perjantai 25. toukokuuta 2018

Pyörälenkki


Päivitin itseni nykyaikaan. Olen sulautunut kommunikaattorini kanssa niin perusteellisesti, että uusi tehokkaampi laite kytkee päälle talvehtineita aisteja. Maailma on kaunis ilmankin linssejä, mutta haen tyytyväisyyksien puuskia tallentamalla näkemääni kuvakirjaani. Teen sitä jopa unissani. Näen vedenalaisen pelleyhteiskunnan tai vanhojen monarkien festivaalitulitukset, kerään käsittämättömiä kuvia kokoelmaani joita suuressa haikeudessani en voi jakaa täällä. Toisinaan selaan unigalleriaani ja löydän otoksia seikkailuilta jotka olisi muutoin hävinneet tajunnan perukoille. Olen opetellut pidempään hallittua lentämistä jotta voin omistaa jokaisen kuvakulman enkä rajoitu pienen sammakon perspektiiviin. Ainoat tuliaiseni valveeseen ovat satunnaiset hassut pienet melodiat ja huonot vitsit jotka harvoin naurattavat hereilläolijaa. Sitten on niitä jotka iskevät suoraan naulaan.


"Miksi kulkurit ovat niin tyylikkäitä?"
-Koska less is more.


Haluan julistaa sanomaa kangaskassien upeudesta. Esittelen heidät joku päivä, mutta tällä erää pieni vinkki jolla alleviivaan omaa nokkeluuttani. Yleensä kannan mukanani taskukokoista kangaskassia jolla saa näppärästi kannettua pienet ostokset, viinipullot ja sellaiset. Kannan myös useimmin jonkinlaista huivia sidottuna laukkuun tai hihaan. Riittää kun tukevasti sitoo kulmien päät yhteen jonon aikana tehden pienen ratkaisun verran hyvää itselleen ja ympäristölle. Etenkin näin hajamielisenä pitää olla luova.

- Z -
Edge of Forssa toukokuussa
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Aamiaiskone . All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig