen kasvoni ja aloitan ehostautumisen. Laitan itseni valmiiksi ja katson päivän tapahtumat läpi. Sitten lähden etsimään itselleni lounasta. Tavoitteena on kävellä mahdollisimman paljon ja löytää jotain kaunista. Pettymys hälvenee hieman. Sen tilalla on valo.

- Z -
SHARE:

lauantai 23. maaliskuuta 2019

Auberkitchen


Se on se kriittinen kaksi viikkoa joka kestää että kieli alkaa taipumaan riittävällä nopeudella tyydyttävän itseilmaisun osalta. Mikä tarkoittaa että salavihkaa uneni muuttuvat ranskankielisiksi ja kohta tuskin huomaan puhuvani ääneen kieltä jota olen hillinnyt kokonaisen vuoden. Se ei silti poista kulttuurien ja tabujen yhteentörmäystä vaikka kuinka hyvältä se tuntuisi antaa maljansa vuotaa. Sulavampi kieli voi tehdä asiansa turhankin selväksi illanvieton keveyteen nähden. Osaan tätä nykyä paremmin arvioida ajoissa ihmisten vaivaantuneita katseita ja tehdä sulavan sosiaalisen sivuliikkeen eli poistua. 


Kuin magneetti osaan hakeutua oikeiden ihmisten seuraan ja pienen vierauden jälkeen tuntee olonsa tervetulleeksi porukassa jonka yhteishenki huokuu olemisen lämpöä sekä paheellisuutta. Mainiota. Laitan tämän ominaisuuden itsessäni listan jatkoksi oikeasti hyödyllisistä supervoimista.


Perjantaiboogie on lyhyen kävelymatkan päässä ateljeesta. Syödään juodaan ja fiilistellään musiikkia. 
Kaikki on kutsuttu. 


Safka oli jotain brasilialaista fuusiokeittiötä ja musiikki kuului särisevästä Voxista joka artistin itsensä mukaan oli hätäratkaisu kaikkien muiden laitteiden petettyä juuri ennen konsertin alkua. Kävin rohkaisemassa oikealla hetkellä että tämmöne säröhän on just oikein jees. Laulaja oli Amerikasta, emme ehtineet syvemmin puhua mikä hänet toi Pariisiin. Vaihdoimme yhteystietoja ja kiitokseksi keikasta esitin Nat King Colen luonnonlapsen parkkipaikalla ennen kuin erkanimme. "Oli kaunis tavata sinut" hän sanoi, kuin myös.


Kummallisinta on, että Suomessa tekee mieli viiniä ja täällä kaljaa.


Paikat laitetaan lukkoon ja metalliverho laskeutuu ikkunoiden peitoksi. Tähteet pakataan mukaan ja kävelemme takaisin lähtöruutuun. Kun herään kahvi on jo keitetty.


Mainitut paikat löytyy täältä
SHARE:

perjantai 22. maaliskuuta 2019

torstai 21. maaliskuuta 2019

Baroom


Pariisi tapahtui, tai ainakin se versio jonka olen siitä idealisoinut. Ihmiset kävelevät toistensa ohi harvoin toista kertaa. Kun ravintolan jonossa meidän perässä odottanut pariskunta tulee vastaan toisella puolella kaupunkia, siitä muistetaan sanoa. Kas mikä sattuma ja Pariisi on oikeasti valtavan pieni. Ei tämä ole mikään New York vaikka ihmisiä asuu yhtä paljon kaupungissa kuin koko Suomessa. Siksi kohtaamiset kohdataan heti. Välillä seuraan vierestä kun kaksi ihmistä tapaa toisensa ensimmäistä kertaa, kuten eräs lääkäri joka kehui vaaleatukkaista varttuneempaa naista kauniiksi ja ennen pysäkillään poistumista neuvoi kuinka voivat halutessaan kohdata uudestaan. Se oli hyvin viehättävää. 


Kanavoin Brigitte Bardotia ja maailma meni sekaisin.


Välillä kohtaamiset osuvat kohdalle ja kaupunki vie mennessään. Näin latteasti ilmaistuna, mutta niin tapahtuu se on totta. Se on toisenlainen rytmi toisaalla, mutta krapulat tuntuvat täsmälleen samoilta kaikkialla. Päätin etten anna sellaisten lamaannuttaa minua liian pitkiksi ajoiksi. Päivät tuntuvat juoksevan ja kaikkea olisi vielä ehdittävänä. Olin luvannut lähteä yksille kahden kaverin tatskapisteelle erääseen baariin. Konsepti tuo tatuointistudion julkiseen seurusteluravintolaan. Se on kuulema toisinaan ihan kannattavaa ja täytyy osata tuoda osaamistaan esiin. Vaikka kukaan ei ajatuksesta innostu koko illan aikana, tyyli ja tekijät tulevat taas hieman tutummiksi. 


Ruusuja ruusuja ihania ruusuja iholla.


Ruusu à la BAROK insp


Ruusu à la Sandy Wall


Kotiin palatessa taivaalla loisti täysikuu linnan yllä. Itsensä sättiminen menneisyyksien kännifläsärien takia tuntui jokseenkin kohtuuttomalta. Annan itselleni luvan syntyä uudestaan, ei tämä ole mitään mitä pitkä suihku ei puhdistaisi. 


Mainitut paikat löytyy täältä
SHARE:

sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

perjantai 15. maaliskuuta 2019

Loft du 34

Lohikäärmeenkatu

Joka päivä on jossain päin Pariisia näyttelynavajaiset jonne voi kutsua itsensä. Perjantaille on postilaatikkoon ilmestynyt kolme eventtiä joista kaikista olen kiinnostunut. Pitää oppia luopumaan, viimeisimpien avajaisten ohittaminen ei tiputa ulos sosiaalisesta kehyksestä. Tulen itsekin vain vuoden välein. Ne kulkevat aina melko samoja reittejä. Sisään tullaan ensimmäisinä että ehtii ottamaan valokuvia teoksista ilman yleisötungosta. Annetaan poskisuudelmia vakkareille ja käydään tarjoitaltavien kimppuun ennen niiden loppumista. Illan edetessä pienet galleriat täyttyvät, lämpötila nousee ja happi loppuu. Valokuvia saa ja kuuluu ottaa, mitä enemmän näkyvyyttä sen parempi. Designoitu valokuvaaja puikkelehtii ihmisten lomitse ja kuvaa vaihtuvaa virtaa. Taideteosten ikuistaminen ja jakaminen jätetään yleisön tehtäväksi. 


Marko93 on ilmeisen suosittu. Teosten viereisiin nimilappuihin ilmestyy punaisia tarroja sitä mukaan kun niitä ostetaan. Taiteilija itse jakelee julisteita ilmaiseksi joihin pyydetään nimikirjoitusta. Hän on illan tähti ja jokainen haluaa kuvan hänen kanssaan. Yllään Markolla on sininen Hawajipaita ja se muistuttaa samaa jonkalaista pidin ekalla luokalla. Käyn sanomassa siitä hänelle ja hän ylpeänä kertoo löytäneensä sen kierrätystorilta vain seitsemällä eurolla. Taulujen keskihinta on kolme tonnia. 


Galleria keskellä on interaktiivinen valotaideteos jossa voi puhelimensa valolla piirtää kuvioita ruudulle. Idea on yksinkertainen ja hyvä. Löysin itseni leikkimästä sen kanssa useaan otteeseen.


Mainitut paikat löytyy täältä
SHARE:
© Aamiaiskone . All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig