maanantai 21. toukokuuta 2018

Kuolleiden laakso

Tarkkailin viime yönä planeettaa joka mitä ilmeisimmin oli ollut elävien kuolleiden hallitsema, jonka virus voitti ja valloitti. Ruumiit eivät enää kävelleet eikä maasta ollu ketään nouseman. Aikaa koko maailman syöneestä infektiosta oli kulunut niin paljon aikaa, että luonnollinen eroosio oli tehnyt zombeista tomua ja virus oli kaivautunut yhä syvemmälle maaperään sekä vesistöihin. Maasta nousi käyrään kasvaneita mustia kivettyneitä puita ja meriä peitti kaikkea syövä levä. Itävä elämä jäi sen uhriksi. Levä käyttäytyi kuin se aisti läsnäoloni ja etsi suuntaani kurotellen sormiaan rannalle. Näin suuren linnun laskeutuvan kierolle oksalle ja lintu rääkäisi koristen. Sen maidonvalkea silmä katsoi lävitseni. Tämä oli hänen maailmansa. 

Arvostin karmaisevalla tavalla sen kauneutta. Autiota maisemaa jonkalaista en ollut koskaan nähnyt. Ja se logiikka miten luonnollisesti asiat etenee sellaisen katastrofin jälkeen, josta ei kukaan jää jäljelle tarkkailemaan herätti pelonsekaista kunnioitusta. Se jokin selviytyy ja jatkaa selviytymistään. En tiedä mikä johti maailman siihen pisteeseen, mutta tiesin ettei siellä ollut käynyt lisäkseni muita havaitsijoita hyvin pitkään aikaan. Keräsin kuvan mieleni talteen ja halusin lähteä pois niin pian kuin vain saatoin. 


Living dead äänitettiin ensimmäisen kerran kuusi vuotta sitten saarella keskellä talvipakkasia vanhassa navetassa. Olin paennut kommuunin asukkaita kylmyyteen jotta voisin rauhassa nauhoittaa viimeisimpäni sanelukoneeseen. Vaikka tänä päivänä keikoilla se kuuluu menevimpien kappaleiden joukkoon, en koskaan tarkoittanut sitä sellaiseksi. Sen tarkoitus oli kuulostaa laahaavalta epäkuolleen virreltä joka taistelee tunnottomuutta vastaan lopulta hyväksyen kohtalonsa. Elin hyvin vaikeaa aikaa silloin. Post-apokalyptinen blues. Ja vaikka tänään sen tahti on eloisa, se muistuttaa minua siitä kuinka lähellä olin luovuttaa.
Tämä on se äänite. Ja lauloin siinä mitä hyvänsä. Todellisuudessa olin pelkässä yömekossani perusteellisesti jäätyä sijoilleni niissä asteissa. Sen voi hyvinkin kuulla. 

Feet of crows
are laying on my head
Is this the end
like those wise men said

'Cause I feel nothing
I don't feel cold

Crows sing their song
on a shallow corpse
Is this my end
on a bed of living thorns

'Cause I feel nothing
I don't feel cold

My dreams are all but color
this stillness eats away
It's too late to even mutter
how much I miss my days

'Cause I feel nothing
I don't feel cold

This solid room is right for me
I lay and rest for all to see

'Cause I feel nothing
I don't feel cold

Z
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Aamiaiskone . All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig