Kävimme kaverin kanssa viettämässä normaalia aikaa kahvilassa kuin normaalien ihmisten kuuluu, tehden tavallisia asioita. Kupista hörppien kuumaa kahvia jutellen elämästä, sen suunnasta ja sen väistämättömän turhuuden hyväksymisestä. Opastin täydentämään tyhjyyttä tavoillani joista ei kenties kukaan muu saa iloa kuin minä itse. Se oli kuitenkin vain esimerkki. Vaihtoehto sille kuin itsensä kieltämiselle. Minä nimittäin rakastan näitä ruusukuvioisia mitä hyvänsä. Ajelehdin niiden suuntaan kuin mehiläinen.
Yksinäinen ihminen tarvitsee vain yhden lautasen ja kun se edellinen halkesi siististi kahtia olen ollut pulassa. Syönyt sormin ja suoraan purkista. Asian laita alkoi jo riistäytymään käsistä niin päätin tältä kirppisreissulta löytää jotain korvaavaa joka tyydyttäisi samalla ihanuuden tarpeeni. Löysin suuren ja pienen lautasen. Isompaan ja vähemmän isoon nälkään.
Annoin myös itseni ajelehtia korutelineitä kohden. Poimin oitis valokuvariipuksen ja muistin niiden olemassaolon pitkästä pitkästä aikaa. Jostain elokuvasta, kirjasta tai muusta romanttisesta tuokiosta en osaa laittaa muistikuvaa paikalleen. Mutta tämän lippaan sisälle varaan jotain todella erityistä. jollekin todella erityiselle.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti