keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Kaunis


Tällainen lohduttomuus ja sanomattomuus on itseään toistavaa. Ainakin sen on stabiilia. Kuin punainen valo vihreän jälkeen. Ei tarvitse olla meedio nähdäkseen, että mielen luontainen melankolia kokee aaltoja. Silloin on otettava kaleidoskooppi esiin ja tarkastelava elementtejä uusista kulmista. Ihmeteltävää riittää ja hyvinvointini kulmakiviin kuuluu kaiken muun sulkeminen sen ulkopuolelle. En halunnutkaan samoja asioita kuin muut ja täten haluamisen mukana tuleva kärsimys on ollut täydellisen turhaa. Jos pitää kestää päiviä kerrallaan annetaan sen olla hyvästä syystä. Edes omasta. 

Minulla on sellainen numero. Siinä etu-ja kihlasormen välissä joka on hyvin herkkä. Se ei ennusta sateita tai myrskyjä vaan pikemminkin karkoittaa ne. Taikakalu jonka käyttöä ei kuulu harkita. Kun sanovat etten omista käytöstapoja, minulla on vastaus valmiina. Se on selkeä ja universaali ele jota ei kannata jättää oven väliin poistuessaan huoneesta. Se ei ole ainoastaan noloa, myös kivuliasta. 

Ehkä rakennan tänne itselleni kodin. Sellaisen epätodellisen pakopaikan jossa kaikki on mahdollista. Jään kuitenkin miettimään asiaa liikaa ja lopputulos on yhtä muodoton kuin haluni lokeroitua. Ähäkutti sanon minä. Koko kuvio käy aina samaa reittiä ja tiedän oikotien. Jotain kaunista. Haluan vain kauneutta. Kauneus ja ihanuus. Sama seinä johon nojata joka ikinen kerta.

Rakas päiväkirja itkin tänäänkin.   

- Z -

SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Aamiaiskone . All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig