En ymmärrä miksen ottanut enempää kuvia. Taisin olla niin hetkessä mukana että halusin tallentaa sen omin aistein. Olihan miljöö mitä hienoin ja hurmaavuudessaan olen tällaista paikkaa kaivannut tänne pohjoiseen. Kiva kun otit minut ja meidät tänne. Ruoka oli hyvää ja viini siihen sopivaa. Voin vain jakaa kuvan sijaan tuhat sanaa.
Yleensä olen mieltänyt itsemme johonkin hämärään nurkkaan sinne savun sekaan. Jotain enteilevää usvaa ja punaista spottivaloa maalaamaan varjot katonrajaan saakka. Matkustamaan tuonpuoleiseen ja takaisin. Sellaisin toivonpilkahduksin jota ei yleensä melankoliassa odottaisi, mutta kuullessaan sellaista aina kaivanneena. Eikä normaalisti haittaisi vaikka ulkona pauhaisi samaan aikaan kissat ja koirat taivaan täydeltä. Tällaisessa avarassa pihatunnelmassa se ei ole toivottavaa. Ihmiset haluavat juoda tuoppinsa taivasalla ilman että vesiraja nousee. En yleensä lähde säitä säätämään, mutta aina voi toivoa lujaa ja pyytää kauniisti. Joskus taivas kuulee ja vastaa, ole hyvä.
Tämä yksilö joka ehtoon pääasiahenkilönäkin esiintyi on ympäröinyt itsensä ihastuttavilla ihmisillä.
Uskon sen liittyvän suoraan hänen menestykseensä.
Otan tämän ajatuksen omakseni.
6.7. perjantaina oli Eino Leinon, runon ja suven päivä.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti