torstai 19. heinäkuuta 2018

Hattu


Tavallaan tämä on kirppistelyä, mutta hatun tarina on tärkeämpi. Hattu löytyi tavalliselta pihakirppikseltä ja ostopäätös tuli huolimattoman tarkastelun jälkeen. Tällaista kipparinlakkia pidin joskus pienenä, niitä oli minulla useampia tai oikeastaan ne oli isän vanhoja. Hän oli lukenut annoksensa Corto Maltesea ja jättänyt nuoreen mieheen lähtemättömän vaikutuksen. Olin enemmän innostunut Vaahteramäen Eemelistä ja mielsin mössykän samanlaiseksi. Tämä on paluuta aikoihin kun ensimmäisen kerran löysin lempihattuni. 


Ensimmäinen lempihattuni oli mummon tekemä neljän tuulen lakki. Halusin pitää sitä kaikkialla ja toivon joskus löytäväni sen uudestaan. Sen perinteikkyys olis erityisen kutsuva ja syy siihen selviäisi paljon myöhemmin. Silloin se oli vain minun hattuni. Sanoi siihen kukaan tänä päivänä yhtään mitään. Olen aina ollut hatun valitsema enkä toisinpäin. 


Hattujen ajelehdittua itsestäni kauemmas, uuden myötä se on kuin korvaisi aivoilleen kodin. Kokoonsa nähden hatun ja aivojen suhde on lähes yksi yhteen joten en voi olla varma ajattelenko itse vai hattu. Muistan seuranneeni huomaamattani milleniumin jälkeistä muotia ja lähes nukuin musta kalastajanhattu päässä. Se määritti olemusta siinä määrin että ymmärsin hatun merkityksen elämässäni. 


Sitten eräänä päivänä tapasin suuren rakkauteni. Se oli viininpunainen vakosamettinen löysä hippilätsä ja pidin sitä koko ajan. Se oli käytännöllisyyden multihuipentuma ja ikävöin häntä yhä päivittäin. Avaruudestaan johtuen sain piilotettua hiukseni sen alle. Jos olin nähnyt kauan vaivaa kampaukseen, saatoin vain suojata sen lätsällä ja liikkua missä säässä hyvänsä määränpäähäni. Sillä oli myös nöyrtävä puolensa. Se piilotti merkittävimmän kuontaloni tunnusmerkin, rintojen yli ulottuvat hiukset, vaikeuttaen määrittelyäni josta nautin suuresti. 

Eräänä kohtalokkaana iltana suhteemme katkesi väkivaltaisesti ja hän hävisi pimeyteen. Jäin suremaan menetystäni toivoen että tiemme taas kohtaisivat. Huoleni ei ole laantunut, mutta jään muistelemaan yhteisiä hyviä aikoja lämmöllä. Tämän kirjoittaminen pistää rintaani. Jotkin asiat juurtuvat syvälle. 


Löysin korvaavan mössykän kirpputorilta, musta baskerin jonka koristelin mustalla rusetilla. Tyttömäisin asia minkä olin siihen mennessä pukenut päähäni. Ehkä se merkitsi jonkinlaista siirtymää ja arvostan uutta ystävääni hänen ymmärtäen tarpeeni kaipuuni ohella. Hän on itsenäinen baskeri ja rakastan häntä sellaisena kuin hän on. Hän kulkee uskollisena vierelläni, mutten halua näillä helteillä läkähtyä lämpöön. 

Astu esiin kippari. Kohti tuulta ja myrskyä. 

Ankkurinappi kuin vanha ystävä.

- Z -

SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Aamiaiskone . All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig