perjantai 30. kesäkuuta 2017

Myrsky



Tango valmistui eilen ja tänään on myrskyvaroitus. Lienee sattumaa tai sitten tämä on jo kolmas kerta kun olen laulanut myrskyn ylleni. En ole huolissani. Se on laantunut aina samalla vaivalla. Ja mielestäni kappale on hyvin kaunis. Turhaan sitä pahoittelen.

Niin juuri.


Tietenkin. Olen aina halunnut asua tornissa tai edes talossa jossa on pieni tornimaja ja kaukoputki. Kävelin kerran merenrantakaupungissa sievän huvilan ohi jonka ikkunat oli kirjavia lasitöitä. Huokasin ja jatkoin matkaani. Ehkä joku päivä kerään kaiken ajelehtivan romun minkä löydän ja rakennan itselleni kodin. Päällystän kylpyhuoneeni seinät rikkinäisillä lautasilla ja teen jätelaudoista aidan. Pyydän äitiäni apuun. Hän teki niin. Juuri niin. Ehkä majakanvartijan tehtäviin ei ole soveltuvaa jos on myrskynnostattaja. Mainitsen hakemuksessani sen kiertoilmaisuin. 

"Rakas majakanvartijoiden kilta. Hakeudun luokseni yksinkertaisella toiveella asuttaa ja pitää huolta  majakasta. Erityisosaamiseeni kuuluu itseni viihdyttäminen pitkinä yksinäisyyden jaksoina ja säiden hallinta. Uskon olevani paras mahdollinen tähän tehtävään, mutta pelkkä kokeilukin riittäisi mainiosti. En ole koskaan asunut majakassa, mutta ne ovat mielestäni henkeäsalpaavan kauniita."

Haaveilija haaveilee. Sellaisesta haihattelusta joskus rangaistiin. Sellainen herkkyys on varmasti liikaa heille jotka ovat sitä koko sukunsa ajan peitellyt. Vaan tyyntä kutsuvaksi pitää olla yhteys myrskyyn itseensä. Enkä tuulen heiteltäväksi halua ellen sitä toivo. Yhtä vähän kuin hänkin haluan elää lasipurkissa. Ymmärtäkäämme siis toinen toisiamme. Hän on orkesteri ja minä mestari. 

SHARE:

torstai 29. kesäkuuta 2017

Rakkaus


Kirjoitan lauluja ei mistään. Tarkoituksenani täyttää se. Mikä lie minua vaivaa. Omituiset unet tyhjästä huoneesta. Tekotaiteeni tarkoitus on palata takaisin juurille. Romantikko ei luovuta koskaan, ja jäin katsomaan viime yönä kattoa silmät auki unettomuudesta. Oli kerran elämä johon herääminen oli painajaista, mutta tämä näyttäisi muuttuneen. Herääminen on eniten helpotus kun unenrippeitä karistaessa muistan miten paljon hyvää on. Vaikka tyhjyys on etäisyyttä suurimpaan iloon, olen monta kertaa käynyt siellä. Ja sen jakaa aion. Mikäli olen ainoa joka sen mielestäni ansaitsee olkoon niin. 

Ulkona on kaunis päivä ja minulla on liituja. Laulan neljättä päivää putkeen ja pidän hyvistä säistä huolimatta kaulahuivia. Katselimme trion kesken dokumentin suomalaisesta tangosta ja se oli vain luontevaa. Nurkissamme lojunut harmonikka löytää kenties käyttönsä. Löysin siitä eräänä päivänä hartaan sumutorvilaulun joka kelpaisi merikäärmeen leskelle. Mieleeni ilmaantuu majakka ja aaltojen tuomia viskilaatikoita. Kaukana horisontissa pieni kalastajavene jonka kala ei syö. Yksinäinen kummitus ja myrsky minkälaista ei ole kukaan kuunaan nähnyt. Se kuulostaa tangolta minusta. 

Ja tietenkin rakkaus. Se on päässyt itsestään yli muttei ole mennyt mihinkään. 

SHARE:

tiistai 27. kesäkuuta 2017

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Risteys

Kyse ei ole inspiraation puutteesta, vaan kuinka paljon itsekeskeisyyttään sallii. Toisinaan luovan prosessin tie käyttää aikansa päästäkseen itsestään yli ja toisinaan kaikista muista. Sellaisen itsetietoisuuden kanssa eläminen on tukahduttavaa mikäli tarkastelee asiaa ulkopuolelta. Taiteen tekeminen on silloin suorastaan sietämätöntä ja tavoitellessaan sen huippuja joutuu irtaantumaan alkuperäisistä muoteista. Käyn sisälläni kaikki epäsovinnaisuudet joita vastaan normaalisti asettuisin ja muutun vastenmieliseksi. Vasta siinä tilassa voin saavuttaa jotain itseäni suurempaa. Se olento asettaa itsensä jalustalle ja kaikki mihin koskee muuttuu kullaksi. Kyseenalaistamatta. Kuulen ääniä ympärilläni, mutta ne ovat vain muurahaiskeon rapinaa. Vain minä koko kaikkeudessa ymmärrän etten tiedä mitä olen tekemässä, mutta lopputulos ylittäisi senkin harhan. 

Kun viimein havahtuu omasta liejustaan sitä vain toivoo ettei kukaan ollut näkemässä. Koska haluan, että ojentaessani kättäni joku vielä tarttuisi siihen ja auttaisi minut seisomaan. 

Kaikki mitä luulin olevani onkin nestemäistä ja muotoaan muuttavaa. Se tieto ei tarjoa kenellekään sitä tukea mitä he kaipaavat joten se pitää naamioida. Eivät varmasti silloinkaan ymmärrä mitä taide on tai mitä se vaatii. Eikä sillä ole merkitystä. Tämä on vain työtä vaikka se olisi hulluutta. 

Minun olisi alusta alkaen pitänyt pyytää neuvoja itseltäni. 



SHARE:

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Hämärä


Hämärä ei haittaa. Ei hiljaisuus lainkaan. Voin täyttää pääni viinillä. Sitten laulattaa.
Ehkä menenkin elokuviin. Tai kahville ja valitsen sen varjoisimman nurkan. 

Hämärä ei haittaa.



Rajasin silmäni mustiksi ja sakarat osoittavat joka suuntaan. Tämä yritteliäisyyteni olla kosketuksissa koreaan puoleeni muistuttaa teatteria. Onneksi pidän teatterista. Oikeasta kulmasta tarkasteltuna erehdyn itsekin lukemaan katseeni viettelijättären omaksi. Mustavalkoiset vampit jotka tiesivät täydellisen tarkkaan oman vetovoimansa. Käyttäen sitä häikäilemättömästi omien etujensa tavoitteluun. Miten kehtaavatkin. Omistaa unelmia ja päämääriä vallitsevista rooliluokituksista ja sen tuomista esteistä huolimatta. Miten kehtaavatkin. Tehdä kaiken vaatiman työn niillä resursseilla joita omistavat päästäkseen lähemmäs haaveitaan. Vaarallisia naisia, itsetietoisia ja kunnianhimoisia. Heistä olisi syytä ottaa enemmän opiksi. Kas vain esteitä läpikäydessä kouliutuu edellistä nokkelammaksi. Aseinaan rakkaus ja erotiikka. Meidän olisi syytä kaikki ottaa heistä enemmän opiksi. 

Shh.. Unohtakaa että sanoin mitään.


SHARE:

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Kirahviruno



Lailailai lala lailailai 
Kaikki kirjoittaa elämästä 
Minä kirjoitan kirahveista 
Kirahveilla on pitkä kaula ja ne juo kahvin mustana
Ne syö lehtiä puun oksilta ja niillä on hassu pää
Olen kerran nähnyt kirahveja
Ison ja pienen

Ja leijonia
Ne oli laiskoja

Juon kahvini maidolla
Se on tuoretta ja vahvaa
Muki on nyt tyhjä 
Sen pituinen se

Olisinpa kirahvi
Olisin oranssi ja asuisin Afrikassa
Iloinen sorkkaeläin kirahvi
Se minä olisin

Lailailai

SHARE:

torstai 15. kesäkuuta 2017

Niitty


En pysty kävelemään ohi. Kukkaniittyjen ja keinujen. Se lienee se herkkyys puolissani joka eniten loukkaantuu kun siihen osuu. Riittää kun puhaltaa tarpeeksi lujaa, vaan ensiksi pitää löytää niitylle asti. Läpi ruosteisten porttien ja ruusumuurien. Pahattaren lohikäärmeen ja kirouksen. Ylitse suojateiden reitiltä pois astuen. 


Tämä muistuttaa minua jostakin. Jostain mistä en aio ikäin luopua. Tehköön pilaa olen valmis. Minulla on aseena sarviapila. Miekka ja karisma. Polulta poikenneen tieto ja taito. Näillä minä  niittyäni suojelen. 

Jos voisin nyt palata alkuun. Ottaisin saman uudestaan. 


Rakas päiväkirja, pidän sinusta huolta..

..pidä sinäkin minusta.




SHARE:

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Kaunis


Tällainen lohduttomuus ja sanomattomuus on itseään toistavaa. Ainakin sen on stabiilia. Kuin punainen valo vihreän jälkeen. Ei tarvitse olla meedio nähdäkseen, että mielen luontainen melankolia kokee aaltoja. Silloin on otettava kaleidoskooppi esiin ja tarkastelava elementtejä uusista kulmista. Ihmeteltävää riittää ja hyvinvointini kulmakiviin kuuluu kaiken muun sulkeminen sen ulkopuolelle. En halunnutkaan samoja asioita kuin muut ja täten haluamisen mukana tuleva kärsimys on ollut täydellisen turhaa. Jos pitää kestää päiviä kerrallaan annetaan sen olla hyvästä syystä. Edes omasta. 

Minulla on sellainen numero. Siinä etu-ja kihlasormen välissä joka on hyvin herkkä. Se ei ennusta sateita tai myrskyjä vaan pikemminkin karkoittaa ne. Taikakalu jonka käyttöä ei kuulu harkita. Kun sanovat etten omista käytöstapoja, minulla on vastaus valmiina. Se on selkeä ja universaali ele jota ei kannata jättää oven väliin poistuessaan huoneesta. Se ei ole ainoastaan noloa, myös kivuliasta. 

Ehkä rakennan tänne itselleni kodin. Sellaisen epätodellisen pakopaikan jossa kaikki on mahdollista. Jään kuitenkin miettimään asiaa liikaa ja lopputulos on yhtä muodoton kuin haluni lokeroitua. Ähäkutti sanon minä. Koko kuvio käy aina samaa reittiä ja tiedän oikotien. Jotain kaunista. Haluan vain kauneutta. Kauneus ja ihanuus. Sama seinä johon nojata joka ikinen kerta.

Rakas päiväkirja itkin tänäänkin.   

SHARE:

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Avaruus


En tule koskaan olemaan oikea poika. Olen vain puuta ja istun vieläkin tämän valaan sisällä. Olen viihtynyt. Sijoitin työpöytäni kylkiluita vasten ja vuoteeni sydämen alle. Nukahdan joka kahdestoista tunti tasaisten lyöntien tuudittamana. Haaveilen taivaasta ja puoliunisten luomien läpi näen tähdet paksun selkänahan läpi. Ystäväni valas kiertää rauhallista reittiä ja kysyn harvemmin, mutta kysyn silti, että olemmeko pian perillä. Kuinka pitkä matka on seuraavaalle planeetalle? Häntä se huvittaa ja tunnen mahanpohjan tärisevän. Olen ainoa matkustaja tuskin ensimmäinen. Työpöytäni äärellä kirjoitan laulua valaasta ja sen ratsastajasta. 

Rakas päiväkirja. En usko että saavumme koskaan perille. En ole varma että olemme edes matkalla minnekään. Minusta välillä tuntuu että taivas löytää meidät aiemmin kuin me taivaan. 

Olemisen taide kärsii pula-aikoja. Ei kuitenkaan nyt. Olen mietiskellyt kukka-asetelmia ja ehtinyt sisustamaan taloa sisälläni jo pidempään. Oikeasti lepään nytkin runsaalla divaanilla silkin ja paksun sametin laskosten keskellä, kurkotellen suurta kupillista teetä matalalta sohvapöydältä jonka mosaiikkipinta muistuttaa minua itämaista. Teelehdet kertovat minulle. Suuri rakkaus odottaa. Matkustelua ja aarteita. Voi onnea. 

SHARE:

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Bakkanaalit


Muistiinpanoja. Suurimmalla osalla asioista ei ole järin paljon merkitystä. Enimmäkseen kyse on maisemista. Jakaminen on välittämistä, mutta pitkien kirjeiden sijaan joskus riittää sievä postikortti. Kauneimmat ovat itsetehtyjä. 

"Terveisiä täältä Pohjolasta. Meillä on nyt kesä ja juhlistamme sitä miten parhaiten osaamme. Eristäytymällä tänne hiljaisuuteen. Juomalla väkeviä ja saunomalla. Tanssimalla raivokkaasti musiikin tahtiin kunnes uupuneina lepäämme silmiä nuotiotulessa. Lopuksi laulaen vanhojen piirrettyjen tunnareita. Toivottavasti siellä on kaikki hyvin ja että tämän paikan kauneus yltää sinnekin asti. Kertoisin enemmänkin, mutta tila loppuu kesken."


Onnistun löytämään aina kaikkein hienoimmat takahuoneet.


Kiitos tästäkin kokemuksesta. En sano enempää koska haluan pitää sen itselläni. Tässä modernissa ajassa asioilla ei ole tapana tapahtua ellei niistä kerro yksityiskohtaisesti, mielellään kuvien kera. Siinä tapauksessa tätäkään ei koskaan tapahtunut. Olen jo pidemmän aikaa ollut täysin sinut sen kanssa etten ole olemassa. Ja tämäkin päivä. Se asuu täällä kanssani. 


SHARE:
© Aamiaiskone . All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig