perjantai 9. kesäkuuta 2017

Avaruus


En tule koskaan olemaan oikea poika. Olen vain puuta ja istun vieläkin tämän valaan sisällä. Olen viihtynyt. Sijoitin työpöytäni kylkiluita vasten ja vuoteeni sydämen alle. Nukahdan joka kahdestoista tunti tasaisten lyöntien tuudittamana. Haaveilen taivaasta ja puoliunisten luomien läpi näen tähdet paksun selkänahan läpi. Ystäväni valas kiertää rauhallista reittiä ja kysyn harvemmin, mutta kysyn silti, että olemmeko pian perillä. Kuinka pitkä matka on seuraavaalle planeetalle? Häntä se huvittaa ja tunnen mahanpohjan tärisevän. Olen ainoa matkustaja tuskin ensimmäinen. Työpöytäni äärellä kirjoitan laulua valaasta ja sen ratsastajasta. 

Rakas päiväkirja. En usko että saavumme koskaan perille. En ole varma että olemme edes matkalla minnekään. Minusta välillä tuntuu että taivas löytää meidät aiemmin kuin me taivaan. 

Olemisen taide kärsii pula-aikoja. Ei kuitenkaan nyt. Olen mietiskellyt kukka-asetelmia ja ehtinyt sisustamaan taloa sisälläni jo pidempään. Oikeasti lepään nytkin runsaalla divaanilla silkin ja paksun sametin laskosten keskellä, kurkotellen suurta kupillista teetä matalalta sohvapöydältä jonka mosaiikkipinta muistuttaa minua itämaista. Teelehdet kertovat minulle. Suuri rakkaus odottaa. Matkustelua ja aarteita. Voi onnea. 

- Z -


SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Aamiaiskone . All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig