Kaikki on annettu anteeksi. Niinhän se meni. Ja kaikki muukin juuri niin kuin pitikin. Kiitollisuutta en säästele vaikka uusiksi en tähän suostuisi. En koskaan. Silloin viimeinkin se viimeinenkin ripe ajatuksesta on alkuperäistä ihmeellisempi. Rajojensa yli ratkennut ja kertakaikkisen uskomaton.
Jotain ihan muuta.
Olen entisestäni hämilläni.
Kirjoitin itselleni joskus kirjeen jonka löysin unohdetusta muuttolaatikosta. Se oli vain lupaus lapussa ja se meni ehkä näin.
"Olipa kerran hassu tyttö jolla oli hassumpi hattu. Kun hän sai työnsä tehtyä löysi hän vihdoin rakkauden"
Siitä myös pidetään kiinni.
Vittu.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti