keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Kirppistelyä pt.6


Etsintäkuulutin sen täydellisen kesämekon. Kutsuhuuto universumille joka vastaisi seuraavan kirppikierroksen yhteydessä. Näin se toimii, ainakin minulla, miten teillä? Onhan tämä shoppailu lähtenyt aivan käsistä. Päiväkirja täyttyy tämänlaisista merkinnöistä ja olen innostunut pyörälenkkieni ohella aarteiden metsästyksestä. Se kuuluu osaksi suunnitelmaa. Aion elää elämääni tämän kautta ja se vaatii hankkimaan siihen sisältöä. Muuten vain haaveilisin tästä vieläkin ja odottaisin sopivaa päivää sen aloittamiseksi. 

Löysin mekon kuten sovittua. Sen helma yltää nilkkoihin asti ja esittelisin sen mielelläni, mutta säästelen sitä erityisempää tilaisuutta varten. Löysin paljon muutakin kuten tämän pilkullisen farkkupaidan. Sidotaanko paitoja enää yhteen. Ehkäpä tuon sen tyylin takaisin. Kiittäkää minua siitä myöhemmin.
SHARE:

tiistai 29. toukokuuta 2018

Kirppistelyä pt.5


Kävimme kaverin kanssa viettämässä normaalia aikaa kahvilassa kuin normaalien ihmisten kuuluu, tehden tavallisia asioita. Kupista hörppien kuumaa kahvia jutellen elämästä, sen suunnasta ja sen väistämättömän turhuuden hyväksymisestä. Opastin täydentämään tyhjyyttä tavoillani joista ei kenties kukaan muu saa iloa kuin minä itse. Se oli kuitenkin vain esimerkki. Vaihtoehto sille kuin itsensä kieltämiselle. Minä nimittäin rakastan näitä ruusukuvioisia mitä hyvänsä. Ajelehdin niiden suuntaan kuin mehiläinen.



Yksinäinen ihminen tarvitsee vain yhden lautasen ja kun se edellinen halkesi siististi kahtia olen ollut pulassa. Syönyt sormin ja suoraan purkista. Asian laita alkoi jo riistäytymään käsistä niin päätin tältä kirppisreissulta löytää jotain korvaavaa joka tyydyttäisi samalla ihanuuden tarpeeni. Löysin suuren ja pienen lautasen. Isompaan ja vähemmän isoon nälkään.


Annoin myös itseni ajelehtia korutelineitä kohden. Poimin oitis valokuvariipuksen ja muistin niiden olemassaolon pitkästä pitkästä aikaa. Jostain elokuvasta, kirjasta tai muusta romanttisesta tuokiosta en osaa laittaa muistikuvaa paikalleen. Mutta tämän lippaan sisälle varaan jotain todella erityistä. jollekin todella erityiselle. 

- Z -
SHARE:

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Yökylässä


Kotini on kolmevuotiaan mielestä täynnä kaikkea kokeiltavaa. Liikaakin pikkupurkkeja ilman oikeaa tarkoitusta ja kun hän kysyi miksi ihmeessä, vastasin enimmäkseen: "koska se on mielestäni kaunis"
-Miksi?
"Koska olen esteetikko"

Puhalsimme saippuakuplia ja teimme pitkän lenkin entuudestaan vieraalle mäelle etsimään keinuja. Löysimme leikkikentän ja lisää kavereita jotka antoivat luvan pomppia kotipihansa trampoliinilla. Käveltiin käsi kädessä kesäreittejä. Sain aiheesta keksiä uusia lauluja kunnes pienet jalat väsyivät ja oli aika mennä loppumatka kotiin reppuselässä. Illalla oli aikaa eläytyä kotikylpylässä ja peseydyttiin vadelmamehun tuoksuisella saippualla. Sitten levitettiin voidetta jossa on hopeahippusia ja lopuksi suihkuteltiin makeaa hajuvettä päästä jalkoihin. Sinä yönä saa nukkua röyhelömekon kanssa jos haluaa, nyt ollaan yökylässä ja eletään minun säännöillä. 

Vastalahjaksi halusin viisautta ja kysyin pikkuiselta:
"Mitä sinä teet silloin kun harmittaa ja pitäisi piristää itseään?"
-Ajattelen lintuja.

Ajatellaan siis lintuja

SHARE:

lauantai 26. toukokuuta 2018

Kirppistelyä pt.4


Pohjasta ruostuneella peltimukilla ei juuri tee muuta kuin leikkikaluksi hiekkalaatikolla. Pulleaa kaktusta toivoisin. Se sointuisi viehättävästi punaisen ja piparkukkakuosin kanssa. Tai ruukuksi voikukille kuten näin. 

SHARE:

perjantai 25. toukokuuta 2018

Pyörälenkki


Päivitin itseni nykyaikaan. Olen sulautunut kommunikaattorini kanssa niin perusteellisesti, että uusi tehokkaampi laite kytkee päälle talvehtineita aisteja. Maailma on kaunis ilmankin linssejä, mutta haen tyytyväisyyksien puuskia tallentamalla näkemääni kuvakirjaani. Teen sitä jopa unissani. Näen vedenalaisen pelleyhteiskunnan tai vanhojen monarkien festivaalitulitukset, kerään käsittämättömiä kuvia kokoelmaani joita suuressa haikeudessani en voi jakaa täällä. Toisinaan selaan unigalleriaani ja löydän otoksia seikkailuilta jotka olisi muutoin hävinneet tajunnan perukoille. Olen opetellut pidempään hallittua lentämistä jotta voin omistaa jokaisen kuvakulman enkä rajoitu pienen sammakon perspektiiviin. Ainoat tuliaiseni valveeseen ovat satunnaiset hassut pienet melodiat ja huonot vitsit jotka harvoin naurattavat hereilläolijaa. Sitten on niitä jotka iskevät suoraan naulaan.

SHARE:

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Déjà vu


Kaikki havainnot ja todisteet kasattuani en voi uskoa perinteiseen kronologiaan. Muistan asioita tapahtuvaksi jo kaukaa palautuen mieleeni tuntemuksina "aivan kun tämä olisi tapahtunut ennenkin". Tiedän ettei niin ole, mutta välillä tapaan vanhoja ystäviä ensimmäistä kertaa ja olen kirjaillut elämäni kulun lauseeseen joka eräänä sekavana iltana muistui kirkkaana mieleeni. Tiesin tavoittelevani sitä seuraavat kymmenen vuotta kunnes saisin siitä lopulta selvän. Merkillisin lienee kuitenkin kantamani kaiho joka on etsinyt puolisoaan niin kauan että on menettänyt järkensä ikävästä. 

Pelkän uskon varassa on tehty asioita jotka ylittävät ymmäryksen.

 Kun on pitänyt valita hulluus vai sen toisen, 
valitsin jälkimmäisen.


Se on minun aikakoneeni.

Rakensin sen itse.

SHARE:

maanantai 21. toukokuuta 2018

Kuolleiden laakso

Tarkkailin viime yönä planeettaa joka mitä ilmeisimmin oli ollut elävien kuolleiden hallitsema, jonka virus voitti ja valloitti. Ruumiit eivät enää kävelleet eikä maasta ollu ketään nouseman. Aikaa koko maailman syöneestä infektiosta oli kulunut niin paljon aikaa, että luonnollinen eroosio oli tehnyt zombeista tomua ja virus oli kaivautunut yhä syvemmälle maaperään sekä vesistöihin. Maasta nousi käyrään kasvaneita mustia kivettyneitä puita ja meriä peitti kaikkea syövä levä. Itävä elämä jäi sen uhriksi. Levä käyttäytyi kuin se aisti läsnäoloni ja etsi suuntaani kurotellen sormiaan rannalle. Näin suuren linnun laskeutuvan kierolle oksalle ja lintu rääkäisi koristen. Sen maidonvalkea silmä katsoi lävitseni. Tämä oli hänen maailmansa. 

Arvostin karmaisevalla tavalla sen kauneutta. Autiota maisemaa jonkalaista en ollut koskaan nähnyt. Ja se logiikka miten luonnollisesti asiat etenee sellaisen katastrofin jälkeen, josta ei kukaan jää jäljelle tarkkailemaan herätti pelonsekaista kunnioitusta. Se jokin selviytyy ja jatkaa selviytymistään. En tiedä mikä johti maailman siihen pisteeseen, mutta tiesin ettei siellä ollut käynyt lisäkseni muita havaitsijoita hyvin pitkään aikaan. Keräsin kuvan mieleni talteen ja halusin lähteä pois niin pian kuin vain saatoin. 


Living dead äänitettiin ensimmäisen kerran kuusi vuotta sitten saarella keskellä talvipakkasia vanhassa navetassa. Olin paennut kommuunin asukkaita kylmyyteen jotta voisin rauhassa nauhoittaa viimeisimpäni sanelukoneeseen. Vaikka tänä päivänä keikoilla se kuuluu menevimpien kappaleiden joukkoon, en koskaan tarkoittanut sitä sellaiseksi. Sen tarkoitus oli kuulostaa laahaavalta epäkuolleen virreltä joka taistelee tunnottomuutta vastaan lopulta hyväksyen kohtalonsa. Elin hyvin vaikeaa aikaa silloin. Post-apokalyptinen blues. Ja vaikka tänään sen tahti on eloisa, se muistuttaa minua siitä kuinka lähellä olin luovuttaa.
Tämä on se äänite. Ja lauloin siinä mitä hyvänsä. Todellisuudessa olin pelkässä yömekossani perusteellisesti jäätyä sijoilleni niissä asteissa. Sen voi hyvinkin kuulla. 

Feet of crows
are laying on my head
Is this the end
like those wise men said

'Cause I feel nothing
I don't feel cold

Crows sing their song
on a shallow corpse
Is this my end
on a bed of living thorns

'Cause I feel nothing
I don't feel cold

My dreams are all but color
this stillness eats away
It's too late to even mutter
how much I miss my days

'Cause I feel nothing
I don't feel cold

This solid room is right for me
I lay and rest for all to see

'Cause I feel nothing
I don't feel cold

Z
SHARE:

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Forssan luonnonhistoriallinen museo


Tervetuloa astu sisään, väistä merikotkaa ja varaa paikkasi suden vierestä. Kallonäyttely on esillä vielä vähän aikaa. Katsoa saa, mutta älkää koskeko mihinkään. Tiedättekö yhtään paljonko tämän kokoisen huuhkajan täyttäminen maksaa?
SHARE:

tiistai 15. toukokuuta 2018

Kirppistelyä pt.3

Heräsin alakulooni enkä saanut kesäisimmänkään ajatuksen ravisteltua siitä ulos. Päätin tehdä pienen pyörälenkin kirpputorille ja takaisin. Annan mahdollisten löytöjen piristää ja helpotukseksi niitä löysinkin. Palasin kotiin ja keräsin kokoelman valmiiksi, sitten siirryin pihapiirin yleiselle keinulle ottamaan kuvia. Aikani taistellen tuulta vastaan seuraani liittyi 93-vuotias naapuri. Hän kertoi että hänen tiloissaan asteet paukkuu. On siis pakko tulla pihalle vilvoittelemaan.

"Tulin vain tähän istuksiin ihan hiljaa, en minä häiritse"
-Ah, sain jo kaiken kuvattua. Siitä vaan.
"Mitäs kirjoja sinulla on?"
Esittelin hänelle kokkikirjoja ja hän ihasteli suureen ääneen: "Miten hienoja! Ja vainko euron? Olet sinä aikamoinen!"

Kerroin että olen hiljattain aloittanut päiväkirjan jonne julkaisen otoksia päivän kirppislöydöistä. Josko hieman kannustaen muitakin aloittamaan hienon harrastuksen. Olen mielestäni erinomainen aarteenmetsästäjä joka on kehittänyt hyvän tekniikan ja tällä tavoin esittelen tuloksiani. Istuimme aikamme pihakeinussa jutellen, hän kertoi kuinka oli aikoinaan nähnyt Tauno Palon teatterissa näytellen Romeota. Kuinka Tauno oli niin nätti mies.

"Yritin tuossa katsoa Suomifilmiä mutten minä saanut siitä oikein selvää, kuuluu nykyään huonosti"
-Olet samanikäinen englannin kuningattaren kanssa?
"Juu hän on minua kaksi vuotta nuorempi"

Kutsuin itseni joku päivä hänen luokseen kahville. Sehän käy, sillä ehdolla että keitän omat sumppini. Sitten kysyin haluaisiko hän kuulla jotain ja naapurini nyökkäsi. Soitin myrskyn nostaen aparaatin hänen korvansa juurelle ja osoitin sormellani edestakaisin laitteesta itseeni. Sitten hänen ilmeensä kirkastui!

"Sähän olet se laulajatyttö, mutta sinähän tunnet minut! Sinä olet asunut täällä jo kauan ja olemme jutelleet ennenkin. Olen minäkin toope. Ai että, kyllä sä jonkun oman Speden kaipaisit!"
-Tulen joku päivä soittamaan ovikelloa!
"Juu, minä sanon sitten suoraan jos ei sovikaan"
-Tämä selvä.

Joka kerta tapaamme ensimmäistä kertaa ja joka kerta meistä tulee uudestaan ystävät.
Z
SHARE:

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Someron Alakulttuuri

+
Ulkoilmakeikka kulttuuritila Asemalla 12.5.2018
Delia St.Claire I & L'élément de Surprise 
Mari Johanna O: Näyttelyavajaiset
Someron alakulttuuri
SHARE:

perjantai 11. toukokuuta 2018

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Tehtaankoulu

+
Pihaleikkejä pienissä häissä.
SHARE:

perjantai 4. toukokuuta 2018

Päivän asu pt.2

SHARE:

Nuorallatanssija


Rakas päiväkirja. Pelkään paljastavani totuuksia. Niiden kimpoavan takaisin viiltäen. Olen kuin lannistettu eläin enkä halunnut kuin laulaa. Jotain minulle niinkin helppoa on saavutettavaksi ollut moninkertaisen vaikeaa. Siksi puhun väsymyksestä kuin levyllä pomppiva neula. Rahisten rasittaen ja hitaasti kuluen. Silloin unohdan kaiken siitä suodun hyvän ja mikä siitä vielä kumpuaa. Lepäisin, mutta mieleni laskee matematiikkaansa vuorokauden ympäri. Kuin maailman tehokkain kone joka syväanalyysin loppukaneetiksi laittaa kahvinkeittimen päälle. 

Luin jostain että ystävän tunnistaa siitä kuinka he pysyvät muutoksessasi mukana. Onko niin että metamorfoosin hinta on yksinäisyys. Ja jos selkääni kasvaa siivet niin kaipaisinko taivasta enempää. Olen vain nöyrä nero joka kantaa olemisen häpeää ymmärtäessään tietämättömyytensä vasten taivaankantta. Selkä vasten vihertyvää nurmea. Kasvot vasten suurta pudotusta valoa kohti sammuneita tähtiä. Kuvittelen viereeni pienen prinssin joka ikävöi ruusuaan. Ei tämä saa olla niin vakavaa hän muistuttaa ja sieppaa hattuni. Hän muistuttaa että keinut ovat saapuneet. Nyökkään ja valittelen jo etukäteen kaikkea sitä paheksuntaa. Nuoreksi avaruusmatkoillaan jäätynyt ja ikuisena säilyvä, iloitsen muuttolintujen mukana saapunutta prinssiä. Ole sinä viisauteni jolla kannan tämän hullun kohti leikkikenttää. Lähtekäämme.

Laulan Nat King Colea, sen saman laulun kuin aina. Josta Olavi Virta on esittänyt käännöskappaleen nimellä luonnonlapsi. Osaan vain alkuperäisen. Ja silloin kun käteni tahtomatta nykivät, pääni painuu silkasta painosta alas, myrsky on nousemassa enkä hernerokan läpi näe eteeni. Nature boy aloittaa valloittaen hetken itselleen. Hän sanoo. Minussa sinä asut. Kotini on linnasi.   
SHARE:

torstai 3. toukokuuta 2018

Kirppistelyä


Sain aikaiseksi käydä Hämeenlinnassa. Täältä luolastani tarkasteltuna ulkomaailma hämärtyy ja otin asiakseni omistaa kirkastukselle vuorokauden. Melko pienellä vaivalla saisin jatkossakin aikaan päiväreissun jolloin kävisin sivistyneesti lounaalla ja tutustuisin uusiin kirpputoreihin ystävättären seurassa. Tämä vaihtoehto on aina ollut. Olen vain itse hävittänyt itseni sen ulkopuolelle. 

Useampana kesänä olen kantanut jaloissa vastaavia vaaleanpunaisia tohveleita. Ne sopivat mihin tyyliin vain ja kestävät juuri kesän jakson ennen pohjien lopullista kulumista. Lähetystori tarjosi vähän käytettyjä Reinokopioita ja otin sen merkkinä. 


Samalta torilta löytyi myös kapea pitsikoristeinen vyö ja kupittomat liivit. 


Suurin aarre oli kuitenkin vanha pahvinen suklaarasia jossa säilyttää kiiltokuviaan. Leveässä rasiassa on helpompi tarkastella kokoelmaansa ja kokonaisuus saa minut huokaamaan. Vielä kun löytäisin kauniit vanhanaikaiset sakset jotka lisätä joukkoon aina valmiuteen, kun mieleni tekee viettää ilta yksin kotona kynttilänvalossa Duran Durania kuunnellen. 

- Z -

SHARE:
© Aamiaiskone . All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig